Punainen aamunkoitto: Luku 2

Punainen aamunkoitto

Luku 2

Yume kirkui kovempaan kuin koskaan. Hän puristi laukkuaan toisella kädellä ja toisen käden sormet hän kaivoi miehen takin selkämykseen. Maa vilisi hänen silmissään, kun mies hyppelehti jonnekin. Yumella ei ollut selkeää mielikuvaa siitä, minne oltiin menossa. Ympäristö muuttui sekavaksi hänen silmissään ja paniikki käänsi vatsan ympäri. Nuori nainen pelkäsi oksentavansa.

Matka jatkui jatkumistaan. Sen verran Yume pystyi analysoimaan ympäristöään, että tajusi kaupungin jääneen taakse. Lähiöt muuttuivat maaseuduksi ja lopulta tiheäksi metsäksi. Mies hyppelehti pitkin puita kuin olisi ollut apina eikä ihminen. Yume pelkäsi kuollakseen lyövänsä päänsä johonkin tai putoavansa maahan, vaikka miehen ote oli luja.

”Minne sinä minua viet?” Yume huusi, kun matkanteko ei tuntunut päättyvän koskaan.

”Kielsin kyselemästä”, mies tyytyi vastaamaan. Yume ei voinut käsittää, miten tämän ääni oli niinkin viettelevän pehmeä. Aivan selkeästi mies oli jonkin sortin kaheli, sieppaaja, rikollinen ja ehdottomasti vaarallinen. Ja silti hän kuulosti niin kohteliaalta, täydelliseltä herrasmieheltä. Ei sellainen ollut mahdollista. Se oli luonnonlakien vastaista. Rikollisten tuli näyttää julmilta, ei olla kauniita. Heidän piti kuulostaa karskeilta, ei herrasmiehiltä. Täytyihän maailmassa olla jotain, mihin saattoi luottaa!

Yume voi pahoin, kun mies viimein hyppäsi alas puusta. Nainen ei sitä nähnyt, mutta mies kohotti kätensä kuin näkymätöntä seinämää vasten. Ilma värjyi hetken aikaa ja paljasti sitten metsän keskeltä yksinkertaisen puutalon. Kun mies astui sen pihapiiriin, ilma värjyi hänen takanaan uudestaan. Kukaan ulkopuolinen ei olisi nähnyt paikalla enää mitään muuta kuin metsää.

Vaiteliaana mies kantoi Yumen pihan poikki ja aina sisälle taloon saakka. Suljettuaan oven hän laski naisen eteiseen ja käski tämän riisua kenkänsä. Mies riisui omansa ja asetti ne huolellisesti vierekkäin kenkätelineeseen. Yume seurasi esimerkkiä ja koetti saada huminan päässään loppumaan. Hän tunsi hoippuvansa, sillä pitkän matkan aikana veri oli pakkautunut päähän.

Mies ripusti takkinsa naulaan ja jälleen Yume teki samoin, vaikka tunsi olonsa typeräksi. Aivan kuin hän olisi tullut vieraaksi, eikä joutunut siepatuksi.

Lopulta mies talutti naisen olohuoneeseen ja istutti tämän pöydän ääreen tyynyn päälle. Yume puristi laukkuaan rintaansa vasten ja tuijotti, kun mies istui rauhallisena pöydän toiselle puolelle.

”Kuka sinä olet?” mies kysyi.

”Etkö muka tiedä?”

”Toivoisin tietäväni.”

Yume katsoi miestä kuin tämä olisi vähäjärkinen. No, tietysti oli mahdollista, ettei mies tosiaan ollut selvillä hänen henkilöllisyydestään. Ehkä mies oli vain seurannut häntä baarista kotiin, koska hän oli nähnyt tämän kasvot turhankin selvästi. Toisaalta talon nimitaulussa ja Yumen asunnon ovessa nimi oli selvästi luettavissa. Ellei mies sitten ollut kavunnut parvekkeen kautta sisälle. Ajatus vain tuntui täysin epärealistiselta.. huolimatta siitä, että mies oli häipynyt asunnosta sitä kautta.

”Aikiwa Yume”, nainen vastasi ääni vavisten.

