Projekti S. R.: Luku 9

Projekti S. R.

Luku 9

Yuffie keikkui jo Cloudin toimistotuolissa, kun Vincent ehti huoneeseen. Tyttö oli laittanut koneen käynnistymään, ja hiljainen hurina täytti pienen kopperon, joka vaikutti siltä, että olisi alun perin ollut vaatehuone. Hyllyillä oli kansioita, joiden selkämykseen oli Tifan käsialalla merkitty, mitä ne pitivät sisällään. Huoneessa näytti olevan sekä Cloudin lähettifirman että 7th Heavenin kirjanpito. Tarkempi vilkaisu paljasti, että myös lapsille, Cloudille ja Tifalle oli omat kansionsa, ilmeisesti brunetti arkistoi kaikki paperit huolellisesti.

”No niin!” ninjaprinsessa hihkaisi. Tämä oli kuin olikin saanut salasanan oikein ja tietokoneen auki. Tyttö avasi cd-aseman ja asetti levyn sinne. Vincent nosti hyllyn vierellä olevan jakkaran lähemmäs pöytää ja istui Yuffien viereen. Levy oli löytynyt ilmastointikanavasta, joten sen sisältö oli oletettavasti salaista, joskin piilopaikka oli ollut kovin kummallinen.

”G-raportit”, Yuffie luki ääneen levyn nimen, kun se ilmestyi näkyviin. ”Mitkä ihmeen G-raportit?”

”Olen kuullut niistä. Ne liittyivät johonkin, mitä Hollander työsti”, Vincent sanoi.

”Hollander?”

”Hän oli tavallaan Hojon kilpakumppani”, hän täsmensi, vaikkei olisi halunnut ajatella yhtäkään hullua tiedemiestä. ”En tiedä asiasta sen tarkemmin, joskin eräs WRO:n työntekijä mainitsi minulle, että Deepgroundissa jatkettiin Projekti G:tä. Kukaan ei vain tiennyt, mitä se tarkoitti.”

”Minulle ei ole puhuttu siitä mitään”, Yuffie kummeksui.

”Ehkä sitä ei pidetty tärkeänä enää, kun Deepground on käytännössä pyyhkäisty olemattomiin”, Vincent tuumi.

”Voi olla”, Yuffie vastasi ja klikkasi levyn auki.

Levyllä oli ainoastaan kolme tekstitiedostoa, jotka oli kaikki päivätty paria kuukautta ennen kuin Cloud ja Barret olivat käyneet räjäyttämässä yhden makoreaktoreista. Oletettavasti raportit oli kirjoittanut joku Shinran silloisista työntekijöistä. Mutta miksi tämä oli piilottanut ne ilmastointikanavaan? Siinä ei vain ollut järkeä.

Yuffie avasi tiedostoista ensimmäisen ja jäi lukemaan sitä. Vincent nojautui lähemmäs näyttöä.

Tabu

Shinra-yhtiö on pelätty ympäri maailmaa häikäilemättömien SOLDIERiensa takia. On olemassa kaksi tuon armeijan jäsentä, joista vain harvoilla on rohkeutta puhua.

Siinä missä toinen on hyvin tunnettu, kuuluisa S, voiman ja tuhon symboli, toinen on verhottu aavemaiseen varjojen huntuun. Kaikki raportit miehen olemassaolosta on tuhottu. Kaikki, mitä hänen perinnöstään on jäänyt, on yksi kirjain: G.

”S”, ninjaprinsessa totesi. ”Sephiroth.”

”Mitä luultavimmin”, Vincent myönsi. ”G on siis mies, ei pelkkä projekti.”

”Ihmiskoe?”

”Saattaa olla.” Vincentiä puistatti. Hän ei suinkaan ollut ainoa, joka oli joutunut Shinran hullujen tiedemiehien uhriksi. Yhtä lailla myös Cloud oli saanut kärsiä ja Shelke. Lucrecian poika oli tämäkin ollut uhri, vaikka sitä oli vaikea muistaa, kun ajatteli tämän tekoja.

Vincent laski viinilasinsa pöydälle. ”Avaa seuraava”, hän kehotti Yuffieta, ja tyttö teki työtä käskettyä.

Yksittäinen raportti

G…

Voimme vain alkaa arvailla, kuka tämä mysteerinen sotilas saattaa olla.

Huhujen mukaan hän oli SOLDIER S:n biokemiallisesti rakennettu prototyyppi. Kuitenkaan ei ole olemassa asiakirjoja, jotka tukisivat tällaisia väitteitä. Itse asiassa G:stä löytyy niin vähän tietoa, että hänen olemassaolonsa saattaa olla vain sepitelmä.

Ainoa asia, joka voi antaa käsityksen tästä mysteeristä, on yksittäinen henkilökunnan jäsenen raportti. Kyseisen asiakirjan mukaan useita vuosia sitten ensimmäisen luokan SOLDIER sai erittäin salaiseksi tehtäväkseen ajaa takaa kohdetta, johon viitataan ainoastaan G:nä. Valitettavasti kaikki muu tieto tästä tehtävästä on kadonnut tai tuhottu.

