11. toukokuuta 2018

Punainen aamunkoitto: Luku 35

Fandom: Naruto

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen vuosia sitten kirjoitin. Koska Japani-tietämykseni oli tuohon aikaan hyvin paljon rajallisempaa kuin nykyisin, teksti voi sisältää asiavirheitä tuolta ajalta. Tarina itsessään lienee yhä Naruto-fanille toimiva.

Punainen aamunkoitto


Luku 35



Yume tuijotteli erilaisten purkkien ja yrttinippujen rivistöä. Miellyttävät tuoksut olivat täyttäneet pienen keittiön, kun Kisame oli kaivanut kasvit ja mausteet esiin kaapeista. Tyttö ei suoraan sanottuna voinut uskoa seisovansa hain vieressä kuuntelemassa tämän opetuksia.

”Yllättävän monilla yrteillä voidaan hoitaa esimerkiksi flunssan oireita. Varsinkin yskään löytyy monta lääkettä, eikä tarvitse edes käydä lääkärissä, jos osaa hauduttaa teetä”, hai selitti. ”Esimerkiksi aaprottitee virkistää, mutta myös irrottaa limaa ja parantaa vielä samalla ruuansulatustakin. Basilika auttaa päänsärkyyn, kun taas minttu ja iisoppi ovat ehdottomia flunssalääkkeitä. Iisopin murskattuja lehtiä voi käyttää myös haavojen parantamiseen, sillä ne ehkäisevät tulehduksia. Tuoreista tai kuivatuista kehäkukan kukista tehty tee auttaa kuumeeseen. Laventeli taas helpottaa pahoinvointia, voit kokeilla sitä, jos inkivääri alkaa kyllästyttää. Sitruunamelissa taas on hyvä keino estää raskauden aikainen huimaaminen. Se tepsii myös hermostuneisuuteen ja unettomuuteen. Murskatuista lehdistä taas voi tehdä hauteen hiertymille tai hyönteisen pistoille. Ja timjami sitten puolestaan auttaa ripuliin.”

Yume kuunteli selitystä vaiti. Hän ei varmasti kykenisi muistamaan hetkessä tuota kaikkea. Oli todella yllättävää, että Kisame oikeasti opetti hänelle jotain. Vähää aiemmin he olivat vielä istuneet olohuoneessa, kunnes tyttö oli uskaltautunut kysymään, mistä mies oli tiennyt inkivääristä. Seuraavassa hetkessä he olivatkin sitten olleet keittiössä hain pitäessä oppituntia.

”Ninjan on tärkeä tietää nämä asiat, vaikkei hän muuten osaisikaan parantajan taitoja. Luonnosta löytyy ensiapu moneen vaivaan.. ja joskus yrtit voivat pelastaa henkesi. Varsinkin rikollisena, kun et voi mennä sairaalaan”, hai huomautti. ”Ja kun sinusta tulee äiti, joudut varmasti selviämään monesta mahataudista ja ripulista sekä flunssoista. On hyvä tietää kotihoitoon sopivat keinot. Lapsille tosin annostelun pitää olla pienempi, he eivät siedä yhtä suuria määriä kuin aikuiset.”

Tyttö nyökkäili jälleen. Kisamen uusi suhtautuminen häneen oli melkein pelottavaa. Jokin heidän välillään oli muuttunut pysyvästi hain kertomuksen myötä. Ikään kuin he olisivat vihdoin alkaneet luottaa toisiinsa, mikä tuntui kyllä täysin naurettavalta ajatukselta.

”Sitten on tietysti joitain ominaisuuksia, joiden olemassa olosta kiistellään”, hai jatkoi, kun tyttö ei sanonut mitään. ”Ne ovat enemmän sellaista uskomushömppää, mutta luulen, että nekin voivat kiinnostaa sinua.”
”Ai?” Yume kysyi osaamatta kuvitella, mitä mies aikoi seuraavaksi kertoa.
”Aloitetaan nyt vaikka siitä, että ruusunmarjateestä saa kuulemma voimakasta lemmenjuomaa, jos siihen lisää oikean määrän rosmariinia..”
”Minä tiedän. Sitä pitää olla puoli teelusikallista per kuppi. Ruusu liitetään voimakkaasti rakkauteen ja rosmariinin pitäisi vahvistaa uskollisuutta”, Yume naurahti. Hän oli kuullut saman ohjeen Hitomilta. Kisame vilkaisi häntä huvittuneena. ”Minun ystäväni oli kiinnostunut teininä tuollaisista jutuista”, tyttö huomautti varsin nopeasti.
”Ja hänkö vain? Ettet vain itse keitellyt lemmenjuomia kenellekään?”
”Vaikutanko minä muka siltä?” tyttö tuhahti.
”Itse asiassa kuvittelisin sinun ennemmin syöttävän miehelle puoliväkisin tomaattia, kurkkua tai porkkanaa”, hai nauroi.
”Miksi Yume niin tekisi?”

