Sävel elämälle: Luku 23

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 23

Aurinko oli noussut jo korkealle, kun ministeri Artania vei hallitsija Cid Lindblumin kaupungille. Ministeri halusi esitellä kaupungin korjaustöiden etenemistä, jotta olisi saanut hallitsijansa edes hieman piristymään. Alexandrian tuho oli ollut kauhea, joten hallitsijalle teki varmasti hyvää nähdä, että Lindblum oli jo toipumassa. Siksipä toipuminen olisi mahdollista myös Alexandrialle.

”Kuten voitte nähdä, korjaustyöt edistyvät hyvää vauhtia”, ministeri Artania sanoi viitaten rakennukseen, joka oli jo lähes entisellään.
”Hyvä. Me olemme alkaneet rakentaa kolmatta ilmalaivaa. Sekin sujuu melko hyvin, koska monet insinöörit teollisuusalueelta ovat tarjoutuneet avuksi”, Cid puolestaan kertoi. Palattuaan Alexandriasta hän oli pyrkinyt huolehtimaan kaikkien hyvin voinnista ja ryhtynyt sitten suunnittelemaan entistä parempaa ilmalaivaa saadakseen hetkeksi muuta ajateltavaa. ”Kansamme on vahvaa, en ole tajunnut sitä aiemmin”, Cid lisäsi vielä. Hän todellakin toivoi, että alexandrialaiset selviytyisivät yhtä hyvin kuin lindblumilaiset.
”He uskovat teihin, hallitsija”, ministeri Artania huomautti. ”Se tekee heistä niin vahvoja. He ovat ylpeitä saadessaan olla lindblumilaisia.”

Cid ei sanonut mitään. Totta kai hänestä oli hyvä, että kaupunkilaiset luottivat häneen. Hän halusikin olla heille tärkeä ja uskottu henkilö, mutta jälleen kerran tilanne toi hänen mieleensä Alexandrian. Garnet oli nyt Lindblumissa, eikä oman kansansa luona, joten miten kansa selviytyisi ilman häntä. Kuningatar oli kuitenkin ollut tajuttomana kolme päivää, joten häntä ei mitenkään voinut vaatia palaamaan kansansa luokse vielä. Toivottavasti alexandrialaiset luottaisivat kaikesta huolimatta Garnetiin, ja pärjäisivät kuningattaren paluuseen asti kenraali Beatrixin johdolla.

Samassa kahden miehen – tai yhden miehen ja oglopin, miten vain – takaa kuului kovaääninen aivastus. Kumpikin kääntyi ympäri ja näki, että Zidanen ottoisä ja Tantaluksen johtaja, Baku, saapui paikalle Zidanen ystävän, Blankin, kanssa.
”Baku?” Cid varmisti, sillä hän ei ollut nähnyt miestä aikoihin. Itse asiassa hän muisti keskustelleensa Tantaluksen johtajan kanssa viimeksi silloin, kun hän oli suunnitellut Garnetin sieppaamista.
”Hei, hallitsija. Mitä on tekeillä?” Baku tiedusteli.
”Olen väsynyt, koska olen työskennellyt ympäri vuorokauden uuden ilmalaivan parissa”, Cid kertoi rehellisesti ja sai sitten ajatuksen. ”Miksette te tulisi auttamaan meitä?”
”Tarkoitatteko meitä kumpaakin?” Baku kysyi hämmästyneenä. Hänestä oli jo sinällään outoa, että hallitsija suhtautui Tantaluksen joukkoon suopeasti, olivathan he vain ryhmä varkaita, jotka tekivät jonkinlaista teatteria. Vielä oudompaa oli se, että nyt hallitsija halusi jo toisen kerran heidän apuaan.

”En minä tosissani ollut”, Cid naurahti nähdessään Bakun ilmeen. ”Minulla on tarpeeksi hyviä työntekijöitä asian kimpussa.”
”Ai…” Baku sanoi tuntien itsensä typeräksi. ”Tiedättekö, onko Zidane kunnossa?” hän kysyi sitten vaihtaakseen puheenaihetta.
”Hän on ihan kunnossa. Uskoisin, että hän on jo hereilläkin”, Cid vastasi suopeasti. Hän oli alkanut arvostaa tuota epäkohteliasta varasta päivä päivältä enemmän, sillä olihan Zidane pelastanut hänen veljentyttärensä hengen.
”Blank, mene katsomaan, miten hän voi”, Baku sanoi vieressään seisovalle nuorelle miehelle, joka nyökkäsi ja aikoi poistua saman tien paikalta. Ennen kuin hän ehti kovin kauas, Cid huusi hänen peräänsä, että hänen pitäisi käskeä Zidanea tulemaan valtaistuinsaliin.

***

Zidane tosiaan oli jo hereillä, mutta hän ei ollut vielä vaivautunut nousemaan mukavasta vuoteestaan. Hän ei ollut koskaan aiemmin yöpynyt linnassa, eikä hänellä siis ollut ollut aavistustakaan, miten mukavat ja pehmeät sängyt siellä oli. Tavallinen olkipatja tuntui nyt kovin epämukavalta ajatukselta. Luksukseen saattoi näköjään tottua liiankin helposti.

Hitaasti nuorukainen alkoi muistella tapahtumia. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten hän oli lopulta päätynyt linnaan ja tähän mukavaan sänkyyn. Viimeinen asia, jonka hän muisti, oli, että hän oli hypännyt pelastamaan Garnetia ja Eikoa nuoran varassa. Garnet oli pidellyt hänestä tiukasti kiinni, mutta mitään muuta hän ei sitten muistanutkaan.

Entä sitten Eiko ja Garnet? Olivatko tytöt kunnossa? Kyllä kai heidän täytyi olla, koska Zidanekin oli pelastunut. Tuskin heitäkään olisi pulaan jätetty. Ehkä tytöt nukkuivat parasta aikaa joissain toisissa suuren linnan makuuhuoneista.

Zidane nousi vuoteestaan ja venytteli autuaasti. Ikkunan takaa paistoi aurinko jo korkealla taivaalla. Täytyi olla ainakin puolipäivä. Nopeasti nuorukainen kiskoi vaatteensa päälleen. Niitä ei onneksi tarvinnut etsiä kovin kaukaa, sillä ne oli laskostettu siistiin pinoon koristeellisen tuolin päälle. Myös Zidanen saappaat löytyivät helposti. Ne olivat puhdistettuina ja kiillotettuina lattialla tuolin edessä.