”Waah!? Sephirothin prototyyppi!” Yuffie kiljaisi. Vincent läiskäisi käden tytön suulle ja katsoi tätä varoittavasti.

”Ole hiljempaa, emme halua herättää lapsia tai saada koko AVALANCHEa tänne”, mies puhahti. Yuffien tummat silmät katsoivat häntä hämmästyksestä suurina. Vincent siirsi kätensä. ”Anteeksi.”

”Sinä koskit minuun vapaaehtoisesti”, tyttö kuiskasi.

”Luuletko, että WRO:lla on tuo raportti, josta tässä puhutaan?” Vincent vaihtoi puheenaihetta ja viittasi tietokoneen näytön suuntaan.

”En tiedä, voimme kysyä Reeveltä”, Yuffie totesi ja alkoi pureskella etusormensa kynttä. ”Epäiletkö, että nämä raportit liittyvät jotenkin kaikkeen tapahtuneeseen?”

”Voi olla, en ole varma”, mies vastasi.

Yuffie avasi näytölle vielä viimeisen tiedoston. Tyttö näpräsi hiuksiaan kuin olisi ollut hermostunut.

Midgarin alapuolella

G torkkuu Midgarin alapuolella…

Hiljaisena odottaen heräämistään…

Tai niin kertovat saastuneen metropolimme slummeissa asuvien kulkurien tarinat. Voisiko näiden huhujen takana olla totuuden siemen?

Olen yksi niistä harvoista, jotka osallistuivat Midgarin alapuolisten luolastojen rakentamiseen. Tunnen siis turhankin hyvin kaupunkimme alla leviävät tunnelit.

Tämä tulee suurella todennäköisyydellä olemaan viimeinen merkintäni. Viimeinen tiedonmuru, jonka olen selvittänyt, on seuraava:

SOLDIERit, jotka on merkitty värillisellä lisänimellä… he ovat G:n epäpyhiä sikiöitä.

Vincent tuijotti näyttöä ja luki viimeisen raportin uudestaan. Sephirothin prototyyppi Midgarin alapuolella? Edesmennyt kenraali oli jo kertaalleen tullut takaisin käyttämällä hyväksi kloonin ruumista. Pystyisikö tämä tekemään saman prototyypilleen?

”Värilliset lisänimet… värit… Leviathan! Nyt minä tajuan!” Yuffie hihkaisi ja lätkäisi heti perään tällä kertaa itse kädet suunsa eteen. ”Anteeksi…” tyttö pihisi sormiensa välistä.

Korpinhiuksinen mies tarttui tyttöä käsivarresta ja nykäisi kättä alaspäin. ”Mitä sinä tajuat?”

”Saimme tuossa viikolla kryptauksen purettua… tai no, Mark sai”, Yuffie kertoi. ”Kovalevyllä oli kansioita, joista osa oli numeroitu ja loput nimetty värien mukaan. Ne sisälsivät terveydenhoitoa käsitteleviä tiedostoja. Vincent, minä luulen, että ne käsittelivät tuon G:n lapsien terveydenhuoltoa.”

”Muistatko, mitä ne värit olivat?” mies halusi tietää.

”Hmmm… yksi oli väritön… se jäi mieleeni. Sitten oli kaiketi jotain mustaan liittyvää… ehkä sysimusta? Niin ja verenpunainen ja pari jotain muuta…” ninjaprinsessa muisteli.

”Verenpunainen?” Vincent toisti. ”Rosso…”

”Auh! Älä purista noin kovaa!”

Vincent hätkähti ja päästi irti Yuffien ranteesta. Tyttö hieroi kohtaa mielenosoituksellisesti, mutta näytöltä tulevassa valossa tämän kasvot näyttivät punoittavan. Kenties tämä oli juonut pari siideriä liikaa.

”Rosso…” Vincent mutisi uudestaan. ”Rossohan tarkoittaa punaista, eikö?”

”Sano sinä, en minä mikään kielinero ole”, ninjaprinsessa puhahti.

”Puhut kahta kieltä, minä vain yhtä”, mies huomautti. ”Uskon sen silti tarkoittavan punaista.”

”Tarkoitatko, että Rosso on G:n lapsi?” Yuffie sihahti. ”Ja G on Sephirothin ensimmäinen versio?”

”Jotain sensuuntaista, kyllä”, Vincent myönsi. Hän ei ollut ollenkaan varma, pystyivätkö Shinran tiedemiesten luomukset todella lisääntymään, mutta varmasti yhtiö oli keinot keksinyt, vaikkei se olisi luonnollisin menetelmin onnistunutkaan. Oikeastaan oli todennäköisempää, että asia oli hoidettu koeputkien välityksellä.

Samassa korpinhiuksisen miehen mieleen palautui eräs keskustelu, jonka hän oli käynyt Reeven kanssa vain vähän sen jälkeen, kun Deepground oli hyökännyt Kalmiin. WRO:n johtaja oli tunnistanut Azulin nimen perusteella.

”Azul... Azul Cerulean”, Vincent totesi. ”Taivaansininen.”

”Yksi kansioista oli sen niminen”, Yuffie supatti.

