Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.
Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.
Sävel elämälle
Luku 13
Garnet räpytteli silmiään. Kirkas valo kirveli niitä hetken, kunnes hän tottui siihen ja alkoi erottaa ympäristöään. Hän näki yläpuolellaan vihreistä lehdistä muodostuvan katoksen, josta auringon valo siivilöityi. Hän nousi päätään pidellen istumaan. Hänen vieressään oli ikivanha puu, joka kohosi korkeuksiin. Hieman kauempana hän näkin gargantin selässä olleet vaunut, jotka olivat murskautuneet kivikasaa vasten. Itse ötökkää ei näkynyt missään, se oli luultavasti paennut jonnekin.
Garnet käänsi päätään ja näki Vivin istuvan jyrkänteen reunalla jalkojaan heilutellen. Hän nousi ja käveli hitaasti maagin luokse. Jyrkänteen alapuolella näkyi pieni lampi, johon laski vesiputous.
"Vivi… Me taisimme tehdä sen…" hän sanoi varovaisesti. Maagi nyökkäsi hänelle.
"Missä me olemme?" Garnet kysäisi.
"Me olemme Huippukalliolla. Sen pitäisi sijaita lähellä Lindblumin linnaa…" Vivi vastasi.
"Huippukallio? Lindblum? Toiko gargant meidät tosiaan niin pitkälle?" Garnet taivasteli, "Missä ovat Freya, Steiner ja Beatrix? … ja Zidane?"
"Hän meni tutkimaan aluetta", Vivi vastasi ja teki kädellään kömpelön kaaren.
Samalla hetkellä Zidane tallusteli paikalle hymyillen reippaasti. Näytti siltä kuin tämä ei olisi ollut järkyttynyt yhtään jättiläiskäärmeestä ja hurjasta kyydistä gargantilla.
"Dagger, sinä olet hereillä", hän sanoi hymyillen. "Millainen on vointisi?"
"Missä kaikki ovat, Zidane?" Garnet kysyi välittämättä vastata pojalle.
"En tiedä, gargant toi meidät aika kauas Alexandriasta", nuori mies vastasi, "Hei, älä huoli… Tantaluksen kaverit ovat myös heidän kanssaan!"
Zidane kääntyi katsomaan taivaalle. Aurinko ei ollut enää korkeimmillaan. Pian se painuisi näkymättömiin, ja pimeys laskeutuisi siihen pieneen metsään, jonne he olivat joutuneet.
"On melkein ilta", hän totesi, "He ovat luultavasti jo Trenossa".
"Luuletko, että voisimme lainata ilmalaivan Lindblumista. Treno on vain muutaman askeleen päässä, jos voimme lentää Eteläisen portin läpi", Garnet sanoi jo vähän reippaammin. Zidane nyökkäsi hänelle ja näytti siltä kuin aikoisi sanoa jotain, mutta sitten pojan ilme muuttui hämmentyneeksi. Garnet käännähti ympäri katsoakseen, mitä poika oikein tuijotti.
Heidän edessään ilmassa leijui vanha pitkäpartainen mies. Miehen parta ja hiukset olivat vitivalkoiset, ja hän istui risti-istunnassa näyttäen tyynen rauhalliselta, vaikka leijui lähes kymmenen metrin korkeudessa allaan matala lampi.
"Oletko sinä vihollinen?" Zidane kysyi epäilevin ilmein.
"Se riippuu teistä. Nimeni on Ramuh", vanhus vastasi hymyillen salaperäisesti. Garnetin silmiin syttyi välittömästi valo. Nimessä oli jotain tuttua.
"Olen kuullut nimesi jossain…" tyttö pohti, "Olen nähnyt nimesi kirjassa, joka kertoi kutsumismagiasta. Sinun täytyy olla Ramuh, Ukkosenjumala!" hän huudahti yhtäkkiä.
"Tiesitkö, että sinun kutsumismagiasi tuhosi Cleyran?" Ramuh sanoi nuhtelevasti. Garnet pudisteli kauhuissaan päätään miehelle. "Eidolon seuraa sen kutsujan käskyjä… Se vastasi tällä kertaa ahneuden täyttämän naisen käskyihin…" mies kertoi.
Garnet haukkoi henkeään. Hänen äitinsä oli tuhonnut Cleyran hänen eidoloniensa avulla. Hän ei voinut uskoa sitä todeksi.
"Minä olin eristyksissä, kun Cleyra tuhottiin", hän kuiskasi voimattomasti.
"Ei se ollut sinun vikasi, Dagger", Zidane sanoi ja painoi kätensä lohduttavasti tytön olkapäälle.
"Totta, se et ollut sinä, joka aiheutti tuhoa", Ramuh sanoi armollisesti. "Mutta minun täytyy kysyä sinulta: mitä aiot tehdä nyt?"
Garnet oli pitkään hiljaa ja tuijotti eteensä. Oliko mitään, mitä hän voisi tehdä? Hän halusi niin kovasti auttaa kaikkia, eikä vain roikkua avuttomana mukana, olla toisten riesana.
"Jos vain olisin voimakkaampi…" hän mutisi, "Jos voisin käyttää kutsumismagiaa…" hän kääntyi jälleen katsomaan miestä, joka oli vanhempi kuin itse elämä. "Ole kiltti ja auta minua!"
"Ja aiheuttaisin lisää tuhoa?" tämä kysyi.
"Ei… Pelkäsin kutsumismagiaani, mutta en pelkää enää", Garnet sanoi toiveikkaasti.
Ramuh suoristautui ja kasvoi paljon suuremmaksi. Hänen partansa kasvoi entistä pidemmäksi, ja se olisi varmasti viistänyt maata, jos mies ei olisi seisonut ilmassa. Ramuh loihti ylleen ruskean pitkän kaavun, ja hänen käteensä ilmestyi sinertävä sauva.
"On kulunut vuosia siitä, kun viimeksi palvelin isäntää", Ramuh sanoi muinaisella äänellä. "Minun täytyy testata sinua, jotta näen, onko sinusta minun isännäkseni. Piilotan viisi itseni ilmentymää tähän metsään. Jokaisella niistä on pala 'sankaritarinaa'. Kerää kaikki viisi palaa ja kerro minulle tarina. Jos kasaat tarinan oikein, tulen sinun eidoloniksesi".
