Luukku 10



Torstai 10. joulukuuta 2015

Windy kikatti kippurassa jollekin lastenohjelmalle, jonka Tifa oli laittanut pyörimään Yuffien tv:stä heti saavuttuaan. Yuffie oli jopa yllättynyt, miten hyvin pikkutyttö viihtyi ohjelmansa parissa. Tifa oli saanut juotua jo puolet kahvikupillisestaan rauhassa, mikä oli kuulemma harvinaista, ellei Windylle keksinyt riittävästi viihdykettä.

”Vincent tulee sitten tänään kotiin?” Tifa kysäisi. Yuffie nyökkäsi.
”Joo, Cid kuulemma hakee hänet ja Barretin Costa del Solista. Eikö olekin epäreilua, että ne kaksi pääsivät viettämään päiviä aurinkorannalla, kun me saamme rämpiä pimeydessä?”
”En ihan usko heidän makailleen auringossa”, Tifa nauroi.
”Ei sitä tiedä. Mistä vetoa, että Vincent on ruskettunut niin perusteellisesti, ettei käy enää vampyyristä?”
”Kiva kuulla, että olet taas enemmän oma itsesi”, Tifa huomautti eikä välittänyt Yuffien kommentista. ”Minä olin vähän huolissani teistä.”
”Meistä?”
”No, sinusta ja Vincentistä. Sinä olit niin etäinen silloin ostosreissulla ja Vincentkin oli vähän outo, kun soittelin hänelle.”

Ai, Tifakin oli huomannut sen? Yuffie nielaisi, ehkä hän ei ollut kuvitellut Vincentin kireyttä. Oliko mahdollista, että Wayland oli sittenkin mennyt kertomaan miehelle? Saattoiko Vincent jopa miettiä, miten ongelmasta päästäisiin eroon? Ei sellainen kyllä ollut Vincentin tapaista. Tämä varmasti kantaisi vastuunsa, mutta ei se tarkoittanut, että tämä olisi iloinen…

”Yuffie… Yuffie, kaikki ei ole hyvin. Kerro minulle, mistä tuulee”, Tifan ääni tunkeutui Yuffien ajatusrämeen läpi juuri, kun hän oli uppoamassa paniikin suosilmäkkeeseen.
”Mitä Vincent sanoi? Puhuiko hän minusta?” Yuffien oli pakko kysyä.
”Ei hän mitään erityistä sanonut, muuta kuin, ettet sinä ole pitänyt yhteyttä. Onko jotain sattunut?”

Yuffie laski oman kahvikuppinsa olohuoneen pöydälle ja nosti jalat sohvalle rintaansa vasten.
”Pieni vahinko vain. En tiedä vielä, mitä teen asialle”, hän mutisi.
”Millainen vahinko?”
”Tuollainen…” Yuffie vastasi ja viittasi pikaisesti peukalollaan lattialla kierivän ja kikattavan Windyn suuntaan. Tifan silmät levisivät ja tämä tyrkkäsi kiireesti kahvikupin Yuffien kupin viereen, ennen kuin kurottui halaamaan häntä lujasti.
”Onneksi olkoon!” Tifa hihkui niin äänekkäästi, että Windykin jäi hetkeksi tuijottamaan äitiään.

Tifa vetäytyi kauemmas ja tuijotti Yuffieta kostein silmin. ”Siitäkö se johtuu? Eikö Vincent tiedä, miten suhtautua?”
”En minä tiedä! En ole kertonut hänelle”, Yuffie huokaisi.
”Sinun täytyy kertoa.”
”Ei tällaisia uutisia puhelimessa lauota.”
”Ei tietenkään, mutta tänään kerrot, kun hän tulee kotiin.”
”Ehkä… mutta, entäs jos en halua pitää sitä?”

Tifa oli pitkään hiljaa. Yuffien sydämen lyöntiäänet sekoittuivat Windyn kikatuksiin. Hän katseli, kuinka tyttö suuntasi yhtäkkiä kohti tv:tä ja alkoi tökkiä sitä kuin yrittäen saada videon reagoimaan liikkeisiinsä.

”Vincentillä on silti oikeus tietää. Päätöksen pitäisi olla teidän yhteinen”, Tifa sanoi lopulta. ”Etkö sinä sitten halua?”

Yuffie kohautti olkapäitään. ”En tiedä, osaanko mitään. Siitä on niin kauan, kun äiti kuoli ja minä olen tällainen… kyllä sinä tiedät, millainen.”
”Sinä olet lempein ja välittävin ihminen, jonka tunnen”, Tifa väitti. ”Vähän raisu ehkä, ostat Denzelille sopimattomia pelejä ja hemmottelet Windyn piloille, mutta ihan varmasti te pärjäisitte. Ja minä autan kyllä, ja varmasti Shera auttaa myös. Sitä paitsi Vincentistä tulisi loistava isä.”
”Äiti, äiti, äiti!” Windy keskeytti ja tunki sohvalle. Tyttö pusersi itsensä Tifan syliin ja yritti tarttua naisen hiuksiin tunkeakseen ne suuhunsa. Tifa heilautti pitkän tukkansa selän taakse ja nauroi. Windy jäi näpertämään naisen kaulassa roikkuvaa korua.
”Ei tämä niin vaikeaa ole, kyllä sinä selviydyt”, Tifa vakuutteli.

Yuffie tuijotti parasta ystäväänsä, joka näytti nauttivan täysin rinnoin tilanteestaan. Voisiko hän kokea jotain samanlaista? Osaisiko hän? Oliko Tifa oikeassa siinä, että he pärjäisivät?

”Ei sinun tarvitse vielä päättää”, Tifa huomautti, ”mutta kerro Vincentille. Voitte miettiä yhdessä.”
”Älä kerro vielä muille, jooko?” Yuffie pyysi.
”En tietenkään. Haluatko, että teen sinulle pikkujouluihin omat juomat? Kukaan ei huomaa mitään”, Tifa ehdotti ja iski silmää. Hymy levisi Yuffien kasvoille.
”Sinä olet paras, Teef, tiesitkö sen?”

Tifa nauroi. ”Haluan vain auttaa. Sitä paitsi haluan Avalanchen hulluttelevan ninjaprinsessan takaisin. Tämä ei ole maailmanloppu, vaan uuden alku, Yuffie.”
”Katsotaan nyt”, Yuffie tuhahti, mutta nyökkäsi kuitenkin. Jostain syystä Tifan kanssa puhuminen yleensä sai kaiken tuntumaan paremmalta. Ehkä hän voisi yrittää ottaa Tifasta mallia?

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!