”Hauska tutustua, Yume-chan”, mies totesi ja nyökkäsi hänelle. ”Nyt.. mistä minä tunnen sinut?”

Kysymys tuli vielä enemmän puun takaa kuin edellinen. Kyllä, Yumesta miehessä oli jotain etäisesti tuttua, mutta hän ei kuitenkaan voinut sanoa tuntevansa tätä. Ei, hän ei ollut koskaan tavannutkaan miestä, jos välikohtausta baarissa ei laskettu.

”Me emme tunne toisiamme”, nainen mutisi ja vilkuili samalla ympärilleen. Asunto oli kalustettu askeettisesti. Huonekaluja oli mahdollisimman vähän. Olohuoneessa oli ainoastaan pöytä ja kirjahylly, jossa oli liuta kirjoja ja kääröjä. Näytti siltä kuin kaikki olisi haluttu pitää mahdollisimman yksinkertaisena. Kyseessä oli ehdottomasti poikamiesasunto.. keskellä metsää.

Yumen katse palasi tummasilmäiseen mieheen, sillä hän tunsi tämän tuijottavan itseään. Miehen kasvojen ilme ei kuvastanut minkäänlaista tunnetta.

”Olen varma, että olemme tavanneet”, mies väitti.

”Ehkä, jos kertoisit nimesi, voisin muistaa sinut paremmin”, Yume ehdotti. Hän ei vieläkään voinut käsittää, mitä miehen mielessä mahtoi liikkua. Tämän nimi oli kuitenkin hyvä tietää, sillä sen voisi ilmoittaa myöhemmin poliisille.

”Ei.”

”Miksi sinä sieppasit minut?” nainen kysyi rohkeasti. Pakkohan asia olisi selvittää ennemmin tai myöhemmin.

Mies pudisti päätään ja tuijotti naista. Yume tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Sillä hetkellä häntä ei pelottanut, sillä miehestä ei näyttänyt olevan välitöntä uhkaa. Tilanne ei silti ollut paras mahdollinen. Yumen oli joko puhuttava mies vapauttamaan hänet tai karattava. Hän vain epäili vahvasti, ettei osaisi kulkea metsästä ihmisten ilmoille.

”Pysy tässä huoneessa”, mies komensi yllättäen ja nousi pöydän äärestä. Hän poistui jonnekin muualle taloon jättäen Yumen yksin. Nainen oli yhä enemmän kummissaan. Hän jätti laukkunsa tyynyn vierelle, nousi ja käveli kirjahyllylle vilkaistakseen sen sisältöä. Kääröt näyttivät niin ikivanhoilta, ettei hän uskaltanut koskea niihin, mutta kirjat olivat uudempia. Miltei jokainen teos käsitteli jotain itsepuolustuslajia, chakraa sekä henkisiä voimavaroja. Yume sipaisi mustahiuskiehkuran korvansa taakse ja jäi katselemaan erään kirjan kantta. Se poikkesi muista kirjoista huomattavasti olemalla selvästikin kaunokirjallinen teos. Oranssissa kannessa juoksivat mies ja nainen. Sekä kirjailija että teos olivat Yumelle tuntemattomia.

Nainen vilkaisi nopeasti olohuoneen ovelle. Kaunista miestä ei näkynyt ja koko talo oli hiljainen, joten nainen avasi kirjan satunnaisesta kohdasta ja ryhtyi lukemaan. Hyvin pian vaalea puna hiipi hänen poskilleen. Kyllä, hän oli ennenkin lukenut tämäntyyppistä tekstiä, muttei kuitenkaan mitään.. No, tämä kirja oli ilmiselvästi suunnattu miehille. Sen näki tavasta, jolla asiat ilmaistiin. Naisille suunnatussa tekstissä käytettiin huomattavasti kauniimpia kiertoilmaisuja. Yume tarkisti asian ja totesi kirjailijan tosiaan olevan mies.

Tekstissä oli jotain koukuttavaa. Vaikka ilmaisut saivat Yumen punastelemaan ja tuntemaan olonsa hitusen noloksi, hän tunsi pakottavaa tarvetta saada tietää, mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua. Hän päätti ostaa kirjan itselleen heti, kun vain pääsisi kotiin.

