16. toukokuuta 2018

Projekti S. R.: Luku 35

Tämä on uudelleen julkaisu vanhasta ficistä.

Fandom: Final Fantasy VII: Dirge of Cerberus

Projekti S. R.


Luku 35





Mark näytti rauhalliselta, mutta Yuffie ei voinut mitään sille, että huoli puristi hänen rintaansa. Kukaan ei tiennyt, miten hyvin operaatio oli onnistunut. Nero oli taistellut vastaan, huutanut ja raivonnut – tai kenties Mark itse oli kiljunut tuskasta. Oli vaikea sanoa, mikä lopulta oli totuus. Nyt nörtti kuitenkin makasi vuoteella kuolonkalpeana mutta tyynenä. Monitorit huoneessa piippailivat tasaiseen tahtiin, mittasivat nuoren miehen elintoimintoja.

Yuffie käänsi katseensa sydänkäyrään, joka piirtyi näytölle. Markin sydän loi tasaisesti, mutta koko ajan Yuffie pelkäsi käyrän muuttuvan pelkäksi viivaksi. Operaatiosta oli kulunut jo kaksi vuorokautta, eikä Mark vieläkään ollut herännyt. Kenties tämä jäisi vihannekseksi.

”Tule takaisin”, Yuffie kuiskasi ja tarttui Markin käteen. Hän tunsi olonsa väsähtäneeksi, voipuneeksi suorastaan. Hän oli tuskin nukkunut, koska oli halunnut olla ystävänsä tukena kaiken mahdollisen ajan. Muutkin olivat käyneet katsomassa Markia, mutteivät olleet jääneet. Yuffien lisäksi vain Vincent ja Reeve olivat viettäneet pienessä huoneessa enemmän aikaa. Genesis oli käynyt kertaalleen ja oli kertonut, että myös Weiss halusi nähdä Markin. Yuffie ei voinut ymmärtää miksi eikä hän oikeastaan edes halunnut tietää. Weiss oli viimeinen ihminen – jos tätä saattoi ihmiseksi kutsua – jolla oli oikeus tavata nörttiä, oli Mark sitten hereillä tai ei.

Yuffie pakotti Weissin pois mielestään ja yritti keskittyä ajattelemaan positiivisia asioita. Esimerkiksi Tifa oli hyvä vaihtoehto.
”Kuule, sinun pitää oikeasti herätä”, Yuffie huomautti tajuttomalle nörtille. ”Tifa kävi äskettäin ensimmäisessä ultrassaan. Hän näytti kuvan minullekin. En meinannut ensin millään löytää vauvaa siitä, mutta Tifan mukaan se oli se katkaravulta näyttävä piste. Vielä ei ollut tietoakaan chocobonpersekampauksesta.”

Mark ei reagoinut sanoihin. Huonokin läppä näytti menevän vain hukkaan. Silti Yuffie jatkoi jutusteluaan ja kertoi luvanneensa lähteä piakkoin Tifan kanssa shoppailemaan äitiysvaatteita ja jotain vauvallekin. Hän epäili, ettei löytäisi sellaisella reissulla itselleen mitään, mutta yhtä kaikki olisi mukava päästä viettämään kunnolla aikaa brunetin kanssa. Elämä alkaisi ehkä vihdoin asettua normaaleihin uomiinsa… tai niin normaaleihin kuin se AVALANCHEn jäsenten kohdalla ylipäätään saattoi.

”Yuffie?” yhtäkkiä kuului heikko kuiskaus. Yuffie säpsähti ja puristi nuoren miehen kättä lujempaa. ”Anna minulle anteeksi.”
”Ei ole mitään anteeksiannettavaa, et ole tehnyt mitään väärää”, Yuffie sanoi kiireesti ja tuijotti tiiviisti Markin kasvoja. Tämän silmäluomet liikahtivat, mutteivät nousseet.

Mark huokaisi raskaasti ja liikahti hieman, muttei sanonut enempää. Yuffie tunsi joka tapauksessa olonsa kevyemmäksi, hän oli saanut ystävänsä takaisin. Tietenkin toipumiseen menisi aikaa, mutta Mark oli joka tapauksessa nyt menossa parempaan suuntaan. Täytyi vain toivoa, ettei tämä kärsisi Neron muistoista samalla tavalla kuin Shelke Lucrecian.

Pelkkä ajatus puistatti. Yuffie puisteli päätään kuin olisi yrittänyt karkottaa sen mahdollisimman kauas. Mark oli fiksumpi kuin Shelke, tämä ei lankeaisi samalla tavalla kuvittelemaan Neron muistoja tai tuntemuksia omikseen. Shelke kenties luuli olevansa Lucrecian uusi inkarnaatio, mutta Mark olisi aina Mark. Olisihan?

