Projekti S. R.: Luku 7

Projekti S. R.

Luku 7

Yuffie pyöri tuolissaan. Hän ei ollut aikoihin ollut yhtä turhautunut kuin nyt. Asiat eivät edenneet riittävän nopeasti hänen makuunsa. Deepgroundin piilopaikka oli tyhjennetty tietokoneista, kansioista ja muista tarvikkeista, jotka saattoivat sisältää hyödyllistä tietoa. Ruumiit oli haudattu asianmukaisesti. Yuffien kimppuun hyökänneistä henkilöistä ei kuitenkaan ollut löytynyt uutta tietoa, ellei laskettu muutamia punaisia hiuksia, jotka olivat jääneet tapahtumapaikalle. Jos ninjaprinsessalta kysyttiin, ne olivat selkeä todiste Rossosta, mutta Reeve ei ollut edelleenkään vakuuttunut.

”Hei!” Mark huudahti yhtäkkiä ja sai nuoren naisen hätkähtämään.

”Mitä?” Yuffie kysäisi ja heitti karkin suuhunsa. Varsinkin pari viimeisintä päivää olivat olleet tylsiä. Ainakin hänellä oli ollut aikaa pohdiskella, mitä ostaisi Chocobon takamukselle syntymäpäivälahjaksi. Ei sillä, että hän olisi keksinyt vielä mitään sopivaa. Se mies oli vaikea tapaus.

”Sain kryptauksen murrettua”, Mark ilmoitti.

Ninjaprinsessa poukkasi ylös tuolistaan ja ryntäsi miehen luokse. Hän nojasi kätensä tämän pöytää vasten ja jäi tuijottamaan näyttöä, jolle avautui kasakaupalla kansioita.

”Puhtaanvalkoinen, Sysimusta, Taivaansininen, Verenpunainen, Väritön”, Yuffie luetteli kansioiden nimiä. Vain noilla viidellä kansiolla oli nimet, muut olivat numeroitu. ”Mitä ihmettä?”

”En tiedä”, Mark myönsi ja klikkasi ensimmäisen kansion auki. Se sisälsi loputtoman määrän tiedostoja, joista osa oli pelkkää tekstiä, osa taulukoita, kaavioita ja muuta tarkkaa, numeerista tietoa. ”Tähän tiedostoon on merkitty, miten paljon makoa on käytetty ja milloin”, Mark totesi. ”Tämä näyttäisi olevan raportti rappeumasta, sen kehittymisestä ja hidastamisesta. En kylläkään ymmärrä, mitä se tarkoittaa.”

”En minäkään”, Yuffie huokaisi.

Mark klikkaili tiedostoja auki, mutta Yuffien oli pakko myöntää, ettei hän ymmärtänyt niiden sisällöstä paljoakaan. Hänelle oli selvää ainoastaan se, että kyse oli jonkinlaisesta seurannasta, jota Deepground oli pitänyt jäseniensä kohdalla.

”Luulen, että tämä kannattaa toimittaa Reevelle”, Mark pohdiskeli.

”Olet oikeassa. Minä voin käydä viemässä sen”, Yuffie sanoi. Nörtti nyökkäsi ja irrotti kovalevyn, ennen kuin ojensi sen naiselle.

Ninjaprinsessa suuntasi ovelle tyytyväisenä siihen, että oli saanut jotain tekemistä. Verkossakaan ei ollut tapahtunut mitään sitten Junonin tapauksen, näytti siltä kuin Deepground olisi hiljentynyt lopullisesti. Yuffie oli kuitenkin varma, että kyse oli vain tyynestä myrskyn edellä, Rosso juoni varmasti jotain.

”Neiti Kisaragi?” Markin ääni kantoi Yuffien korviin juuri, kun hän oli astumassa ulos huoneesta. Nuori nainen kääntyi ja vilkaisi miestä, jonka katse harhaili ympäri huonetta.

”Niin?”

”Onko Teillä… mitä ajattelitte…” nuorimies kakisteli. Yuffie kohotti kulmiaan odottavana. ”Mitä teette perjantaina?”