Garnet nyökkäsi. Ramuh loi häneen vielä yhden katseen aikojen takaa ja katosi sitten näkyvistä. Tyttö juoksi nopeasti jyrkänteen reunalle katsoakseen, minne mies oli hävinnyt. Samassa hänen eteensä ilmestyi läpikuultava vanhuksen kaksoisolento. Olento ojensi Garnetille paperin palan, jossa luki ylhäällä "yhteistyö".
Vivi, Garnet ja Zidane lähtivät vaeltelemaan metsään. Vaikka se ei ollut kovin suuri, heillä meni melko pitkään neljän muun Ramuhin kaksoisolennon löytämiseen. Oli jo melkein yö ennen kuin heillä oli kaikki viisi palaa tarinasta kasassa. Seuraavaksi heidän täytyi löytää vielä oikea Ramuh. Tämä odotteli heitä metsän reunalla täysin rauhallisen näköisenä.
"Löysit siis kaikki viisi… Kuunnellaanpa tarinasi. Se koostuu neljästä osasta, joten yksi noista on turha", Ramuh sanoi ja jäi katselemaan Garnettia odottavannäköisenä.
Tyttö selaili vanhoja ja kuluneita paperin paloja hetken ja alkoi sitten järjestää niitä. Jokaisen paperin yläkulmassa luki sen nimi: alku, yhteistyö, hiljaisuus, sankari ja ihminen. Lopulta hän rykäisi ja alkoi lukemaan päällimmäiseksi laittamaansa paperia:
Kauan sitten 33 pientä maata taisteli keisarikuntaa vastaan. Eräänä päivänä kapinallinen joukko vieraili Joseph-nimisen miehen luona. Tämä asui tyttärensä kanssa. Joseph oli velkaa joukolle, joten hän hyväksyi ilomielin heidän avunpyyntönsä. He suuntasivat luolalle, joka sijaitsi lumikentillä.
Josephin avulla joukko voitti lumikentillä asustelevan hirviön ja sai itselleen jumalten kellon, jonka he tarvitsivat päästäkseen keisarin linnaan.
Matkallaan kotiin he joutuivat petturin järjestämään ansaan. Joseph kuoli joukon puolesta. Joukko lähti kertomatta Josephin tyttärelle, Nellylle, tragediasta.
Historiallinen selitys: Vaikka Josephin kuolemasta ei kerrottu hänen tyttärelleen, hänen kuolintapansa puhuu puolestaan. Tämä on tarina todellisesta sankarista.
"Annapa minun kysyä sinulta yhtä asiaa", Ramuh totesi kuunneltuaan tytön kertoman tarinan, "Miksi valitsit sankari-osan loppuun?"
"Ihmiset seuraavat henkilöä, joka pysyy jäljillä, siksi ajattelin, että sankari, joka toimii suorasukaisesti tullaan muistamaan sukupolvien ajan", Garnet vastasi reippaasti.
"… Haluan tietää, mitä sinä ajattelet. Kerro se omin sanoin", Ramuh totesi ja kehotti samalla tyttöä jatkamaan.
"Minä?" Garnet hämmästyi ja mietti hetken, "Olen kaukana omasta maastani, mutta en ole unohtanut kansaani…" hän sanoi viimein.
"Sielusi on erittäin jännittynyt juuri nyt", Ramuh sanoi, "Ehkä alat rentoutua, kunhan minusta tulee sinun eidolonisi".
"Kiitos", Garnet sanoi ja tunsi heti olonsa hieman paremmaksi.
"Muista, että on olemassa monia polkuja. Vain sinä itse päätät, mitä polkua kuljet", Ramuh sanoi ja katosi näkyvistä. Garnet tunsi, kuinka muinaisen eidolonin voima imeytyi häneen ja siitä tuli yhtä hänen sielunsa kanssa. Hän oli tuntenut tuon voiman aiemminkin, mutta hän oli pelännyt sitä eikä ollut uskaltanut käyttää sitä. Hän oli toivonut pääsevänsä siitä eroon, mutta kun Zorn ja Thorn olivat vieneet hänen eidoloninsa häneltä, hän oli tuntenut itsensä jotenkin alastomaksi ja puolikkaaksi, aivan kuin jotain olisi viety hänestä itsestään. Hän kääntyi katsomaan Zidanea ja Viviä onnellisesti hymyillen.
"Lähdetään Lindblumiin!" hän huudahti ja juoksi ulos metsästä.
Zidane tuijotti tytön perään sanattomana ja katsoi sitten tähtien täplittämälle taivaalle.
"Hei, ukko… joko sinä menit?" hän huudahti.
"Mikä hätänä?" Vivi kysyi huolestuneesti.
"Haluaisin vain kysyä, miksi hän leikki tuota typerää leikkiä Daggerin kanssa. Sankarillista? Inhimillistä? Nuo ovat vain asioita, joita ihmiset sanovat tosiasian jälkeen. Miksi yrittää antaa tarkoitus tarinan päähenkilön valinnalle?" Zidane pohdiskeli.
"Luulen, että vanhus olisi tullut hänen eidolonikseen joka tapauksessa", Vivi totesi. "Sellaisen vaikutelman minä sain".
Garnet juoksi takaisin metsään ja tarttui Viviä kädestä ja kiskoi tämän mukaansa.
"Zidane, Vivi! Nyt mennään!" hän kiljahti. Vivi juoksi kömpelösti hänen perässään ulos metsästä. Zidane käveli hieman rauhallisemmin ja katseli yhä taivaalle. Yhtäkkiä hän kuuli äänen päänsä sisällä:
Sinä olet täsmälleen oikeassa… Ei ole väliä, mitä ihmiset sanovat jälkikäteen… Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Hän ei ehkä tajunnut sitä, mutta kun hän toivoi voivansa käyttää kutsumismagiaa… Se palasi hänelle. Kutsumismagiaa voidaan käyttää hyvään tai pahaan. Hän on vielä nuori, mutta hänellä on paljon tilaa kasvaa… Joten valitsin hänet isännäkseni. Minä katson hänen peräänsä. Toivon, että sinä suojelet häntä…
Zidane nyökkäsi tähti taivaalle ja lupasi mielessään suojella Daggeriaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Myös hän jätti metsän taakseen ja seurasi Garnetia ja Viviä korkeaheinäiselle arolle. Lindblumin kaupunki näkyi kauempana, ja linna kohosi tummaa yötaivasta vasten peittäen osan kuusta näkymättömiin. Tuuli heilutteli hiljaa heinää, ja heinäsirkkojen kuoro soitti viulujaan tasaiseen tahtiin. Kolmikko seuraili polkua, joka kulki heinikon halki kohti kaupunkia.