”Jos kaksi kansioista viittaa Rossoon ja Azuliin... ” Vincent aloitti.

”... loput tarkoittavat luultavasti muita Tsvietejä”, ninjaprinsessa täydensi.

”Olet todennäköisesti oikeassa.”

”Meidän on kerrottava tästä muille”, tyttö huomautti ja aikoi nousta tuolista. Vincent suoristautui ja painoi tytön takaisin istumaan.

”Reeve halusi pitää tämän asian salassa Tifalta ja Cloudilta toistaiseksi”, mies huomautti.

”Ei, hän halusi pitää sulkajutun salassa heiltä”, Yuffie korjasi.

”Yuffie, tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että tämä liittyy sulkaan hyvin oleellisesti.”

Tytön kasvoille syttyi oivallus ja tämä nyökkäsi. ”En silti pidä tästä salailusta, minusta heillä on oikeus tietää.”

”En minäkään, mutta Reevellä on varmasti syynsä”, Vincent huoahti. Hän oli hämmästynyt, kun WRO:n johtaja oli kertonut uusista tiedoista ja saman tien pyytänyt pysymään niistä vaiti. Tifa ja Cloud olivat tärkeä osa WRO:a ja AVALANCHEa, joten tuntui väärältä salata näiltä asioita. Reeve oli silti puhelimessa kuulostanut olevansa vakavissaan. Tämä ei halunnut toimia niin kuin toimi, mutta teki pakon edessä sen, mitä oli tehtävä. Vincent ei vain tiennyt, mistä pakottava tarve kumpusi.

”No, joka tapauksessa, meidän pitää kertoa Reevelle”, Yuffie jatkoi.

”Siitä olen samaa mieltä, nämä raportit… ne huolestuttavat minua”, Vincent myönsi.

Aivan kuin Hojo ei olisi saanut jo tarpeeksi pahaa aikaan. Se mies oli tehnyt Sephirothista hirviön. Nyt kävi ilmi, että tuota hirviötä oli edeltänyt prototyyppi, jolla ilmeisesti oli ainakin yksi lapsi, kenties useampi. Pahimmillaan se saattoi tarkoittaa pienen armeijan verran vapaalla jalalla liikkuvia Sephirotheja.

Vincent yritti olla maalailematta kauhukuvia seinille, mutta synkeät ajatukset pyrkivät hänen mieleensä. Mitään ei ollut vielä vahvistettu, ei pitänyt nähdä demoneita siellä, missä niitä ei ollut. Asiat oli vain selvitettävä yksi kerrallaan, kenties totuus ei ollut niin paha, miltä näytti. Yleensä se tosin oli jopa pahempi.

”Vince, taas sinä pur-” Yuffie aloitti, mutta ninjaprinsessan lause jäi kesken, kun pienen toimistokomeron ovi avautui.

”Vincent? Yuffie?” Tifan hämmentynyt ääni tunkeutui tilaan. ”Olinkin kuulevinani täältä puhetta…”

Korpinhiuksinen mies päästi välittömästi irti wutailaistytön olkapäästä ja suoristautui. Yuffie nousi tuolista ja istahti työpöydälle niin, että peitti tietokoneen näytön.

”Hehee, sori, Tifa!” tyttö nauroi. ”Halusimme vähän kahdenkeskistä aikaa, joten tulimme tänne ylös.” Ninjaprinsessa kikatti ja tarrasi kiinni Vincentin käsivarresta.

Tifan kasvoille levisi entistä äimistyneempi ilme. ”Te kaksi? Vincent?”

”Yhym, meillä oli hieman puhuttavaa”, Vincent totesi ja yritti vetäytyä hieman kauemmas Yuffiesta. Hän oli jo oppinut sietämään tytön oikkuja, mutta juuri nyt hän tunsi olonsa äärimmäisen kiusaantuneeksi, kun pienet kädet puristivat hänen käsivarttaan ja pää nojasi hänen olkaansa vasten. Yuffie tuntui hohkaavan lämpöä paidan hihan lävitse. Vincent ei ollut tottunut tällaiseen läheisyyteen, hän ei ollut aikoihin pidellyt ketään kädestä. Ei hän tietysti pidellyt nytkään, ninjaprinsessa vain roikkui hänessä. Yhtä kaikki oli omituista tuntea tyttö niin lähellä, vaikka toisaalta olihan tämä ehtinyt lähennellä häntä jo ulkona. Silloin heidän välissään oli kuitenkin ollut nahkatakki, jonka läpi ei kyennyt tuntemaan toisen lämpöä.

”Todellako?” Tifan ääni kertoi, ettei tämä niellyt selitystä. Vincent työnsi häiritsevät ajatukset mielestään ja keskittyi naisen sanoihin. ”Istutte pimeässä huoneessa keskustelemassa, kun kaikki muut juhlivat alakerrassa? Mitä on tekeillä?”

”Ei yhtään mitään”, Yuffie vakuutteli. ”Tulemme kohta alas. Korkkaa minulle uusi pullo valmiiksi!”

