Luukku 13

Sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Yuffie kiskoi takin päälleen ja kietaisi kaulaliinan huolellisesti kaulansa ympärille. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi lähtenyt Avalanchen juhlista ilman pienintäkään keinuntaa. Ilta oli ollut yllättävän miellyttävä, vaikkakin hyvin erilainen. Nyt kello tikutti kohta aamukahta ja leveä haukotus karkasi Yuffien huulille salakavalana.

”Oletko valmis?” Vincent kysäisi. Yuffie nyökkäsi pikaisesti.

”Joo, eiköhän mennä.”

”Oli todella kiva, että tulitte. Toivottavasti teillä on upea aamu”, Tifa sirkutti ja vinkkasi Yuffielle silmää. Yuffie ei edes ollut koskaan aiemmin tajunnut, millainen nainen oli hiprakassa. Jostain syystä sellaisiin asioihin ei kiinnittänyt huomiota, kun oli itse ottanut pari pohjalle. Kaikki muut vaikuttivat selviltä, kun itse viipotti pienessä sievässä. Ilta oli paljastanut hänen ystävistään aivan uusia puolia.

Tifa halasi Yuffieta vielä tavallistakin lujempaa, ennen kuin päästi hänet ja Vincentin lähtemään. Ulkona oli hyytävän kylmä ja tuuli tunkeutui välittömästi ohuiden sukkahousujen läpi nostaen ihon chocobonlihalle.

Yuffie tunsi käden tarttuvan omaansa. Yllättyneenä hän vilkaisi Vincentiä, jonka katse oli kuitenkin kiinnittynyt jonnekin kaukaisuuteen. Mies ei yleensä harjoittanut julkisia hellyydenosoituksia. Kuinka paljon tämä oli ehtinyt kumota punaviiniä illan aikana? Taisi olla ensimmäistä kertaa sellainen hetki, jolloin Yuffie oli illanvieton päätteeksi selvempi kuin Vincent.

Edgen kadut eivät olleet vielä hiljentyneet, mutta juuri kukaan ei kiinnittänyt huomiota rauhallisesti kulkevaan pariskuntaan. Yuffie puristi Vincentin kättä lujaa ja hymyili itsekseen. Hän olisi voinut leijailla jo pelkästään siksi, että mies suostui kulkemaan näin muiden nähden.

Kenties hän voisi jo pian kertoa Vincentille? Kyllä hän tiesi, ettei tämä lähtisi karkuun. Yuffie ei vielä ollut aivan varma, mitä itse ajatteli tilanteesta, mutta ehkä oli olemassa jokin järkevä ratkaisu. Vincent osasi aina järkeillä asiat… tai ainakin silloin, kun ei rypenyt synnintuskissaan – mitä onneksi tapahtui nykyisin vain hyvin harvoin.

”Vincent..?” Yuffie kuiskasi. Vincent pysähtyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Punainen katse tunkeutui ihon alle ja sai sydämen sykkimään hieman nopeammin. Yuffie yritti saada sanoja muodostettua, mutta ne muuttuivat tahmeiksi ja liimautuivat kurkkuun haluttomina hyppäämään ulos pakkaseen.

Jotain kylmää laskeutui Yuffien nenälle ja Vincentin hiukset täyttyivät valkoisista täplistä. Yuffie kohotti katseensa ja osoitti vapaalla kädellään taivaalle.

”Katso, me saadaan sittenkin valkoinen joulu!” hän huudahti ja virnisti leveästi. Pelastus suoraan taivaalta!