"Zidane", Garnet kuiskasi. "Haluan käyttää kutsumismagiaa kaikkien suojelemiseen…"
"Tiedän, että pystyt siihen, Dagger", Zidane kuiskasi takaisin ja hymyili tytölle suloisesti. Garnet katsoi ensin poikaa silmiin hymyillen itsekin ja käänsi sitten kasvonsa yötaivaalle. Hänen silmiinsä osui tumma varjo, joka lipui nopeasti taivaan halki.
"Zidane!" hän tarrasi pojan käsivarteen. "Katso!"
Nuori mieskin kääntyi taas katsomaan taivasta. Suuri ilmalaiva purjehti selvästi kohti Lindblumia, ja hänestä se näytti uhkaavan tutulta.
"Onko tuo Red Rose?" hän huudahti ääneen kauhistuneena.
Red Rosen takaa ilmestyi lisää ilmalaivoja, jotka purjehtivat kohti Lindblumia. Hetken päästä ilma täyttyi valopalloista, jotka lensivät sisään kaupunkiin. Zidane ja Vivi tiesivät liiankin hyvin, mitä nuo pallot pitivät sisällään. Lindblumin tuho ei enää ollut kuin ajan kysymys. Pian mustat maagit olisivat surmanneet puolet asukkaista.
"Noiden valopallojen täytyy olla niitä samoja, joilla me tulimme Alexandriaan!" Zidane huudahti. "He lähettävät mustat maagit suoraan linnaan sisälle! Cleyrassa he käyttivät sen jälkeen kutsumismagiaa!"
"Ei! Äiti!" Garnet huudahti ja tunsi, kuinka pakokauhu soljui hänen sisällään. Hän ryntäsi päättömään juoksuun kohti Lindblumia. Zidane ryntäsi hänen peräänsä huutaen hänen nimeään. Vivi seisoi hetken tyrmistyneenä paikoillaan ja lähti sitten kömpelösti juoksemaan kaksikon jäljissä.
Garnet pinkoi heinikossa niin kovaa kuin pääsi. Lindblumiin oli silti matkaa, hän ei ikinä ehtisi paikalle ajoissa. Zidane saavutti tytön ja sai hänet pysäytettyä. Juuri silloin Red Rosen edustalta kohosi eidolon. Se oli hirvittävän suuri ja muistutti punaista palloa. Yhtäkkiä se avasi suunsa, jonne olisi mahtunut kokonainen kaupunki. Se alkoi imeä kaikkea edessään olevaa itseensä. Kaukaakin saattoi nähdä, kuinka Lindblumin taloista repeytyi kattoja irti ja kuinka kaikki irtaimisto, asukkaat mukaan lukien, kieppui ilmassa eidolonin sisuksiin.
Garnet ei kestänyt katsoa tuskaista näytelmää. Hän vajosi polvilleen heinikkoon ja itki lohduttomasti. Kaikki, mitä hänellä oli jäljellä, tuhottiin hänen silmiensä edessä. Zidane laski kätensä tytön olkapäälle tietämättä, mitä sanoisi. Paikalle ehtinyt Vivikin vain tuijotti järkyttyneenä näkymää. Viimein eidolon katosi vieden mukanaan kaiken, mitä oli itseensä imenyt. Tuuli kantoi arolle sekasorron ääniä ja tuskaista valitusta. Red Rose purjehti sisään hetkessä raunioiksi muuttuneeseen kaupunkiin.
Zidane auttoi Garnetin takaisin jaloilleen ja antoi tytön itkeä hänen olkaansa vasten. Tyttö itki pitkään ja lohduttomasti. Lopulta itku tyrehtyi nyyhkäyksiin, mutta suru jäi tytön silmiin. Vaitonaisena tämä lähti kävelemään kohti Lindblumia Vivin ja Zidanen seuratessa tämän kannoilla.
Aamu alkoi pikku hiljaa valjeta, kun Zidane, Vivi ja Garnet saapuivat viimein Lindblumin porteille. Kaupunki oli raunioina ja savusi yhä paikkapaikoin. Porteilla ei näkynyt ketään.
"On niin hiljaista…" Zidane sanoi hiljaa.
"Äiti… En voi uskoa, että sinä hyökkäsit Lindblumiin", Garnet lähes huusi.
"Ole varovainen, he saattavat olla yhä paikalla", Zidane rauhoitteli tyttöä. "Vivi, sinä jäät tähän ja piiloudut"
"Ei käy! Täällä on vaarallista!" Vivi huudahti vastustellen.
"Alexandrian sotilaita on joka puolella. Sinun kannattaisi pysyä poissa heidän näköpiiristään", Zidane varoitteli. Pienen suostuttelun jälkeen Vivi suostui jäämään portille ja piiloutui muutaman tynnyrin taakse.
Garnet ja Zidane astelivat kaupunkiin. Tielle oli pudonnut isoja paloja talojen seinistä ja katoista. Monen rakennuksen ikkunat olivat säpäleinä. Joka puolella parveili paniikissa olevia kaupunkilaisia sekä Alexandrian sotilaita. Reippain askelin pari kulki asutuksen ohi kohti toria ja sieltä kauppa-alueelle. Osa kaupoistakin oli tuhoutunut täysin, mutta asekauppa näytti olevan yhä pystyssä.
"Teollisuusalue on mennyttä, ja teatteri- ja kauppa-alue ovat raunioina", joku mies sanoi hieman kauempaa.
"Pyydä sotilaita aloittamaan uudelleenrakennus. Meidän on saatava kaupunkilaisten elämä takaisin raiteilleen", määräsi tutumpi ääni. Garnet kääntyi äänen suuntaan ja näki ministeri Artanian seisovan keskellä kauppa-aluetta puhumassa toisen miehen kanssa. Hän ryntäsi ministerin luokse Zidane kannoillaan.
"Setä Artania!" hän huudahti. Vanha mies kääntyi ympäri ja hymy levisi tämän kasvoille.
"Prinsessa Garnet! Herra Zidane! Olen iloinen nähdessäni teidät molemmat elossa!" mies huudahti.
"Missä on Cid-setä? Onko hallitsija turvassa?" Garnet tiedusteli.
"Kyllä, prinsessa. Linna säästettiin. Hallitsija on elossa", ministeri Artania vastasi.