Tyttö ja hai kääntyivät katsomaan keittiön oven suuntaan. Itachi asteli sisään ja laski ostoskassinsa pöydän sille kulmalle, jolla oli vielä tilaa. Yume puri huultaan miettiessään, miltä tilanteen täytyi näyttää Itachin silmissä. Epänormaalilta. Niin omituiselta, että se vaatisi selityksiä.

”Hänen mielestään sinä et syö riittävän terveellisesti”, Kisame huomautti.
”Enkö? Minä en pyytänyt suklaakeksejä kaupasta”, Itachi kummasteli. Yume kuuli jo tämän äänensävystä, että tämä epäili, oliko tullut oikeaan taloon ollenkaan. ”Mitä te kaksi muuten olette tehneet täällä?”
”Yritän takoa hieman oppia tytön päähän, koska hän ei osaa edes kävellä telomatta itseään”, hai vastasi ja ryhtyi keräämään yrttikokoelmaansa pois pöydältä. ”On parempi, että hän osaa itse hoitaa vammansa, ettei minun tarvitse vaivautua.”
”En kyllä antaisi sinun koskea minuun pitkällä tikullakaan, vaikka olisin kokovartalokipsissä”, Yume sähähti. Tuntui pahalta äristä haille oikeasti mukavan päivän jälkeen, mutta Itachi oli jo tarpeeksi epäluuloinen muutenkin.

Keittiöön laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. Kisame näytti hetken siltä, että aikoi sanoa jotain, mutta sulkikin sitten suunsa. Itachi vilkuili heitä kumpaakin ja sai Yumen painamaan katseensa lattiaan. Miten kiusallista, kohta mies kysyisi..
”Mikä teitä kahta vaivaa?”

No niin, siinä se nyt tuli. Yume puri huultaan ja mietti uutta puheenaihetta. Hän ei halunnut kertoa, mitä oli tapahtunut. Oli Kisamen asia kertoa menneisyydestään Itachille, jos tämä edes halusi. Tyttö ei puuttuisi siihen.. mutta ilman tarinan kertomista olisi hyvin vaikea saada Itachi ymmärtämään, mikä oli muuttanut taisteluparin välejä pysyvästi.

”Ei mikään”, Yume vastasi ja kohotti katseensa. Hän hymyili Itachille leveästi ja tiesi näyttävänsä siltä, että valehteli räikeästi. ”Toitko sinä niitä keksejä?”
”En, koska..”
”Minä halusin niitä.”
”Ne ovat epäterveellisiä. Voit leipoa keksejä itse, kunhan et käytä liikaa rasvaa ja sokeria”, mies huomautti.
”Luuletko sinä tosissasi, että minä osaan leipoa?” Yume ärähti, vaikka olikin helpottunut. Onneksi Itachi oli tällä kertaa ollut helppo eksyttää alkuperäisestä aiheesta.
”Etkö sinä sitten osaa? Minä luulin, että kaikki naiset osaavat.” Mies kuulosti aidon hämmentyneeltä. Niin, kaipa Yumen olisi pitänyt osata leipoa, mutta hän ei tosiaan osannut. Joskus koulussa oli joutunut tekemään sämpylöitä tai pullaa, mutta hänen taikinastaan oli aina tullut vain kivikovia tuotoksia, joita kukaan ei ollut halunnut syödä.
”Siinäpä on sinulla uusavuton vaimokokelas. Ihan hyvä vain, että opetin sentään yrttejä hänelle”, Kisame naurahti. Yume ei tiennyt, mitä sanoa. Hän tiedosti, että hänen olisi jotenkin pitänyt vastata loukkaukseen, mutta sanoja ei yhtäkkiä ollut. Ja taas Itachi vilkuili heitä kumpaakin. Ei onneksi huolestuneena, vaan lähinnä uteliaana. Silti tyttö ei halunnut selittää nyt mitään.

”Mitä sinä sitten toit?” tyttö vaihtoi taas puheenaihetta, muttei jäänyt odottamaan vastausta, vaan ryhtyi purkamaan ostoskasseja. Itachi oli tuonut varmasti kaikkea mahdollista ja jokainen tuote oli luomua, jos sellaista oli vain ollut saatavilla. Mies oli tosiaan tarkka sen suhteen, mitä laittoi suuhunsa. Tosin saattoihan se johtua tämän terveydentilasta. Kenties tämän oli vain pakko pitää silmällä ruokapuolta.

Keittiössä oli jälleen hiljaista, kun Yume purki kassien sisällön pöydälle ja miehet lajittelivat kaiken kaappeihin. Tytön helpotukseksi Itachi oli tosiaan tuonut viinirypäleitä. Hän päätti ahmia ne illalla yksin täydellisessä rauhassa. Hän lukitsisi vaikka itsensä kylpyhuoneeseen, jos miehet yrittäisivät osingoille. Rypäleet olisivat yksin hänen.