Niin, kotiin. Kuinka kauan menisi, ennen kuin hänen katoamisensa huomattaisiin? Toimistolla joku reagoisi varmasti pian, sillä hän ei ollut pitänyt koko kaksivuotisen työuransa aikana ainuttakaan sairaslomapäivää ja lomiltakin hän oli palannut aina ajoissa. Ylitöitä hän ei ottanut vapaina koskaan. Hänen peräänsä alettaisiin soitella ennen seuraavaa iltaa.

Ja jos toimistolla ei osattaisi kaivata, Megumi-sama pitäisi viimeistään huolen siitä, että Yumea alettaisiin etsiä. Se nainen oli laittoman hyvin selvillä naapuriensa toimista, joten kun Yume ei aamulla poistuisikaan kotoaan, Megumi-sama huolestuisi ja kävisi soittelemassa ovikelloa. Parissa päivässä nainen ilmoittaisi Noriko-äidille sekä poliisille.

Yume nyökkäsi itsekseen. Kyllä, kuluisi korkeintaan kaksi tai kolme päivää ja sitten hänestä tehtäisiin katoamisilmoitus. Poliisilla oli jo entuudestaan hänen tietonsa baaritapauksen takia ja ehkäpä joku osaisi yhdistää nämä kaksi asiaa toisiinsa. Silloin häntä saatettaisiin alkaa etsiä jopa oikeasta paikasta. Varmasti Yumen sieppaaja ja tämän toveri olivat vanhoja tuttuja poliisille. Eihän kukaan varmasti ensimmäisenä rikoksenaan ketään sieppaisi. Eihän?

Nainen silmäili kirjaa ajatuksissaan. Hän olisi voinut hiipiä omaan petiinsä ja lueskella sitä salaa, mutta koskaan hän ei olisi sitä myöntänyt kenellekään. Valitettavasti hänen tilanteensa ei ollut sellainen, että hän olisi voinut edes toivoa tekevänsä niin. Tällä hetkellä olisi melkein voinut sanoa, että hänen elämänsä oli katkolla. Yksikin väärä liike ja hän saattaisi huomata olevansa hengiltä. Jokin tuossa kauniissa miehessä huokui vaaraa. Näytti melkein siltä, että kaksi voimaa, hyvä ja paha, taistelivat miehessä. Hän oli yhtäällä täydellinen herrasmies ja toisaalla mieleltään sairas rikollinen.

Siis mahdollisesti. Yume ei ollut lukenut psykologiaa, joten hän ei ollut oikea ihminen tekemään johtopäätöksiä kenenkään mielentilasta, varsinkaan reilun tunninmittaisen tuntemisen jälkeen.

Samassa nainen tunsi jonkun tarttuvan puristavalla otteella häntä käsivarresta. Yhdellä liikkeellä hänet oli riuhtaistu ympäri. Kirja putosi hänen kädestään ja kirkaisu karkasi hänen huuliltaan, kun hän näki kauniin miehen toverin edessään.

Mies puristi Yumen käsivartta niin lujaa, että se teki kipeää. Nainen pelkäsi luidensa murtuvan tämän otteessa. Kipua pelottavampaa olivat kuitenkin miehen kasvot, jotka paljastuivat nyt huomattavasti paremmin kuin baarin hämäryydessä. Miehen kasvot olivat todellakin harmaat. Hänen silmänsä olivat melko pienet ja pyöreät ja kummankin alapuolella näkyi kolme viiltoa.

Oliko tuo nyt edes ihminen?

Miehen toinen käsi pusertui Yumen kaulan ympärille, kun hän nosti naisen vaivattomasti seinälle. Hän oli raivoissaan, sen Yume tiesi ilman, että kukaan sitä tuli hänelle kertomaan.

”Kuka helvetti sinä olet?!” mies ärjyi.

Yume ei saanut sanaa suustaan. Hänen kurkkuaan puristi liikaa ja hän oli aivan liian paniikissa. Hän potki jaloillaan seinää ja yritti käsillään riuhtoa miehen otetta irti. Tähänkö hän nyt kuolisi? Kohtaisiko hän loppunsa kuristettuna hengiltä?