"Luojan kiitos", prinsessa huokaisi.
"Vien teidät tapaamaan häntä", Artania sanoi ja johdatti kaksikon takaisin torille ja sitten ilmataksiasemalle. Kaikki kolme istuivat taksin kyytiin, ja se ajoi heidät suoraan Lindblumin kuninkaalliselle linnalle.
Nopeasti he kulkivat jylhän, vanhan linnan halki suoraa päätä hallitsija Cidin huoneiston parvekkeelle. Oglopiksi muuttunut hallitsija seisoi kaiteella ja tuijotti synkännäköisenä alas raunioiksi muuttuneeseen kaupunkiinsa.
"Prinsessa Garnet on palannut!" ilmoitti ministeri Artania välittömästi. Ylisuuri oglop kääntyi ja hetken näytti siltä kuin sen hyönteisen silmät olisivat tuikkineet iloa.
"Garnet! Luulin Brahnen vanginneen sinut", tämä huudahti.
"Zidane pelasti minut", Garnet sanoi hymyillen. Hallitsija kiitti välittömästi nuorta miestä ja kääntyi sitten taas kuuntelemaan, mitä hänen veljentyttärellään oli kerrottavanaan.
"Freya, Steiner ja Beatrix jäivät jälkeemme… Minä…" Garnet selitti nopeasti.
"Ah, kuuluisa kenraali Beatrix. En usko, että sinulla on mitään syytä olla huolissasi", Cid totesi rauhallisesti.
Zidane asteli sivummalta Garnetin viereen ja painoi kätensä tytön olkapäälle.
"Minäkin uskon niin. Vaikka päädyimme huippukalliolle Trenon sijasta… he pärjäävät hyvin omillaan", poika sanoi.
"Huippu?" Cid ihmetteli. "Ratsastitteko te gargantilla?"
"Mistä te tiesitte?" Zidane hämmästeli vuorostaan.
"On minun tehtäväni tuntea ympäröivä maa", Cid vastasi. "Oli miten oli… Joskus minulta puuttuu kaukonäköisyyttä. Brahne oli eidolonien perässä, sen minä tiesin. Mutta minä aliarvioin eidolonien voiman. Ehkä minä ansaitsen olla kirottuna tähän ruumiiseen."
"Olen iloinen, että antauduitte", Zidane sanoi. "Cleyra vastusteli, ja se tuhottiin täysin".
Garnet tuijotti avuttomana eteensä. Hän ei tiennyt, mitä sanoa tai mitä tehdä. Zidane tuntui aina valitsevan oikeat sanat ja oli aina tilanteen tasalla valmiina toimimaan. Hän sen sijaan oli avuton pikkutyttö, joka ei tiennyt mistään mitään, ja se sai hänet vihaiseksi itselleen.
"Hei, saimme yhden elossa olevan kiinni!" kuului huuto jostain linnan sisältä.
"Ole varovainen! Se saattaa hyökätä!" toinen ääni sanoi.
"Hei, tämä on pienempi kuin muut", jatkoi ensimmäinen ääni.
"Päästäkää minut irti! En ole yksi heistä!"
"Miksi sitten olet pukeutunut kuin mustat maagit?"
Zidane ja Garnet kääntyivät ympäri ja tuijottivat ovesta sisään linnaan. Kaksi Lindblumin sotilasta raahasi Viviä kohti parveketta erittäin väkivaltaisesti.
"Otimme Alexandrian sotilaan vangiksi", toinen sotilaista ilmoitti ylpeästi hallitsija Cidille.
"Minähän juuri sanoin -" Vivi mutisi.
"Pitäisikö meidän palauttaa se Alexandriaan?" sotilas jatkoi välittämättä Vivin puheista lainkaan.
Ministeri Artania loi melko vihaisen katseen sotilaisiin ja katsoi sitten Viviä lempeästi.
"Päästäkää hänet! Hän ei ole Alexandrian sotilas. Tuo on ainoastaan valepuku vihollisen huijaamiseksi", Artania sanoi. Sotilaan ilme muuttui kauhistuneeksi, ja hän mutisi nopeasti anteeksipyyntönsä Viville päästäen tämän samalla vapaaksi. Sitten kumpikin sotilaista poistui vähin äänin paikalta.
Hallitsija Cid nyökkäsi tervehdyksensä Viville ja katsoi sitten kaikkia pienillä mustilla silmillään, joista selvästi paistoi huoli. Kaikista tuntui omituiselta nähdä tunteita hyönteisen silmissä.
"Olen saanut uutta tietoa kuningatar Brahnesta. Aseiden välittäjä nimeltä Kuja on ollut viimeaikaisten hyökkäysten takana. Kuja on tukenut Brahnea erittäin kehittyneillä magia-aseilla", Cid kertoi.
"Tukenut äitiä… aseilla?" Garnet ihmetteli. Hänen setänsä täytyi tarkoittaa sitä pitkää hopeahiuksista miestä, joka oli hiipparoinut linnassa useasti viime aikoina.
"Kyllä. Mustat maagit ovat osa näistä aseista. Trenolaisen silminnäkijän mukaan Kuja ilmestyi pohjoiselta taivaalta hopeisen lohikäärmeen selässä", Cid jatkoi.
Zidane hätkähti. Kyse oli varmastikin samasta miehestä, jonka hän oli nähnyt Burmeciassa vain paria päivää aiemmin.
"Se, että hän tuli pohjoisesta viittaa siihen, että hän on kotoisin Ulkomantereelta", ministeri Artania puuttui puheeseen.
"Ulkomantereelta?" Garnet kysyi ihmeissään.
"Maailmassa on monia kartoittamattomia mantereita", Zidane selitti. "Ulkomanner on kartoittamaton manner täältä meidän Usvamantereeltamme pohjoiseen."
"Minä uskoisin, että Kuja on ainoa, joka tukee Brahnea aseilla", Cid sanoi.
"Mies, jonka minä olen nähnyt linnassa, on varmasti Kuja. Hän on äitini turmelemisen takana", Garnet sanoi vihaisesti.
"Jos voitamme Kujan…"
"Jos eliminoimme Kujan…" Zidane ja Garnet sanoivat yhtä aikaa.
"Te molemmat ymmärrätte varsin nopeasti. Jos voitamme Kujan, Brahne menettää asetukensa ja silloin me voimme käydä vastaiskuun", Cid selitti.
"Brahnen haastaminen nyt aiheuttaisi vain lisää ongelmia", Artania totesi.