”Ääh, älä vain sano, että meille olisi hommia tiedossa!” ninjaprinsessa puuskahti. Kyllä, hän kaipasi tekemistä, mutta perjantai ei tullut kyseeseen. Hän oli luvannut Tifalle pitävänsä silloin vapaata.

”Teillä on siis jo suunnitelmia?”

”Oikeasti, Mark, Tifa hirttää minut, jos en mene Chocobon takamuksen syntymäpäiville”, Yuffie ilmoitti. ”Ilmoitin päivän Reevellekin jo ikuisuus sitten.”

”En minä sillä…” nörtti mutisi. ”Ajattelin, että jos olisitte halunnut mennä jonnekin, mutta Teillä onkin jo menoa.”

”Ai?” Yuffie hölmistyi. Jotenkin hän oli kuvitellut, ettei Mark käynyt koskaan missään. Mies vaikutti siltä, että olisi tilannut ruokansakin netin välityksellä, jos se olisi ollut mahdollista. ”No, voithan sinäkin tulla 7th Heaveniin, jos kaipaat illanviettoseuraa. En usko, että Tifa ja Cloud pahastuvat. Itse asiassa voi olla hyvä, jos tutustut heihin paremmin. Barret, Cid ja Vince tulevat myös… ja luulen, että Reevekin yrittää päästä.”

Mark nyökkäsi mietteliäänä. ”Ehkä minä tulen. Moneltako juhlat alkavat?”

”Minä olen menossa seitsemäksi. Tifa avaa kyllä yleensä jo kuudelta baarin, joten voit tietysti mennä sinne jo silloin. Cloudin juhlat ovat yksityistilaisuus, mutta varmasti he päästävät sinut sisään, kun mainitset minut”, Yuffie selosti. ”Mieti asiaa.”

Ninjaprinsessa ei jäänyt odottamaan vastausta vaan kiirehti käytävään. Hänestä tuntui, että hän oli joutunut viettämään aivan liian monta päivää kotona ja pienessä toimistohuoneessa. Hiljaisuus toimintarintamalla vaivasi häntä, sillä hän oli tottunut siihen, että viikoittain tapahtui jotain. Olivatko kaikki loput Deepgroundin jäsenet kuolleet piilopaikassa vai mistä oli kyse? Keitä olivat kolme vankia, jotka eivät edelleenkään suostuneet puhumaan?

Nuori nainen koputti pomonsa ovelle, mutta astui saman tien sisälle. Reeve puhui puhelimeen ja loi häneen paheksuvan katseen, josta Yuffie ei jaksanut välittää. Sen sijaan hän istahti tuoliin ja jäi odottamaan.

”Kyllä, tutkimukset ovat käynnissä ja edistymme hyvää vauhtia. Raportoin Teille välittömästi, kun jotain selviää”, Reeve sanoi puhelimeen, ennen kuin lopetti puhelun.

”Kuka se oli?” Yuffie kysäisi.

”Rahoittajamme. Hän odottaa jo kärsimättömästi tuloksia”, WRO:n johtaja huokaisi.

”Hienoa, voit kertoa hänelle, että Mark pääsi vihdoin käsiksi kovalevyn sisältöön”, ninjaprinsessa sanoi ja ojensi levyn miehelle.

”Todellako?” Reeven kasvot kirkastuivat hetkeksi. ”Mitä löysitte?”

”Terveydenhoidollisia tiedostoja. Suurin osa kansioista on numeroitu, mutta osa on nimetty kummallisesti värien mukaan. Emme tiedä, mitä se tarkoittaa”, Yuffie kertoi rehellisesti.

”Ehkä se selviää.”

Reeve laski kovalevyn työpöydälleen ja kiersi pöydän ympäri. Mies käveli huoneensa ikkunan ääreen ja jäi tuijottamaan ulos.

”Se sulka ei ollut linnun”, muotirajoitteinen mies paljasti.