Nuorimies aikoi juuri poistua makuuhuoneestaan etsimään Garnetia, kun ovi kävi ja Blank ilmestyi paikalle.
”Zidane. Miten oikein voit?” Blank kysyi huolestuneena.
”Ihan hyvin kai”, Zidane vastasi ja raapi päätään. ”Mitä minulle muuten tapahtui?” hän kysyi toivoen, että Blank osaisi selittää tilannetta vähän paremmin.
”No, tilanne Alexandriassa oli melko kaaosmainen. Kuulin, että Cidillä ja kumppaneilla meni ikuisuus löytää teidät kolme”, Blank selosti yrittäen muistella, mitä kaikkia huhuja oli kuullut Alexandrian tuhon jälkeen. Hän oli itsekin onnistunut pelastautumaan kaupungista kuin ihmeen kaupalla, mutta harmitteli nyt, ettei ollut jäänyt taistelemaan viattomien kaupunkilaisten puolesta.

Zidane loi hitusen ärtyneen katseen ystäväänsä ja rykäisi äänekkäästi. Teko palautti Blankin takaisin maanpinnalle ja hän virnisti Zidanelle anteeksipyytävästi.
”Sinä olit ainoa, joka satutti itsensä. Muut selvisivät ihan ehjin nahoin”, Blank kertoi. ”Kuulin, että suoritit jonkin hullun stuntin.”
”Niin”, Zidane myönsi. ”Eiko ja Dagger olivat vaarassa, joten…”
”Aina esittämässä”, Blank tuhahti. Toisinaan hän kadehti Zidanea siitä, että tämä uskalsi kerta toisensa jälkeen leikkiä sankaria, mutta toisaalta se ei ollut kadehtimisen arvoinen asia. Joku kerta Zidane vielä tapattaisi itsensä käytöksensä takia.

”Loukkaannuit aika pahasti”, Blank jatkoi kertomustaan. ”Sen jälkeen, kun teidät oli löydetty, teidät vietiin ilmalaivaan ja lensitte tänne.”
”Vau, en muista mitään tuosta”, Zidane sanoi yhä vain hämmästyneempänä. Hän oli toki telonut ennenkin itsensä seikkaillessaan, mutta näin pahasti ei ollut koskaan käynyt. Ilmeisesti hän oli lyönyt päänsä melko kovaa, koska hänellä ei ollut minkäänlaisia muistikuvia mistään ilmalennosta takaisin Lindblumiin.
”Ei mikään ihmekään. Olet nukkunut kolme päivää”, Blank kertoi saaden Zidanen yhä vain enemmän hämilleen.
”Todellako?” Zidane kysyi, ja Blank nyökkäsi hänelle. No, nyt ainakin selvisi, miksi Zidanella oli niin kauhea nälkä. Hänen täytyisi etsiä itselleen syötävää… heti, kun hän olisi ensin löytänyt Garnetin ja selvittänyt, että tyttö olisi varmasti kunnossa.
”Ai niin, Cid halusi, että menet käymään valtaistuinsalissa”, Blank muisti vielä huomauttaa. Hän alkoi tehdä lähtöä, sillä Baku varmasti jo odotteli tietoa siitä, oliko Zidane varmasti kunnossa vai oliko Cid vain puhunut lämpimikseen.

Zidane nyökkäsi ystävälleen ja suuntasi sitten makuuhuoneen ovelle. Hän päätti etsiä Garnetin käsiinsä ensiksi ja sitten mennä katsomaan, mitä asiaa Cidillä oli. Ehkäpä hän sen jälkeen pääsisi vihdoin syömäänkin.

Blank seurasi ystäväänsä ulos huoneesta. Yhdessä he kulkivat linnan halki pois yksityistiloista. Lopulta Blank lähti sisäänkäynnin suuntaan palatakseen kaupungille, kun taas Zidane suunnisti hissille. Hän oli melko varma, että löytäisi Garnetin samasta paikasta kuin silloin, kun olivat ensimmäistä kertaa saapuneet yhdessä Lindblumiin. Jos kuningatar taas olisi jossain muualla kuin yläkerroksen teleskoopilla, hänet voisi olla vaikea löytää, sillä linna oli erittäin suuri, eikä Zidanella ollut aavistustakaan, mikä makuuhuoneista oli Garnetin.

Zidanella kävi kuitenkin tuuri, sillä Garnet oli juuri siellä, missä hän oli olettanutkin tytön olevan. Garnet nojasi tornin kaiteeseen ja katseli maisemia.
”Kappas, kukas se täällä on?” Zidane naurahti ja sai Garnetin kääntymään ympäri. Tyttö ei näyttänyt kovinkaan iloiselta, vaan pikemminkin päinvastoin. ”Hemmetti, selvisimme melkoisesta tilanteesta. En ihan oikeasti uskonut, että niin kävisi, mutta kuten voit nähdä; olen täysissä ruumiin ja sielun voimissa”, Zidane selosti arvelleessaan, että Garnetin synkkä ilme johtui vain huolesta. Tyttö ei kuitenkaan näyttänyt piristyvän yhtään.
”Dagger, onko jotain vialla?” Zidane kysyi viimein, kun tyttö näytti yhä vain synkeältä.

Garnet puisteli päätään, eikä vastannut nuorukaiselle mitään. Nyt Zidanea alkoi jo todenteolla huolestuttaa. Kaikki ei ollut niin kuin olisi pitänyt.
”Ahaa, olet niin iloinen nähdessäsi minut, ettet saa sanaa suustasi. En tiennytkään, että rakastat minua niin paljon”, Zidane naurahti ja yritti kääntää tilanteen vitsiksi. Garnet kuitenkin pysyi onnettomana ja äänettömänä. Zidanelle tuli vahva epäilys, että hän oli tehnyt jotain pahasti väärin. ”Hyvä on, mitä minä tein väärin?” poika kysyi vakavissaan.

Taaskin Garnet vain pudisti päätään. Zidane tuijotti tyttöä ihmeissään, miksei tämä voinut vastata hänelle? No, ehkä Garnet olikin vain liian väsynyt puhuakseen. Brahnen kuoleman jälkeen oli tapahtunut todella paljon, eivätkä tapahtumat olleet varmastikaan olleet Garnetille helppoja. Tytön täytyi olla uuvuksissa.
”Hei, mennään käymään kaupungilla!” Zidane ehdotti innoissaan. Ehkä pieni kävely piristäisi Garnetia. ”Siitä tulee hauskaa!”