”Kisame, laske hänet alas”, tutuksi käynyt ääni totesi. Yumen silmät olivat siinä määrin sumentuneet, ettei hän nähnyt puhujaa, mutta arveli äänen tulevan huoneen oven suunnalta.

Pelottavampi miehistä urahti ja päästi Yumesta irti. Nainen rojahti polvilleen lattialle ja jäi haukkomaan henkeä. Hiljalleen aistit tuntuivat palautuvan normaaleiksi ja puristava pelko palasi naisen tietoisuuteen. Väliaikainen turvallisuus oli ollut pelkkä harha. Todellisuudessa hän oli pahemmassa vaarassa kuin osasi edes kuvitella.

”Ei vieraita sovi kohdella tuolla tavoin”, lyhyempi miehistä moitti toista. Vieraita? Yume ei voinut uskoa korviaan. Jos hän oli vieras, miehellä oli kovin erikoinen tapa esittää kyläilykutsunsa. Ilmeisesti suuri karpaasi oli samaa mieltä.

”Vieraita? Koska täällä on alkanut käydä tytönheitukoita vieraina?” Kisameksi kutsuttu epäsikiö vaati saada tietää. Hänen äänessään oli närkästystä, mutta myös hämmennystä. Ilmeisesti tällaiset sieppaukset eivät kuuluneet parivaljakon vakiotoimiin.

Yume yskäisi ja pakotti silmänsä auki. Hänestä alkoi tuntua, että hän oli saanut yhdelle illalle liikaa järkytyksiä osakseen. Vaikka hän oli nuori, hän epäili vahvasti, että tällä menolla hänen sydämensä sanoisi hyvin pian sopimuksensa irti.

Lyhyempi mies käveli Yumen luokse ja ojensi naiselle oikean kätensä. Hyvin epävarmasti Yume tarttui siihen ja antoi miehen vetää hänet pystyyn.

”Olen pahoillani ystäväni käytöksestä, hän on vain tarkka turvallisuudesta”, mies sanoi ja soi Yumelle jopa pienen hymyn. Nainen ei vastannut siihen, vaan tyytyi nyökkäämään silmät suurina kauhusta. ”Olet varmasti väsynyt ja järkyttynyt, joten on parasta, että menet nyt lepäämään.”

Kysymättä Yumen mielipidettä asiaan mies johdatti naisen ulos olohuoneesta napaten sulavasti tämän laukun mukaansa. Hän kuljetti Yumen käytävää pitkin pieneen huoneeseen, jonka ainoa ikkuna oli pienen pieni ja katon rajassa. Huoneessa oli yksi kaappi, kirjoituspöytä, tuoli sekä futoni. Mies laski Yumen laukun pöydälle ja viittaisi sitten futoniin päin.

Tärisevänä Yume istahti futonille ja kietoi kätensä polviensa ympärille. Mies nyökkäsi hänelle ja palasi huoneen ovelle.

”Joudun valitettavasti lukitsemaan oven, mutta huuda, jos tarvitset jotain”, hän sanoi. Ovi painui kiinni, ja Yume kuuli, kuinka avain kääntyi lukossa. Miehen aiemmista sanoista huolimatta hän tiesi olevansa vanki, ei vieras.

”Itachi, mitä helvettiä tämä merkitsee? Sinäkö sen tytön tänne toit?” karskimman miehen ääni kantautui selvästi seinien läpi.

”Minä.”

”Miksi? Taloon ei tule päästää ulkopuolisia, sanoit niin itse. Tässä vaiheessa ei kannata ottaa turhia riskejä, eikä vaarantaa mitään. Olet painottanut sitä koko ajan minulle. Ja nyt itse tuot jonkun tuntemattoman heitukan tänne.”

”Ensinnäkään en ole ottanut turhia riskejä. Yume-chan ei pysty poistumaan talosta. Toiseksi hän ei ole tuntematon.”

”Eikö?”

”Ei. En vain vielä tiedä, mistä tunnen hänet. Minun on selvitettävä asioita.”

”Minusta tämä haiskahtaa silti.”