Tifa loi viimeisen epäilevän katseen huoneeseen, mutta poistui kuitenkin paikalta. Vincent huokaisi helpotuksesta, jos nainen olisi marssinut sisään, tämä olisi saattanut nähdä auki olevat raportit.

”Voit päästää nyt irti”, mies huomautti, kun ninjaprinsessa edelleen roikkui hänen kädessään.

”Tämä on mukavaa. Eikö sinustakin, Vince?” Yuffie mutisi miehen hihaan. Vincent ei vastannut, sillä hän ei ollut varma, oliko samaa vai eri mieltä tytön kanssa. ”Hmmm, sinä tuoksut hyvälle.”

”Luulen, että olet juonut tarpeeksi tälle illalle”, mies päätti ja yksinkertaisesti työnsi tytön kauemmas itsestään.

”Minä luulen, että sinä et osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan”, Yuffie ilmoitti. Tyttö kääntyi klikkailemaan tiedostot kiinni ja otti levyn ulos tietokoneesta, ennen kuin laittoi laitteen sammuttamaan itsensä. ”Onko niin vaikea sanoa ’kiitos’, kun joku kehuu sinua?”

Vincent katseli puhisevaa tyttöä ja nosti viinilasin pöydältä. Yuffie sujautti levyn koteloon jupisten samalla itsekseen jotain epämääräistä. Ehkä tyttö oli oikeassa, Vincent ei ollut tottunut kuulemaan kehuja keneltäkään. Tosin ninjaprinsessan kehut olivat kenties kyseenalaisia, mutta kehuja kuitenkin.

”Kiitos, Yuffie”, mies sanoi. Tyttö oli juuri aikeissa napsaista näytön pois päältä, mutta liike jäi kesken ja tämä kääntyi tuijottamaan Vincentiä. Tummat silmät näyttivät täysin mustilta pimeässä huoneessa, kun ne laajenivat hämmästyksestä.

”Eeh… ole hyvä”, tyttö kuiskasi pikaisesti, sammutti näytön ja tunki levyn koteloineen pieneen laukkuunsa. ”Menen alas, ennen kuin Tifa tulee vielä epäluuloisemmaksi.”

Niine hyvineen ninjaprinsessa kiirehti toimistokopin ovelle ja katosi sen toiselle puolelle.

”Minä luulen, että sinä et osaa ottaa vastaan kiitoksia, Yuffie”, Vincent mutisi kävellessään ulos huoneesta. Tämä oli jo toinen kerta, kun tyttö karkasi paikalta miehen sanoessa tälle jotain kohteliasta.

Vincent vaelsi takaisin alakertaan ja palasi paikalleen pöytään, johon oli istahtanut jo alkuillasta.

”Mitä sinä oikein teit sen kirpun kanssa yläkerrassa, Valentine?” Cid halusi tietää. Ilmalaivan kapteeni kumosi paukun kurkustaan alas. ”Tifa sanoi, että yllätti teidät Cloudin toimistosta.”

”Älä nyt helkkarissa sano, että…” Barret purskautti.

”Yuffie halusi vain näyttää minulle videon verkosta”, Vincent totesi. ”Hänestä se oli viihdyttävä, minusta se oli lähinnä…”

”… uskomatonta paskaa?” korsto ehdotti.

”En ehkä olisi käyttänyt juuri tuota ilmaisua”, korpinhiuksinen mies hymähti. Oliko Barret aivan tosissaan kuvitellut, että hän olisi ollut Yuffien kanssa yläkerrassa, koska…? Tietysti Yuffie oli antanut Tifan ymmärtää jotain sensuuntaista, mutta eihän kukaan voinut oikeasti ajatella niin. Tyttö heitti asiasta vitsiä jatkuvasti, ja kaikki tiesivät sen olevan juuri vitsiä. Toisekseen Vincent kummasteli, ettei sen enempää Barret kuin Cidkään hämmästellyt, miten hän ja Yuffie olivat ylipäätään päässeet Cloudin tietokoneelle. Oliko yleistä tietoa, että ninjaprinsessa oli urkkinut salasanan tietoonsa kyseenalaisin keinoin, ja jos oli, miksei kukaan ollut kertonut chocobonhiuksiselle miehelle tapahtuneesta?

”Minusta neiti Kisa… siis Yuffie on haka löytämään verkosta hauskoja videoita.”

Vasta nyt Vincent tajusi Markin löytäneen tiensä muiden miesten seuraan. Tämä oli istunut pidemmän aikaa Shelken kanssa, mutta pikkutyttöä ei näkynyt enää mailla eikä halmeilla.

”Niinkö? Sinun maussasi täytyy olla jotain pahasti vialla, kloppi!” Cid täräytti. ”Likka huudattaa niin kamalaa musiikkiakin välillä, etteivät ne videot voi olla paljon parempia.”

Ennen kuin kukaan ehti väliin, Cid paasasi jo täyttä vauhtia nykyajan nuorison käsittämättömästä musiikkimausta ja pukeutumistyylistä. Vincent oli hyvin pitkälti samaa mieltä toisen miehen kanssa, muttei viitsinyt sanoa mitään, mikä yllyttäisi tätä entistä suurempaan valitukseen. Barret sen sijaan murahteli kirosanojen sävyttämiä mielipiteitään väliin.