Garnetin reaktio sai kuitenkin jälleen pojan hämilleen. Tyttö painoi päänsä alas synkkääkin synkempänä, eikä vastannut mitään. Zidanenkin mieliala laski huomattavasti. Ehkäpä hän vain ärsytti tyttöä. Garnet olisi parasta jättää rauhaan siihen asti, että hän piristyisi edes hieman.
”Sinulla on varmaan paljon mietittävää. Anteeksi, että vaivasin. Nähdään joskus myöhemmin”, Zidane sanoi virnistäen tekopirteästi ja poistui sitten tornista. Nyt hän suuntaisi Cid luokse ja sitten syömään.

Garnet tuijotti Zidanen perään mykkänä edelleen. Pienen pieni hymynkare nousi hänen huulilleen, vaikkei hän tuntenutkaan oloaan erityisen iloiseksi. Zidane oli oikein suloinen kohdellessaan häntä noin hyvin, kunpa hän vain olisi voinut kertoa sen pojalle.

***

Cid istui jo valtaistuimellaan odottamassa Zidanea. Oglop katsoi nuorukaista tarkasti ja saattoi jopa hymyillä. Hyönteisen kasvoilta oli kuitenkin vaikea sanoa, hymyilivätkö ne vai eivät.
”Sankari on siis vihdoin herännyt”, Cid totesi iloisesti. Zidane kuuli miehen äänestä, että tämä todella arvosti hänen tekoaan.
”Kuulin, että halusitte tavata minut”, Zidane varmisti. ”Mistä on kyse?”
”Kun pohdimme uudestaan hyökkäystä Alexandriaan, saimme selville mielenkiintoisia tosiseikkoja”, Cid kertoi puhuen nyt huolestuneella äänellä. ”Sellaisia asioita, jotka teidän kaikkien tulisi tietää.”
”Muut ovat konferenssihuoneessa. Voimme aloittaa kokouksen koska tahansa”, juuri huoneeseen astunut ministeri Artania ilmoitti. Cid nyökkäsi hänelle tyytyväisenä.

Ministeri kehotti Zidanea seuraamaan häntä. Poika kulki kiltisti vanhemman miehen perässä, mutta kirosi silti mielessään, koska kokous viivyttäisi edelleen hänen syömään lähtemistään. Totta kai häntä kiinnosti, mitä oli tekeillä, mutta juuri nyt häntä kiinnosti kuitenkin enemmän tukeva ateria.

Ministeri ohjasi Zidanen kerrosta alemmas. Konferenssihuone sijaitsi suoraan valtaistuinsalin alla. Huoneeseen olivat kokoontuneet jo kaikki, jotka olivat ottaneet osaa Alexandrian tapahtumiin. Eiko, Vivi, Freya ja Amarant istuivat suuren pöydän ääressä, kun taas Steiner seisoskeli sivummalla levottomana. Hän oli huolissaan niin Garnetista kuin Beatrixistakin. Hänen oli ollut hieman vaikea valita, olisiko hän jäänyt auttamaan Beatrixia Alexandrian uudelleen rakentamisessa vai tullut tänne Lindblumiin suojelemaan Garnetia. Lopulta hän oli kuitenkin muistanut valansa ja suunnannut Lindblumiin.

Samassa kun Zidane asteli huoneeseen ministeri Artanian perässä, Cid laskeutui sinne valtaistuimellaan, joka toimi myös hissinä. Tämän ajatuksen hän oli saanut, koska oglopina hän ei pystynyt liikkumaan yhtä nopeasti kuin miehenä. Hissi siis helpotti hänen liikkumistaan valtaistuinsalista konferenssihuoneeseen, joita hän joutui työnsä puolesta käyttämään linnassa eniten.

”Ovatko kaikki paikalla?” Cid kysyi, kun valtaistuin oli täysin laskeutunut.
”Prinsessa puuttuu vielä”, Steiner vastasi. Jostain syystä hän ei vieläkään osannut ajatella Garnetia kuningattarena. Prinsessa tuntui miehestä paljon luonnollisemmalta nimitykseltä.
”Minä käyn hakemassa hänet!” Eiko ilmoitti innoissaan ja ryntäsi ulos huoneesta. Zidane olisi halunnut estää tyttöä ja kertoa kaikille, että Garnet varmastikin halusi olla rauhassa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan, kun Eiko oli jo rynnännyt pois ja Cid puolestaan aloittanut kokouksen.

***

Garnet seisoskeli edelleen teleskoopin luona ja tuijotteli alhaalla avautuvia maisemia. Hän ei kuitenkaan jaksanut ihailla niiden kauneutta, sillä monet muut asiat painoivat hänen mieltään. Alexandria oli tuhoutunut ja monia viattomia ihmisiä oli kuollut, vaikka Garnet olikin yrittänyt suojella kaupunkia. Ne, jotka olivat selviytyneet olivat nyt kodittomia ja epätoivoisia.  Garnet ei vieläkään voinut uskoa, että tapahtumat olivat todella totta. Hän myös epäili, ettei hänen olisi pitänyt kuunnella Eikoa ja kutsua Alexanderia. Ehkä jos eidolon ei olisi tullut paikalle, ei Bahamut olisi välttämättä hyökännyt uudestaan, eikä linna romahtanut… ehkä taistelu olisi voitettu, jos hän olisi toiminut oikein.

Garnet syytti kaikesta tapahtuneesta itseään. Hänen ei olisi alunperinkään pitänyt karata kotoa, koska nyt hän oli sotkenut kaikki muutkin mukaan asioihinsa: Zidanen, Steinerin, Vivi ja ties kenet muun. Jos hän olisi pysynyt kotonaan äitinsä luona, hän olisi ehkä voinut estää tätä aloittamasta sotaa Lindblumia ja Burmeciaa vastaan. Kaikki olisi saattanut olla toisin, jos hän vain olisi pysynyt kotona.

Lisäksi Garnet oli nyt varma, ettei hänen olisi pitänyt ottaa kruunua vastaan hänen äitinsä kuoleman jälkeen. Hän ei ollut ansainnut sitä kunniaa, mutta hän oli kuvitellut, että olisi saanut järjestettyä asiat paremmin. Sen sijaan hän oli tehnyt kaikki onnettomiksi ja aiheuttanut katastrofin, jonka seurauksena alexandrialaisilla ei enää ollut koteja. Hän oli tehnyt kaiken väärin, eikä hän todellakaan tiennyt, miten olisi voinut korjata asiat.