”Onneksi olet nyt hereillä. Genesis auttoi meitä saamaan Neron pois sinusta”, Yuffie kertoi. ”Weiss auttoi myös”, hän lisäsi. Hän ei olisi koskaan uskonut, että Tsviet olisi suostunut auttamaan. Tämä näytti kuuntelevan Genesistä, mutta Yuffien luottamusta ei noin vähällä saavutettu. WRO piti Weissia silmällä, tähän oli asennettu elektroninen tunnistin, jolla tätä seurattiin – myös Genesiksellä oli samanlainen. Yuffie oli ilmaissut mielipiteensä tästä hulluudesta Reevelle, mutta häntä ei ollut kuultu. Shinra oli kuulemma antanut siunauksensa järjestelylle, koska koki olevansa sen velkaa isänsä ja Hojon uhreille. Siinä oli toinen kaheli. Aivan varmasti Rufus suunnitteli jotain, Yuffie ei vain ollut vielä keksinyt, mistä oli tarkalleen ottaen kyse. Hänellä oli ollut tärkeämpiäkin asioita mietittävänään.

”Weiss…” Mark mutisi ja kuulosti hetken ajan melkein Nerolta. Yuffieta kylmäsi. Olihan Nero nyt varmasti poissa?
”Unohda hänet. Sinun tulee nyt vain keskittyä paranemiseen”, hän sanoi. Ei olisi pitänyt mainita Tsvietiä ollenkaan. Onneksi sentään Rosso oli lukkojen takana, toivon mukaan tämä myös pysyisi siellä loppuelämänsä. ”Ajattele vain mukavia asioita. Sitten kun olet kunnossa, pidämme sinulle isot juhlat 7th Heavenissa. Siitä tulee parasta ikinä!”
”Mikä… päivä… nyt on?”
”Lauantai 8. lokakuuta”, Yuffie informoi ystäväänsä. ”Vincentin syntymäpäivät ovat ihan kohta. Olisi mahtavaa, jos voisimme yhdistää juhlanne.”
”Enpä tiedä.” Nyt Mark kuulosti melkein happamalta, jos nyt pitkän hiljaisuuden käheyttämästä äänestä saattoi erottaa erilaisia sävyjä.

Yuffie puri huultaan. Hänen oli yhä vaikea sisäistää, että Markilla oli ollut häntä kohtaan muitakin kuin toverillisia tunteita. Ehkä ei kannattanut puhella liikoja Vincentistä.
”No, unohdetaan se, mutta joka tapauksessa järjestän sinulle vielä kunnon bileet”, Yuffie ilmoitti.
”Katsotaan”, Mark mutisi. Koska tämä ei vaikuttanut halukkaalta höpisemään juhlista, Yuffie päätti tarinoida tälle muuten vain kaikenlaista, kuten aina ennenkin. Hän oli työn ohessa kertonut Markille aina tuoreimmat kuulumisensa – ja ystäviensäkin – jos jotain erikoisempaa oli tapahtunut. Nyt hän toimi samoin, mutta jätti mainitsematta Shelken omituisen käytöksen, hänen ja Vincentin muuttuneen suhteen ja Tifan ja Cloudin vaikeudet – blondi mies käytti edelleen liikaa aikaa yksin angstaamiseen, jos Yuffielta kysyttiin.

Jossain vaiheessa Yuffie huomasi Markin nukahtaneen. Nörtti hengitti tasaisen rauhallisesti eikä näyttänyt tajuavan mitään ympäristöstään. Yuffie päästi irti tämän kädestä ja vilkaisi kelloa, se lähestyi jo viittä iltapäivällä. Vincent oli sanonut tulevansa viiden jälkeen. Ehkä nyt olisi hyvä aika lähteä kotiin. Kun Mark oli vihdoin osoittanut elonmerkkejä, Yuffie tunsi vastuunsa vähentyneen. Sitä paitsi hän oli lopen uupunut.

Yuffie nousi tuolistaan ja käveli huoneesta ulos. Hän etsi käsiinsä hoitajan ja ilmoitti tälle Markin havahtuneen. Nainen ei ollut tyytyväinen. Tämän mukaan Yuffien olisi pitänyt kertoa heräämisestä välittömästi eikä vasta, kun oli itse poistumassa paikalta. Tämä kuitenkin kiirehti tarkistamaan nörtin tilan eikä jäänyt läksyttämään ninjaprinsessaa enempää.

”Prin… neiti Kisaragi?” Yuffie kuuli äänen selkänsä takaa juuri, kun oli kulkemassa kohti WRO:n päämajan ulko-ovia. Hän kääntyi kannoillaan ja sipaisi hiukset korvansa taakse. Hyh, ne tuntuivat rasvaisilta. Hänen olisi päästävä suihkun kautta petiin, toivottavasti Vincent ilmaantuisi pian paikalle. Lentolautakin oli tällä hetkellä kotona, joten ainoa vaihtoehto oli miehen tarjoama kyyti, ellei halunnut kävellä.
”Takeo?” Yuffie totesi. Wutailainen mies nyökkäsi hänelle.
”Hienoa, että olette kunnossa, neiti Kisaragi.”
”Selvisin taistelusta varsin vähällä”, Yuffie kuittasi. Olihan hän mustelmilla, mutta se oli pientä verrattuna esimerkiksi Nanakin tassuun. Saattoi vain toivoa, että peto toipuisi entiselleen.
”Nyt kun tilanne on selvinnyt, isänne toivoo Teidän palaavaan Wutaihin mahdollisimman pian”, Takeo jatkoi suoraan aiheesta toiseen.
”Isä saa toivoa mitä lystää. Menen ehkä käymään siellä jossain vaiheessa, mutten aio jäädä asumaan”, Yuffie ilmoitti.
”Suosittelisin tottelemaan isäänne. Tottelemattomuus ei ole koskaan johtanut mihinkään hyvään.”