"Joten me murskaamme pahan lähteen", Zidane huudahti ja iski nyrkkinsä kämmeneensä.
"Kyllä", Artania vastasi. "Kuja löytää muita asiakkaita, jos tuhoamme Brahnen".
"En voi puolustella äitini tekemisiä millään tavalla, mutta en voi antaa Kujan vaikuttaa häneen", Garnet sanoi. "Mutta ensin meidän täytyy pelastaa Steiner ja muut…"
"Pelkäänpä, että en pysty luovuttamaan yhtään sotilaistani. Tarvitsen heidät kaikki suojelemaan kaupunkilaisia", Cid sanoi huolestuneesti.
Zidane käveli huolestuneen tytön luokse ja katsoi tätä rohkaisevasti suoraan silmiin.
"Hei Dagger, he pärjäävät kyllä", hän sanoi. "Burmecian paras lohikäärmeritari, Alexandrian naiskenraali ja ruosteläjä… Kuinka he voisivat hävitä? Sitä paitsi sinulla on minut suojelemassa sinua".
"Sitten lähden etsimään Kujaa", Garnet sanoi päättäväisesti.
"Minä haluan tulla myös", Vivikin sai suunsa auki. "Minulla ei ole täällä paikkaa, mihin mennä".
"Okei, mennään potkimaan Kujaa perseelle!" Zidane huudahti ja kääntyi sitten hallitsijan puoleen, "Voisitko lainata meille nopeimman ilmalaivasi?"
"Ilmalaivat voivat lentää vain siellä, missä on usvaa, ja usvaa on vain tällä mantereella. Se tarkoittaa, ettette voi ylittää merta ilmalaivalla", Cid sanoi pahoittelevasti.
"Entäpä se uusi ilmalaiva, joka voi lentää ilman Usvaa?" Zidane tivasi.
"Se ei ole valmis vielä. Sitä paitsi se on Brahnen hallussa", Cid sanoi. "Brahne antoi meillä kaksi ehtoa selviämiselle: Yksi oli, että luovutamme uuden ilmalaivan ja toinen, että annamme hänelle Falconin kynnen." Falconin kynsi oli yksi harvinaisista kivistä, joita oli Usvamantereen hallitsijoilla. Cleyrassa oli ollut yksi näistä, samoin Burmeciassa. Myös prinsessa Garnetin kaulassa oli tällainen arvokas kivi.
"Ilmalaivan voin ymmärtää, mutta mitä ihmettä hän tekee kivenpalalla", Zidane kummasteli.
Cid pudisteli päätään ja sanoi, ettei hänellä ollut aavistustakaan. Zidane päätti jättää aiheen sikseen ja palata alkuperäiseen. Hän pyysi laivaa lainaan Lindblumin hallitsijalta. Sekään ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä satama oli tuhottu täysin.
"Ääh, mitä oikein haluat meidän tekevän?" Zidane huudahti, "Uivan?"
Cid hyppeli lähemmäs nuorukaista, prinsessaa ja pientä maagia. Hän kertoi, että saattoi olla yksi keino. Läheisellä suolla huhuttiin olevan kaivanto, josta kerrottiin silloin tällöin tulevan hirviöitä, joita ei tavallisesti ollut Usvamantereella. Monet väittivät näiden tulevan toiselta mantereelta, ja se tarkoitti, että kaivanto johtaisi pois Usvamantereelta.
"Johtaako tämä kaivanto meidät Ulkomantereelle?" Garnet kysyi.
"Se ei kuulosta kovin luotettavalta", Zidane totesi. "Oletko varma?"
"En ole…" Cid puisteli päätään. Zidane nyökkäsi ja sanoi, että sitten asiasta täytyisi vain ottaa selvää.
"Ole kiltti ja suojele prinsessa Garnetia", Cid sanoi Zidanelle. "Me valmistaudumme vastaiskuun sillä välin."
Zidane nyökkäsi miehelle ja sanoi sitten tarvitsevansa vielä jotain tarvikkeita matkaa varten kaupungista. Cid käski yhden sotilaista viedä Zidanen ja Garnetin ostoksille. Vivi katsoi parhaimmaksi jäädä linnaan odottamaan.
Kaupunki oli yhtä sekasortoinen kuin tuntia aiemminkin. Ihmiset olivat kokoontuneet sinne tänne puhumaan keskenään, ja Alexandrian sotilaat valvoivat tarkasti kaikkien tekemisiä. Lindblumin sotilas johdatti Zidanen ja Garnetin kauppa-alueelle ja käski näiden hankkimaan kaiken tarpeellisen.
"Lindblum on nyt Alexandrian aluetta, joten ette voi palata vähään aikaan", sotilas huomautti.
Kaksikko kierteli vähäisissä kaupoissa ja osti kaiken, mitä suinkin epäilivät tarvitsevansa. Zidane vaihtoi kuluneen miekkansakin uuteen ja tehokkaampaan, sillä hän epäili, että uudella miekalla tulisi vielä olemaan käyttöä. Lopulta he saivat kaikki ostoksensa tehtyä ja palasivat sotilaan luokse. Tämä vei heidät takaisin linnaan ja neuvoi sitten heitä suuntaamaan suoraan alimpaan kerrokseen.
Varovaisesti Garnet ja Zidane hiipivät linnan halki hissille. Pari kertaa he joutuivat piiloutumaan Alexandrian sotilailta, joita tuntui parveilevan kaikkialla, mutta jotenkin heidän onnistui selvitä hissille asti. Nopeasti he livahtivat sisään, ja Zidane väänsi vivun oikeaan asentoon. Naristen uhkaavasti hissi alkoi laskeutua alaspäin.
"Mitähän Brahne aikoo tehdä…" Zidane mutisi itsekseen.
"Zidane", Garnet keskeytti hänen ajatuksensa. "Onko meidän tosiaan pakko mennä Ulkomantereelle?"
"Hei, mikä nyt on?" Zidane ihmetteli. "Sinähän sanoit haluavasi mennä".
"Mitä jos… Mitä jos sinulle tai Viville sattuu jotain? En välttämättä pärjää omillani", Garnet sanoi.
"Oletko huolissasi minusta?" Zidane kuulosti entistäkin ihmettelevämmältä.
"Mitä?" Garnet huudahti. "Minä tarkoitan… Prinsessa tarvitsee eliittivartijansa, tiedäthän… Olen pulassa ilman teitä".