Tyttö sai ruokakassit tyhjiksi. Hänen katseensa pysähtyi kahteen muuhun pussiin, jotka Itachi oli myös laskenut pöydälle. Hän tuijotteli niitä epävarmana siitä, halusiko edes kurkistaa. Miehet tunnetusti eivät osanneet ostaa naisille kunnollisia vaatteita. Ja ei hän voisi missään nimessä kuitenkaan tyrmätä Itachin ostoksia, koska se olisi äärimmäisen loukkaavaa.

”Ne ovat sinulle, mutta sinun ei ehkä kannata levittää vaatteita tänne”, mies totesi. Ilmeisesti tämä oli huomannut tytön tuijottelun. No, tuo oikeastaan helpotti asiaa. Yume tarttui kasseihin, nosti ne pöydältä, suikkasi miehelle suukon ja suuntasi makuuhuoneeseen.
”Kiitos”, hän hymähti mennessään.

Suljettuaan huoneen oven hän kaatoi toisen kassin sisällön sängylle. Värivalikoima ei ollut laaja, mutta se hämmästytti tyttöä silti. Tällä kertaa kaikki ei sentään ollut pelkkää mustaa, vaikka molemmat housut olivatkin, kuten myös kaikki alushousut. Tyttö riisui Itachin housut päältään ja veti toiset miehen ostamista jalkaansa. Ne olivat melkoisen tiukat, mutta vetoketju meni sentään kiinni. Valitettavasti ne jäisivät pieniksi aika pian, vaikka nyt vielä istuivatkin. Eikös raskauden pitäisi alkaa näkyä kolmannella kuulla? Ja Yumen täytyi olla nyt jo toisen kuun loppupuolella.

Tyttö heitti myös miehen t-paidan pois päältään, vaihtoi mustat rintaliivinsä valkoisiin ja kiskoi valkoisen t-paidan päänsä yli. Viimeistään huomenna hän pesisi vaatteet, joissa oli viettänyt jo aivan liian pitkän ajan.

Oli yllättävää, että Itachin hankkimat vaatteet olivat oikeastaan ihan kohtalaisen hyvännäköisiä. Yume ei olisi ehkä itse ostanut stringejä, jotka olivat läpinäkyvää kangasta, mutta.. no, Itachi oli mies, joten mitä saattoi odottaa. Onneksi joukossa oli sentään parit tavallisetkin alushousut. Stringit olivat yllättävän epämukavat, jos harjoitteli taijutsua. Ja niistä aiheutuvat hiertymät olivat kaikkea muuta kuin mukavia.

”Pidätkö niistä?” Itachin ääni kuului huoneen ovelta. Oliko miehen aivan pakko liikkua noin hiljaa! Yume päästi stringit putoamaan kädestään ja tunsi kuumotuksen punan nousevan poskilleen.
”Sinä taatusti pidät ainakin”, hän mutisi.
”Minulle on sama, vaikka pukeutuisit jätesäkkiin, vaikka tietysti mieluummin katselenkin päälläsi jotain nättiä”, mies naurahti.
”Kunhan sanot”, tyttö jatkoi puolestaan mutinaansa. ”Mutta kiitos, että viitsit hankkia tämän kaiken. En kyllä tajua, miten maksan takaisin, kun minulla ei ole enää minkäänlaisia tuloja..”
”Minulla on riittävästi rahaa”, Itachi totesi.
”Ei kyse ole siitä. Minä en halua olla kenenkään elätti. Minun pitäisi löytää töitä.”

Ja samaan aikaan tyttö tiesi, että ajatus oli mahdoton. Paitsi, ettei hän osannut mitään riittävän hyvin, hän oli raskaana. Kukaan ei palkkaisi raskaana olevaa naista, sillä tämä jäisi kuitenkin hyvin pian kotiin. Niin, hänen oli vain tyydyttävä siihen, että Itachi elättäisi hänet vielä hyvän tovin.

Mies ei sanonut mitään, mikä hieman vaivasi Yumea. Tyttö ryhtyi kuitenkin laskostamaan vaatteita ja kasasi ne siistiksi pinoksi lattialle muovikassin päälle. Hän kaipasi hieman enemmän huonekaluja, mutta ilmeisesti ne olivat tuhoutuneet silloin, kun.. Hyi! Hän ei saanut ajatella sitä, että tässä samaisessa huoneessa oli tapettu kaksi ihmistä. Tytön katse lähti kuitenkin vaeltamaan levottomasti ja pysähtyi kummalliseen tahraan seinällä. Hän ei halunnut tietää, mistä tahra oli tullut, mutta hänellä oli kyllä vahvoja epäilyksiä. Hän värähti. Olisiko hänenkin kohtalona päätyä tahraksi seinälle, kun Itachin viholliset vihdoin löytäisivät hänet? Tulisiko Sasuke vielä jonain päivänä ja surmaisi heidät kummatkin? Ei, hän ei saanut ajatella mitään sellaista. Kaikkeen oli olemassa rauhanomainen ratkaisu. Hän ei vain ollut vielä keksinyt sitä.