”Eikö?!” Yuffie huudahti ja ryntäsi ylös tuolista. ”Minkä… kenen sitten?”

”Emme tiedä”, Reeve vastasi. ”Saimme siitä kyllä DNA-näytteen, mutta emme löydä sille vastinetta. Uskomme, että sulan omistaja ei ole… hän on keinotekoinen.”

”Leviathan sentään!”

Yuffien mieleen vyöryi kuvia hänen lapsuudestaan. Niihin yhdistyivät tuoreemmat muistot hopeahiuksisesta kenraalista, kun tämän katana lävisti naisen, jota ninjaprinsessa oli pitänyt lähes siskonaan. Näkyä seurasi suuri taistelu Pohjoisella kraatterilla ja pari vuotta myöhemmin Edgessä.

”Yritämme saada käsiimme DNA-näytteen professori Hojon ajoilta”, Reeve jatkoi. ”Haluamme olla varmoja, ennen kuin teemme johtopäätöksiä.”

”DNA-näytteen kenestä?” Yuffie kysyi, vaikka tiesi vastauksen.

”Sephirothista.”

Noin. Nyt se oli sanottu ääneen. Yuffie puisteli päätään ja yritti karkottaa muistot mielestään. Hän ei edes halunnut ajatella mahdollisuutta, että Sephiroth oli keksinyt taas uuden keinon palata elämänvirrasta. Eikö se mies vain voinut pysyä kuolleena?

”Arvostaisin, jos et sanoisi tästä muille vielä mitään”, Reeve huomautti. ”Cloudilla on muutenkin paljon asioita mielessään, enkä sitä paitsi halua pilata hänen juhliaan.”

”Täytyyhän heille kertoa!” Yuffie huudahti. Reeve ei voinut olla tosissaan, kyse saattoi olla Sephirothista. Itse asiassa ninjaprinsessasta edesmennyt kenraali oli ainoa potentiaalinen vaihtoehto sulan omistajaksi. Cloudilla ja Tifalla oli oikeus kuulla, oli suorastaan törkeää olla kertomatta näille.

”Tietenkin, mutta ei vielä. Anna minulle sen verran aikaa, että saan varmistettua asian”, WRO:n johtaja pyysi. ”Tutkimme sulkaa edelleen siltä varalta, että jotain uutta paljastuu.”

”Pyydätkö sinä minua tosiaan valehtelemaan ystävillemme?”

”Käsken sinua pitämään suusi kiinni. En halua aiheuttaa Cloudille ja Tifalle yhtään ylimääräistä stressiä. Pitäisin heidät kokonaan ulkona tästä jutusta, jos se olisi mahdollista”, Reeve ilmoitti ja kääntyi katsomaan ninjaprinsessaa.

”Tuo ei ole sinun tapaistasi”, Yuffie ilmoitti suoraan. Hän oli kuvitellut, että he pelasivat kaikki yhteen, huolehtivat toisistaan eivätkä pitäneet salaisuuksia, eivät ainakaan tällaisia. ”Et voi jättää heitä ulkopuolelle, he ovat osa AVALANCHEA, he auttavat WRO:a pyyteettömästi!”

”En jätäkään, pyydän sinua vain odottamaan hieman. Ei, käsken sinua odottamaan, Yuffie.”

Nuori nainen mulkoili WRO:n johtajaa pitkään, ennen kuin suostui nyökkäämään. Hän oli varma, että Reeve salasi jotain. Ei tämä ollut aiemmin yrittänyt pitää ketään heidän pienestä ystäväpiiristään tapahtumien ulkopuolella.

”Lupaatko, ettet puhu vielä kenellekään?” muotirajoitteinen mies kysyi.

”Yhym”, Yuffie tuhahti.

”Haluan sinun sanovan sen, Yuffie.”

”Hyvä on, minä lupaan!” ninjaprinsessa puuskahti. ”En silti pidä tästä.”