"Yritätkö imarrella minua kutsumalla minua eliittivartijaksesi?" Zidane naurahti pilke silmäkulmassa. Garnet ei tainnut kuitenkaan huomata sitä, sillä tämä mulkaisi nuorukaista vihaisesti ja laittoi kätensä puuskaan. Huomatessaan tytön ilmeen Zidane korjaili nopeasti sanojaan ja kertoi vain pilailleensa.
"Entä sinä, Dagger? Emme tiedä mitään Ulkomantereesta", hän sanoi varovaisesti.
"Olen tehnyt päätökseni. En anna äitini suorittaa enää yhtään hirmutekoja", Garnet vastasi pikaisesti.
"Hyvä on sitten", Zidane totesi. "Sitten minä suojelen sekä sinua että Viviä".
Hissi kolahti linnan kellarikerrokseen. Siellä oli yllättävän viileä, vaikka ulkona olikin aurinkoista ja lämmintä. Vivi seisoskeli yksinään ja näytti jokseenkin eksyneeltä. Zidane kummasteli heti, minne hallitsija Cid oli oikein mennyt. Vivi kertoi, että tämä oli käskenyt hänen odottaa siinä ja poistunut hyppien jonnekin. Zidane ja Garnet vilkaisivat kummastuneina toisiinsa.
Samassa ylisuuri oglop jo hyppikin Serpentiiniportilta päin kolmikon luokse. Ollakseen ötökkä Cid näytti harvinaisen tyytyväiseltä itseensä.
"Minä tein sen", hän sanoi "Minä kaadoin vaunun meidän ja Serpentiini portin välille. Siitäpähän saavat, kun pyörivät ympäri linnaani!"
Kaikki kolme katsoivat Cidiä kummissaan. Miten ihmeessä tämä oli pystynyt kaatamaan painavat vaunut tuossa vartalossa?
"Kaivanto on kuin labyrintti, joten älkää eksykö", Cid jatkoi välittämättä toisten ilmeistä. "Ja… ottakaa tämä mukaanne", hän sanoi ja ojensi Zidanelle kuluneen pergamentin. Poika katsoi sitä ihmeissään.
"Mikäs riekale tämä on?"
"Sinä iso idiootti! Se ei ole vain riekale", Cid huudahti. "Se on Lindblumin kansallisaarre! Se on muinainen kartta koko maailmasta!"
Zidane, Garnet ja Vivi tuijottivat vanhaa pergamenttia aivan uudella kunnioituksella. Tuo pala paperia oli vanhempi kuin kukaan heistä, se oli vanhempi kuin hallitsija Cid. Sen täytyi olla ajalta, jolloin mantereet vielä olivat pitäneet yhtä.
"Menkäähän nyt ennen kuin he löytävät teidät", Cid sanoi tarkoittaen alexandrialaisia. "Zidane ja Vivi, huolehtikaa prinsessa Garnetista".
"Cid-setä…" Garnet kuiskasi huolestuneesti.
"Älä huolehdi minusta. Olen vahvempi kuin miltä näytän", Cid sanoi tytölle. "Menkää nyt! He puristavat kaiken oglop-öljyn vartalostani, jos saavat minut kiinni".
Zidane kiskoi tytön mukaansa ja nyökkäsi vielä hyvästiksi hallitsijalle. Kolmikko suuntasi askeleensa Lohikäärmeportille. Siellä heidät päästi ulos linnasta sama mies kuin aiemminkin. Zidane ei voinut olla miettimättä, minne he tällä kertaa joutuisivat.
Ulkona oli hämärää, usva peitti maata kuten aiemminkin. Oli vaikea uskoa, että jossain korkeuksissa aurinko todellakin paistoi lämpimästi. Maa oli vetistä ja hitusen upottavaa. Qu'n rämeet olivat vain suunnilleen puolen tunnin kävelymatkan päässä. Jälleen kerran heidän kenkänsä täyttyivät suovedellä, kunnes he viimein löysivät pienelle saarekkeelle vievät pitkospuut.
Saarekkeen pitkät heinät yltivät heidän päidensä yläpuolelle. Zidane päätti mennä kysymään Quinan pomolta kaivannosta. Samalla hänen olisi myös kerrottava huonot uutiset, Quina oli menehtynyt Cleyrassa vain paria päivää aiemmin.
Kun Zidane, Vivi ja Garnet saapuivat aukealle, jossa oli todella paljon sammakoita, he näkivät jotain hämmästyttävää. Quina juoksi yhden sammakon perässä kieli maata viistäen. Tämä ei ollutkaan kuollut, vaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Zidane ja Vivi eivät voineet uskoa silmiään.
"Quina! Sinä olet elossa", Zidane huudahti ilahtuneena. Vaikka Quina vaikuttikin aikamoiselta ääliötä aika ajoin, hän oli jo ehtinyt kiintyä omituiseen toveriinsa. Quina pysähtyi ja ryntäsi sitten Zidanen luokse.
"Ei nähty pitkään aikaan, Zidane", Quina höpötteli. "Paljon ongelmia tulla yksin Cleyrasta takaisin."
"Tiedätkö reittiä Ulkomantereelle? Kuulin, että täällä jossain pitäisi olla sisäänkäynti", Zidane kysäisi, vaikka jo melkein arvasi vastauksen.
"Ulkomanner… Ehkä löydän lisää herkullisia sammakoita…Kuulostaa mielenkiintoiselta. Minä autan sinua, minä syön lisää sammakoita. Minä tulen mukaasi", Quina selitti.
Quina lähti rämpimään pusikkoon. Zidane ryntäsi nopeasti tämän perään. Garnet ja Vivi vilkaisivat toisiinsa ja juoksivat sitten Zidanen perään. Quinaa seuraten he päätyivät aukealle, jolla kohosi suurista kivistä kasattu ikivanhalta näyttävä portti. Se ei suorastaan kutsunut luokseen. Pikemminkin se oli luotaantyöntävä, suorastaan pelottava.
Quina tuijotti hetken porttia hämmentyneenä. Sitten hän lähti perääntymään. Zidane tarrasi toveriaan käsipuolesta.
"Odotapa hetki, Quina", hän sanoi. "Katsopa tarkemmin. Tämä on sisäänkäynti. Tämän täytyy olla sisäänkäynti kaivokseen".
