Projekti S. R.: Luku 12


Projekti S. R.

Luku 12





”Shelke muuten mainitsi, että sinä olet ollut väsynyt viime aikoina”, Vincent otti puheeksi, kun Tifa oli istahtanut häntä vastapäätä. Brunetti hymyili vastaukseksi.

”Vai niin hän sanoi”, nainen totesi. ”Ehkä minä olen ollut. Lapset ovat pistäneet meidät koville nyt, kun joutuivat aloittamaan koulun. Uskon kyllä, että tilanne tasoittuu syksyn myötä.”



Vincent nyökkäsi. Siitäkö olikin kyse? Hän päätti olla puuttumatta asiaan sen enempää.

”Miten sinä olet voinut? Meillä ei ole ollut kovin paljon tilaisuuksia keskustella viime aikoina”, nainen jatkoi.

”Paremmin kuin ennen”, korpinhiuksinen mies vastasi.

”Yuffie ei aja sinua hulluuden partaalle?”

”Ketä hän ei ajaisi?”



Tifan kasvoille nousi leveämpi hymy ja nainen naurahti. ”Sellainen meidän Yuffiemme on, mutta emme taitaisi pärjätä ilman häntä.”

”Elämä olisi huomattavasti tylsempää”, Vincent myönsi. Yuffiella oli ilmiömäinen kyky löytää draamaa pienimmästäkin asiasta. Kyllä, se oli toisinaan – hyvin usein – rasittavaa, mutta siihen tottui. Maailma olisi pois sijoiltaan, jos tyttö yllättäen rauhoittuisi. Oli tämä silti muuttunut vuosien varrella, aikuistunut. Kun he olivat ensimmäisen kerran tavanneet, Yuffie oli varasteleva teinityttö. Nyt tämä oli päässyt eroon kleptomaanisista taipumuksistaan, ainakin sikäli kun Vincent tiesi. Toisinaan tämä myös osoitti kykynsä ajatella nenäänsä pidemmälle, aika oli tehnyt tehtävänsä ja tasoittanut tytön luonnetta hitusen, mutta vain hitusen. Tyttö oli edelleen kuin paketillinen sytytettyjä sähikäisiä, valmiina singahtamaan mihin suuntaan tahansa. Vaikka tyttö oli välillä suorastaan raivostuttava, Vincent oli huomannut viihtyvänsä tämän seurassa.

”Eikö olisikin?” Tifa hymähti. ”Ovatko tutkimukset edenneet? Onko Rosso-jutusta selvinnyt mitään?”



Vincent ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Reeve oli edellisen tapaamisen jälkeen luvannut, että Tifalle ja Cloudille kerrottaisiin pian, mikä tilanne oli. WRO:n johtaja oli melko varma, ettei sulka liittynyt suoraan Sephirothiin, mutta uutiset eivät silti olleet hyviä. Varmasti pari ottaisi ne raskaasti, mutta salailua ei kannattanut jatkaa loputtomiin.

”Emme voi vieläkään olla varmoja, mitä tai kenet Yuffie näki”, mies totesi. Se oli ainakin totta, vaikka hän uskoi yhä vakaammin, että ninjaprinsessa oli hyvinkin saattanut nähdä Rosson. Vedenpitäviä todisteita ei silti ollut.

”En usko, että hänellä oli syytä valehdella”, Tifa totesi saman, minkä oli sanonut aiemminkin. Korpinhiuksinen mies vastasi nyökkäyksellä.



Tifan työntekijä poikkesi pöytään kysymään, voisiko pitää taukonsa. Brunetti vapautti tytön, pyysi Vincentiltä anteeksi ja siirtyi baaritiskin taakse. Vincent pyöritteli kahvikuppiaan, jonka pohjalla oleva tilkka oli aikoja sitten jäähtynyt. Hiljaisuus palautti mieleen illan aiemmat tapahtumat.



Lucrecia kummitteli edelleen. Vincent oli moneen kertaan eritellyt mielessään, mitä tunsi naista kohtaan. Lucrecia oli merkinnyt hänelle hyvin paljon, kenties hän oli rakastunut ensimmäistä kertaa elämässään. Naisella tulisi aina olemaan paikka hänen sydämessään, mutta samalla hän tiesi hyvin vahvasti, että tämä kuului menneisyyteen.