Yuffie tuhahti. Häntä hämmästytti, että Takeo oli ylipäätään hakeutunut WRO:iin töihin. Mies asui kenties Edgessä, mutta henkisesti tämä eli edelleen Wutaissa.
”Tottelemattomuus johdatti minut AVALANCHEn riveihin”, ninjaprinsessa sanoi. Jos hän ei olisi alun perin karannut kotoa, hän ei olisi ehkä koskaan tavannut ystäviään. Hänen elämästään olisi muodostunut hyvin erilainen, kenties hän olisi alistunut lopulta isänsä mielivaltaisiin päätöksiin ja olisi nyt naimisissa jonkun typeryksen kanssa.
”Niin kuin san-”
”Sinun pitäisi muistaa asemasi ja erityisesti minun asemani!” Yuffie kivahti. Hän ei halunnut muistutella Takeota tai ketään muutakaan siitä, että oli prinsessa, mutta mies alkoi ärsyttää häntä koko ajan enemmän.
”Ajattelen vain parastanne.”
”Ajattele sitten äänettömästi.”

Nuori nainen käännähti uudestaan kannoillaan ja marssi ulos rakennuksesta. Kerrankin onnetar oli hänen puolellaan, sillä samalla hetkellä Vincent ajoi paikalle.

~o~

Vincent istui 7th Heavenin nurkkapöydässä Reeven, Tifan ja Cloudin kanssa. Blondi tuntui uppoutuneen kahvikuppinsa syövereihin, mutta Tifa sen sijaan kuunteli tarkasti, mitä Reevellä oli kerrottavanaan. Markin tila oli paranemaan päin, vaikkei tämä ollut vielä herännyt. Tieto oli kaikin puolin helpottava jo pelkästään Yuffien vuoksi. Tyttö kaiketi syytti osittain itseään tapahtuneesta ja oli valvonut nuorenmiehen vierellä lähes kaiken valveillaoloaikansa.

”Vielä eräs asia”, Reeve lisäsi istuttuaan jo hetken hiljaa. Vincent loi pitkän katseen toiseen mieheen. Tämän kasvoilla oli vaivaantunut ilme, aivan kuin tämä ei olisi odottanut positiivista vastaanottoa uutisilleen.
”Kerro toki”, Tifa pyysi. Cloud oli edelleen kiinnostuneempi kahvistaan kuin keskustelukumppaneistaan.
”Sekä Genesis että Weiss suostuivat ottamaan jäljityskapselit”, Reeve paljasti. Vincent kohotti kulmakarvojaan. Hän oli ollut varma, ettei kumpikaan entisistä SOLDIEReista olisi innostunut ihon alle asennettavista kapseleista, joiden avulla WRO pystyi seuraamaan näiden jokaista liikettä. Kapselit oli alun perin kehitetty soluttautumistehtäviä varten, mutta yhtä hyvin niillä saattoi valvoa esimerkiksi ehdonalaisvankeja. Periaatteessa Weiss ja Genesis olivat sellaisia, kukaan ei ollut vielä täysin varma, saattoiko kumpaankaan luottaa. Vain aika näyttäisi, mitä tapahtuisi.

Toistaiseksi mitään epäilyttävää ei ollut tapahtunut. Genesis oli suostunut välittömästi WRO:n tarjoamaan kotouttamisohjelmaan, Weiss pienen neuvottelun jälkeen. Kumpikaan ei ollut yrittänyt vapauttaa vangittua Rossoa tai tehdä mitään muutakaan vaaralliseksi tulkittavaa. Toisaalta Weiss oli osoittanut yllättävää kiinnostusta Markia ja tämän vointia kohtaan, mikä oli suututtanut varsinkin Yuffieta.  Toistaiseksi Weissille ei ollut myönnetty tapaamisoikeutta, mutta kenties Mark voisi jo pian päättää asiasta itse. Sitä Vincent ainakin toivoi.

”He siis saavat liikkua vapaasti?” Tifa varmisti Reeveltä ja vilkaisi syrjäkarein Cloudia, joka yllättäen vastasi katseeseen. Blondin kulmat olivat aavistuksen kurtussa kuin tämä olisi pohtinut jotain.
”Kyllä. Yritämme löytää heille sopivaa tekemistä WRO:n riveissä, mutta tarkoitus ei ole päästää heitä käsiksi mihinkään salassa pidettävään tietoon”, Reeve selvitti. ”Kotoutumisohjelman ideana on antaa työtä ja tutustuttaa heidät nykyiseen elämänmenoon, joka varmasti poikkeaa siitä, mihin he ovat tottuneet.”
”Toisin sanoen yritätte saada heistä mallikansalaisia”, Tifa tuumasi. ”Uskon, että onnistutte vielä. Genesis vaikuttaa varsin miellyttävältä ihmiseltä.”

Jos Tifa olisi tavannut Weissin, tämä tuskin olisi sanonut valkohapsesta samaa. Sen sijaan Vincentin ei ollut vaikea uskoa, että Genesis oli tehnyt vaikutuksen brunettiin. Toivoa sopi, että punapää onnistuisi oikeasti pitämään kuumapäisen kaverinsa kurissa.

