4. toukokuuta 2018

Punainen aamunkoitto: Luku 34

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto


Luku 34



Vesimaa ei juurikaan ollut Itachin mieleen. Se ei ollut yhtä paha kuin Sademaa, mutta ihan liian kostea silti. Jos ei satanut, niin usva tunkeutui kaikkialle. Aurinkoisia päiviä oli aivan liian harvoin.

Mies kietoi takin tiukemmin ympärilleen etsiessään oikeanlaista kauppaa. Kädet osuivat rintoihin ja aiheuttivat kummallisen tunteen. Tältäkö naisista aina tuntui? Teki mitä tahansa rinnat olivat tiellä, eikä tämä kyseinen parivaljakko ollut edes erityisen isokokoinen. Miten naiset oikein selvisivät?

Muutenkin vartalo tuntui kummalliselta. Pitkiin hiuksiin Itachi oli tottunut, joten ne eivät todellakaan olleet mikään ongelma. Nyt hän oli kuitenkin pienempi kuin yleensä, täysin erimallinen ja joutui kävelemään eri tavalla. Vasta nyt hän tajusi, etteivät naiset todellakaan kävelleet samoin kuin miehet. Naisten askeleet olivat jotenkin sirompia. Ja miten se takapuolen keikutus oikein tehtiin? Yume ei aina suinkaan kävellyt niin, mutta joskus, kun tyttö huomasi Itachin katsovan. No, ehkä olisi parempikin, ettei Itachi edes yrittäisi opetella moista.

Kaikista ärsyttävintä kuitenkin oli se, miten ohikulkevat miehet katsoivat häntä. Itachi oli saanut kyllä katseita naisilta varsin nuoresta asti. Hän tiesi olevansa hyvännäköinen. Mutta jotkut miehet.. näiden katse suunnilleen nuoli hänen vartaloaan niin hävyttömästi, että hänen teki mieli nostaa nämä seinälle siitä hyvästä. Helvetti, hän oli sentään mies, vaikkei juuri nyt siltä näyttänytkään. Kenelläkään ei ollut oikeutta yrittää riisua häntä katseellaan.

Miten naiset oikein kestivät sen? Katsottiinko heitä kaikkia niin? Pitäisi joskus viedä Yume ulos ja seurata miesten reaktioita. Tosin se ei välttämättä olisi tytöstä kovinkaan mukavaa. Ainakaan Itachi ei nauttinut katseista. Tuo yksikin luultavasti kuolasi parasta aikaa kaulukseensa.

Mies huokaisi raskaasti. Hän ei olisi halunnut herättää turhaa huomiota. Sen takia hän ei voinut pakottaa tuijottajia vastaamaan teoistaan. Hän päätti yrittää olla huomioimatta näitä ollenkaan. Tästä eteenpäin hän ei huomaisi yhtään katsetta, eikä kuulisi vihellyksiä, jos joku sellaisen uskaltaisi vielä huuliltaan päästää.

Kyläpahasesta onneksi löytyi jonkinlainen naisten vaatekauppa. Itachi astui liikkeeseen ja kaivoi Yumen listan taskustaan. Vaatteiden valinta olisi varmaankin aika vaikeaa puuhaa. Mies muisti, että hänen vanhempansa olivat tilanneet kaikki perheen vaatteet aina samalta vaatturilta ja niihin oli kirjailtu Uchihojen viuhka. Ei olisi tullut kuuloonkaan ostaa jotain halpoja riepuja tällaisesta paikasta. Nyt oli kuitenkin pakko tehdä tilanteen mukaan.

”Hei, voinko auttaa jotenkin?” suloinen ääni keskeytti miehen sisäisen tuskailun. Hänen viereensä oli ilmestynyt nuori nainen, ehkä hieman Yumea vanhempi. No, nyt tämä sujui. Ehkä Itachin ei tarvitsisikaan itse miettiä, mistä löytäisi kaiken.
”Tuota.. minun pitäisi saada hankittua nämä”, mies sanoi ja ojensi listan naiselle. Tämä otti sen pieniin käsiinsä ja jäi lukemaan.
”No, meillä on monipuolinen valikoima erilaisia paitoja ja housuja..” nainen mutisi vaikuttaen hieman hämmästyneeltä.