***

”Kaupunki on nyt palasina, ja monet viattomat saivat surmansa”, Steiner sanoi masentuneena muille. Hän oli saanut taistella oman henkensä puolesta, eikä sen vuoksi ollut kyennyt pelastamaan kovinkaan monta kaupunkilaista.
”Voin kuvitella”, Cid vastasi. Hän muisti yhä, millaista Lindblumissa oli ollut Brahnen hyökkäyksen jälkeen.
”Hänen korkeutensa on epätoivoinen”, ministeri Artania huomautti tarkoittaen Garnetia, joka oli pysytellyt yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa kaikki hyökkäyksen jälkeiset kolme päivää.

Steiner nyökkäsi ministerille, sillä hän oli samaa mieltä. ”En ole koskaan aiemmin todistanut sellaista tragediaa. Emme voineet tehdä mitään. Vaikka taistelimme tosissamme, siitä ei ollut hyötyä. Beatrix ja minä saimme taistella henkemme edestä…”
”Me olemme käyttäneet paljon aikaa ja vaivannäköä rakentaaksemme Lindblumin uudelleen. Luulen kuitenkin, että kestää paljon kauemmin, että kansamme toipuu menetyksistään. Niillä, jotka selviytyivät, on pitkä tie edessään”, ministeri Artania totesi. Hän tiesi, että alexandrialaisilla oli edessään yhtä kovat ajat kuin Lindblumin väelläkin.

”Burmecia, Cleyra, Lindblum ja Alexandria”, Freya listasi. ”Kuja on tuhonnut kaikki suuret kaupungit. Mitä hän oikein yrittää saavuttaa?”
”Kuka tietää? Mennään vain nappaamaan hänet!” Zidane sanoi yhtä aikaa innoissaan ja raivoissaan. Hän ei juurikaan välittänyt tällaisista keskustelutilanteista, sillä hän oli enemmän toiminnan ystäviä.
”Ei se ole niin helppoa. Kuja on voimakkaampi kuin me. Miten muka ajattelit taistella häntä vastaan?” Amarant tuhahti happamasti. Häntä ärsytti suunnattomasti Zidanen tapa rynnätä tilanteesta toiseen miettimättä lainkaan, mitä tämä teki. Ja siitä huolimatta, Zidane näytti aina selviytyvän parhain päin, mikä ärsytti Amarantia vieläkin enemmän.

Kun Zidane ei sanonut mitään, Cid puuttui puheeseen. ”Kuja on tosiaan monien mysteerien mies. En vieläkään voi uskoa, mitä näin, kun pakenimme Alexandriasta…”
”Mitä te sitten näitte?” Zidane kysyi helpottuneena, että sai vaihtaa puheenaihetta näyttämättä idiootilta.
”Näin hänen lähtevän varastetulla ilmalaivallani, Hilda Garde 1:llä”, Cid sanoi. Hän oli koko ajan luullut, että hänen vaimonsa oli varastanut ilmalaivan lähtiessään Lindblumista. ”Näin myös, että laivalla oli mustia maageja, eivätkä he olleet samanlaisia kuin ennen. He puhuivat normaalisti.”
”EIKÄ!!!” Vivi huusi. Pieni maagi ei voinut uskoa korviaan. Hän oli pitänyt mustia maageja sukulaisinaan ja ystävinään. Eivät he voineet olla Kujan puolella.
”Ei voi olla totta. Oletteko aivan varma?” Zidane kysyi.
”Siitä ei ole pienintäkään epäilystä”, Cid vastasi harmissaan. Hänestäkään uutiset eivät olleet hyviä.
”Miksi? Miksi he ovat liitossa Kujan kanssa?!” Vivi raivosi epätoivoisesti.

***

Hilda Garde 1:n, jonka Cid oli vasta kolme päivää sitten nähnyt ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa, oli laskeutunut suuren luolan edustalle aavikolle. Kuja seisoi ilmalaivan kannella ja pohdiskeli tilannettaan. Garland oli vienyt Invinciblen, mutta onneksi Kujalla oli myös toinen ilmalaiva, jonka hän oli saanut erään onnekkaan sattuman seurauksena. Niinpä hän oli päässyt poistumaan paikalta hoidettuaan tehtävänsä.

”Se räjähdys melkein tuhosi laivamme”, Kuja pohdiskeli ääneen. Hilda Garde oli todellakin vahingoittanut hieman Invinciblen iskusta, mutta Kuja oli ehtinyt ohjata laivan tarpeeksi kauas Alexandriasta, ettei se ollut kuitenkaan vahingoittunut täysin lentokelvottomaksi. ”Hetken ajan luulin, että olin… Hah, mitä minä oikein mietin. Mitä se vanha hullu, muka voisi tehdä minulle? Hän ei voi tappaa minua! Mikään ei voi!”

Kuja hymyili itsekseen. Hän uskoi aivan varmasti, ettei Garland voisi tehdä hänelle mitään. Mitä sitten, jos Garland kuvittelikin olevansa hänen isänsä? Kuja päättäisi itse, mitä tekisi, eikä ukko voisi sille yhtään mitään.
”Sitä paitsi hän on myöhässä. Olen jo laittanut pyörät pyörimään”, Kuja hymähti tyytyväisesti. Hän käveli laskusillalle kahden mustan maagin seuratessa hänen perässään. ”En anna sen vanhuksen estää minua”, Kuja huomautti maageille, jotka tyytyivät nyökkäämään hänelle.

Samassa Zorn ja Thorn ilmestyivät paikalle luolan perältä. He olivat livahtaneet ilmalaivaan, kun se oli ollut laskeutuneena Alexandrian lähelle. Nyt he olivat viettäneet jo kolme päivää Kujan salaisessa palatsissa.
”Mitä on tapahtunut?” Zorn kysyi Kujalta. Vaikka hovinarrit olivat olleetkin palatsissa, he eivät olleet vielä saaneet mahdollisuutta keskustella Kujan kanssa. Ilmalaivan ruumassa he olivat tunteneet valtavan tärähdyksen, mutta heillä ei ollut aavistustakaan, mikä sen oli aiheuttanut, eikä kukaan ollut suostunut kertomaan heille mitään näiden kolmen päivän aikana.
”Kamalia loukkaantumisia sinä olet kärsinyt”, Thorn lisäsi perään.
”Olkaa hiljaa!” Kuja ärähti. Häntä ärsytti, että hovinarrit olivat tunkeneet jäniksinä hänen ilmalaivaansa, mutta kun he nyt kerran olivat täällä, hän voisi ehkä hyödyntää heitä myöhemmin jotenkin. Siispä hän ei ollut hankkiutunut kiusankappaleista eroon. ”Jos en voi saada Alexanderia, olkoon niin”, hän sanoi todistaakseen, että menetykset eivät haitanneet häntä. ”Löydän toisen eidolonin kyllä riittävän pian.”