”Ei sinun tarvitsekaan pitää. WRO maksaa palkkasi ja määrää sinut vaitiolovelvolliseksi, jos siihen on tarvetta”, Reeve ilmoitti. Miehen äänensävy oli tiukka, mutta tämän silmistä näki, ettei tämä olisi halunnut olla noin jyrkkä. Havainto teki Yuffien yhä hämmästyneemmäksi.

Reeve kävi takaisin pöytänsä ääreen ja nosti näkyville paksun kirjekuoren. Mies vilkaisi sitä ja sitten ninjaprinsessaa.

”Mark sanoi, että olet valittanut tylsistymistä”, WRO:n johtaja kertoi.

”Noo, en nyt varsinaisesti…” Yuffie jupisi. Miksi ihmeessä nörtti oli mennyt kantelemaan? Ninjaprinsessa oli avannut suunsa korkeintaan viisi kertaa… tai kymmenen ja heitellyt toista paperitolloilla pariin otteeseen, mutta ei Mark ollut valittanut. Nörtti oli jopa kerrankin nauranut, kun naisen paperista rutattu ase oli osunut tätä suoraan päälaelle.

”Ajattelin, että voisit toimittaa tämän perille”, Reeve kuitenkin jatkoi moittimatta sen enempää.

Yuffie otti vastaan ojennetun kuoren, johon ei ollut kirjoitettu vastaanottajan nimeä. Siinä oli ainoastaan numerosarja.

”Eikö Cloud hoida yleensä toimitukset?”

”Kyllä, mutta hänellä on tänään muuta tekemistä”, Reeve vastasi. ”Lupasin järjestää tuon joka tapauksessa perille ennen iltaa.”

”Minne se pitää viedä?”

”Healin Lodgeen”, WRO:n johtaja ilmoitti. ”Sano vastaanotossa ’En ole nähnyt susia aikoihin’, niin pääset oikean henkilön puheille.”

”Oikeasti?” Yuffie purskahti. Mistä ihmeestä tuokin tunnuslause oli repäisty? ”Onpa salaperäistä.”

”Minun ei liene tarvitse muistuttaa, että kuori sisältää luottamuksellista tietoa ja kaikki näkemäsi on salaista”, Reeve varmisti.

Ninjaprinsessa nyökkäsi. Hän oli jo tajunnut, että salailu oli päivän sana. ”Voit olla huoleti, Wutain valkoinen ruusu hoitaa homman kotiin!” hän ilmoitti ja marssi ovelle. ”Ja hei, katsokin, että olet perjantaina paikalla. Tifa nylkee sinut, jos et pääse.”

”Pidän mielessä”, Reeve hymähti.

Yuffie suunnisti ulos päämajasta. Lentolauta oli siinä, mihin hän oli jättänyt sen vuoronsa alkaessa. Hän nousi sen päälle ja polkaisi sen käyntiin. Kiitäessään pois Edgestä hän ei voinut olla miettimättä, että jälleen tapahtumien vyyhti kiertyi hänen ja hänen ystäviensä ympärille salaperäisenä ja vaarallisena. Ninjaprinsessa ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella.

Ei ollut varsinaisia todisteita, että Rosso oli palannut, ellei laskettu Yuffien omaa havaintoa. Ninjaprinsessa uskoi siihen ehdottomasti, mutta ajatus ei miellyttänyt häntä. Rosso oli voimakas ja nopea, niin nopea, että oli miltei onnistunut tappamaan Vincentin ja ollut kova vastus Cloudillekin. Nuori nainen tiesi, ettei olisi itse luultavasti selviytynyt, ellei salaperäinen muukalainen olisi tullut keskeyttämään taistelua ja kolkannut häntä. Niin ärsyttävältä kuin se tuntuikin, ninjaprinsessa taisi olla kiitollisuudenvelassa tälle.

Kuka mies oli ollut? Yuffie ei ollut ehtinyt nähdä tästä edes vilausta, hän oli kuullut vain äänen. Se oli ollut tumma, pehmeä ja miehinen, sellainen, jonka hän olisi muissa olosuhteissa määritellyt todellisen kuumiksen ääneksi. Yhtä kaikki, se oli ollut hänelle vieras, hän ei muistanut kuulleensa sitä koskaan aiemmin.