Pahus. Itachi ei ollut aiemmin vieraillut naisten vaatekaupoissa, eikä hän ollut siis kokenut tällaisten asioiden suhteen. Lisäksi hän näytti nyt naiselta, joten toinen taatusti oletti tämän olevan hänelle hyvinkin tuttua.
”Tuota noin.. ne tulevat siskolleni”, Itachi yritti selittää. ”Käytän itse yleensä räätäliä, mutta siskoni taas ei. Hän halusi nimenomaan tavallisesta kaupasta nämä kaikki…”

Nainen nyökkäsi pitkän hiljaisuuden päätteeksi ja otti sitten kasvoilleen asiakaspalveluhymyn. ”Tännepäin, katsotaan, mitä voimme tehdä”, tämä ehdotti ja ohjasi Itachin peremmälle. ”Oletteko samaa kokoa?”
”Suurin piirtein. Siinä tosin taitaa jo lukeakin koot”, Itachi vastasi. Nyt kaikki näytti sujuvan paremmin.
”Lukeehan tässä, mutta pelkkä koko ei aina kerro kaikkea”, nainen selitti.

Eikö? Itachi tunsi olevansa jossain uudessa ja täysin käsittämättömässä maailmassa. Joka puolella oli vaatteita, satoja, kenties tuhansia erilaisia vaatteita. Naisille oli tarjolla käsittämätön määrä erilaisia paitoja ja housuja. Niitä oli tungettu luurangonlaihojen mallinukkien päälle, aseteltu rekkeihin ja hyllyille. Miten tällaisesta sekamelskasta kukaan pystyi löytämään mitään ilman myyjän apua?

”Housuja on samaa kokoa esimerkiksi todella montaa mallia, eivätkä ne välttämättä kaikki istu kaikille”, nainen jatkoi selostusta. ”Vaatteita on aina hyvä sovittaa etukäteen, sillä jokin malli saattaa ollakin melko pieni, eikä normaalikoko silloin ole sopiva, vaan pitää ottaa yhtä isompi. Joskus taas voi olla, että pitää ottaa yhtä pienempi koko. Ja mitä taas rintaliiveihin tulee.. no, tokihan te tämän tiedätte. Mutta tosiaan kuppikoko voi joskus mallin mukaan heittää yhdellä.”

Todellakin. Miten helvetissä naiset selvisivät tästä? Itachista taistelu Hatake Kakashia vastaan alkoi tuntua erittäin helpolta verrattuna shoppailuun. Vaatteiden ostaminen ei ollut ollenkaan niin helppoa kuin mies oli kuvitellut. Kenties hän olisi kuitenkin päässyt vähemmällä vaivalla, jos olisi suosiolla ottanut Yumen mukaan. Jotenkin hänestä tuntui, että tyttö olisi hoitanut tämän leikiten.

”Minkälaisista housuista siskonne pitää?” nainen kysäisi. Itachin aivot raksuttivat. Yume suosi aiemmin farkkuja, mutta oli myöhemmin siirtynyt mustiin trikoohousuihin, koska ne olivat paremmat treenatessa joustavuuden takia.
”Melko tiukoista, mutta joustavista”, mies vastasi. Hän oli lisätä mustan väriksi, mutta muisti sitten tytön valitukset aiemmista vaatteista. Mutta mikä muu väri muka sopisi housuihin? Jos hän kuitenkin ostaisi parit mustat housut ja valitsisi sitten muutaman toisen värisen paidan. Ehkä Yume olisi tyytyväinen siihen. ”Mustista”, mies lisäsi nopeasti.

Myyjä nyökytteli ja ryhtyi penkomaan hyllyjä. Tämä nosti Itachin nähtäville parit housut. Mies silmäili niitä pitkään tietämättä, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Ne näyttivät ihan hyviltä, mutta miltä ne näyttäisivät Yumen päällä.. pahapa sitä oli mennä sanomaan.

Ilmeisesti nainen huomasi hänen avuttomuutensa, sillä tämä ryhtyi selittämään housuista: ”Takataskut korostavat takapuolta mukavasti. Varsinkin tässä mallissa, koska ne osuvat suoraan pakaroiden päälle. Tässä taas ne ovat hieman alempana, jolloin vaikutelma on hieman erilainen, ei niin pyöreä. Pillilahkeet ovat nyt hyvin suosittuja, mutta ne eivät sovi kaikille. Parhaiten ehkä pitkille ja laihoille ihmisille. Siksi toiset suosivatkin suoria tai bootcut-lahkeita.”