”Hän on mielenkiintoinen persoona”, Reevekin myönsi. ”Minun täytyy nyt palata päämajaan. Halusin vain jakaa tuoreimmat tiedot teidän kanssanne.”
”Voin tarjota sinulle kyydin”, Vincent ehdotti. ”Lupasin hakea Yuffien Markin luota.”
”Katso, että hän käy suihkussa ja syö riittävästi”, Tifa huomautti. ”Tiedän, että hän on huolissaan ystävästään, mutta kukaan meistä ei halua, että hän riutuu pois.”

Vincent nyökkäsi naiselle. Nyt kun oli vahvistunut, että Dorian muuttaisi pian serkkunsa luokse, Tifan hössötys kaikkien muiden ympärillä oli vain pahentunut. Ajoittain tuntui siltä, että tämä pelkäsi menettävänsä toverinsa, jos ei huolehtisi kaikkien asioista. Kenties tilanne kuitenkin vielä asettuisi.

”Katson kyllä hänen peräänsä”, Vincent totesi. ”Kiitos kahvista. Nähdään taas.” Hän seurasi Reeveä ulos baarista syksyisen viileään säähän.

~o~

”Aah, tämä on täydellistä!” Yuffie huokaisi ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi syönyt yhtä hyvän aamiaisen. Paistetut munat, pekoni ja paahtoleipä sopivat erinomaisesti yhteen ja vihreä tee virkisti oloa. ”Sinun pitäisi ryhtyä kokiksi, Vince.”

Mies naurahti toiselta puolelta pöytää. ”Munia paistamalla ei taida vielä ihan kokiksi asti päästä.”
”Sinä nauroit!” Yuffie innostui ja virnisti leveästi. Vincent oli viime aikoina ollut vapautuneempi, erilainen kuin ennen. Tämä oli avautunut. Mies ei ollut vieläkään kertonut elämäntarinaansa hänelle kokonaisuudessaan, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaisi. Odottaminen ei ollut Yuffien vahvimpia puolia, mutta hän ei halunnut painostaa Vincentiä… toisekseen Tifa oli sanonut, että mies saattoi tarvita paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, jos halusi rakentaa toimivan suhteen. Tämä ei ollut kuka tahansa, toisaalta kukaan AVALANCHEn jäsenistä ei ollut. Heillä kaikilla oli haamuja menneisyydessään ja luurankoja kaapissaan.

Joka tapauksessa ajatus suhteesta tuntui yllättävän hyvältä. Yuffie ei ollut sitä tyyppiä, joka sitoutui vakavasti. Pikemminkin hän oli hypännyt suhteesta toiseen mahdollisimman nopealla tahdilla, jos nyt niitä kokeiluja saattoi edes suhteiksi kutsua. Kyllä häntä pikkuisen hirvitti sitoutuminen johonkuhun, mutta toisaalta sisällä oli epämääräisen kupliva tunne. Hän halusi katsoa, mitä tapahtuisi. Toisekseen he eivät olleet vielä Vincentin kanssa luvanneet toisilleen mitään, ei ollut sitoumuksia… ja oli siltikin.

Vincent hymähti vastaukseksi ja nousi pöydän äärestä. Mies keräsi lautaset ja kiikutti ne tiskialtaaseen. Yuffie nappasi teekupit mukaansa ja seurasi tätä. He eivät olleet aiemmin jakaneet aivan tällaista aamua. Olivathan he jo muutaman kerran heränneet samasta paikasta, mutta jokaista herätystä oli varjostanut tieto Shelken katoamisesta tai muiden Tsvietien puuhista. Nyt ei ollut suurempia murheita eikä kiirettä mihinkään.

Tietysti he olisivat voineet pohtia, minne Grimoire Valentine oli kadonnut, mutta koska Vincent ei ollut ottanut asiaa puheeksi, Yuffiekin oli jättänyt sen rauhaan. Reeve oli järjestänyt WRO:n miehiä haravoimaan Planeettaa, joten hullu tiedemies löytyisi ennemmin tai myöhemmin. Nyt kun kaikki Tsvietit olivat joko kuolleita, vangittuja tai muuten valvovan silmän alla, Vincentin veljellä ei ollut tukenaan ketään.

Yuffie laski kupit tiskialtaaseen. Samalla hetkellä hän tunsi käsivarsien kiertyvän takaapäin ympärilleen. Vincent henkäisi hänen hiuksiinsa ja jäi nojaamaan leuallaan hänen päätään vasten. Yuffien sydän lähti villiin laukkaan, hän ei ollut osannut odottaa miehen koskettavan häntä tuolla tavoin. Enimmäkseen hän oli tehnyt aloitteita, vaikka mies olikin ehkä suudellut häntä ensimmäisenä. Joka kerta heidän fyysiseen kanssakäymiseensä oli kuitenkin liittynyt jokin erityinen tilanne, arkisia hetkiä ei ollut ehtinyt olla, eikä Yuffie oikein tiennyt, miten hänen olisi pitänyt juuri nyt reagoida.