Ehkä kyse oli jostakusta Deepgroundin työntekijästä, jota ninjaprinsessa ei ollut kohdannut aiemmin. Kenties joku johtohahmoista oli onnistunut salaamaan olemassaolonsa ja yritti nyt viedä eteenpäin omia suunnitelmiaan. Kysymys kuului siis, mitä ne olivat? Miksei mies ollut tullut tappamaan, kun Rosso eittämättä oli?

”Arh!” Yuffie puuskahti itsekseen. ”Tämä on liian monimutkaista minulle!”

Nuori nainen kiihdytti lentolaudan vauhtia eikä voinut enää keskittyä pohdiskelemaan niitä näitä. Hänen oli pidettävä katseensa tiukasti maisemassa, sillä törmääminen yllättävään esteeseen oli varsin kivuliasta. Senkin hän oli ehtinyt kokea kertaalleen, kun oli lennellyt hieman varomattomasti.

Healin Lodge oli ollut hoitopaikka geostigmaan sairastuneille, mutta tätä nykyä paikka toimi enemmänkin tavallisena sairaalana. Shinra-yhtiö rahoitti sen toiminnan, joten Yuffie suhtautui siihen pienellä varauksella. Kyllähän kaikki sanoivat, että Rufus Shinra ei ollut samanlainen kuin isänsä, mutta ninjaprinsessalle sukunimi pelkästään aiheutti kylmiä väreitä. Hän ei osannut luottaa täydellisesti yhtiön toimintaan.

Nainen käveli vastaanottoon ja hymyili tiskin takana istuvalle hoitajalle.

”Miten voin auttaa?” hoitaja tiedusteli.

”En ole nähnyt susia aikoihin”, ninjaprinsessa vastasi ja tunsi itsensä totaalisen typeräksi. Oikeasti, kuka tuon tunnuslauseen oli keksinyt? Eikö olisi voinut käyttää jotain yksinkertaisempaa, kuten ’minulla on tapaaminen tohtori X:n kanssa’?

Hoitaja silmäili ninjaprinsessaa ja nosti pöytäpuhelimen luurin. Tämä näpytteli kolmen numeron sarjan ja jäi odottamaan vastausta linjan toisesta päästä.

”Lähetys on täällä, mutta lähetti ei ole tuttu”, nainen ilmoitti puhelimeen. ”Kyllä, hän sanoi oikeat sanat. Kyllä, kyllä, vaikuttaa siltä, hyvä on. Kiitos.” Hoitaja laski luurin takaisin alas ja katsoi Yuffieta. ”Toinen ovi vasemmalla, koputtakaa kolmesti.”

Yuffie lähti kirjekuoren kanssa käytävää eteenpäin ja pysähtyi nimettömän oven kohdalle. Tällaiset tehtävät eivät yleensä kuuluneet hänen toimenkuvaansa, joten hän ei tiennyt, toimittiinko aina samalla tavoin. Hän vain saattoi kuvitella, miten paljon Chocobon takamusta ärsytti tunnuslauseiden ja salaisten koputusten käyttäminen.

Nuori nainen kohotti kätensä ja iski rystysensä kolmesti oveen. Se työnnettiin auki, mutta kukaan ei astunut käytävään. Ninjaprinsessa kohautti olkiaan, hän ei ihmetellyt enää mitään, vaan astui sisälle ja veti oven perässään kiinni.

”Sinä? Mihin Chocobo jäi?” tyrmistynyt ääni tokaisi. Yuffien katse nauliutui punahiuksiseen mieheen, joka nojasi rennosti työpöydän reunaan. Pöydän toisella puolella seisoi kalju mies, joka ei ollut vaivautunut riisumaan aurinkolasejaan edes sisällä.

”Ifrit”, nainen mutisi. ”Mitä tekemistä Turkeilla on täällä?” Miksi ihmeessä Reeve toimitti tietoja Renolle ja Rudelle? Siinä ei ollut mitään järkeä, eihän WRO toiminut Shinra-yhtiön alaisuudessa. Eihän?