”Usko pois, hänestä on vielä hyötyä. Hänessä on jotain, näin sen jo siinä kurjassa kapakassa. Hän oli ainoa, joka kiinnitti huomioni, sillä hän erosi tympeästä massasta.”

”En ymmärrä, mitä tarkoitat.”

Eikä ymmärtänyt Yumekaan. Miesten äänet loittonivat, kun he kävelivät kauemmas ovesta. Nainen keinui hiljalleen futonilla ja yritti saada itseään rauhoittumaan. Hän oli saanut ainakin vähän tietoa. Iso mies oli Kisame ja lyhyempi Itachi – miten täydellisen sopiva nimi. Yume oli kaapattu, koska hän erosi jollain tavalla keski-ikäisistä liikemiehistä ja lanteitaan musiikin tahdissa keikuttavista sihteeritytöistä. Ja lisäksi tämä Itachi-heppu uskoi tuntevansa Yumen.

Valitettavasti Yume ei kyennyt muistamaan, oliko tavannut Itachin joskus aiemmin. Toisaalta hän oli varma, että muistaisi sellaisen tapaamisen. Kaikesta huolimatta miehessä oli jotain. Yume ei osannut määritellä sitä. Jotain oli kuitenkin tapahtunut, kun heidän katseensa olivat kohdanneet baaritiskin tuntumassa. Epämääräinen tuttuuden tunne oli saanut Yumen vatsan kipristymään ja miehen kurtistamaan kulmiaan. Heidän välillään oli jokin yhteys, oli varmasti.

Sinä vain tapasit Sen Oikean, Yume kuuli ystävänsä Hitomin äänen mielessään. Hitomi oli yksi tytöistä, jotka keskittivät kaiken tarmonsa sopivan aviomiehen löytämiseen. Valitettavasti hänellä riitti tarmoa myös Yumen puolesta. Hitomi ihastui vähintään kahdesti kuussa ja kuvasi tunnetta muun muassa vatsassa tuntuvana kipristelynä. Hän uskoi vakaasti, että kun nainen kohtaisi Oikean miehen, heidän välilleen syntyi välittömästi side, jonka kumpikin aisti. Valitettavasti Hitomi ei ollut vain vielä törmännyt tällaiseen mieheen.

Yume puisteli päätään ja karkotti Hitomin hupsuttelut mielestään. Toisin kuin ystävänsä Yume ei ollut sitä naistyyppiä, joka ihastui jokaiseen tai edes joka toiseen vastaantulijaan. Hän oli seurustellut muutamaan otteeseen, mutta mistään jutusta ei ollut kehittynyt mitään pysyvää. Osasyynä saattoi olla se, että hän halusi säilyttää uransa perheen kustannuksella. Toisaalta kukaan miehistä ei ollut herättänyt hänessä parin ensimmäisen viikon jälkeen mitään kovin vahvoja tunteita, eikä Yume nähnyt syytä elää suhteessa, jossa ei ollut sitä jotain.

Nyt ei kuitenkaan ollut oikea hetki pohtia pieleen menneitä miessuhteita. Yumen tilanne oli kaikkea muuta kuin hyvä. Hän tiesi varmuudella, että häntä alettaisiin etsiä, mutta ei ollut mitään takeita, kuinka kauan etsijöille menisi. Itachin ja Kisamen piilopaikka oli jossain metsän keskellä, eikä puissa hyppivää miestä ollut varmastikaan helppo jäljittää.

Huokaisten nainen nousi futonilta. Hän katseli hetken ympärilleen ja asteli sitten kirjoituspöydän vierelle. Hänen oli ainakin yritettävä, sillä muuten hän ei voisi antaa itselleen anteeksi. Kohtaloon alistuminen ei ollut koskaan kuulunut hänen tapoihinsa, eikä hyviä tapoja ollut syytä muuttaa vain siksi, että olosuhteet olivat vaikeat.

Nainen keräsi voimansa ja ryhtyi siirtämään raskasta pöytää. Se kirskahti lattiaa vasten ilkeästi. Yume pysähtyi ja jäi kuuntelemaan ääniä talosta. Oli hiljaista. Lähestyviä askelia ei kuulunut, joten ilmeisesti miehet olivat sen verran kaukana, etteivät kuulleet, mitä huoneessa tapahtui. Helpottuneena Yume jatkoi pöydän siirtämistä, kunnes oli saanut sen ikkunaseinää vasten.