Tulevaisuudesta Vincent ei puolestaan osannut sanoa mitään. Hän ei tiennyt, aikoiko jatkaa uraansa WRO:ssa vai suunnata jonnekin muualle. Tällä hetkellä ei tullut kysymykseenkään jättää Reeveä pulaan, mutta kun tilanne rauhoittuisi, Vincent voisi harkita toisenlaista työtä. Juuri muuta hän ei osannut tulevaisuudestaan sanoa. Hän vain tiesi haluavansa elää rauhassa ja viettää aikaa ystäviensä, perheensä, kanssa.



Ovi kävi, ja Vincent vilkaisi sen suuntaan. Cloud käveli sisälle ja suuntasi suoraan baaritiskille tervehtimään Tifaa. Chocobonhiuksinen mies ei näyttänyt yhtä eksyneeltä kuin omilla syntymäpäivillään tai niitä seuranneena aamuna. Tällä taisi olla hyvä päivä.



”Taasko?” Cloudin sanat kantautuivat Vincentin korviin. ”Ehkä meidän pitäisi… en tiedä… pyytää Reeveä järjestämään hänelle jonkinlaista… henkistä tukea?”

”En tiedä”, Tifa vastasi.

”En minäkään pidä kallonkutistajista, mutta Shelke…” blondin miehen kasvoille nousi turhautunut ilme, kun tämä etsi sanoja.

”Hän on vain eksyksissä itsensä kanssa. Hän tarvitsee aikaa ja välittämistä, turvallisen ympäristön, jossa voi harjoitella elämää”, Tifa totesi.

”Hän vain aiheuttaa jatkuvaa huolta, ja kuulit, mitä Reeve sanoi stressaamisesta…” Cloud sanoi. Vaaleahiuksisen miehen siniset silmät nauliintuivat brunettiin naiseen.

”En minä stressaa, voin ihan hyvin”, Tifa väitti ja hymyili.

”Vielä eilen…”

”Cloud, ei nyt. Puhutaan myöhemmin.”



Cloud vilkaisi vielä kerran naista, mutta kohautti sitten olkapäitään. Tämän ilme muuttui sulkeutuneemmaksi, kun tämä kääntyi ja suuntasi kohti Vincentin pöytää.

”Olet vielä täällä”, blondi mies totesi ja istuutui.

”Monet tuntuvat viihtyvän pöydässäni tänään”, Vincent vastasi.

”Lähtikö Yuffie kotiin?” Cloud kysäisi ja vilkaisi ympärilleen baarissa.

”Hän sanoi menevänsä ulos. Eikö häntä sitten näkynyt?”

”Ei, ehkä hän meni kävelylle.”



Yuffie ei ollut sitä tyyppiä, joka lähti kävelylle huvikseen. Ehkä ninjaprinsessa oli oikeasti hermostunut Shelkeen ja päättänytkin, että oli aika mennä kotiin. Tyttö oli ailahtelevainen, joten tämä olisi aivan hyvin voinut tehdä niin.



Cloud kävi hakemassa itselleen kahvia ja palasi takaisin Vincentin seuraan. Miehet istuivat rentouttavassa hiljaisuudessa pöydän ääressä. Cloudin seurassa oli se hyvä puoli, että tämä ei vaatinut jatkuvaa turhanpäiväistä keskustelua. Vincent ei itsekään ollut puheliaimmasta päästä, joten toisinaan hän nautti, että sai viettää aikaa ystävänsä kanssa sanomatta sanaakaan.



~o~



7th Heavenin ovi pamahti auki ja hengästynyt Yuffie ryntäsi sisälle. Vincent kohotti kulmiaan näylle, tytön katoamisesta oli kulunut jo sen verran aikaa, että hän oli alkanut uskoa tämän oikeasti lähteneen kotiin.

”Shelke…” ninjaprinsessa sai henkäistyä.



Vincent ja Cloud olivat yhtä aikaa jaloillaan, ja Tifa tyrkkäsi pyyhkimänsä tuopin työntekijänsä käteen.

”Mitä on tapahtunut?” brunetti sai ensimmäisenä suunsa auki.

”En löydä häntä mistään, etsin vaikka kuinka kauan”, tyttö tokaisi ja nojasi kädellään ovenpieleen. ”Hän juoksi aiemmin ulos, lateli syytöksiä niskaani ja karkasi sitten kadulle. Lähdin hänen peräänsä, mutta hän vain haihtui, katosi… hän ei saanut edes paljon etumatkaa.”