Tytön vatsa murahti vaativasti. Hän oli juonut varmaan litratolkulla inkiväärillä höystettyä teetä, mutta syönyt ainoastaan yhden kuivan leipäpalan.
”Sinulla taitaa olla nälkä”, mies huomautti.
”Ehkä vähän”, Yume myönsi. Hän vilkaisi Itachia syrjäsilmällä. Miehen ilmeestä ei oikein ottanut selvää. Mitä tämän päässä sillä hetkellä liikkui? Varmasti tämä ainakin kummasteli hänen ja Kisamen välejä, oli ehkä jo ehtinyt kysyä niistä hailta. Mitähän Kisame oli sitten kertonut? Oli parempi, ettei Yume sanoisi mitään asiaan liittyvää, ettei hän puhuisi ristiin tämän kanssa.
”Mennään tekemään ruokaa”, mies ehdotti.

Sitä vastaan Yumella ei ollut mitään. Keittiössä hyörimisessä oli myös se etu, että Kisame olisi taatusti lähistöllä, eivätkä he niin ollen voisi puhua mistään kovin tärkeästä. Tyttö tiesi, että hänen oli pakko kertoa Itachille, mutta ainakin hän voisi ensin syödä vatsansa täyteen ja yksinkertaisesti vain nauttia hyvästä seurasta. Se saattaisikin olla sitten hetkeen viimeinen mukava ilta, sillä Itachi saattaisi jopa suuttua hänelle. Olihan Yume yhtä syyllinen sotkuun kuin mies. Ja hänen olisi pitänyt kertoa heti.

Vaikka Kisame kuinka kuvitteli Itachin jopa ilahtuvan uutisista, Yume ei ollut yhtä sinisilmäinen. Oli selvää, ettei Itachi halunnut tätä lasta. Ja Yume taas ei aikonut luopua vauvasta. Hän pitäisi tämän, vaikka joutuisi tekemään kaiken yksin. Hän aavisteli, että edessä olisi monta vaikeaa viikkoa, ennen kuin Itachi hyväksyisi hänen päätöksensä kasvattaa klaanille uusi perillinen.

Niin, koska vaikeat ajat olivat edessä, Yumella oli kaikki oikeus nauttia vielä yhdestä mukavasta illasta. Toivottavasti Kisamekin tajuaisi sen, eikä möläyttäisi mitään. Tyttö ei ollut varsinaisesti luvannut kertoa, mutta täytyihän hain ymmärtää, että hän tekisi sen kyllä. Mieluummin hän kertoi itse kuin antaisi Kisamen valaista Itachia asioiden oikeasta laidasta.

Yume seurasi Itachia keittiöön. Kisame oli jäänyt pöydän ääreen lueskelemaan, mikä oli tavallaan helpottavaa. Nyt hai oli niin hyvin kuulolla, että Itachikaan ei varmasti alkaisi udella mitään. Mies oli ihana, mutta ehkä liian huolehtivainen. Tyttö ei olisi millään jaksanut olla koko ajan puolustuskannalla.
”Miltä kuulostaisi keitetty riisi ja paistettu inkivääriporsas?” Itachi kysäisi penkoessaan kaappia.

Tytön kulmat kohosivat huomattavasti. Tuo kuulosti jo melkein juhla-aterialta verrattuna niihin sapuskoihin, joita he olivat viime päivinä syöneet – lähinnä jäljellä olevia tähteitä. Mutta Yumesta tuntui, että hän oli saanut yliannostuksen inkivääriä sille päivälle.
”Luulen, että Yume-chan syö mieluusti mitä muuta tahansa, muttei inkivääriä”, Kisame naureskeli.
”Niinkö?” Itachi kummasteli.
”No, join tänään aika paljon teetä, jossa oli sitä..” Yume mutisi. Hemmetti, eikö Kisame olisi vain voinut olla hiljaa. Silloin hän olisi voinut valehdella, että inkivääri yökötti häntä.
”Voitko sinä pahoin nyt päiväsaikaankin?” Itachi kysyi.
”En. Se oli ennaltaehkäisyä”, Yume huokaisi. ”Niin, että voidaanko tehdä jotain muuta ruokaa?”
”Keitetty porsaanliha valkosipulikastikkeessa voisi olla hyvää”, Kisame pisti väliin. Hai todella pelasti tilanteen, sillä Itachi oli selvästi aikeissa jatkaa Yumen voinnista, mutta nyt mies kääntyi katsomaan haita.
”En tuonut valkosipulia”, tämä valitteli.
”Sitä on vielä jäljellä.”