”Samaa voisi kysyä sinulta”, Reno tuhahti.

”Minä en ole tilivelvollinen teille!”

”Emme mekään sinulle”, Rude vastasi. ”Toitko lähetyksen?”

Yuffie vaihtoi painoa jalalta toiselle ja punnitsi kirjettä kädessään. Hänestä ei tuntunut hyvältä ajatukselta luovuttaa sitä kahdelle Turkille, mutta hänellä ei tainnut olla vaihtoehtoja. Varmasti Reeve oli tiennyt, minne tiedot olivat matkalla.

Toimimmeko me Shinran alaisuudessa? ninjaprinsessa kysyi itseltään. Hän totta vie esittäisi kysymyksen myös WRO:n johtajalle. Reeve väitti aina, ettei tiennyt, kuka kirjoitti järjestön shekit. Kun asiaa ajatteli järjellä, täytyihän tämän tietää.

”Jou, samalla asialla tässä ollaan. Anna se kuori nyt vain”, Reno huomautti ja ojensi kätensä. ”En käsitä, mikä teikäläisten ongelma on. Chocobokin nosti kauhean haloon ensimmäisellä kerralla.”

”Te olette ongelma, Shinra on ongelma”, Yuffie ilmoitti.

”Me ollaan samalla puolella nykyisin”, Reno väitti. ”Shinra on muuttanut toimintamallejaan, kyllä sinun se pitäisi tietää.”

”Sinulla ei ole syytä epäillä meitä”, Rude lisäsi. ”Tuskin Reeve luottaisi Shinraan syyttä suotta.”

”Niin kai sitten”, Yuffie totesi ja tyrkkäsi kuoren Renolle. Hänellä ei ollut varsinaisesti kaksikkoa vastaan mitään, toisenlaisissa olosuhteissa hän olisi jopa voinut kuvitella viihtyvänsä Renon seurassa, mutta ninjaprinsessan oli vain vaikea luottaa Shinraan. Yhtiö oli ryöstänyt hänen kotimaansa, tehnyt siitä pelkän turistirysän. Ilman Shinraa mitään pahaa ei olisi kenties tapahtunut.

”Kiitti!” Reno tokaisi napatessaan kuoren.

Yuffie käänsi selkänsä Turkeille ja käveli ovelle. Hän kyllä hiillostaisi Reeveä tästä jutusta, salailu saisi loppua. Kenties mies oli jättänyt kertomatta siinä pelossa, ettei Yuffie olisi suostunut työskentelemään tälle, mutta tämän olisi silti pitänyt kertoa.

”Hei, sano terveisiä Chocobolle!” Reno huudahti, kun nuori nainen oli astumassa ulos ovesta.

”Sori, olen vaitiolovelvollinen!” ninjaprinsessa huikkasi takaisin ja sulki oven. Hän ei tasan sanoisi Cloudille mitään Renon terveisistä. Punapää voisi ihan itse hoitaa asian.

Punapää? Kyllä, Rossokin oli punapää ja oli todennäköistä, että naiselta oli pudonnut hiuksia taisteluntuoksinassa. Huoneeseen oli kuitenkin saapunut myös joku kolmas. Ääni ei ollut kuulostanut Renolta, mutta… ehkäpä Turkeilla olisi voinutkin olla jonkin syy tunkeutua Deepgroundin tukikohtaan. Kenties Shinra pelasi omaa peliään eikä halunnut WRO:n tietävän siitä. Voisiko se olla mahdollista?

Ajatus tuntui kaukaa haetulta, mutta toki kaikki vaihtoehdot oli otettava huomioon. Yuffie toivoi silti, että jotain selviäisi pian ja hän pääsisi tositoimiin. Toimistolla istuminen oli turhauttavaa, kun mikään ei edennyt mihinkään suuntaan. Jos pian ei tapahtuisi jotain, hän ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi tutkimaan Junonin tukikohtaa.