"Ensi kertaa näen tämän", Quina totesi yhä ihmeissään. Hän oli kuitenkin asunut tuolla saarekkeella koko ikänsä. Miten ihmeessä hän ei ollut koskaan eksynyt sisäänkäynnin luokse sammakoita metsästäessään? "Menemme sisälle, Zidane?"
"Totta kai me menemme. Se voi johtaa Ulkomantereelle. Mennään!" nuorukainen vastasi ja asteli kohti sisäänkäyntiä reippain askelin. Muut seurasivat epäröivinä perässä.
Edessä olivat pitkät, kiviset portaat. Seinillä roikkui muutamia soihtuja, jotka antoivat alaspäin kulkevalle käytävälle aavemaisen valaistuksen. Vihdoin he saapuivat pohjalle. Käytävä jatkui suorana eteenpäin ja kääntyi sitten vasemmalle. Nelikko ei ehtinyt kuin kääntyä kulmauksesta, kun maa alkoi yhtäkkiä täristä. Heidän takaansa kuului karmea rysäys, ja Zidane juoksi takaisin vilkaisemaan nurkan taakse, mitä oikein tapahtui.
Seinän läpi oli tunkeutunut jonkinlainen kone, joka liikkui suoraan heitä kohti. Koneen telaketjut pitivät raahaavaa ääntä kivistä lattiaa vasten, kun kone jyräsi kaiken alleen. Sen porat pyörivät vinhasti, ja näytti siltä, että kukaan ei ohjannut sitä. Zidane ei jäänyt epäröimään. Hän pinkaisi juoksuun ja kehotti muitakin seuraamaan. Hyvin pian he saapuivat sillalle, joka vei syvän kuilun ylitse. Sillan puolessavälissä heilui valtavankokoinen, kaksiteräinen kirves. Se oli kiinnitetty kattoon ja heilui edestakaisin. Nelikko pysähtyi kirveen eteen paniikissa. Kone lähestyi koko ajan aikoen murskata heidät alleen.
"Meidän täytyy päästä kirveen ohi juuri oikealla hetkellä", Zidane sanoi ja tarttui Garnetia kädestä. Yhdessä he ryntäsivät kirveen ohi tuntien ilmavirran takanaan, kun kirves heilahti. Vivi seurasi nopeasti perässä Quina kintereillään. Jäämättä katsomaan taakseen nuoret rynnistivät päättömästi eteenpäin. Silti he saattoivat kuulla metallin kirskuntaa, kun kone osui suuren kirveen terään.
Silta loppui, ja Vivi ryntäsi ensimmäisenä seuraavaan huoneeseen. Hän kompastui kiveen ja lensi vatsalleen kovalle lattialle. Seuraavana huoneeseen ryntäsi Garnet, joka puolestaan kompastui Viviin, ja kaatui hänkin lattialle.
"Anteeksi, Vivi", Garnet sanoi. "Oletko sinä kunnossa?"
"Jep", Vivi nyökytteli. "Varo!" hän huusi samassa, kun Quina ryntäsi sisään.
Zidane tuli välittömästi Quinan perässä ja törmäsi tämän selkään. Quina huitoi hetken avuttomasti käsillään ja kellahti sitten mahalleen.
"Pois tieltä!" Zidane huudahti hetken liian myöhään.
"Auts", Quina mutisi lattialta.
"Se oli todella lähellä", Zidane totesi ja katseli hetken tovereitaan. Kaikki näyttivät olevan kunnossa. Vivi ja Garnet seisoivat hieman pelokkaina keskellä huonetta, ja Quina punnersi juuri itseään ylös lattialta.
Nuorukainen antoi katseensa kiertää ympäri huonetta. Sen seinät eivät olleet kiveä, kuten käytävän. Ne olivat kovaksi hakattua hiekkaa. Huoneen nurkkiin oli asetettu tukipuut, ja kattokin oli tuettu useammasta kohdasta. Huoneen perältä lähti käytävä syvemmälle. He olivat selvästikin tulleet kaivokseen. Samassa käytävästä asteli esiin nainen, joka kantoi selässään ylisuurta kirvestä.
"Pahus… Se ei tehnyt hyvää", nainen mutisi.
"Kuka sinä olet?" Zidane uteli välittömästi. Hänellä oli aavistus, ettei naisella olisi hyviä uutisia kerrottavanaan.
Nainen nosti katseensa lattiasta. Hänen ruskeat silmänsä tutkailivat hänen edessään seisovaa joukkiota. Samassa hänen katseensa kirkastui.
"Olen etsinyt teitä, prinsessa Garnet", nainen sanoi.
"Olemmeko me tavanneet?" Zidane tivasi, ja samassa Garnet astui hänen varpailleen.
"Lopeta tuo flirttaileminen heti", tämä sähähti hänen korvaansa.
"Kyllä, rouva", nuorukainen virnisti.
"Olen Lani", nainen esitteli itsensä. "Olen saanut teidän äidiltänne käskyn etsiä teidät, prinsessa."
"Äidiltäni?" Garnet ihmetteli. "Mitä äitini haluaa minusta? En ole palaamassa Alexandriaan".
"Minulla on huonoja uutisia sinulle, prinsessa", Lani sanoi kylmästi. "Sinä et ole se, jonka perässä olen".
"Mitä oikein tarkoitat?" Garnet kysyi yhtä kylmällä äänellä.
"Riipus. Kuulostaako yhtään tutulta?" Lani tokaisi. Garnet katsoi hämmentyneenä naista, eikä sanonut mitään, joten tämä jatkoi puhumista. "Annapa se takaisin. Se kuuluu kuningatar Brahnelle."
Garnet ei vieläkään sanonut mitään, mutta mulkoili nyt Lania vihaisesti. Hän puristi kätensä kaulassaan roikkuvat kristallin ympärille. Hänellä ei ollut aikomustakaan luopua korusta. Hän oli kantanut sitä niin kauan kuin suinkin muisti.
"Kuuntele tarkasti, prinsessa", Lani jatkoi. "Sinä pakenit äskeiseltä konehirviöltä, mutta et ole yhtä onnekas minun kanssani. Anna riipus minulle tällä sekunnilla!"
"Sinäkö lähetit hirviön kimppuumme?" Zidane puuttui puheeseen.
"Riipuksen palauttaminen takaa prinsessan turvallisuuden", Lani sanoi vastaamatta kysymykseen.
"Mitä oikein tarkoitat tuolla?" Zidane kysyi huolestuneesti.