Vincent vilkaisi kelloa. Oli kulunut ainakin kaksi tuntia siitä, kun Shelke oli pahoittanut mielensä hänen sanoistaan. Epäselvää oli, miksi tämä oli syytellyt Yuffieta, mutta sitä ehtisi pohtia myöhemminkin.

”Minä yritin oikeasti etsiä häntä, kolusin varmaan puoli Edgeä läpi”, wutailaistyttö purskahti. ”Olen pahoillani, tämä on minun vikani!”

”Ei tämä ole kenenkään vika”, Tifa väitti, mutta Vincent tunsi syyllisyyden pistoksen. Kenties hänen olisi pitänyt valita sanansa paremmin, hänen takiaanhan Shelke oli alun perin lähtenyt ulos. ”Meidän on lähdettävä etsimään häntä.”



Nainen suunnisti jo kohti naulakkoa, mutta Cloud tarttui tätä käsivarresta ja pysäytti tämän.

”Minä, Vincent ja Yuffie menemme”, chocobonhiuksinen mies ilmoitti.

”En voi vain –” Tifa protestoi, mutta ei saanut lausettaan loppuun.

”Jonkun on jäätävä tänne. Lapset nukkuvat yläkerrassa, ja Shelke voi palata.”

”Marie on paikalla.”

”Tifa, hän on töissä baarin puolella. Sinä jäät tänne”, blondi puolittain ärähti. ”Soita minulle heti, jos Shelke tulee takaisin. Vincent, Yuffie, mennään.”



Vincent loi anteeksipyytävän silmäyksen Tifan suuntaan naisen jäädessä seisomaan avuttomana keskelle baariaan. Korpinhiuksisen miehen oli myönnettävä, että hän oli hämmentynyt ystävänsä käytöksestä. Yleensä Tifa oli se, joka laittoi Cloudin järjestykseen, ei päinvastoin. Jokin parin väleissä oli ehdottomasti muuttunut.



”Missä näit hänet viimeksi?” Vincent kysyi Yuffielta, kun kolmikko oli poistunut baarista. Ninjaprinsessa osoitti hämärän kadun kulmaukseen yhä hengästyneenä ja ryhtyi selittämään, missä kaikkialla oli ehtinyt käydä.

”En tajua, miten hän voi sillä tavoin vain kadota”, tyttö ähkäisi.

”Hän osaa liikkua hyvin huomaamattomasti”, Vincent muistutti toista. Ei ollut varmuutta, kuinka paljon Shelken kyvyistä oli yhä jäljellä, mutta oli täysin mahdollista, että säännöllinen makokäsittely piti yllä Deepgroundin käsissä kehittyneitä taitoja.

”En ymmärrä, mikä häntä vaivaa”, Yuffie valitti. ”Hän ryntäsi ulos ja alkoi vain sättiä minua. En ole tehnyt hänelle mitään.”

”Hän varmaankin kokee sinut kilpailijakseen, koska olette samanikäisiä. Sinä muistutat häntä siitä, millainen hänenkin pitäisi olla”, korpinhiuksinen mies pohti. ”Ehkä meidän on paras hajaantua ja kiertää kadut, joilla et ole käynyt.”

”Olet oikeassa”, Cloud totesi. ”Shelke on tehnyt tätä viime aikoina jatkuvasti, mutta yleensä hän ei ole pitkään poissa, vain sen verran, että Tifa ehtii huolestua.”

”Mokoma huomionkipeä kakara…” Yuffie manasi.

”Luulen, että kyse on jostain muusta”, Vincent huomautti.

”Joo, joo, tiedän, että minun pitäisi olla hänen suhteensa kärsivällisempi!” ninjaprinsessa parahti. ”En minä halunnut, että hän sentään katoaa!”

”En syyttänyt sinua”, korpinhiuksinen mies korjasi. Jos joku oli syyllinen tapahtuneeseen, se oli hän. Juuri hän oli loukannut Shelkeä verisesti.

”No, minä syytän!”

”Yuffie, ota sinä eteläpuoli, minä lähden itään ja Vincent länteen”, Cloud keskeytti ja kääntyi omaan suuntaansa.