Yume kaappasi laukkunsa lattialta ja nosti sen olkapäälleen. Hän tiesi, että ulkona olisi kirpeän kylmää, eikä metsässä olisi helppo liikkua sukkasillaan. Kengistä oli nyt kuitenkin turha unelmoida, takista puhumattakaan.

Päästyään pöydän päälle Yume kurottautui kohti pientä ikkunaa. Hän ei ollut kovin pitkä, eikä isokokoinen, joten hän ylettyi ikkunalle vain juuri ja juuri. Pienuudesta oli kuitenkin hyötyäkin, sillä hän uskoi mahtuvansa ikkunasta ulos.

Haparoiden nainen tutki ikkunan reunat, muttei löytänyt saranoita, eikä kahvaa. Ikkunaa ei selvästikään ollut tarkoitettu avattavaksi. Nainen nojasi selkänsä seinään ja huokaisi raskaasti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hajottaa ikkuna. Lasia ei kuitenkaan voinut rikkoa aiheuttamatta meteliä. Lisäksi talossa saattoi olla murtohälytin, joka pärähtäisi soimaan välittömästi ikkunan rikkouduttua. Hänelle jäisi pahimmassa tapauksessa vain muutama minuutti aikaa kiivetä ulos ja paeta metsään, ennen kuin miehet lähtisivät hänen peräänsä. Osaisiko hän piiloutua riittävän hyvin? Yume ei unelmoinutkaan, että olisi kyennyt juoksemaan miehiä nopeammin.

Yume ryhtyi penkomaan laukkuaan. Huoneessa ei ollut oikeastaan mitään, millä ikkunan olisi voinut hajottaa. Tuolin jalkaa olisi ehkä voinut käyttää, mutta Yume ei uskonut, että olisi pystynyt iskemään tuolilla riittävän voimakkaasti. Se oli yksinkertaisesti liian suuri.

Muutamat sukat ja alushousut putosivat lattialle parin paidan ja yksien housujen kanssa, kun Yume tyhjensi laukkuaan kiireellä. Pikkuesineet pyörivät hänen käsissään. Mitä ihmettä hän olisi voinut käyttää? Hammasharjalla oli turha yrittää murtautua ulos yhtään mistään.

Lopulta naisen käsiin osui vaaleanpunainen ladyshaver. Yume kohotti sen ja katseli sitä hetken aikaa. Hän voisi kyllä ostaa uuden, mikäli laite hajoaisi. Sitä paitsi tavalliset höylät olivat joskus jopa parempi vaihtoehto. Kyllä vain, se oli ainoa käteen sopiva ja riittävän kova esine, joka naisen laukusta löytyi. Sillä voisi ainakin yrittää hakata ikkunan rikki.

Yume kääntyi uudestaan ikkunaan päin ja kohotti kätensä. Toisella kädellään hän tutkaili hetken ikkunan pintaa, muttei löytänyt siitä yhtään säröä tai murtumaa. Se oli sääli, koska silloin ikkuna olisi hajonnut huomattavasti helpommin. Kun sopivaa kohtaa ei löytynyt, Yume painoi vasemman kätensä seinää vasten tueksi ja iski oikealle niin kovaa kuin suinkin pystyi.

Ääni halkoi pientä huonetta ja ladyshaver tärähti Yumen kädessä. Isku tuntui ilkeälle, mutta ikkuna vain värähti. Yume puri huultaan ja iski uudestaan. Hän hakkasi kaikin voimin, vaikkei ikkuna näyttänyt murtuvan millään. Epätoivon kyyneleet valuivat naisen poskille, mutta hän ei voinut lopettaa hakkaamista. Hänen oli pakko päästä pakoon. Hän ei voinut jäädä tähän taloon, ei kahden psykopaatin seuraan. Näin ei vain voinut käydä.

”Olen hyvin pettynyt sinuun, Yume-chan”, pehmeä ääni sanoi naisen takaa.