Luukku 19

Lauantai 19. joulukuuta 2015

”Se taisi olla viimeinen”, Cloud huokaisi ja kiskaisi lava-auton oven kiinni.

”Hyvä, että Barret suostui lainaamaan autoaan”, Vincent totesi. Cloud vastasi nyökkäyksellä. Jos kaikki lahjatilaukset olisi pitänyt toimittaa moottoripyörällä, olisi työssä mennyt aattoiltaan asti. Toisekseen joka päivä näytti satavan vain lisää lunta, joten pyörän selkään hyppääminen olisi ollut ylipäätään huono ajatus.

”Ehkä minun pitäisi sijoittaa omaan autoon…” Cloud tuumasi. ”Alkaa mennä hankalaksi, kun neljän ihmisen liikkuminen on yhden moottoripyörän varassa… ja Windy on vielä liian pienikin olemaan kyydissä.”

”Etkös sinä vienyt hänet ajelulle silloin kerran, kun Tifa oli Yuffien kanssa ostoksilla?” Vincent kummasteli.

”Jos joku kysyy, sitä ei koskaan tapahtunut. Tifa tappaa minut, jos saa tietää”, Cloud murahti. Vincent ei voinut olla naurahtamatta. Tifasta oli kuoriutunut melkoinen kanaemo Windyn syntymän myötä, joten hän ei lainkaan epäillyt Cloudin väittämää.

Cloud kurvasi kerrostalokeskittymästä takaisin ajotielle. Hiljalleen tihenevä lumisade peitti maiseman, joka muistutti jo uhkaavasti joulun ihmemaata. Edellisvuonna Edgen alueelle oli saatu hädin tuskin sentin lumikerros, mutta tänä vuonna kinoksia näytti kertyvän.

”Tifa muuten pyysi varmistamaan, että tulette sitten jouluaattona puoleen päivään mennessä”, Cloud vaihtoi aihetta hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Puuro on kuulemma silloin valmista.”

”Pidetään mielessä”, Vincent vastasi. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt joulupuuron päälle, mutta jostain käsittämättömästä syystä Yuffie oli hulluna siihen. Ei siis ollut pelkoa, että he myöhästyisivät lounaalta.

Vuosien varrella oli muodostunut tavaksi, että Avalanchen jäsenet kokoontuivat yhteen viettämään jouluaattoa. Ensimmäiset aatot oli vietetty uudessa 7th Heavenissa, mutta kun Tifa ja Cloud olivat muuttaneet baarin yläkerrasta rivitaloon, oli juhlinta siirtynyt sinne. Jos joulu olikin monille perhejuhla, ei Avalanchen jäsenillä ollut samanlaisia vahvoja perhesiteitä kuin tavallisilla kaduntallaajilla. Heille ystävien yhteinen joulu sopi erinomaisesti.

Cloud ajoi läpi lumisen kaupungin, kunnes pysäytti auton Vincentin ja Yuffien kotikerrostalon eteen.

”Nähdään aattona”, Vincent sanoi astuessaan kadulle. Cloud hymyili ja heilautti kättään. Vincent painoi oven kiinni ja jäi katsomaan, kuinka koliseva lava-auto rämisteli lumisateessa katua eteenpäin, kunnes katosi kulman taakse.

Astuessaan rappukäytävään Vincent pohti, oliko Yuffie vielä hereillä. Kello tikutti kohti iltakymmentä, ja viime aikoina Yuffie oli mennyt nukkumaan suorastaan omituisen aikaisin. Kenties nyt ei ollut sopiva hetki ojentaa Yuffielle sormusta, jos tämä oli väsynyt ja juuri menossa petiin.

Vincent tiesi viivyttelevänsä. Hän ei ymmärtänyt itsekään, miksi yhden pienen kysymyksen esittäminen oli niin vaikeaa. He olivat olleet yhdessä parisen vuotta, Yuffien isä suorastaan odotti tätä käännettä ja kaikki meni muutenkin erinomaisesti. Yuffie ei ehkä ollut naimisiin haluavaa naistyyppiä, mutta toisaalta Vincent ei epäillyt tulevansa torjutuksi. Vai epäilikö sittenkin? Saattaisiko Yuffie kääntää hänelle selkänsä ja sanoa ’ei’?

Vincent työnsi avaimen lukkoon ja nykäisi oven auki. Olohuoneesta kantautui vaimea tv:n ääni, mutta kun hän vihdoin oli päässyt eroon kengistä ja takista, hän löysi Yuffien käpertyneenä sohvalle täydessä unessa. Näky nosti hymyn Vincentin huulille. Hän sammutti tv:n ja päätti kantaa ninjaprinsessansa makuuhuoneeseen mahdollisimman varovaisesti, jottei suotta herättäisi tätä.

Tärkeän kysymyksen ehtisi kysyä, kun he olisivat molemmat hereillä.