Kuja kääntyi ympäri puhuakseen toiselle mustista maageista. ”Hei, sinä”, hän sanoi pienempi kokoiselle.
”Niin. Olen herra 234”, maagi vastasi.
”Turpa kiinni! En kysynyt numeroasi!” Kuja ärähti. ”Ovatko korjaustyöt jo valmiina?”
”Kyllä”, maagi sanoi hitusen loukkaantuneella äänellä.
”Oli jo aikakin”, Kuja murahti. Zidane sinun osasi näytelmässäni ei ole vielä ohitse, mies mietti mielessään toivoen salaa, että Zidane olisi todella voinut kuulla ajatuksen. ”Menen lepäämään, jatkakaa töitä!” hän sanoi maageille ennen kuin lähti luolan perälle päästäkseen ylelliseen palatsiinsa.

***

”… joten teidän vaimonne suuttui teille ja muutti teidät oglopiksi”, Steiner ynnäsi, kun Cid oli kertonut, miksi Hilda Garde 1:sen joutuminen Kujan käsiin vaivasi häntä.
”Surullinen tarina vai mitä? Rietas käytökseni johti ikäviin seurauksiin”, Cid totesi. Oli ollut kova pala myöntää kaikille, mitä oli todella tapahtunut, mutta tässä tilanteessa ei tuntunut olevan muutakaan vaihtoehtoa.
”Mutta miten Kuja sai Hilda Garde –ilmalaivan käsiinsä?” Steiner kummasteli.
”Sen minäkin haluaisin tietää”, Cid sanoi. ”Hän luultavasti käyttää sitä kaheleihin suunnitelmiinsa jatkossakin, mitä ne sitten ovatkin. Joka tapauksessa minun täytyy saada sekä Hilda että hänen ilmalaivansa takaisin.” Cidillä oli vahva epäilys, että Kujalla saattaisi olla jotain tekemistä hänen vaimonsa katoamisen kanssa. Kenties juuri Kuja oli vihjaissut naiselle Cidin uskottomuudesta, sillä ei kai Hilda olisi voinut saada sitä mitenkään muuten selville.

”Mikä häpeä hallitsijalle päätyä tuohon tilaan”, Freyakin totesi. ”Emme kuitenkaan voi sivuuttaa tilannetta. Meidän täytyy pysäyttää Kuja jotenkin.” Alkoi vaikuttaa siltä, että heillä kaikilla oli omat syynsä saada Kuja vastuuseen tekemisistään. Cid halusi vaimonsa ja ilmalaivansa takaisin, Freya itse halusi kostaa Burmecian ja Cleyran vuoksi, Steiner halusi suojella Garnetia, kuten myös Zidane. Vivi puolestaan halusi selvittää, miksi musta maagit olivat yhtäkkiä kääntyneet Kujan puolelle. Vain Eikolla ja Amarantilla ei tuntunut olevan selviä motiiveja. He kumpikin vain halusivat seurata Zidanea omista syistään.

”Freya on oikeassa. Meidän täytyy hoidella Kuja ennen kuin on liian myöhäistä”, Steinerkin myönsi.
”Se on helpommin sanottu kuin tehty”, Zidane sai vihdoin taas suunsa auki. Hän oli tämän ajan pohdiskellut Amarantin sanoja ja todennut miehen olevan oikeassa. ”Emme tiedä, missä Kuja on, eikä meillä ole edes ilmalaivaa, jolla etsiä häntä.”
”Zidane on oikeassa. Numero 2 ei ole vielä lentokunnossa, enkä pysty valmistamaan seuraavaa, koska olen tässä tilassa. Jos vain olisin edelleen mies…” Cid manaili. ”Artania, eikö mitään ole todella tehtävissä?”
”Olen puhunut asiasta tohtori Totin kanssa”, ministeri vastasi. ”Hänen pitäisi saapua tänne koska tahansa.”
”Sepä hienoa. Olen varma, että tohtori on suureksi avuksi”, Steiner sanoi innostuneena. Hän piti tuosta vanhasta miehestä, jolla oli ylisuuri nenä. Tohtori Totilla oli aina viisaita ajatuksia ja hän auttoi muita, jos vain suinkin pystyi.

Joukkio sai odotella vielä tovin, mutta lopulta tohtori Tot saapui linnaan. Hänellä oli mennyt matkantekoon jonkin aikaa, sillä oli kestänyt tovin ennen kuin hän oli saanut pelokkaan gargantin suostuteltua viemään hänet tunnelia pitkin Huippukalliolle. Ilmeisesti gargant pelkäsi edelleen jättiläiskäärmettä, joka oli aiemmin hyökännyt sen kimppuun tunnelissa.

”Olen pahoillani, että olen myöhässä”, tohtori Tot sanoi hieman hengästyneenä. Hän oli tullut Huippukalliolta puolijuoksua Lindblumiin ja oli todennut matkalla olevansa liian vanha ryntäilemään paikasta toiseen.
”Ei, minä olen pahoillani, että jouduin kutsumaan teidät tänne niin lyhyellä varoitusajalla” ministeri Artania sanoi. ”Olen kiitollinen, että voitte luovuttaa meille hieman kallisarvoisesta ajastanne.”
”Ei teidän tarvitse olla niin muodollinen, ministeri hyvä”, tohtori naurahti. Hän oli oikein mielellään tullut Lindblumiin matkan vaikeudesta huolimatta. ”Kuulin, mitä Alexandrialle tapahtui, joten ole helpottunut nähdessäni teidät kaikki elossa.” Tohtori katsoi ympärilleen hymyillen kaikille, mutta pian hänen ilmeensä muuttui hämmästyneeksi. ”Missä prinsessa on? Ja Eiko? En näe häntäkään. Ovatko he kunnossa?”
”Älä huolehdi turhaan, tohtori. Eiko on juuri etsimässä Daggeria”, Zidane kertoi vanhalle miehelle.
”Mikä helpotus”, tohtori huoahti ja hymyili jälleen.
”No niin, tohtori… Minä tässä pohdiskelin –” Cid aloitti, muttei ehtinyt selittää ongelmaansa, sillä juuri sillä hetkellä Eiko ryntäsi huoneeseen hätääntyneenä.
”HEI!” tyttö huudahti.
”Hemmetti, mitä nyt?” Zidane kääntyi ovelle päin nähdäkseen, mikä Eikolla oli hätänä.