Vincentin kädet hyväilivät kokeilevasti Yuffien kylkiä. Sormet tunnustelivat ihoa ohuen topin läpi, mutta eivät uskaltautuneet kutittamaan, vaikka Yuffie puolittain odotti sitä. Hän sulki silmänsä ja nojasi Vincentin rintaa vasten. Mies oli lämmin ja tämän rintakehä tuntui turvalliselta, siihen oli hyvä nojata.

”Haluaisitko sinä… useammankin tällaisen aamun?” Vincent kuiskasi, miehen ääni kuulosti käheältä.
”Haluaisin”, Yuffie vastasi. Hänen kurkkuaan kuristi kummallisella tavalla. Hän laski kätensä Vincentin käsivarsille ja siveli paljasta ihoa. Mies oli käärinyt puseronsa hihat, joten Yuffielle tarjoutui oivallinen tilaisuus tutkiskella sormenpäillään tämän käsiä, jotka liukuivat nyt alemmas hänen lantiolleen. Vincent painoi häntä hellästi lähemmäs itseään, omaa lantiotaan vasten.

Yuffie liu’utti sormensa Vincentin sormien lomaan ja painoi takapuolensa tiiviimmin miehen etumusta vasten. Hymy nousi hitaasti hänen huulilleen, kun hän tunsi tämän reagoivan eleeseen. Vatsaan valahti lämmin tunne, joka säteili alaspäin ja sai hengityksen kiihtymään asteen verran.

Lukuun ottamatta aamua, jonka Takeo oli tullut keskeyttämään, he eivät olleet vielä edenneet kovinkaan pitkälle. Se oli Yuffielle uutta. Yleensä hän onnistui tutustumaan miehiin, jotka jaksoivat odottaa korkeintaan kolmansiin treffeihin. Ei sillä, että Yuffie olisi varsinaisesti treffaillut Vincentin kanssa. Toki olisi ollut mukavaa käydä miehen kanssa leffassa tai syömässä, mutta varsinainen deittailu tutustumisen merkeissä tuntui naurettavalta ajatukselta. He olivat kuitenkin tunteneet toisensa lähes neljä vuotta. Toisaalta vasta tänä syksynä heidän suhteensa oli lähtenyt uusille urille. He tunsivat toisensa, mutteivät tunteneet kuitenkaan. Heillä oli yhä paljon opittavaa toisistaan.

Juuri nyt Yuffie ei silti halunnut vaivata aivojaan turhan syvällisillä parisuhdepohdinnoilla. Hän tahtoi vain elää hetkessä ja antaa fiiliksen viedä. Kädet keinuttivat häntä rauhallisesti edestakaisin miehen etumusta vasten kuin testatakseen, lähtisikö hän leikkiin mukaan. Vaikka Yuffie oli yhä väsynyt viimeaikaisista koettelemuksista, hänellä ei ollut aikomustakaan kieltäytyä.

Vincentin kädet lähtivät ylöspäin Yuffien lantiolta ja hivuttautuivat vähän matkaa topin alle, ennen kuin pysähtyivät. Miehen kämmenet tuntuivat lämpöisiltä, mutta hieman karheilta. Yuffie nykäisi käsiä ylemmäs rohkaistakseen miestä ja irrotti sitten otteensa. Hän kiersi omat käsivartensa Vincentin ympärille niin hyvin kuin selkä mieheen päin pystyi. Hän sai otteen olohousujen pehmeästä kankaasta ja lähti kuljettamaan sormiaan ylös. Vincentin housut olivat mukavanoloiset, mutteivät onneksi samanlaiset kulahtaneet verkkarit, joita Cloud näytti toisinaan suosivan.

Yuffien sormet tavoittivat Vincentin takapuolen. Hän painoi omaa takamustaan tiiviimmin miestä vasten ja samaan aikaan työnsi tätä lähemmäs itseään. Jopa kankaan läpi saattoi tuntea, etteivät Vincentin pakaralihakset olleet ollenkaan hullummassa kunnossa. Miehen lihasten kunnosta ei voinut päätellä, että tämä oli viettänyt 30 vuotta arkussa ja noussut sieltä vasta vajaat neljä vuotta sitten. Kenties tämän sisällä hilluneet demonit olivat pitäneet lihaskunnosta huolta pitkän unenkin aikana.

Vincent henkäisi Yuffien hiuksiin ja vei kätensä kunnolla hänen toppinsa alle. Karheat kämmenet kiipesivät ylös kylkiä, kunnes pääsivät rintojen tasalle. Yuffie ynähti hyväksynnän merkiksi, ja ilmeisesti Vincent ymmärsi hänen sanattoman viestinsä, sillä mies liu’utti kätensä hänen rinnoilleen ja puristi niitä varovaisesti. Yuffie tiesi, ettei hänessä ollut suunnattomasti puristeltavaa, mutta Vincent vaikutti joka tapauksessa tyytyväiseltä. Miehen sormet löysivät hänen nänninsä ja alkoivat leikitellä nipukoilla. Koko ajan tämän otteet muuttuivat varmemmiksi ja rohkeammiksi. Yuffie ei edes yrittänyt estää voihkaisua, joka karkasi hänen huuliltaan. Vincentin kosketukset saivat lämmön hänen sisällään muuttumaan kuumuudeksi ja ihon nousemaan samaan aikaan kananlihalle.