Yume kiirehti nostamaan riisipaketin kaapista. Tämän hän osasi. Hän laski paketin pöydälle ja etsi kattilan käsiinsä. Itachi oli vasta kaivamassa lihaa jääkaapista, kun Yume jo mittasi vettä kattilaan.
”Muista pestä riisit ainakin kahteen kertaan”, mies huomautti.
”Mitä?” Yume hämmästeli vuorostaan. Hän oli aina vain iskenyt riisit suoraan kattilaan veden sekaan.
”Niistä tulee paljon parempia, kun peset ne. Ravintoloissa niitä pestään usein kaksikin tuntia, mutta ehkä me pärjäämme, vaikket ihan niin kauan niitä jaksaisikaan pestä”, Itachi selosti. Mies nosti lihaköntin pöydälle ja ryhtyi kuorimaan sitä paperista. ”Voit käyttää siivilää apuna.”

Tyttö tuijotti miestä vielä hetken kummissaan, mutta etsi lopulta siivilän. Kaipa hän joutui opettelemaan ruuanvalmistusta nyt oikeaoppisesti. Ei sillä, hän halusikin oppia. Hän ei vain ollut koskaan kuvitellut, että riisi olisi pitänyt pestä ennen keittämistä. Eivätkö ruoka-aineet muka menneet puhtaina paketteihin?

Ryhtyessään pesemään riisejä Yume seurasi samalla, mitä Itachi touhusi. Mies etsi syvän padan ja laski lihan sen keskelle. Mies etsi jostain purjon, jonka leikkasi neljään osaan. Seuraavaksi joukkoon päätyi tytön kauhuksi myös kuorittu inkivääri. Hän oli luullut pääsevänsä siitä eroon.
”Se kuuluu reseptiin”, mies huomautti nähdessään tytön ilmeen, ”eikä maistu kovin paljon.”
”Toivoa sopii”, Yume mutisi oman työnsä yltä. Mies tunki hänen viereensä padan kanssa ja laski siihen vettä. Tytön täytyi siksi aikaa lopettaa riisien peseminen, mutta hymy nousi hänen huulilleen. Itachi oli mukavan lähellä sillä hetkellä. Oikeastaan ruuanlaitto yhdessä ei ollut ollenkaan hullumpaa puuhaa, vaikka Yume ei sitä täydellisesti osannutkaan.

Mies nosti padan liedelle, jolle laittoi vain vähän lämpöä. Sen Yumekin tiesi, että maltillisesti hiljaisella lämmöllä kypsennetystä lihasta tuli maukkaampaa, mureampaa ja muutenkin parempaa kuin nopeasti korkeassa lämpötilassa valmistetusta. Hän itse oli vain kovin malttamaton kokki. Hän ei olisi millään viitsinyt viettää tunteja lieden ääressä valmistamassa ateriaa. Tosin siihen saattoi vaikuttaa sekin, että hän oli pääsääntöisesti kokannut yhdelle, missä ei ollut minkäänlaista hohtoa.

”Voit laittaa ne jo kattilaan. Tuo vesi näyttää kohtuullisen kirkkaalta”, Itachi neuvoi. Yume nyökkäsi ja sulki hanan. Hän ravisteli siivilää kevyesti saadakseen ylimääräisen veden pois riiseistä, ennen kuin kaatoi ne kattilaan. Hän nosti kattilan liedelle padan viereen ja väänsi lämmön täysille. Välittömästi Itachi käänsi lämmön kokonaan pois.
”Mitä nyt?” Yume ärähti. Ei riisi nyt itse itseään keittänyt!
”Niiden pitää antaa seisoa vedessä ainakin kymmenen minuuttia, ennen kuin lämpö laitetaan päälle”, mies opasti tyttöä ja pörrötti tämän hiuksia kuin tämä olisi ollut pikkulapsi.

Yume huitaisi miehen käden kauemmas jokseenkin ärtyneenä. Hän ei ollut koskaan kuvitellut, että riisin keittäminen oli oikeasti näin monimutkaista. Hän jäi nojaamaan tiskipöytään, kun Itachi ryhtyi valmistamaan kastiketta. Tämän olisi ehdottomasti pitänyt mennä toisinpäin.

”Alapa silpulta valkosipulia”, mies hymähti ja tyrkkäsi kaksi kynttä tytön suuntaan. Yume etsi leikkuulaudan ja veitsen, eikä viitsinyt mukista vastaan. Kenties hän osaisi seuraavalla kerralla valmistaa tämän ruokalajin. Kastikkeeseen näytti tulevan soijakastiketta, sokeria (mikä hämmästytti tyttöä suuresti), väkiviinaetikkaa, cayennepippuria sekä tilkka seesamiöljyä valkosipulin lisäksi. Se tuoksui yllättävän hyvältä, vaikkei Yumelle ollut koskaan tullutkaan mieleen valmistaa kastiketta juuri noista aineista.