Tot ei ilmeisesti tajunnut tytön olevan hädissään, sillä vanhus naurahti iloisesti ja kääntyi katsomaan Eikoa.
”Huomaan, että olet yhtä energinen kuin ennenkin.”
”Kyse on Daggerista. Hän…” Eiko selosti välittämättä tohtorin kommentista lainkaan.
”Mitä? Mikä on vialla?” Zidane huudahti ja teki jo lähtöä huoneesta.
”Luulen, että hän on menettänyt äänensä. Hän ei pysty puhumaan enää”, Eiko kertoi surullisena.

Kaikki tuijottivat pikkutyttöä uskomatta kuulemaansa. Zidane tajusi samassa, miksei Garnet ollut vastannut hänelle aiemmin. Miksei hän ollut ymmärtänyt, mikä tytöllä oli ollut hätänä? Hän oli vain kuvitellut Garnetin haluavan olla rauhassa. Kuinka typerää…
”Tule mukaani. Hän on huoneessaan!” Eiko kiirehti Zidanea ja ryntäsi itse ulos konferenssihuoneesta.

Zidane vilkaisi muita huoneessa olijoita ja pyysi näitä odottamaan hetken. Sitten hän pyysi tohtori Totin mukaansa ja suuntasi ovelle päin.
”Minä tulen myös”, Steiner ilmoitti ja lähti kaksikon mukaan. Hänkin halusi olla mukana auttamassa Garnetia.
”Parempi, että peruutamme kokouksen”, Cid totesi. ”Zidane, raportoi minulle myöhemmin hänen tilastaan.” Zidane nyökkäsi hallitsijalle ja poistui sitten vihdoin huoneesta Steinerin ja tohtori Totin kanssa.

Eiko johdatti muut Garnetin huoneeseen melkoista vauhtia. Tohtorit Tot alkoi jälleen huohottaa, mutta pysytteli kuitenkin muiden mukana.
”Hän istuu sängyllä”, Eiko ilmoitti tempaistessaan oven auki.
”Dagger?” Zidane kysyi heti, kun pääsi sängyn luokse. Garnet vilkaisi häntä, muttei vastannut mitään. Myös tohtori Tot yritti saada kuningattaren puhumaan, ilman tuloksia.
”Tämä on huono vitsi. Etkö voi tehdä mitään, tohtori?” Zidane kysyi kääntyä katsomaan Totia.
”Mikä onnettomuus”, tohtori sanoi synkästi. ”Prinsessa on todellakin menettänyt äänensä. Hänen äitinsä kuoleman ja Alexandrian tuhon jälkeen… Hän on kokenut liikaa tuskaa.”
”Siinäkö kaikki?! Eikö ole mitään toivoa?!” Zidane raivosi vanhukselle. Kyllä hän tiesi, ettei tilanne ollut tohtorin vika, mutta täytyihän jotain olla tehtävissä.
”Uskoisin sen olevan vain väliaikaista, mutta voi viedä kuukausia, jopa vuosia, ennen kuin hän pystyy puhumaan jälleen. Hänen täytyy ensin toipua surustaan”, tohtori selitti. Hän oli lukenut tällaisista tapauksista joskus aiemmin. Kyse oli selvästi mutismista, jolloin henkilö kadotti oppimansa puheen kokonaan. Hän saattoi kyllä muistaa, miten puhuttiin, mutta hän ei vain kyennyt surultaan tuottamaan puhetta. Yleensä mutismia esiintyi juuri suuren järkytyksen jälkeen, ja Garnet oli jo kokenut kaksi sellaista perätysten. Valitettavasti vaivaan ei ollut muuta parannuskeinoa kuin aika ja henkinen tuki.

”Voimme siis vain odottaa?” Zidane kysyi murheellisena. Saattaisi mennä pieni ikuisuus ennen kuin hän kuulisi Garnetin kauniin äänen jälleen.
”Pelkäänpä niin. Kyseessä ei ole tavallinen tauti. Prinsessan täytyy pitää mielensä rauhallisena. Luulen, että se on ainoa tapa, jolla hän voi selvitä”, tohtori selitti.

”Antakaa minulle anteeksi, prinsessa!” Steiner huudahti ja vajosi polvilleen Garnetin eteen. Hän syytti tytön äänenmenetyksestä täysin itseään. Hänen olisi pitänyt hoitaa velvollisuutensa paremmin.
”Eiko, voitko katsoa Daggerin perään jonkin aikaa?” Zidane kysyi.
”Totta kai. Mitä sinä aiot tehdä?” Eiko puolestaan tiedusteli.
”Etsiä Kujan ja piestä hänet pahemman kerran”, Zidane vastasi vihaisena ja kääntyi sitten uudestaan tohtori Totin puoleen. ”Tohtori, tarvitsen ilmalaivaa löytääkseni Kujan. Kertokaa minulle, miten saamme Cidin takaisin ihmiseksi, koska se on ainoa keino.”
”Rauhoitupa hieman. Mennään tapaamaan hallitsijaa”, tohtori sanoi ja suuntasi makuuhuoneen ovelle. Zidane nyökkäsi ja lähti miehen perään. Ovella hän kuitenkin kääntyi katsomaan Steineriä.
”Vauhtia nyt, ruosteläjä. Ala tulla!”
”Prinsessa, kiltti. Sanokaa jotain!” Steiner soperteli nyyhkyttäessään. Zidane huokaisi raskaasti ja totesi mielessään, ettei ruosteritarista olisi nyt minkäänlaista apua.
”Sinun pitää näköjään huolehtia hänestäkin”, nuorukainen sanoi Eikolle ja lähti sitten Totin perään Cidin luokse.

