Luukku 6

Sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Yuffie laski wc-pytyn kannen ja veti vessan. Hän nojasi otsansa lavuaarin aluskaapin oveen ja veti syvään henkeä. Hän oli odottanut sunnuntaiaamulta laiskaa loikoilua sängyssä, ei pytyn syleilyä. Tämä alkoi olla jo epäreilua, hän ei ollut edes käynyt juhlimassa edellisenä iltana. Alun perin Yuffie oli suunnitellut, että kävisi viettämässä villiä tyttöjen iltaa Vincentin poissa ollessa, mutta se suunnitelma oli kariutunut heti tiistaiaamuna. Vaikkei hän ollut vielä tehnyt päätöstään, hän ei vain voinut kuvitella kaatavansa edes yhtä paukkua kurkustaan alas. Miten hän selittäisi asian viikon päästä pikkujouluissa? Hän oli syy siihen, että Tifa loppuillasta piilotteli jo pulloja. Kaikkien huomio kiinnittyisi häneen, jos hän olisi vesiselvä ja sitten hänen olisi pakko kertoa.

”Pyhä Leviathan, että sinä valitsit huonon ajan”, Yuffie puuskahti ja taputti vatsaansa. Saman tien silmukka kiertyi hänen kurkkunsa ympärilleen. Kuinka syvälle hän voisi vajota näin lyhyessä ajassa? Miksi hän jo jutteli vatsalleen? Sellainen käytös oli aina ollut hänestä typerää ja nyt hän sortui siihen välittömästi itse.

Yuffie kampesi itsensä lattialta ja nappasi hammasmukin hyllyltä. Hän tiesi, ettei heti oksentamisen jälkeen kannattanut pestä hampaita, mutta hän halusi kuvottavan maun pois suustaan mahdollisimman nopeasti.

Hinkatessaan purukalustoaan Yuffie jäi tuijottamaan itseään peilistä. Leukapieleen oli yön aikana kasvanut kaksi herkullisen pulleaa murkulaa, jotka suorastaan huusivat puristamista. Hän kirosi mielessään. Hän luuli jo päässeensä finneistä eroon muutama vuosi sitten. Kyllähän hän sai joskus kuukautisten aikaan pari pientä näppyä nenänpieleen, mutta tämä kaksikko jättäisi Pohjoisen kraatterin kokoisen aukon hänen leukaansa, jos hän nyt sortuisi pullauttamaan valkoisen möhnän niistä pihalle. Tämäkin vielä! Kohta hän luultavasti muistuttaisi turvonnutta suohirviötä. Olisi siinä Vincentillä katselemista. Mies varmaan alkaisi katua koko yhteen muuttoa.

Saatuaan hampaat pestyä Yuffie kaivoi meikkipussinsa esille. Hän ei aikonut homehtua pahoinvoivana yksin kotona, hän lähtisi hoitamaan lahjaostokset nyt, kun kukaan ei kaivannut häntä. Räjähdysherkälle kaksikolle pitäisi kuitenkin tehdä jotain, hän ei voisi mennä julkiselle paikalle esittelemään niitä jokaiselle vastaantulijalle.

Kolmea varttia myöhemmin Yuffie oli kiskonut jalkaansa pillifarkut ja talvisaappaat. Takki piti lämpimänä ja kaulahuivi oli kiedottu tiukasti paikoilleen. Ulkona kävi viileä puhuri, kun hän astui kadulle. Ensimmäisenä hänen huomionsa kiinnittyi valoihin, joita oli ilmestynyt lisää. Lähes jokaisella parvekkeella tuikki jonkinlainen viritelmä, osa jopa välkkyi niin villisti, että epileptikko ei olisi voinut kulkea kadun halki saamatta kohtausta. Yuffien olo ei ollut vielä lainkaan jouluinen.