”Hän katoamisensa ei ole sinun vikasi”, Vincent totesi ninjaprinsessalle vielä, ennen kuin lähti Cloudin määräämään suuntaan. Hän ei jäänyt katsomaan, noudattiko Yuffie ohjeita, mutta luultavasti tyttö oli jo kadonnut 7th Heavenin edestä.



~o~



Tunteja myöhemmin Vincent avasi 7th Heavenin oven. Väsymys painoi hänen hartioillaan ja yön viileys oli hiipinyt luihin ja ytimiin. Vielä muutama kuukausi sitten hän ei ollut väsynyt tällä tavoin, hän oli pystynyt taistelemaankin hyvin pitkään voipumatta. Nyt, kun Chaos oli poissa, hän alkoi ymmärtää paremmin, millaista oli olla ihminen. Demonillakin oli ollut rajansa, se ei ollut ollut voittamaton, mutta sen voimat olivat joka tapauksessa olleet huomattavasti suuremmat kuin tavallisen miehen.



Baarissa ei ollut enää asiakkaita, ja Marie oli lähtenyt kotiin. Kello lähestyi hitaasti kuutta, mutta valot paloivat edelleen. Vincent tuskin ehti sulkea oven, kun se nykäistiin uudestaan auki. Cloud ja Yuffie tunkivat sisälle, ninjaprinsessa hytisi kylmissään ja hieroi takkinsa hihoja käsillään.



Tifa nousi pöydän äärestä. Naisen poskille oli piirtynyt kyyneljuovia ja tämä näytti väsyneemmältä kuin aikoihin, mikä oli paljon sanottu. Yuffie ryntäsi Vincentin ohitse halaamaan naista.

”Anteeksi! Anteeksi! Anteeksi! Olen niin pahoillani! En minä tarkoittanut, että näin kävisi!” ninjaprinsessa purskautti, tämän ääni kuulosti käheältä. Tifa halasi tyttöä takaisin ja alkoi itkeä. Cloud sulki ulko-oven ja jäi seisomaan sen viereen.

”Löysitkö mitään, Vincent?”

”En, en jälkeäkään”, hän joutui myöntämään. Shelke näytti kadonneen tuulen mukana, haihtuneen.

”En minäkään”, Cloud huokasi ja rapsutti takaraivoaan. ”Ehkä meidän on soitettava Reevelle. Olemme kaikki valvoneet koko yön, tarvitsemme lepoa ja –”



Tifan nyyhkytys keskeytti miehen puheen. ”En minä voi levätä, jos Shelke on teillä tietymättömillä”, nainen voihkaisi.

”Meidän kaikkien on levättävä hieman”, Vincent huomautti. Hän ei olisi halunnut myöntää asiaa, mutta valvottu yö painoi silmiä ja tuntien kävely tuntui lihaksissa. Myös Cloud oli väsyneen oloinen ja Yuffie suorastaan lopen uupunut. Tyttö pyyhki silmäkulmiaan ja sotki ohimonsa ripsiväriin, ei tosin yhtä pahasti kuin Cloudin syntymäpäiviä seuranneella autoajelulla.



Ninjaprinsessa näytti edelleen syyttävän itseään tapahtuneesta. Vincent muistutti itselleen, että hänen täytyi kertoa tälle myöhemmin, ettei tällä ollut ollut osaa eikä arpaa Shelken mielentilaan. Kertominen saisi kuitenkin odottaa parempaa hetkeä. Nyt oli tärkeintä saada asiat järjestykseen.

”Yuffie?” mies lausui wutailaistytön nimen. Tämä käänsi katseensa häneen ja yritti selvästi näyttää urheammalta kuin tunsi itsensä. Tämä taisi taistella itkua vastaan.

”Vince?”

”Menkää Tifan kanssa yläkertaan. Cloud ja minä hälytämme lisää etsijöitä.”

”Mutta –” Tifa yritti väittää vastaan.

”Vincent on oikeassa. Te väsytte vielä helpommin kuin me, ei teistä ole nyt apua etsinnöissä”, Cloud keskeytti. ”Herätän teidät, jos jotain tapahtuu.”

”Yuffie, pystytkö huolehtimaan Tifasta?” Vincent puolestaan kysyi. Hän oli varma, että ninjaprinsessa olisi mieluiten sännännyt uudestaan haravoimaan katuja, mutta tämä näytti siltä, että lyyhistyisi pian väsymyksestä lattialle. Oli parempi houkutella tyttö vastuun varjolla lepäämään.