Itachi kurottautui Yumen ylitse vääntämään riisien levyn täysille. ”Kun riisit kiehuvat, laita lämpö pienimmilleen ja jätä ne sitten kiehumaan viideksi minuutiksi”, mies selosti tytölle. ”Sen jälkeen käännä lämpö pois kokonaan ja anna riisien olla vielä toiset viisi minuuttia. Ja muista, älä nosta kantta.”
”Minne sinä menet?” tyttö kysäisi, kun Itachi suunnisti ovelle.
”Käväisen kellarissa”, tämä vastasi.
”Onko täällä sellainenkin?”

Mutta Itachi ei vastannut. Mies oli jo ehtinyt mennä. Yume jäi tarkkailemaan riisikattilaa ja kelloa vuoronperään. Olipa tämäkin nyt sitten tarkkaa puuhaa. Keittiöön levisi hiljalleen ihana lihan tuoksu, johon sekoittui voimakas valkosipulin haju. Tyttö tiesi, että hänen hengityksensä löyhkäisi myöhemmin, mutta ilmeisesti se ei haitannut Itachia, kun mies oli suostunut valmistamaan juuri tätä ruokaa.

”Itachi-sama haluaa selvästi puhua sinun kanssasi tänään”, Kisame huomautti pöydän äärestä. ”Haluatko, että lähden illaksi muualle?”
”Minne sinä muka menisit?” Yume kysyi ja vilkaisi haita kääntyen sitten lopulta tuijottamaan tätä. ”Et ole suosiossa täälläpäin.”
”Mistä sinä sen tiedät?” Kisame ihmetteli.
”Et ehkä ole huomannut, mutta myös minulla on aivot ja osaan perusmatematiikkaa. Ei sitä ole ollut kovin vaikea päätellä sinun ja Itachin keskusteluista”, tyttö tuhahti. ”Sinun pitäisi mennä Vesimaan rajojen ulkopuolelle.. ja ei siihen ole nyt tarvetta.”
”Haluat siis vältellä keskustelua edelleen?”
”En sanonut niin, mutta ei meidän ole pakko puhua ruuan ääressä. En halua pilata ehkä viimeistä mukavaa hetkeä”, tyttö yritti selittää.
”En usko.. hei, sinun piti pienentää lämpötilaa!”

Yume käännähti nopeasti ympäri. Riisit kiehuivat jo hyvää vauhtia. Tyttö kiirehti kääntämään lämmön pienimpään asentoon ja vilkaisi kelloa. Viisi minuuttia. Hän ei mokaisi tätä juttua. Tästä ateriasta pitäisi tulla täydellinen.

Tyttö aikoi kysyä hailta, mitä tämä ei uskonut, mutta juuri silloin Itachi palasi keittiöön punaviinipullo mukanaan. Yume nielaisi kuuluvasti. Pahus, mies ei totisesti tehnyt tätä helpoksi. Tyttö yritti sihtailla, mitä viiniä pullossa tarkalleen ottaen oli, mutta etiketissä ei ollut muuta tekstiä kuin ”punaviini”. Sen täytyi olla jotain kotitekoista. Hän ei siis voisi mitenkään väittää, ettei sattunut pitämään juuri tuosta kyseisestä viinistä.. eihän hän ollut koskaan maistanutkaan sitä. Ja valitettavasti Itachi tiesi liiankin hyvin, miten paljon hän rakasti punaviiniä.

Kuinka vaarallista se olisi? Tyttö yritti muistella kouluaikaisia oppitunteja. Kyllähän nämä asiat oli käyty läpi. Hän tiesi, ettei alkoholi ollut sikiölle hyväksi missään nimessä. Riskiraja taisi olla seitsemän annosta viikossa tai viisi kerrallaan. Eli noin teoriassa hän olisi voinut juoda jopa viisi lasillista, mutta.. epämuodostumien ja muiden ongelmien riski oli silti olemassa. Sitä paitsi sikiö ei kyennyt polttamaan alkoholia, joten se olisi enemmän humalassa kuin hän.

Oli selvää, ettei hän missään nimessä voisi juoda viiniä hyvällä omatunnolla, mikä taas herättäisi kysymyksiä. Ehkä Itachi antaisi periksi, jos hän lupaisi kertoa tänään myöhemmin. Toisaalta samalla hän myöntäisi, että jotain kerrottavaa todellakin oli.