Anteeksi mitä? Pitikö tuosta ymmärtääkin jotain? Mies pysähtyi pohtimaan. Hän ei ollut kertaakaan nähnyt Yumella naisen mainitsemia pillilahkeita, vaikka tyttö olikin melko laiha. Tosin Yume näytti kyllä nykyisin hieman pyöristyneeltä. Tämän kasvot olivat ainakin muuttuneet vähän ja tällä oli usein vatsa pikkuisen turvoksissa. Ja tyttö söikin enemmän kuin ennen.. Pieni pyöreys ei kyllä olisi yhtään pahaksi Yumelle. Ei naisen sentään pitänyt liian laiha olla.

”Ehkä ne bootcut-lahkeet olisivat hyvät”, mies sanoi. ”Ja taskuja ei välttämättä tarvitse olla ollenkaan.”

Nainen ryhtyi penkomaan hyllyjä uudestaan. Hetken päästä tämä nosti miehelle nähtäväksi taas muutamat housut.
”Nämä joustavat hieman, mutta ovat paremman näköiset ja kestävämmät kuin esimerkiksi trikoot. Puuvillan ja polyesterin sekoitus pysyy siistinä, eikä tarvitse silittää”, myyjä kertoi. Itachi tyytyi nyökkäilemään. ”Voisitte tietysti sovittaa niitä..”

Ai, että hän olisi vetänyt päälleen naisten vaatteita? Pelkkä ajatus tunkeutumisesta pieneen sovituskoppiin ja itsensä näkeminen peilistä.. vaatteiden riisuminen ja toisten pukeminen päälle. Ei, Itachi ei todellakaan halunnut tehdä sitä. Tilanne oli jo tarpeeksi paha nyt.

”Tai ehkä ei…” myyjä mutisi nähtyään miehen ilmeen.
”Me olemme kyllä yhtä pitkiä, mutta siskoni ei ole aivan.. hmmm.. samanmallinen kuin minä”, Itachi yritti selittää. Hän olisi vain halunnut marssia ulos liikkeestä ja unohtaa koko jutun, mutta Yume tarvitsisi vaatteita.
”Olisi kyllä ollut helpompaa, jos hän olisi tullut itse”, myyjä ilmoitti synkästi, mutta hymyili heti perään leveästi. ”Mutta kyllähän näinkin pärjätään.”
”Hän on sairaana, joten lupasin hoitaa asian”, Itachi jupisi. ”Voisin ottaa nuo molemmat housut.”

Nyt myyjä nyökytteli innokkaasti. Seuraavaksi tämä ryhtyi etsimään paitoja. Itachi mietti kuumeisesti, mikä väri sopisi Yumelle. Viininpunainen tuntui hyvältä, joten hän otti yhden sellaisen ja lisäksi pari eri sävyistä sinistä sekä yhden valkoisen t-paidan. Hän ei ollut koskaan tiennyt, että paitojakin saattoi olla niin monia erilaisia. Oli tiukkoja ja löysiä, istuvia ja aivan käsittämättömän mallisia. Kaula-aukkojakin oli varmaan sata erilaista. Jotkut olivat niin suuria, etteivät taatusti peittäneet mitään, toiset taas näyttivät siltä, että niihin kuristuisi. V-kaula-aukko näytti Itachin silmiin hyvältä ja hän muisteli, että Yumella oli saattanut ollakin sellainen paita joskus viikkoja sitten, kun hän oli siepannut tytön.

Alusvaatteet olivat seuraava tuskanhien nostattaja. Itachi vannoi, että seuraavan kerran hän raahaisi Yumen mukaan. Tämä saisi pyöriä sydämensä kyllyydestä liikkeessä, mutta mies odottaisi ulkopuolella.
”Käyttääkö siskonne perinteisiä, string-alushousuja vai kenties hotpantseja?” nainen tiedusteli maireasti. Itachi tajusi jo, ettei tämä pitänyt hänestä yhtään, mutta esitti työnsä takia ystävällistä. Oli siinäkin ammatti. Oli vain pakko hymyillä jokaiselle, piti tästä sitten tai ei. Mutta mitä myyjä oli oikein kysynyt?

Yumen alushousut. Ne, mitä Kisame oli tuonut, olivat näyttäneet aika tavallisilta. Ne taas, joita tytöllä itsellään oli ollut… Osa oli tavallisia, osassa oli pienet lahkeet, jotka peittivät kuitenkin vain puoli takamusta ja sitten oli niitä, joissa meni pelkkä naru takana. Niistä Itachi piti eniten, mutta hän oli katsonut, ettei Yumelle ehkä kannattanut mainita asiasta.
”Kaikenlaisia”, mies totesi. Kaipa se vastaus oli ainakin lähellä totuutta.
”Väri?”
”Musta”, Itachi vastasi. Jos kerran housut olivat mustia, niin alushousut voisivat varmaankin olla samanvärisiä.