”Miten työt sujuvat, Cloud?” korpinhiuksinen kääntyi blondin puoleen kahden vanhemman jatkaessa kuorourputustaan.

”Kuljetuksia riittää, olen tehnyt pitkää päivää”, Cloud totesi. Vincent nyökkäsi toiselle, jotain sellaista Tifakin oli hänelle maininnut, kun oli soittanut syntymäpäiväkutsusta. ”Kävin kirkolla eilen”, mies jatkoi.

Vincent kohotti kulmiaan. Hän huomasi Markin seuraavan nyt heidän keskusteluaan, mikä ei ollut ihme. Kuka nyt olisi halunnut yrittää sanoa jotain Cidin ja Barretin remuamisen väliin? Ainoa niin hullu oli Tifa, ja nainen näytti uppoutuneen juttelemaan Sheran ja Yuffien kanssa.

”Arvelin sen selvittävän ajatuksiani”, Cloud jatkoi.

”Selvittikö se?” Vincent kysyi. Hänellä oli aavistus, että chocobonhiuksinen mies käytti kirkkoa samanlaisena pakopaikkana kuin hän itse oli käyttänyt Kristalliluolaa. Kenties tämä kertoili Aerithille elämästään samalla tavoin kuin Vincent oli kertoillut Lucrecialle. Tavallaan se oli ymmärrettävää, mutta korpinhiuksinen mies tajusi myös, että menneistä oli päästettävä irti. Cloud oli päässyt eteenpäin, mutta edelleen muistot kummittelivat tämän mielessä.

Paras minäkin olen puhumaan, Vincent tuhahti itselleen. Yhtä lailla hän oli muistojensa vanki. Hän oli pysytellyt pois Kristalliluolasta, hän oli alkanut rakentaa elämäänsä uudelleen, mutta yhä toisinaan Lucrecia hiipi hänen mieleensä eivätkä Shelken puheet auttaneet asiaa. Silti… silti hetkittäin Vincentistä tuntui, että jotain oli jo jäänyt taakse. Kaikista pään yläpuolella leijailevista uhkakuvista huolimatta hän tunsi olonsa kevyemmäksi kuin vuosiin. Kenties se johtui osittain Chaoksen poistumisesta, mutta osa tunteesta taisi tulla puhtaasti päätöksestä antaa menneiden olla menneitä ja katsoa kohti tulevaa.

Cloud nyökäytti päätään. ”Vähän. Luulen, että tunsin hänen läsnäolonsa… pelkäsin tavallaan, ettei hän hyväksyisi, mutta uskon hänen olleen iloinen. Ehkä vain kuvittelin kaiken?”

Siniset silmät tuijottivat Vincentiä, ja hän oli varma, että Cloud oli juonut illan aikana huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Valitettavasti Vincentillä ei ollut aavistustakaan, mistä toinen oikein puhui. Kyllä, hän arveli Cloudin viittaavan Aerithiin, mutta kaikki muu olikin sitten epäselvää. Mitä Aerith ei hyväksyisi? Mistä nainen olisi iloinen?

Olemme mekin yksi suuri, sekopäinen perhe, Vincent huoahti mielessään. Heillä kaikilla oli omat ongelmansa, omat aaveensa, joita vastaan taistella. Ehkä juuri siksi AVALANCHEn jäsenet olivat niin läheisiä keskenään, he kykenivät ymmärtämään toisiaan tällaisissa asioissa.

”Jos hän on iloinen, se lienee hyvä asia”, Vincent päätti sanoa utelematta sen enempää. Kenties Cloud kertoisi joskus suoraan, mistä oli käynyt keskustelemassa Aerithin kanssa.

”Olet varmasti oikeassa.”

”Hei, Vince!” Yuffie ilmestyi pöydän päähän. ”Minusta tuntuu, että olen juonut tarpeeksi tälle illalle…”

”Perskule, ihanko tosi, likka?” Cid pärskähti lasinsa yli. ”Silmätkin harottavat kuin sekopäisellä chocobolla!”

”Katso kuka puhuu!” Yuffie kivahti. Tytön posket hehkuivat edelleen ja katse haritti hieman, mutta muuten tämä ei näyttänyt olevan kovin huonossa kunnossa. ”Niin, Vince, oletko sinä siinä kunnossa, että voisit heittää minut kotiin?”

Vincent vilkaisi punaviinilasiaan. Hän ei ollut juonut paljon illan aikana, mutta ei välttämättä ollut viisasta lähteä ajamaan aivan heti. Kenties olisi syytä odottaa ainakin puoli tuntia.

”Tyhjensin juuri lasini. Pystytkö odottamaan vielä vähän aikaa?” mies kysäisi. Yuffie huokaisi ja keikkui kantapäillään.

”Ei kai tässä muukaan auta”, tyttö totesi.

”Minä voin viedä sinut!” Mark ilmoitti.

”Onko sinulla auto?” ninjaprinsessa kummasteli.

”Ei, mutta voin saattaa sinut”, tietokoneasiantuntija ehdotti.