***

Tot keskusteli pitkän aikaa Cidin kanssa selvittääkseen tarkalleen, miten tästä oli tullut oglop. Lopulta hän totesi, että heidän pitäisi löytää loitsun langettaja, koska kyseinen henkilö olisi ainut, joka saattoi peruuttaa loitsun. Zidane kirosi ääneen kuullessaan vastauksen.

Tohtori vajosi toviksi mietteisiinsä, kunnes sai jonkinlaisen ajatuksen, jonka hän sitten kertoi muillekin.
”Itse asiassa voi olla toinenkin keino. Luin kauan sitten kirjan, jossa puhuttiin metamorfooseista ja niiden vaikutusten peruuttamisesta”, tohtori kertoi mietteliäänä. ”Tosin en tiedä, onko se kovin luotettava lähde, sillä kirja vaikutti hieman koomiselta.”
”Onko mahdollista, että voin kuolla siihen?” Cid kysyi välittömästi.
”En usko, että se on kuolettavaa. Meidän täytyy vain sekoittaa kolmea ainetta ja teidän pitää hieroa seosta vartaloonne”, Tot vastasi.
”No, yritetään sitten”, Zidane sanoi malttamattomana, sillä hän ei halunnut hukata enää yhtään aikaa.
”Helppo sinun on sanoa”, Cid tuhahti.
”Mitkä ne kolme ainesosaa ovat?” Zidane kysyi Totilta välittämättä hallitsijan sanoista.
”Epätavallinen juoma, kauneusjuoma ja outojuoma. Ne täytyy sekoittaa 5:2:3.”
”Menneiden ajan maagikot käyttivät usein noita juomia”, ministeri Artania totesi. ”Ennen niitä sai melkein mistä vain.”
”Niin, luulisi, että noin voimakkaiden aineiden vaikutus olisi eksoottisempikin”, Tot totesi. ”Mutta, kuten annoit ymmärtää, niitä voi olla vaikea  löytää nykypäivänä.”
”Muistelisin, että Cinnalla on epätavallinen juoma”, Zidane sanoi. ”Minä huolehdin tästä. Menen keskustaan etsimään ainesosat.”

Muut toivottivat Zidanelle onnea matkaan. Nuorukainen uskoi itsekin todella tarvitsevansa sitä, sillä vaikka Cinnalla todellakin olisi tarvittava juoma, kahden muun löytäminen saattaisi olla hyvin vaikeaa. Joka tapauksessa hän suuntaisi aivan ensimmäiseksi syömään kunnollisen aterian, ennen kuin hän nääntyisi nälkään.

***

Zidane palasi linnaan vasta illansuussa. Hän oli saanut juosta ympäri kaupunkia ja kysellä ihmisiltä juomien perään. Kovinkaan moni ei ollut edes tiennyt, mistä hän puhui, mutta lopulta hänen oli onnistunut hankkia kaikki kolme juomaa.

Nuorukainen löysi Cid, ministeri Artanian ja tohtori Totin valtaistuinsalista. Kaikki kolme näyttivät ilahtuvan silminnähden hänen paluustaan.
”Sain hankittua ne kaikki ja sekoitin ne valmiiksi tähän pulloon”, Zidane kertoi ja ojensi pullon tohtori Totille. Tämä tarkasteli hetken ajan seosta kiinnostuneena ja ojensi sitten pullon Cidille.
”Testataan sitä saman tien, jos vain olette valmis”, tohtori sanoi oglopille.
”No, mitä helvettiä. Antaa vain mennä”, Cid totesi ja loikki pullon kanssa valtaistuinsalin takana sijaitsevaan yksityishuoneeseen.

Kolme muuta odottelivat innoissaan valtaistuinsalissa. Kaikki toivoivat, että sekoitus todella toimisi, eikä aiheuttaisi katastrofia. Jonkin ajan päästä toisesta huoneesta kuitenkin kuului kiroilua, ja pian Cid loikki jälleen esiin. Tällä kertaa sammakkona.
”Se ei tainnut toimia”, tohtori Tot sanoi.
”Hyvä luoja, hallitsijasta on tullut sammakko!” ministeri Artania huudahti kauhistuneena. Mitä tästäkin vielä seuraisi? Kuinka alamaiset suhtautuisivat hallitsijaansa, jos tieto asiasta pääsisi leviämään?
”Nyt riittää! Ei enää juomia, eikä lääkkeitä! Minä aion löytää Hildan”, Cid meuhkasi. Vihainen sammakko näytti erittäin huvittavalta, mutta kukaan ei uskaltanut nauraa. ”Kerätkää kaikki konferenssihuoneeseen!”

Hetken päästä Zidane oli saanut kaikki kutsuttua konferenssihuoneeseen, jopa Steinerin, joka oli vihdoin lakannut nyyhkyttämästä. Ministeri Artania otti koko joukon vastaan synkkä ilme kasvoillaan.
”Kiitos, että tulitte. Minulla on tärkeä ilmoitus”, hän sanoi ja viittoi sitten sivummalle. Tohtori Tot asteli huoneeseen. Hetken päästä hän väistyi sivummalle ja paljasti hänen takanaan tulleen Cidin muiden katseille.
”Onko hän nyt sammakko?!” Steiner kysyi hämmästyneenä. Ritarilla ei ollut aavistustakaan siitä,  mitä oikein oli tapahtunut.
”Halusin muuttua takaisin mieheksi, mutta tämä oli lopputulos”, Cid valaisi muita. ”Tiedämme kaikki, että Kujalla on kohtalomme avaimet, joten meidän on löydettävä hänet mihin hintaan hyvänsä.”
”Mutta meillä ei ole ilmalaivaa”, Zidane huomautti.
”Voimme käyttää laivaa, jonka Tantalus varasti Alexandriasta”, Cid sanoi. Hän määräsi välittömästi erään huoneen ovella seisovan sotilaan menemään laiturille ja käskemään laittaa laiva lähtökuntoon.
”Minne me nyt sitten aiomme mennä?” Zidane kysyi, kun Cid palasi ovelta takaisin.
”Pohdin sitä edelleen.”

Kaikki olivat hetken hiljaa ja pohtivat tilannetta. Yhtäkkiä Vivi kuitenkin suoristautui ja avasi suunsa.
”Sanoitte, että näitte mustia maageja Kujan ilmalaivalla, joten jos menemme Mustien maagien kylään, saatamme saada jotain selville”, pieni maagi ehdotti. Paitsi että ajatus oli hänestä oikeasti hyvä, hän myös halusi saada itse tietää, mikä oli saanut maagit vaihtamaan puolta.
”Minusta ajatus on hyvä”, Zidanekin huomautti.
”Kyllä, ajatus on suorastaan loistava”, Steinerkin innostui ja kääntyi katsomaan Garnetia. ”Tuletteko tekin, prinsessa?”