Yuffie alkoi olla varma, että pian hänen jalkansa pettäisivät hänet. Vaikka hän piti tiukasti kiinni Vincentin takapuolesta, hänestä tuntui kuin jalat olisivat olleet hiljalleen muuttumassa hyytelöksi. Yllättäen Vincent vetikin kätensä pois Yuffie topin alta ja kaappasi hänet käsivarsilleen. Yuffie räväytti hämmästyneenä silmänsä auki ja kohtasi punaisen katseen, joka tuikki epätavallisen ilkikurisesti.
”En halua, että kaadut lattialle ja telot itsesi”, Vincent huomautti. Miehen ääni oli muuttunut tummaksi.
”Kaadun sinun ja tiskipöydän välistä?” Yuffie kummasteli, muttei ryhtynyt suurempiin valituslauselmiin. Ei voinut sanoa, että häntä haittasi Vincentin käsivarsille päätyminen.
”Hoipuit siihen malliin, että on parempi olla varma”, mies kuittasi. ”Kenties sinut pitäisi viedä sängylle lepäämään.”

Ennen kuin Yuffie ehti sen enempää myöntää kuin kieltääkään, Vincent oli jo harpponut pois keittiöstä ja suunnata eteisen kautta makuuhuoneeseen. Mies laski hänet petaamattomalle sängylle ja kiepsahti itsekin hänen viereensä. Yuffie kääntyi kyljelleen ja jäi tarkkailemaan miestä, jonka punaisissa silmissä oli erilainen katse kuin yleensä. Hänen vatsanpohjassaan muljahti. Tänä aamuna ei ollut sovittuja menoa, tällä kertaa Takeo ei tulisi oven taakse riekkumaan. Kukaan ei kaivannut heitä juuri nyt.

Vincentin sormet pyyhkäisivät tumman suortuvan Yuffien korvan taakse. Hänen hiuksensa olivat viime aikoina saaneet pituutta, kun hänellä ei ollut ollut aikaa miettiä kampaamossa käymistä. Nytkin oli väärä hetki pohtia asiaa, joten Yuffie työnsi sen mielestään ja keskittyi mieheen vieressään. Hän mönki hieman lähemmäs tätä ja painautui tämän rintakehää vasten. Miehen kädet kietoutuivat uudestaan hänen ympärilleen ja livahtivat kyselemättä topin selkämyksen alle.

Yuffien sydän alkoi lyödä tiheämpään. Oli selvää, mitä oli tapahtumassa. Tilaisuuksia oli tullut ja mennyt, mutta aina oli ollut jokin syy lykätä väistämätöntä. Hän ei voinut mitään jännitykselle, joka kupli hänen sisällään. Hän antoi silmiensä sulkeutua ja kuljetti omaa kättään pitkin Vincentin kylkeä. Hän tavoitti t-paidan helman ja olohousujen vyötärön ja livautti omat sormensa niiden välistä. Vincentin iho oli lämmin, miltei kuuma.

Kumpikin uppoutui sivelemään toisen ihoa, kunnes Yuffie päätti, että vaatekerroksia oli liikaa välissä. Hän vetäytyi kauemmas Vincentistä ja tarttui miehen paidan helmaan. Vincent hymähti, kohottautui ja auttoi häntä vetämään vaatekappaleen pois. Se päätyi lattialle, joka oli harvinaisen siisti.

Yuffie hymyili näylle. Kuten hän varsin hyvin muisti, Vincentin iho ei ollut tasainen vaan arpien juovittama, mutta häntä ei haitannut. Hän piti miehestä juuri sellaisena kuin tämä oli. Kukaan AVALANCHEn jäsenistä ei ollut säästynyt arvilta, Vincentin vain olivat osittain nähtävissäkin.

Seuraavaksi Yuffie otti kiinni oman toppinsa helmasta ja kiskaisi vaatteen päänsä ylitse. Hän lennätti sen Vincentin paidan seuraksi. Kun miehen katse pysähtyi hänen rintakehälleen, hänen hengityksensä muuttui tiheämmäksi. Hän ei ollut rintavimmasta päästä naisia, kaukana siitä, mutta toisaalta Vincent ei ollut aiemminkaan valittanut. Olihan tämä joka tapauksessa jo ehtinyt nähdä Yuffien ilman rihmankiertämää. Miksi nyt tilanne tuntui kuitenkin jopa pikkuisen hirvittävältä? Yuffien sisällä myllersi tunteiden sekamelska.

Peittääkseen hämmennyksensä Yuffie työnsi Vincentin selälleen sängylle ja kipusi tämän päälle. Hän pystyi tuntemaan miehen erektion itseään vasten, kun painoi lantionsa tämän lanteita vasten. Hän kumartui alemmas ja liimautui kiinni miehen ylävartaloon. Vincentin kädet löysivät hetkessä hänen vyötärönsä ja hänen huulensa miehen huulet. Mies keinutti Yuffieta hitaasti edestakaisin samaan aikaan, kun hänen kielensä tavoitteli tämän kieltä yhteenpainuneiden huulien raosta.