Yuffie käänsi katseensa Vincentistä Markiin ja takaisin. Tyttö näytti olevan kahden vaiheilla. Vincentillä oli hyvä aavistus, että tämä olisi halunnut keskustella G-raporteista, mutta koska Tifa tapitti pöydän suuntaan baaritiskiltä ja Cloud istui Vincentin vieressä, ninjaprinsessa ei voinut ilmaista itseään selkeämmin.

”Kloppi yrittää olla herrasmies”, Cid tuhahti. ”Sinuna, likka, hyväksyisin tarjouksen ja lakkaisin kiusaamasta Vinceä.”

”Se oli ihan asiallinen pyyntö, ei mitään kiusaamista!” Yuffie tiuskahti.

”Voin viedä teidät molemmat… sanotaanko… kolmen vartin päästä?” Vincent ehdotti. Ulkona oli tosiaan harvinaisen kylmä ilma, joten tuntui väärältä pakottaa tyttö kävelemään kotiin. Siitäkin huolimatta, että paleleminen oli aivan tämän omaa syytä, mitäpä tämä ei osannut pukeutua sään mukaan.

~o~

Yuffie ehti jäätyä jo matkalla autoon. Mikä elokuuta oikein vaivasi? Tuntui miltei siltä kuin ulkona olisi ollut pakkasta. Nuori nainen kiirehti pelkääjän paikalle Markin istuessa takapenkille ja Vincentin ohjaajan paikalle. Autossakin oli viileää, mutta onneksi se rupesi lämpiämään miltei välittömästi moottorin käynnistämisen jälkeen.

Yuffieta alkoi kaduttaa, että hän oli pyytänyt Markia mukaan. Toisaalta tämä oli hänen työtoverinsa ja kaverinsa, toisaalta ilta olisi ollut mukavampi, jos paikalla olisi ollut vain lähipiiri. Toisekseen nuori nainen olisi halunnut jatkaa keskustelua, joka oli jäänyt kesken. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksei olisi nytkin voinut tehdä niin. Mark oli WRO:n työntekijä ja tiesi löydöksistä, ei siis ollut tarvetta salata tältä asioita.

Silti sillä hetkellä nuori nainen toivoi, että nuorimies olisi vain haihtunut paikalta. Yuffie tunsi itsensä todella ilkeäksi, hän olisi pahoittanut mielensä, jos joku olisi ajatellut hänestä tuolla tavoin. Siksi hän ei sanonut mitään ääneen, muttei voinut estää ajatuksiaan.

”Missä sinä asuitkaan, Mark?” Vincent tiedusteli. Nuorukainen kertoi osoitteensa.

”Pahoittelen vaivaa, sir”, tämä lisäsi. ”Olisin voinut aivan hyvin kävellä.”

”Samalla vaivalla minä sinutkin kyyditsen”, korpinhiuksinen mies hymähti. Yuffie ei sanonut mitään vaan nojasi päänsä viileään ikkunaan ja antoi silmiensä sulkeutua. Päässä humisi kiitettävästi kostean illan jäljiltä, vaikkei hän ollut kumonnut juomia kaksin käsin kurkkuunsa.

”Tifalla on oikein mukava baari”, Mark jatkoi jutustelua. Mies oli yllättävän puheliaalla päällä, mutta olipa tämäkin tainnut jokusen tuopin kumota illan aikana. ”Pidin myös kovasti lapsista.”

”Tifa on tehnyt paljon töitä heidän kasvattamisekseen”, Vincent kertoi. ”Denzel ja Marlene ovat asuneet hänen ja Cloudin luona jo pidempään, mutta Rina ja Dorian muuttivat 7th Heaveniin vasta reilu vuosi sitten.”

Miehet jatkoivat turhanpäiväistä keskusteluaan, mutta Yuffie ei jaksanut kuunnella. Hän tunsi olonsa yllättävän väsyneeksi. Mikä hänellä oli? Kyllä hän yleensä jaksoi riekkua pikkutunneille asti, mutta juuri nyt hän kaipasi vain lämpöiseen vuoteeseen.

”Neiti Kisa… Yuffie?” Markin ääni kantautui takapenkiltä, kun miehet olivat jo ehtineet hetkeksi vajota hiljaisuuteen.

”Niin, Mark?” tyttö mutisi ja pakottautui avaamaan silmänsä.

”Onko Teill… sinulla huomenna vapaata?”

Vincent rykäisi kummallisesti. Yuffie kääntyi katsomaan miestä, mutta tämä tuijotti tiiviisti edessä näkyvää tietä, joten nainen käänsi katseensa takapenkille.

”Iltavuoro, kyllä sinun pitäisi tietää. Reeve sanoi, ettemme voi lepsuilla liikaa nyt.”

”Haluaisitko tehdä jotain ennen sitä?”

”Nukkua krapulani pois”, nainen tuhahti mitään ajattelematta. ”Suosittelen samaa sinulle, taisit juoda aika paljon, kun jouduit kuuntelemaan Shelken marinoita.”