Mukaan lähti lopulta kymmenet alushousut ja kolmet rintaliivit, joiden valinta oli vielä paljon pahempaa kuin housujen. Kaaritukia, saumattomia, geelitäytettyjä, push uppeja, olkaimettomia, vaihto-olkaimellisia, pitsiä, satiinia, silkkiä, puuvillaa… Naisten maailma näytti koko ajan vain käsittämättömämmältä. Itachi valitsi valkoista t-paitaa varten yhdet valkoiset, pitsiset liivit. Yksiä myyjä suositteli, kun mies vihjaisi Yumen harrastavan urheilua. Myyjän mukaan kyseiset liivit pitivät rinnat hyvin paikoillaan, jolloin ne eivät päässeet kipeytymään. Sekin kuulosti käsittämättömältä. Viimeisissä oli mustaa satiinia ja pitsiä. Itachi epäili, että ne näyttäisivät erittäin hyvältä Yumen päällä.

Tuhlattuaan aivan järkyttävän summan ja päästyään takaisin kadulle mies huokaisi helpotuksesta. Jos olisi pitänyt listata elämän kamalimpia kokemuksia, tuo kyllä oli päässyt top kymmeneen kevyesti. Hän ei enää koskaan astuisi jalallakaan yhteenkään vaatekauppaan. Nyt hän ymmärsi huomattavasti paremmin, miksi Kisame oli edellisen kerran jälkeen ollut aivan raivona.

Seuraavaksi hänen olisi haettava Yumelle vielä sandaalit. Vasta sitten hän pääsisi ruokakauppaan. Päivästä oli todella tulossa pitkä. Jalkineet onneksi löytyivät helposti, eikä niiden ostaminen tuottanut miehelle vaikeuksia. Hän oli tottunut siihen puuhaan ja tiesi jo tytön jalan koon entuudestaan.

”Hei!” joku huudahti, kun mies astui ulos jalkinemyymälästä. Itachi vilkaisi sivulleen ja huomasi kolme nuorehkoa miestä, jotka tuijottivat häntä. Hän tuhahti ja käänsi katseensa toisaalle. Mistähän ruokakauppa löytyisi?
”Hei, pimu, minä puhuin sinulle!” joku huusi hänen peräänsä, kun hän lähti suunnistamaan katua eteenpäin.
”Mutta minä en puhunut sinulle”, Itachi ärähti.

Joku tarttui häntä käsivarresta. Itachi pyörähti ympäri ja paiskasi tyypin suoraan seinää vasten. Tämä löi selkänsä siihen ja retkahti maahan. Kaksi muuta perääntyivät pari askelta.
”Kukaan ei koske minuun ilman lupaa”, mies ilmoitti. Seinään iskeytynyt kaveri nyökkäsi ja kampesi itsensä jaloilleen. Kaikki kolme kiirehtivät pois hyvin nopeasti.

Uskomatonta! Joku oli oikeasti yrittänyt käydä häneen käsiksi. Naisten elämän täytyi olla todella rasittavaa. Kaikki ne kummalliset vaatteet, perään tuijottavat ja käpälöivät miehet.. ja lisäksi vielä tiellä olevat rinnat. Eihän kukaan voinut kestää tällaista edes yhtä päivää! Itachille olisi jo riittänyt tämä aika, mutta hänen oli vielä pakko suorittaa ruokaostokset, ennen kuin hän voisi häipyä kylästä ja palata talolle.

Ruokaostokset oli helppo hoitaa, joskin kannettavaa näytti tulevan melkoisesti. Itachi otti Yumelle tytön haluamia viinirypäleitä. Hän oli huomannut tämän suorastaan ahmivan niitä nykyisin. Mies vilkaisi keksihyllyä, mutta jätti kuitenkin keksit ostamatta. Niissä oli järjetön määrä huonoa rasvaa, joka keräsi kolesterolia suonien tukkeeksi. Lisäksi ne pursusivat sokeria, väri-, lisä- ja säilöntäaineita. Kenenkään ei olisi kannattanut tunkea sellaista moskaa alas kurkustaan.