Joulu oli hänelle periaatteessa uusi juhla. Ensimmäisen kerran hän oli oikeasti juhlinut sitä, kun Avalanche oli kokoontunut yhteen maailman pelastamisen jälkeen. Puitteet eivät olleet olleet kovin kummoiset, sillä Midgar oli ollut raunioina ja Edge vasta rakentumassa kunnolliseksi kaupungiksi, mutta Yuffie oli nauttinut ystäviensä seurasta, hyvästä ruoasta ja kasasta lahjoja. Kyllä hän oli aiemminkin kuullut joulusta, mutta vasta uudet ystävät olivat näyttäneet hänelle juhlan todellisen merkityksen. Wutaissa joululla ei ollut merkitystä, mutta uusi vuosi oli suuri tapahtuma. Yleensä Yuffie kävi silloin tapaamassa isäänsä, edellisenä vuonna hän oli jopa ottanut Vincentin mukaan, vaikka oli pelännyt Godon suhtautumista. Tapaaminen oli mennyt yllättävän hyvin. Godo oli jopa sanonut, että hän olisi voinut valita huonomminkin, mutta kritisoi sitä, että he asuivat yhdessä naimattomina. Sellainen ei kuulemma sopinut Wutain prinsessalle, mutta Yuffie vähät välitti.

Yuffie suuntasi askeleensa täyteen kauppakeskukseen, jossa raikuivat perinteiset joulurenkutukset. Ihmiset ravasivat käytävillä raahaten mukanaan valtavia pusseja täynnä tavaraa, tunnelma oli täydellinen. Hetkeksi oli mahdollista unohtaa kaikki murheet ja vain uppoutua kahlaamaan samassa joulunhuuruisessa suossa kaikkien muiden kanssa.

Lahjojen hankkiminen oli pääasiassa helppoa. Marlenelle tuore julistelehti täynnä tämän uusimman suosikkibändin kuvia (toivottavasti Barret toipuisi järkytyksestään ja ostaisi bändin uutuuslevyn), Denzelille se videopeli, jota Tifa ei olisi koskaan antanut pojan hankkia itse, Cidille pullo hyvää viskiä ja Sheralle punaviiniä, Barretille aivoton toimintaelokuva pullistelevalla miessankarilla, Nanakille äänikirjana sama teos, jonka kaikki ostivat yhdessä tänä vuonna Vincentille joululukemiseksi, Tifalle uusi hajuvesi, käsivoide ja kynsien hoitosarja, joita tämä kaipasi, muttei raaskinut ostaa itse. Cloudille voisi yksinkertaisesti antaa lahjakortin varaosaliikkeeseen, joskaan sitä ei saanut kauppakeskuksesta. Vincentin lahja oli pulmallisempi. Yuffie ei enää halunnut osallistua toisten kirjalahjaan, hän halusi antaa jotain henkilökohtaisempaa.

Tänä vuonna mikään ei kuitenkaan tuntunut sopivalta. Yuffie kävi sormeilemassa viininpunaista kauluspaitaa, kirjakaupan uutuustarjontaa ja jopa divaria, jossa myytiin yhä levyjä Vincentin nuoruusvuosilta, mutta kaikki tuntui väärältä. Yleensä hän oli taitava tässä puuhassa, mutta nyt hänen teki mieli tarttua lähimpään joulukuuseen ja paukuttaa sillä päätään.

”Katso, miten söpöt pikkutossut! Aivan ihanat! Mitä sanoisit, jos lähettäisimme toisen sinun vanhemmillesi ja toisen minun? Eikö olisikin kiva tapa kertoa? Vähän kuin joululahja!”

Yuffie vilkaisi hyllyn taakse ja näki pariskunnan ihastelemassa vaaleansinisiä pienen pieniä töppösiä. Naisen vatsa oli pyöristynyt kummuksi ja miehellä oli kummallisen kiiluva katse ja typerä hymy kasvoillaan, kun tämä nyökytteli ehdotukselle.

Hyi! Ei ikinä. Maailman kamalin idea! Yuffie puisteli päätään ja lähti kiireesti toiseen suuntaan. Huomenna hän menisi ensimmäisenä juttelemaan työterveyshoitajan kanssa.