”Ei hän marissut. Hän tietää oikeasti aika paljon tietokoneista ja verkosta, jopa verkon sellaisista ominaisuuksista, joista ei puhuta WRO:ssa”, Mark kertoili.

”Siihen voi olla syynsä, ettei niistä puhuta”, Vincent huomautti väliin. ”Shelkeä ei kannata innostaa aiheen suhteen, on parempi, että hän unohtaa sen.”

”Tiedättekö Te, mistä puhun, sir?”

”Luulen tietäväni, mikäli Shelke oli innoissaan aiheesta.”

”Minusta se kuulosti kiehtovalta…”

”En suosittelisi kokeilemaan.”

Yuffie vilkuili miehestä toiseen eikä pysynyt kärryillä, mistä nämä oikein puhuivat. Vincent keskusteli oikeasti tietokoneisiin liittyvästä asiasta Markin kanssa, ja ninjaprinsessa putosi jutusta. Nyt oli ehdottomasti aika piirtää suuri ruksi seinälle, tällaista ei tapahtunut joka päivä.

Miehet väittelivät aiheesta vielä tovin mainitsematta kertaakaan, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Yuffie haukotteli leveästi ja pohti, pitäisikö Reevelle soittaa vielä vai kertoa vasta seuraavana päivänä Vincentin löydöstä.

”Kaikella kunnioituksella, sir, en usko, että olette perehtynyt aiheeseen riittävästi”, Mark huomautti takapenkiltä. Yuffie näki Vincentin kulmien kurtistuvan ja rystysten muuttuvan vaaleammiksi – mikäli se oli ylipäätään mahdollista tuon miehen, tuon vampyyrin, kohdalla – tämän puristaessa rattia.

”Sanoisin tietäväni siitä tarpeeksi”, Vincent tokaisi.

”Mistä te oikein kinaatte?” Yuffien oli lopulta pakko kysyä.

Kumpikin mies vaikeni. Mark kääntyi tuijottamaan sivuikkunasta ulos ja Vincent keskittyi ajamiseen.

”Loistavaa, kerrassaan mahtavaa!” Yuffie puuskahti. ”Ette voi olla tosissanne, tuollaisessa väittelemisessä ei ole mitään järkeä. Kyse on tietokoneista, koneista, ei mistään sen tärkeämmästä. Tämän pitäisi olla kiva keskiyönajelu eikä mik-”

”Suu kiinni, Yuffie”, Vincent murahti.

Ninjaprinsessan vatsassa muljahti, ja hän sulki suunsa. Vincentin punaiset silmät tuntuivat loistavan pimeässä autossa tavallistakin kirkkaampina. Yuffie sätti tätä tuon tuostakin epäkohteliaisuudesta ja ilkeydestä, mutta totuus oli, ettei Vincent oikeasti ollut ilkeä, saati epäkohtelias. Tämä oli vain hieman etäinen ja kylmä, mutta nyt… Oliko mies jopa vihainen?

Vincent pysäytti auton Markin kotitalon eteen. Nuorempi mies kapusi ulos, toivotti hyvää yötä ja käveli talon alaovelle. Yuffien edelleen katsellessa Vincent käänsi auton ja otti uuden suunnan. Ilmapiiri oli kiusallisen hiljainen, mutta Yuffie ei ollut varma, kannattiko hänen avata suunsa. Hän ei ollut koskaan aiemmin onnistunut suututtamaan Vincentiä, ei ainakaan oikeasti.

Nuori nainen näpräsi hameensa helmaa ja tuijotti syliinsä. Ei hän ollut tarkoittanut mitään pahaa, hän oli vain halunnut saada typerän väittelyn ja sitä seuranneen kiusallisen hiljaisuuden loppumaan. Sitä paitsi Markin ja Vincentin oli kuitenkin tehtävä töitä yhdessä, olisi hankalaa, jos nämä kinaisivat keskenään.

Vincentillä ei edes ollut yleensä tapana ryhtyä turhiin väittelyihin, eikä sen puoleen Markillakaan, kun Yuffie nyt mietti asiaa. Mikä noita kahta oikein vaivasi?

Ja miksi typerä vampyyri oli sanonut hänelle niin ilkeästi? Yuffie niiskaisi nenäänsä ja räpytteli silmiään, tyhmä, ilkeä Vincent!

”Yuffie?” Vincentin ääni ei kuulostanut enää yhtä terävältä kuin aiemmin, mutta ninjaprinsessa ei saanut vastattua. Hän käänsi katseensa sivuikkunaan ja huomasi, että ulkona oli alkanut tihuttaa vettä. Täydellistä, taivaskin oli samoissa tunnelmissa hänen kanssaan.

Miksi ihmeessä ilta oli päättynyt näin? Kaiken oli pitänyt olla kivaa ja mukavaa, Cloudin täydelliset syntymäpäivät, joille kokoontuivat kaikki vanhat ystävät. Ilta olikin sujunut hyvin aina siihen asti, että Yuffie oli erehtynyt nousemaan Vincentin kyytiin. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

”Yuffie?”