Oli kyllä kummallista, miten Yume oli yhtäkkiä alkanut haluta eri ruokia kuin aiemmin. Ja inhoamaan sellaisia, joista oli pitänyt. Itachi oli huolestunut. Jokin tytössä oli muuttunut tämän ollessa Tobin vankina. Yleensä muutama viikko ei sillä tavoin muuttanut ihmistä, mutta Yume oli erilainen. Toisaalta tyttö oli sama kuin aiemmin, mutta silti.. Itachi pohti pohtimasta päästyään, mitä Tobi oli oikein tälle tehnyt. Jotain oli varmasti tapahtunut, mutta jostain syystä tyttö salasi sen.

Itachi ei tiennyt, millaisen kokemuksen olisi itse salannut. Yume oli kuitenkin kertonut Deidaran teosta.. mutta entäs jos se olisi tapahtunut ilman, että Itachi olisi nähnyt mitään? Tai jos Deidara olisi ehtinyt viedä aikeensa loppuun saakka? Silloin Yume ei ehkä olisi kertonut hänelle. Ja tyttö oli reagoinut hyvin voimakkaasti huomautukseen Tobin mahdollisista aikeista.

Mies ei halunnut ajatellakaan, mitä Tobi oli mahdollisesti tehnyt Yumelle. Toisaalta eikö sellainen aiheuttanut vakavia traumoja? Ainakin sen olisi pitänyt, eikä tytöllä kyllä ollut seksin suhteen mitään estoja. Melkeinpä päinvastoin. Tämä olisi halunnut joka päivä tai useammankin kerran. Tietenkään Itachi ei valittanut asiasta, mutta sekin oli kummallista.

Mutta miten tuollaisen oikein otti puheeksi? Sehän kuulostaisi siltä, ettei mies halunnut tyttöä, eikä siitä ollut missään nimessä kyse. Hän oli vain huolissaan. Hän halusi, että Yumella olisi kaikki hyvin, eikä nyt ollut. Tyttö tuntui jopa peittelevän asioita ja välttelevän keskusteluja seksin avulla. Tämä salasi jotain. Ja se asia teki tytön surulliseksi. Itachi oli kyllä huomannut, miten tämä tuijotteli ikkunasta ulos ja huokaili yksinään. Tai katosi joskus oman päänsä sisään kesken jutustelun.

Niin, jotain oli vialla ja pahasti. Itachin oli pakko myöntää se. Yume patosi sisälleen jotain asiaa, jota ei joko uskaltanut tai kyennyt kertomaan hänelle. Tytöllä oli paha olla ja se näkyi, vaikkei tämä sitä myöntänytkään. Tänä iltana Itachi pakottaisi tiedon ulos tästä, vaikka sitten he eivät nukkuisi koko yönä. Hänen oli pakko saada tietää.

Ja tällä kertaa hän ei antaisi Yumen valehdella samalla tavalla kuin aamulla. Tyttö kai yritti suojella häntä siten, mutta hän ei voisi antaa tämän tuudittaa häntä valheelliseen turvallisuuteen. Totuus oli paljon parempi vaihtoehto, vaikka se sitten satuttaisikin.

Mies suuntasi kassalle ja maksoi ostoksensa. Oli melkoinen työ lappaa ne kasseihin ja kantaa ulos kylästä. Eivät ne nyt niin kovin paljon painaneet, mutta useamman kassin kuljettaminen oli hankalaa. Se vaati jo jonkin verran keskittymistä.

Saatuaan kaikki kassit veneeseen mies istui alas ja ryhtyi soutamaan saareen. Hän olisi tietenkin voinut juosta vettä pitkin sinne, mutta hän oli ottanut veneen tarkoituksella. Tuollaisen tavaramäärän mukana raahaaminen sujui paremmin, jos käytti jotain kulkuneuvoa. Sinällään miestä kyllä ihmetytti, miksi Kisamen salaperäisessä piilopaikassa oli vene, mutta kaipa silläkin oli joskus ollut jokin tarkoitus. Kisamelle vedessä liikkuminen – pinnalla tai alla – ei ollut koskaan ollut mikään ongelma, mutta ehkä talossa oli asunut joku muukin.

Niin, totta kai siellä oli asunut. Huone, jonka Itachi jakoi Yumen kanssa, oli taatusti tarkoitettu pariskunnalle. Sänky oli kahdennukuttava. Tosin sen kalustetaso oli surkea. Ei edes vaatekaappeja, mutta Itachi oli huomannut seiniin jääneet vaaleat rajat huonekalujen paikoista. Kisame oli ilmeisesti jossain vaiheessa päättänyt hankkiutua suurimmasta osasta eroon. Mikä lie siihenkin ollut syynä..