"Tarkoitin juuri sitä, mitä sanoin. Saamani käskyt eivät sisältäneet prinsessan hengissä säilymistä", Lani sanoi hyytävästi ja mulkoili nuorukaista.
"Mitä?!" Garnet huudahti. "Äitini ei ikinä määräisi mitään tuollaista!"
"Nyt riittää!" Lani karjaisi ja iski kirveensä maahan. "Antakaa riipus minulle! Te koettelette kärsivällisyyttäni!"
"Hmph, entä jos kieltäydymme?" Zidane kysyi vihaisesti.
"Te itsepäiset hölmöt! Tehdään se sitten teidän tavallanne", Lani huusi ja kiskaisi kirveensä irti. Hän ryntäsi nuorukaista kohti. Tämä vetäisi miekkansa esiin ja ehti juuri ja juuri torjua sillä naisen iskun. Kipinät sinkoilivat, kun miekan ja kirveen terät kalahtivat toisiaan vasten. Tilanne näytti varsin kiperältä. Kumpikin nojasi hieman eteenpäin terien yhä kirskuessa vastakkain. Zidanen kasvot vääntyivät rumaan irvistykseen.
Garnet, Vivi ja Quina tuijottivat järkyttyneinä sivusta taistelua. Hetkeen kukaan ei liikkunut. Tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt. Sitten yhtäkkiä Garnet tempaisi mukanaan kantamansa taistelusauvan esille ja ryntäsi Lania kohti. Hän pysähtyi juuri naisen viereen keräten kaikki voimansa ja huitaisi tätä sauvallaan niin kovaa kuin pystyi. Lani horjahti iskun voimasta taaksepäin, ja hänen otteensa kirveestä irtosi. Quina käytti tilaisuuden hyväkseen ja rynni paikalle. Hän nosti haarukkansa Lanin kurkulle niin, ettei tämä voinut liikkua minnekään.
"Mikä vahinko", Lani mutisi. "Päästän teidät nyt menemään". Hän kohotti käsiään antautumisen merkiksi ja Quina nosti haarukkansa pois. Nainen tarttui nopeasti kirveeseensä ja lähti sanattomana kävelemään sillan suuntaan. Kaikki tuijottivat tämän perään ihmeissään. Miksei tämä ollut enää hyökännyt, kun siihen kerran olisi ollut tilaisuus?
Hetken kuluttua Zidane viittoi muita jatkamaan matkaa. He menivät käytävään, josta Lani oli aiemmin ilmestynyt. Käytävä tuntui jatkuvan ikuisuuksiin, mutta lopulta he saapuivat luolaan, jonka pohjalla kasvoi keltaisia kukkasia. Heidän yläpuoleltaan kuului raahaavaa ääntä, ja he kaikki käänsivät katseensa ylös varautuen jälleen kerran juoksemaan pakoon.
Ääni tuntui kantautuvan jostain kauempaa, sillä ylhäällä ei näkynyt mitään. Hetken päästä heidän päidensä yläpuolelta juoksi kuitenkin tutunnäköinen olento.
"Kesyttämätön gargant", Zidane totesi. "Ehkä voimme ratsastaa sillä." Hän kehotti kaikkia keräämään kukkasia kätensä täyteen. Ihmeissään muut seurasivat ohjetta, mutta Quina unohti tehtävän hyvin pian ja jäi mutustelemaan kukkasia. Ne olivat yllättävän herkullisia.
Garnet ja Vivi palasivat sylit täynnä keltaisia kukkia Zidanen luokse ja katsoivat nuorukaista odottavasti. Tämä selitti, että heidän tulisi odottaa, että gargant palaisi takaisin ja tarjota sille sitten kukkia ruuaksi.
"Ilmeisesti ne ovat syömäkelpoisia", hän totesi ja viittasi kauempana seisovaan Quinaan, jonka suupielestä roikkui keltaisia terälehtiä. "Kun gargant ruokailee, hyppäämme vain sen selkään ja katsomme, minne se meidät vie."
Vaikka suunnitelma ei kuulostanut kovin varmalta, muut hyväksyivät sen mutisematta. Se oli ehdottomasti nopein tapa liikkua luolassa, joka näytti jatkuvan jonnekin hyvin kauas. Kului melko pitkään ennen kuin gargantin ääni kaikui taas luolassa. Zidane nousi välittömästi pystyyn ja kohotti kukkakimpun niin ylös kuin vain saattoi. Garnet ja Vivi seurasivat esimerkkiä. Ihme kyllä villi gargant pysähtyi syömään kukkia.
Välittömästi Zidane nosti Vivin sen selkään. Pelokkaana pikkumaagi tarttui olennon karvaiseen ruumiiseen. Seuraavaksi kyytiin pääsi Garnet. Quina käveli paikalle ja vilkaisi kysyvästi nuorukaista. Tämä kohautti olkapäitään. Miten hän muka pystyisi nostamaan Quinan otuksen kyytiin? Ongelma ratkesi sillä, että Quina käski häntä hyppäämään itse kyytiin. Sitten hän tarttui gargantin karvoihin kiinni kammeten itsensä sen selkään.
Samassa gargant jo pyrähtikin liikkeelle. Se ei ollut tottunut ylimääräiseen painoon selässään toisin kuin sen kesytetyt lajitoverit. Se juoksi päättömästi kattoa pitkin. Quina roikkui vaarallisesti sen karvoissa käsiensä varassa. Zidane yritti ojentaa kätensä hänelle, mutta ei ylettynyt. Sen sijaan hän oli pudota itsekin.
Tuntui kuin aikaa olisi kulunut tuntitolkulla, vaikka he olivat luultavasti roikkuneet gargantin selässä vain hetken. Yhtäkkiä se kuitenkin pysähtyi kuin seinään, ja he lensivät pysähdyksen voimasta sen kyydistä. Päästyään eroon kyytiläisistään gargant lähti rauhallisesti kulkemaan eteenpäin kattoa pitkin.
Zidane hieroi päätään ja katseli ympärilleen. He olivat matalassa luolassa, josta johti käytävä ylöspäin. Käytävän päässä kajasti valoa. Hän kiskoi nopeasti ystävänsä ylös, ja yhdessä he juoksivat käytävään. Pian käytävä avautui suuremmaksi luolaksi, jonka suuaukko suorastaan kylpi valossa. Silmiään siristellen pieni joukkio marssi ulos.
"Tämä valo…" Zidane sanoi. "Täällä ei ole usvaa."
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!