Suudelma tuntui jatkuvan ikuisesti, Yuffie ei edes halunnut irrottautua siitä. Vincent maistui jo tutulta, mutta silti yhtä kiehtovalta kuin ensimmäisellä kerrallakin. Vaikka suudelmassa oli pehmeyttä ja hellyyttä, siihen oli livahtanut koko joukko toiveita. Se oli vaativampi kuin aiemmat suukottelut, se vihjaisi polttelevan selvästi, että tällä kertaa Vincent halusi edetä pidemmälle kuin aikaisemmin.

Lopulta Yuffien oli pakko irrottautua hetkeksi vetämään henkeä. Vincentin tuoksu ympäröi hänet, kun hän kiskaisi ilmaa keuhkoihinsa. Hän painoi huulensa miehen leukaa vasten. Se oli karhea. Mies ei ollut ajanut sänkeä tänä aamuna. Tämän iho näytti aina niin sileältä, että Yuffie oli puolittain kuvitellut tämän olevan täysin parraton. Nyt kun he olivat viettäneet enemmän aikaa yhdessä, hän oli saanut huomata, että Vincent joutui ajelemaan leukaansa yhtä säännöllisesti kuin muutkin miehet.

Yuffie antoi huuliensa kulkea Vincentin kaulalle ja sitä pitkin tämän rintakehälle. Hän tutkaili jokaista arpea hellästi ja huolellisesti edeten kuitenkin koko ajan alemmas, kunnes vihdoin törmäsi tämän housujen vyötäröön. Vincent huokaisi, kun hän tarttui vaatekappaleeseen ja lähti kiskomaan sitä alemmas.

Vincentin toinen käsi livahti housujen taskuun ja veti sieltä esille jotain. Nuori nainen seurasi kättä katseellaan ja näki miehen laskevan sängylle pienen neliön mallisen pakkauksen. Puna nousi hänen poskilleen. Vincent oli ajatellut asiaa, hän ei ollut pohdiskellut sitä. Hän söi kyllä ehkäisypillereitä, mutta oli totta, että ne eivät suojanneet kuin raskaudelta. Toisaalta hän ei ollut ottanut tauteja lukuun, koska oli itse käynyt läpi WRO:n kautta kaikki mahdolliset testit vasta viime vuonna – kun talo tarjosi, kannatti tarjous hyödyntää. Vincent taas… no, Yuffie ei oikein uskonut, että mies oli hurjastellut seksirintamalla arkusta nousemisen jälkeen. Tietysti eihän sitä tiennyt, millaista elämää tämä oli tarkalleen ottaen viettänyt menneisyydessään.

”Yuffie?” Vincentin ääni katkaisi nuoren naisen pohdinnat. Yuffie irrotti katseensa pakkauksesta ja vilkaisi miestä.
”Minä käytän jo ehkäisyä”, hän ilmoitti.
”Tiedän, mutta mikään menetelmä ei yksinään ole täysin luotettava”, mies vastasi.
”Tiedät?” Yuffien ääni kohosi pykälän verran yllätyksestä, ja hän puri huultaan.
”Et ole ainoa, joka on tottunut tarkkailemaan ympäristöään ja ihmisiä lähellään”, kuului Vincentin selvitys.

Niinpä tietysti. Vincent oli entinen turk. Siinä ammatissa ei selvinnyt hengissä kovin pitkään, jos ei osannut pitää kaikkia aistejaan valppaina. Vincent oli tottunut olemaan tarkkana ympäristönsä suhteen, samalla tavalla kuin Yuffiekin. Ei ollut ihme, jos tämä oli huomannut hänen syövän e-pillereitä.

Vincent otti tiukan otteen Yuffiesta ja kiskoi tämän itseään vasten. Mies kiepsautti hänet alleen ja jäi käsiensä varaan tarkkailemaan häntä.
”Tarkoitukseni ei ole loukata sinua, päinvastoin”, Vincent sanoi. ”Haluan kaiken sujuvan mahdollisimman hyvin. Haluan, että voimme kumpikin rentoutua ja nauttia toisistamme ilman huolta.”

Yuffie nyökkäsi. ”En minä loukkaantunut. Hämmästyin vain. Olen lukenut, etteivät miehet erityisemmin pidä kondomin käytöstä.” Okei, se oli valkoinen valhe. Oikeammin sanottuna Yuffie oli kuullut kyseisen kommentin suoraan muutamankin miehen suusta. Olisi kuitenkin pitänyt osata arvata, ettei Vincent tässäkään asiassa ollut kuten muut.
”Se on pieni vaiva turvallisuuden vuoksi”, mies hymähti. Tämä näytti siltä kuin olisi aikonut sanoa muutakin, mutta sulkikin suunsa.
”Mitä?” Yuffie uteli. Vincent vain virnisti hänelle eikä sanonut mitään. Sen sijaan mies painoi kasvonsa hänen kaulaansa vasten ja suukotti ihoa. Hetken myöhemmin hampaat puraisivat hänen olkapäätään kevyesti, kiusoittelivat suorastaan. Kun huulet tavoittivat Yuffien oikean nänninnipukan, hän unohti, mitä hänen oli pitänyt kysyä.