Ninjaprinsessa nyökkäsi ja kietoi käden uudestaan ystävänsä ympärille. ”Mennään. Vince on oikeassa. Levätään hetki ja palataan sitten auttamaan etsimisessä.”



Vastentahtoiselta näyttävä Tifa suostui kipuamaan portaisiin yhdessä wutailaistytön kanssa. Vincent odotti, että naiset katosivat näkyvistä, ennen kuin istahti tyhjään pöytään. Cloud kävi napsauttamassa ladatun kahvinkeittimen päälle ja kaivoi seuraavaksi kännykän taskustaan.

”Minä soitan Cidille, ota sinä yhteyttä Reeveen”, blondi ilmoitti.



Vincent etsi oman puhelimen taskustaan ja valitsi Reeven numeron. Hälytysääni kuului niin monta kertaa, että korpinhiuksinen mies ehti epäillä toisen laittaneen puhelimensa äänettömälle, mutta lopulta WRO:n johtaja vastasi. Vincent selvitti tilanteen mahdollisimman nopeasti ja sai lupauksen, että järjestön sotilaita lähetettäisiin välittömästi tutkimaan Edgeä ja lähiympäristöä.



Mies naksautti puhelimensa kiinni samaan aikaan, kun Cloud laski kahvimukin hänen eteensä ja tömähti vastakkaiselle tuolille.

”Miksi tämän piti sattua juuri nyt?” blondi manasi. Tämän kasvoilla oli synkeä ilme, johon Vincent oli ehtinyt vuosien aikana tottua. Hän ei kuitenkaan ollut nähnyt sitä toisen kasvoilla aikoihin. Viimeisen vuoden kuluessa Cloudin olemus oli muuttunut kevyemmäksi, vapautuneemmaksi, mutta nyt tämä uhkasi jälleen vajota synkkyyteen.



Vincent olisi halunnut kertoa ystävälleen, mitä todella oli tapahtunut, mutta jälleen kerran sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Hän ei ollut puhunut Lucreciasta juuri mitään kenellekään, vaikka kaikki hänen ystäväpiirissään tiesivät hänen menneisyytensä suurin piirtein. Hän ei ollut koskaan kertonut yksityiskohtia tai maininnut, millainen hänen suhteensa naiseen oli tarkalleen ottaen ollut. Saattoi olla, että hänen ystävänsä olivat arvanneet totuuden, mutta kukaan ei ollut kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi.



Cloud ei sanonut enempää vaan vajosi tuijottamaan kahvimukinsa syövereihin. Vincent joi kulauksen omastaan syyllisyyden yhä polttaessa mielessä. Shelkelle oli täytynyt sattua jotain, ei kai tyttö muuten olisi yötä myöten ollut poissa. Toisaalta, jos tämä oli loukkaantunut todella pahasti… mies joutui toteamaan, ettei täysin ymmärtänyt, miten 19-vuotiaan tytön mieli toimi, saati sitten 19-vuotiaan tytön, jonka keho oli jämähtänyt lapsuuteen.



Oliko Shelke siis vain jossain piileskelemässä saadakseen huomiota tai voidakseen surra tappiotaan rauhassa? Vai oliko tyttö jäänyt auton alle tai muuta vastaavaa? Eikö silloin…

”Cloud, emme tarkistaneet Healin Lodgea”, Vincent huomautti. Chocobonhiuksisen miehen kasvot kohosivat ja siniset silmät nauliintuivat Vincentiin.

”Healin Lodgea?” Cloud toisti.

”Jos Shelke on löydetty loukkaantuneena, hänet on saatettu toimittaa sinne”, Vincent selvensi. ”Soitanko sinne saman tien?”



Vincent ei ehtinyt saada Cloudilta vastausta, kun baarin oveen jo koputettiin. Blondi mies nousi paikaltaan ja meni avaamaan oven. Sisälle astui Cait Sith pienen sotilasjoukon kanssa. Kissa kantoi kainalossaan karttaa.

”Terve taloon!” tämä hihkaisi ja suunnisti suoraan Vincentin luokse. Kissa hyppäsi penkille ja siitä pöydän päälle ja levitti kartan kahvimukien väliin. ”Missä kaikkialla olette käyneet?”

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!