Tyttö käänsi lämmön kokonaan pois riiseiltä. Jos hän myöntäisi Itachille, että hänellä oli kerrottavaa, mies pohtisi asiaa koko aterian ajan. Loukkaantuisiko tämä pahasti, jos hän vain maistaisi viiniä ja toteaisi, ettei se ollut ollenkaan hänen makuunsa? Se ei olisi vaarallista lapselle, eikä ehkä herättäisi niin paljon kysymyksiä. Kenties hän voisi tosiaan tehdä niin.

*

Riisit onnistuivat yllättävän hyvin, vaikka valmistus oli tapahtunut eri tavalla kuin Yume oli tottunut. Itachin kastike tuoksui tuhdisti valkosipulille ja lihan tuoksu suorastaan nostatti veden kielelle. Tyttö ryhtyi kattamaan pöytää, kun mies puolestaan leikkasi lihan tarjoiluvadille. Kisame siirsi lehtensä olohuoneen puolelle, mutta palasi kuitenkin saman tien takaisin keittiöön Yumen helpotukseksi.

Valitettavasti hai vain tuli täyttämään oman lautasensa ja lasinsa. Sen tehtyään tämä paineli suoraa päätä takaisin olohuoneeseen jättäen keittiön Itachille ja Yumelle. Tyttö kirosi mielessään, mutta hymyili kuitenkin miehelle. Olisi ollut sopimatonta huomauttaa Kisamen käytöksestä, sillä Yumea ei ollut koskaan aiemmin haitannut, jos hai oli syönyt eri paikassa kuin he.

”Mitä täällä oikein tapahtui sillä välin, kun olin poissa?” Itachi tiedusteli, kun Yume oli annostelemassa ruokaa lautaselleen. Tyttö melkein pudotti ottimensa säikähdyksestä.
”Ei mitään ihmeellistä”, hän hymähti ja kauhoi riisiä itselleen. Että hänen olikin nälkä. Tuntui sille, ettei hän ollut syönyt ainakaan viikkoon.
”Itse asiassa ihmeellinen taitaisi olla juuri se sana, jota minä käyttäisin”, mies huomautti varsin osuvasti.

Yume laski lautasensa pöydälle ja tarttui syömäpuikkoihin. Ne olivat selvästi vanhat, mutta yhä kauniit. Joskus niitä oli kenties pidellyt toinen nainen, joka oli ollut samassa tilanteessa kuin hän nyt. Mitäköhän sen naisen mielessä oli liikkunut? Varmaankin tämä oli epäillyt, että Kisamen elämäntyyliin lapset eivät sopineet alkuunkaan, ettei rikollisen kanssa vain ryhdytty lisääntymään, ei edes silloin, kun kyse oli vahingosta. Kenties tämä oli pelännyt miehen reaktiota suunnattomasti. Epäillyt, ettei mies haluaisi pitää lasta tai että tämä jättäisi naisen. Sellaista tapahtui. Jotkut miehet vain lähtivät siinä tilanteessa kävelemään. Itse asiassa Yume muisti hyvin, että eräälle toimiston tytöistä oli käynyt juuri niin. Tämä oli seurustellut jo pidemmän aikaa saman miehen kanssa ja oli ollut varma, että mies kosisi pian. Kun tämä oli sitten tullut raskaaksi, kaikki olivat olleet innoissaan.. ja seuraavana päivänä tyttö oli tullut töihin itketyin silmin. Mies oli kävellyt ovesta ulos kuultuaan uutiset. Ja sikäli kun Yume tiesi, tämä ei ollut palannut koskaan. Tytön elämä oli ollut piloilla, sillä tämä ei ollut voinut jatkaa töissä muutamaa kuukautta pidempää, eikä kukaan suhtautunut yksinhuoltajaäiteihin erityisen positiivisesti. Jotkut jopa ajattelivat, että näiden lapsissa oli jotain pahasti vialla.

Niin, kun tuon kaiken otti huomioon, ei ollut ihme, että Kisamen nainen oli salannut tapahtuneen. Yumekin pelkäsi kuollakseen, mitä tapahtuisi, kun hän avaisi suunsa. Se, että Kisame olisikin halunnut lapsen, ei tarkoittanut, että Itachi haluaisi. Miksi elämän piti olla näin vaikeaa? Toisaalta oli aivan turha syyttää elämää, koska Yume oli itse sotkenut kaiken. Hän oli ollut idiootti. Tyhmyydestä totisesti sakotettiin.

Mutta tyttö ei halunnut ajatella lasta rangaistuksena. Ei ollut lapsen vika, että tämä oli saanut alkunsa. Pikkuinen ansaitsi mahdollisimman hyvän elämän huolimatta siitä, että tämän vanhemmat olivat etsintäkuulutettuja rikollisia. Tosin Yume ei tiennyt, miten heidän tilanteessaan pystyi tarjoamaan kenellekään hyvää elämää.

”Yume?”