Vincent pysäytti auton Yuffie kotitalon edustalle. Hän niiskaisi uudestaan ja kääntyi avaamaan turvavyönsä. Hän tunsi käden tarttuvan leukaansa ja nostavan sitä ylöspäin. Eikä! Hän yritti kääntää päänsä toiseen suuntaan, mutta Vincentin ote oli liian tiukka.

”Miksi sinä itket?” mies kysyi.

”En minä itke!” Yuffie älähti ja tarttui miehen käteen irrottaakseen tämän otteen. Vincent päästi irti, ja nuori nainen pyyhkäisi silmäkulmiaan.

”Anteeksi, en tarkoittanut loukata sinua”, vampyyri totesi.

”Et sinä loukannut!” ninjaprinsessa kivahti, napsautti turvavyön auki ja syöksähti kohti ovenkahvaa. Vincentin käsi tarrasi hänen käsivarteensa tiukalla pihtiotteella, josta ei käynyt karkaaminen.

”Valitat minulle jatkuvasti siitä, että olen ilkeä enkä osaa ottaa kehuja vastaan”, mies alkoi puhua. ”Saatat olla oikeassa, mutta minä en ole ainoa, joka käyttäytyy omituisesti, Yuffie. Sinä lähdet karkuun, kun joku yrittää puhua sinulle vakavasti. Et kestä sitä, että sinut otetaan tosissaan.”

Yuffie puri huultaan ja veti henkeä nenän kautta. Kurkkuun tuntui valuvan litrakaupalla räkää, hyh, inhottavaa.

”Kenties olet tottunut siihen, että… ihmiset suhtautuvat sinuun ja reaktioihisi huumorilla”, mies pohdiskeli.

”Ifrit, Vince! Minä olen kävelevä läppä, ei minuun pidäkään suhtautua muuten kuin huumorilla”, Yuffie jupisi. Oikeasti? Mikä tässä illassa oli vialla? Kyllähän Vincent oli aina aivan liian vakava, mutta tällainen meni yli. Miehen ei olisi tarvinnut yrittää siirtää vakavuuttaan muihin.

”On sinullakin tunteet”, Vincent väitti ja oli tietenkin oikeassa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Yuffie olisi halunnut käsitellä tunteitaan juuri tässä ja nyt tai juuri miehen kanssa. ”Minun ei ollut tarkoitus ärähtää sinulle, Mark vain kävi hermoilleni. Olen pahoillani.”

”Hyvä on, saat anteeksi!” Yuffie puuskahti. ”Voinko nyt mennä?”

Vincent päästi irti nuoren naisen käsivarresta. Yuffie avasi auton oven ja oli juuri astumassa ulos sateeseen, kun mies avasi jälleen suunsa:

”Tulen huomenna WRO:n päämajaan”, tämä ilmoitti. ”Monelta sinun vuorosi alkaa?”

”Yhdeltä”, nainen kertoi.

”Hyvä, menen sinne puolta tuntia aiemmin ja ilmoitan Reevelle, että meidän on pidettävä palaveri.”

”Raporteista?”

”Kyllä, ja haluan myös kysyä häneltä paria asiaa.”

”Selvä. Nähdään sitten silloin”, Yuffie vastasi ja astui sateeseen.

”Hyvää yötä, Yuffie”, Vincent sanoi samalla hetkellä, kun nuori nainen painoi auton oven kiinni.

”Hyvää yötä, Vince”, hän kuiskasi auton perävaloille. Hän käänsi näylle selkänsä ja juoksi etuovelle. Valitettavasti hän ehti kastua läpimäräksi etsiessään avainta, sillä sade vain yltyi. Naapurit, aivan erityisesti kakkoskerroksen kyyläeukko, taatusti arvostaisivat, kun aamulla rappukäytävässä kulkisi märkä vana etuovelta Yuffien asunnolle.

Nuori nainen kipusi kolmanteen kerrokseen. Hän jätti litisevät kenkänsä eteiseen, pudotti laukun lattialle ja käveli suoraan kylpyhuoneeseen. T-paita ei ollut kastunut kovin pahasti, mutta hame ja takki täytyi ripustaa kuivumaan. Laitettuaan vaatteensa pyykkitelineelle, ninjaprinsessa vilkaisi peilikuvaansa.

”Leviathan sentään”, Yuffie huokaisi. Ripsiväri valui tummina vanoina hänen poskilleen. Hän totisesti toivoi, että se johtui sateesta. Hän ei edes halunnut ajatella, että Vincent oli mahdollisesti nähnyt hänet tämän näköisenä. Ei sillä, että miehen mielipiteellä olisi ollut mitään merkitystä, mutta ninjaprinsessa halusi näyttää hyvältä maailman silmissä, ei siltä, että oli juuri itkenyt naamansa turvoksiin.

Yuffie riisui alusvaatteensa pyykkikoriin ja päätti käydä vielä pikaisesti suihkussa. Kuuma vesi rentouttaisi ja pyyhkisi pois negatiivisen ilmapiirin, joka tuntui vellovan hänen ympärillään. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mitä autossa oikein oli tapahtunut. Jokin oli vain naksahtanut Vincentin ja Markin välillä, jokin oli saanut miehet ärtymään toisiinsa.