Vincentin kädet tarttuivat Yuffien yöpuvun shortseihin ja vetivät niitä alaspäin. Vaistomaisesti nuori nainen kohotti takamustaan ja antoi miehen hankkiutua eroon vaatekappaleesta. Tämän omat housut seurasivat pian perässä. Yuffie raotti silmiään ja näki selkeän kohouman miehen boksereissa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tarkastella näkyä pitkään, sillä Vincent painautui uudelleen häntä vasten ja näykkäisi hänen korvalehteään.

Miehen iho oli kuuma ja tuntui lähes taivaalliselta liimautuessaan Yuffien ihoon. Kenenkään kosketus ei ollut tuntunut samanlaiselta, herättänyt samanlaisia tunteita. Yuffie ei pitänyt itseään minään toivottomana romantikkona, mutta sillä hetkellä hän olisi voinut uskoa, että heidät oli tarkoitettu toisilleen. Hän olisi miltei tahtonut maata tällä tavoin ikuisesti painautuneena kiinni Vincentin ihoon ja sulautua siihen.

Yuffie kietoi kätensä ja jalkansa miehen ympärille ja painoi tätä likemmäs itseään.  Tämän erektio tuntui nyt erittäin selvästi hänen alushousujaan vasten. Kun Vincent liikautti lanteitaan, Yuffie ei voinut olla huokaisematta. Ääni sai miehen leikittelemään lisää, ja kihelmöivä polte nousi Yuffien vatsanpohjasta. Hän antoi luomiensa painua kiinni ja keinutti lantiotaan samaan tahtiin miehen kanssa. Alushousujen kangas kävi kosteaksi ja liimautui ihoon.

Leviathan sentään, Yuffiesta alkoi tuntua siltä, että pian hän menettäisi kontrollin täysin. Hän tarttui Vincentin boksereiden reunaan ja riuhtoi vaatetta alemmas. Vincent naurahti ja auttoi häntä riisumaan housut. Kun niistä oli päästy eroon, Yuffie kiskoi omat alushousunsa ja viskoi ne lattialle. Välittömästi hän veti Vincentin takaisin syleilyynsä ja suuteli miestä rajummin kuin oli tarkoittanutkaan. Hänen raajansa elivät omaa elämäänsä, kun ne yrittivät kietoa miehen tiukkaan otteeseensa ja pakottaa tämän työntymään hänen sisälleen. Koskaan aiemmin Yuffie ei ollut kokenut yhtä polttavaa tarvetta, yhtä kiihkeää halua. Toisessa tilanteessa tunteiden intensiviisyys olisi saattanut pelästyttää hänet, mutta nyt hän oli huomaamattaan lipsahtanut yli rajan. Kaikki muu oli yhdentekevää, kunhan hän saisi Vincentin.

Mies kuitenkin hymähti Yuffielle ja irrotti hellästi tämän käsien puristavan otteen. Vincent tavoitteli jotain sivultaan, ja pian kuului rapsahdus, kun tämä löysi etsimänsä. Yuffien hengitys oli kiihkeää ja katkonaista, kun hän pakottautui vain katselemaan, kuinka Vincent avasi pienen paketin hampaidensa avulla ja veti kumipuvun esille. Mies vaihtoi asentoa käytännöllisempään ja tarttui elimeensä Yuffien edelleen katsellessa. Nuori nainen nielaisi ja hymyili, näkymä vain lisäsi poltetta hänen sisällään ja sai sydämen jyskyttämään entistä kovempaa. Hän ei olisi millään malttanut odottaa, että Vincent sai kondomin rullattua elimensä päälle.

Yuffie tarttui Vincentiä hartioista ja veti miestä lähemmäs itseään.  Tämä kuitenkin tuki toisen kätensä patjaa vasten ja auttoi itseään toisella. Yuffien sydän pamppaili ja hän melkein unohti hengittää. Hänen katseensa lukittui punaisiin ympyröihin, jotka tuntuivat vielä tässäkin hetkessä kysyvän lupaa. Hän nyökkäsi pienesti ja tunsi miltei välittömästi, kuinka Vincent työntyi äärimmäisen hitaasti hänen sisälleen.

Kostumisesta huolimatta Yuffie tunsi pienen nipistyksen. Kipu kuitenkin meni ohitse lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, eikä hän jäänyt murehtimaan sitä. Vincent tuntui valtavalta, täytti hänet kokonaan. Kun mies oli täysin hänen sisällään, tämä pysähtyi ja veti syvään henkeä kuin rauhoittaakseen itseään. Tämän silmät sulkeutuivat ja hengitys muuttui kiihkeämmäksi, mutta kasvoilla oli keskittynyt ilme.


Kun Vincent vihdoin alkoi uudestaan liikkua, Yuffie antoi omien luomiensa painua kiinni. Miehen työnnöt olivat hitaita ja voimakkaita, ne saivat ympäristön unohtumaan kokonaan. Vincentin hiukset heilahtivat alas tämän olkapäiltä ja kutittelivat Yuffien käsivarsien ja kasvojen ihoa. Ne laskeutuivat heidän ympärilleen kuin verhot ja sulkivat lopullisesti muun maailman pois. Yuffien kädet liikkuivat pitkin Vincentin selkää, hän ei hallinnut sormiensa koukistumista, ei käsiensä nytkähdyksiä. Jokainen lihas tuntui elävän omaa elämäänsä, kun hän mukautui miehen työntöihin ja vastasi niihin omalla kehollaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!