Voi ei, hän oli tehnyt sen taas. Itachi oli puhunut hänelle, eikä hän ollut kuunnellut ollenkaan, mitä mies oli sanonut. Sitä tapahtui nykyisin luvattoman usein. Mistä he olivatkaan puhuneet? Niin, Kisamesta kaiketi.
”Anteeksi, olin ajatuksissani”, tyttö mutisi nolona.
”Sinä olet sitä kovin usein”, mies vastasi. Yume ei ollut ollenkaan varma, oliko anteeksipyyntö hyväksytty.
”Kaipa sitä voisi käyttää sanaa ihmeellinen”, tyttö kiirehti sanomaan. ”Kisame kertoi minulle jotain.. ja me.. tuota.. juttelimme kaikenlaista. Ja sitten hän opetti minulle yrttien käyttöä.”
”Mitä hän kertoi sinulle?” Itachin ääni oli yllättävän utelias.
”Se on salaisuus. Lupasin, etten koskaan puhuisi siitä kenellekään, en edes sinulle”, Yume sanoi suoraan. Hän oli väsynyt valehteluun. Se kävi vain koko ajan vaikeammaksi ja ahdistavammaksi. Ehkä totuuden kertominen siinä mielessä olikin viisasta. Se puhdistaisi ilman ja loisi joko kaikelle uuden pohjan tai sitten yksinkertaisesti romahduttaisi kaiken lopullisesti. Joka tapauksessa se olisi sentään ratkaisu johonkin suuntaan. ”Tämä liha on muuten älyttömän hyvää”, tyttö lisäsi.

Itachi ei sanonut mitään. Yume uskaltautui vilkaisemaan miestä varovaisesti. Tämä kaatoi viiniä parasta aikaa omaan lasiinsa. Tyttö ei edes ehtinyt sanoa mitään, kun tämä oli täyttänyt hänenkin lasinsa. No, nyt oli ainakin myöhäistä yrittää välttää viiniä. Sitä oli vähintäänkin pakko maistaa.

”Tuo loukkaa minua suunnattomasti”, mies ilmoitti yllättäen. Yumen kädet jähmettyivät. Lihapala putosi takaisin lautaselle hänen puikoistaan, kun hän jäi katsomaan miestä. Tämän mustat silmät tuijottivat suoraan häneen pöydän ylitse. Tyttö tunnusteli mielessään miehen äänensävyä. Se ei ollut vihainen, ei etäinen, eikä edes kylmä. Se oli puhtaan surullinen. Pelottavaa. Ei Yume halunnut, että mies olisi surullinen.
”Mikä?” tyttö kysyi. Hän yritti nielaista, mutta suu tuntui aivan liian kuivalta. Lisäksi tarjolla oli ainoastaan viiniä. Lasiin tarttuminen tuntui vain liian vastenmieliseltä sillä hetkellä.
”Jopa Kisame tietää, missä mennään, mutta sinä et vaivaudu kertomaan minulle”, mies vastasi synkästi.
”Sanoiko hän sinulle jotain?” tyttö huudahti, ennen kuin edes ehti tajuta virheensä.
”Olin siis oikeassa.”

Yumen käsi ojentui vaistomaisesti kohti lasia, mutta pysähtyi kesken matkan. Tyttö tunsi epätoivoisesti tarvitsevansa jotain kurkunkostuketta. Hän ei kuitenkaan halunnut viiniä. Kylmä vesi olisi varmaankin sillä hetkellä ollut paras vaihtoehto. Hän olisi nyt tarvinnut myös sitruunamelissaa viemään hermostuneisuuden pois.

”Mitä sinulle on tapahtunut? Mikset sinä enää puhu? Mikä muuttui niiden kuuden viikon aikana?” Itachi tivasi. Yume tajusi, ettei rauhallisesta ja mukavasta illallisesta kannattanut enää unelmoida. Kenties mieskin oli suunnitellut sellaista, mutta tilanne alkoi räjähtää käsiin. Mies oli odottanut vastauksia liian kauan, Yume pihdannut niitä loputtomiin. Kumpikin oli koko ajan tiennyt, ettei kaikki ollut kohdallaan. Oli ihme, ettei Itachi ollut jo aiemmin ottanut asiaa suoraan puheeksi.
”Minä muutuin”, tyttö kuiskasi. Hän painoi kätensä pöytää vasten huomatessaan niiden tärisevän.
”Vastaa nyt rehellisesti. Tekikö Madara sinulle jotain?” Itachi kysyi. Yume oli jo avaamassa suunsa, mutta mies kohotti kätensä vaikenemisen merkiksi. Tämä selvästikin haki sanoja. Sellaisia sanoja, joiden sanominen oli äärimmäisen vaikeaa. Yumesta tuntui, että hänen sydämensä poksahtaisi pian rinnan läpi. Se sykki niin kovaa, että teki kipeää. ”Makasiko hän sinun kanssasi?”
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos palautteestasi!