Kaikki synkistyivät hieman, kun Garnet ei vastannut mitään. Eiko kuitenkin hoiti tilanteen ja vastasi Garnetin puolesta.
”Tietenkin hän tulee.”
”En ole varma, onko se hyvä ajatus”, Zidane epäröi. Tohtori Tot oli sanonut, että Garnetin pitäisi saada pitää mielensä rauhallisena. Kujan etsiminen ei välttämättä edistäisi tavoitetta.
”Älä huoli, minä pidän huolta hänestä”, Eiko kuitenkin vakuutti.
”Hyvä on sitten”, Cid sanoi. Jostain syystä hän todellakin luotti siihen, että kuusivuotias tyttö pystyi huolehtimaan hänen veljentyttärestään, vaikka Zidane ei ollutkaan asiasta aivan varma. ”Nukutaan yön yli ja tavataan aamulla laiturilla.”

Kaikki nyökkäilivät ja poistuivat sitten paikalta omille teilleen. Zidane päätti vielä käväistä kaupungilla, ennen kuin menisi nukkumaan. Hänen miekkansa ei ollut parhaassa kunnossaan edellisen seikkailun jäljiltä, ilmeisesti se oli vääntynyt hänen pudotessa, joten olisi parasta hankkia uusi.

Niinpä Zidane suuntasi kauppa-alueelle. Siellä häntä kuitenkin kohtasi outo näky. Hän ei ollut uskoa silmiään, mutta lopulta hänen oli pakko todeta, että hän todellakin näki oikein. Quina seisoi suolakurkkuja myyvän naisen kärryjen vieressä naisen raivotessa hänelle.

Zidane muisti kyllä, että he olivat jättäneet Quinan Trenoon, mutta jotenkin tämä oli näköjään päätynyt Lindblumiin. Saadakseen selville, mitä oli tapahtunut Zidane päätti mennä jututtamaan Quinaa ja selvittää samalla, oliko tämä kenties hommannut itsensä vaikeuksiin.

”Hei Quina, missä sinä olet oikein ollut?” Zidane kysyi päästyään kärryjen luokse. Quina kääntyi katsomaan häntä ja hymyili leveästi.
”Zidane! Minä niin onnellinen nähdä sinut!” Quina huudahti innoissaan. ”Tämä henkilö tosi pelottava. Minä tarvita apua.” Hän viittaisi naiseen, joka myi suolakurkkuja ja mulkoili Quinaa vihaisesti.
”Mitä helvettiä sinä puhut?” nainen ärähti Quinalle ja kääntyi sitten Zidanen puoleen. ”Tunnetko sinä hänet?”
”Tavallaan…” Zidane vastasi epävarmasti.
”No, hän käy hermoilleni. Hän söi yhden kurkun ja yritti juosta pois maksamatta sitä”, nainen kertoi vihaisesti.
”En ole yllättynyt”, Zidane totesi. Tempaus kuulosti juurikin Quinan tapaiselta.
”Hän sanoa, että minä maistaa yksi. Minä maistaa yksi. Minä ei tehdä mitään väärää”, Quina puolustautui. Ilmeisesti hän todellakin luuli toimineensa täysin oikein.
”Oletko hullu? Minä menen konkurssiin, jos jakelen ilmaista ruokaa!” nainen kivahti.
”Rauhoitutaanpa nyt. Paljonko hän on velkaa sinulle?” Zidane kysyi. Hän oli valmis maksamaan Quinan velan vain päästäkseen eroon naisesta ja saadakseen tietää, mitä Quinalle oli oikein tapahtunut.
”100 Giliä”, nainen vastasi.

Zidane kirosi mielessään naisen jonnekin hyvin kauas, mutta maksoi pyydetyn summan kuitenkin mutisematta.
”Kiitos ja nyt painukaa kauas täältä”, nainen kehotti.
”Tule, Quina”, Zidane sanoi ja lähti suuntaamaan asekauppaan.
”Kiitos, Zidane. Nyt minä seurata sinua ikuisesti!” Quina sanoi aidosti kiitollisena.
”Ole kiltti ja älä”, Zidane mutisi niin hiljaa, ettei Quina onneksi kuullut mitään.

Nuorukainen pyörähti asekaupassa Quinan kanssa ja hankki itselleen uuden miekan. Se oli melko painava ja kaksiteräinen, mutta Zidane uskoi  pärjäävänsä sen kanssa hyvin. Hänellä oli joskus ollut samanlainen, mutta pienempi, joten hän tarvitsisi vain hieman harjoitusta, ja miekan käyttely sujuisi sen jälkeen hyvin.

Ostosreissun jälkeen Zidane suunnisti takaisin linnalle ja sai vihdoin tilaisuuden kysyä Quinalta, miten tämä oli päätynyt Lindblumiin. Quinan selitys oli melko epäselvää, mutta jonkinlaisen käsityksen Zidane sai tapahtumien kulusta. Nähtyään nelikätisen miehen, joka oli yrittänyt saada Eikoa lähtemään illalliselle kanssaan, Quina oli jahdannut miestä ympäri kaupunkia. Lopulta mies oli kuitenkin onnistunut eksyttämään hänet. Pettyneenä Quina oli yrittänyt löytää ruokaa muualta, muttei ollut löytänyt mitään herkullista. Lopulta hän oli katsellut surkeana jokea ja päättänyt kumartua maistamaan vettä. Hänen otteensa oli kuitenkin lipsahtanut ja hän oli pudonnut veteen. Koska virtaus oli melkoisen nopea, hän oli pian kellunut Trenon ulkopuolelle ja lopulta löytänyt itsensä rannalta lähellä Lindblumia.

Zidane huokaisi raskaasti mielessään. Quina kuulosti kerta kaikkiaan toivottomalta tapaukselta. Silti hänestä saattaisi olla apua taistelussa Kujaa vastaan, joten nuorukainen päätti pyytää Quinaa liittymään mukaan matkaan. Quina suostui oitis ja ihmetteli, miksi Zidane oli edes kysynyt, koska Quinahan oli jo luvannut seurata nuorukaista ikuisesti.

 

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!