Mies hymähti itsekseen. Talo oli taatusti kuulunut haille vuosia. Tämä oli asunut siinä jonkun naisen kanssa. Itachi muisti tämän maininneen jostakusta, joka olisi pitänyt tappaa heti alkuunsa. Ehkäpä kyseessä oli sama nainen. He eivät oikeastaan puhuneet sellaisista asioista. Nykyisin hailla ei ainakaan ollut ketään vakituista, sillä tämä oli Yumen etsintämatkallakin pysähdysten aikana hankkinut joka kerta uutta seuraa.

Itachi kohautti hartioitaan. Hän ei ollut niin kovin kiinnostunut Kisamen menneisyydestä. Se ei vain kuulunut hänelle. Riitti, että hän tiesi oleellisen. Kisame ei ollut Vesimaassa missään nimessä suuressa suosiossa. Senkin takia heidän olisi hyvä keksiä uusi piilopaikka mahdollisimman pian. Itachilta vain olivat ideat loppu. Hän olisi mieluusti palannut omalle talolle, mutta Tobi saattaisi ilmestyä sinne joskus, kun hän olisi poissa ja Yume yksin paikalla. Pelkkä ajatuskin sai hänet vihaiseksi.

Miten Madara oli kehdannut? Itachi oli löytänyt Yumen. Madaralla ei ollut mitään oikeutta sotkeutua asiaan. Tietysti tämä piti oikeutenaan puuttua jokaisen Uchihan elämään, mutta silti tämä olisi saanut pitää näppinsä erossa Yumesta. Miten tämä oli edes tiennyt?

Itachikaan ei ollut tajunnut sitä heti, vaikka olikin vaistonnut yhteyden heidän välillään. Ja tuntenut tyttöä kohtaan käsittämätöntä vetovoimaa. Ehkä jopa voimakkaampaa kuin mustasilmäiseen tyttöön vuosia sitten. Silti hän oli joutunut tutkimaan vanhoja asiakirjoja saadakseen tietää totuuden. Madara oli tietysti häntä vanhempi, mutta Itachi oli aika varma, ettei tämä ollut ollut Konohassa niihin aikoihin, kun Yume oli viety pois.

Kuviosta puuttui selvästi jokin pala. Tästäkin Itachin täytyisi vielä puhua Yumen kanssa. Ehkä tyttö tietäisi, miten Madara oli osannut yhdistää tämän Uchihoihin. Varmasti se hullu oli kertonut senkin.

Tai ehkäpä tämä oli tiennyt aina!

Itachi pysähtyi keskelle järveä. Kaikki ne puheet klaanin elvyttämisestä ja siitä, että juuri hänen pitäisi tehdä se, eikä Sasuken. Niin juuri, se paskiainen oli tiennyt koko ajan. Tämä oli vain odottanut oikeaa hetkeä. Uskomaton sattuma olikin kaikkea muuta kuin sattuma. Koko juttu oli ollut järjestetty. Madara oli jotenkin järjestellyt hänet ja Yumen samaan paikkaan.

Mies ei oikein tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla kiitollinen vai raivoissaan. Madaran likainen suunnitelma ällötti häntä. Tämä aikoi taatusti pakottaa Yumen synnyttämään lapsia liukuhihnalla saadakseen klaanille mahdollisimman paljon perillisiä. Itachia tämä oli tarvinnut vain tytön saamiseksi takaisin ninjojen pariin.. koska heidät oli luvattu toisilleen. Ehkäpä Madara olisi vieläkin halunnut hänen siittävän ja kasvattavan lapset, jos hän olisi ottanut enemmän oppia tästä.. mutta Madaran mielestä Itachi oli kelvoton, liian rauhanhaluinen. Sen takia tämä aikoi luultavasti hoitaa homman itse.

Mistä päästiin taas siihen kysymykseen, oliko mies jo koskenut Yumeen. Toivottavasti ei tosiaan.

Ja yhtä aikaa epämääräisen raivon kanssa Itachin sisällä läikähti kuitenkin lämmin kiitollisuus. Luultavasti hän ei olisi koskaan tavannut Yumea ilman Madaraa. He olisivat eläneet elämänsä tietämättä toisistaan lainkaan. Sellainen elämä olisi ollut melko tyhjää, sillä ennen tytön ilmestymistä Itachi oli tuntenut itsensä pelkäksi kuoreksi, tyhjäksi sisältä. Hän oli vain odottanut kuolemaa. Nyt tilanne oli aivan toinen.

Kaikki oli niin monimutkaista.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!