Fandom: Final Fantasy IX
Tämä on vanhan ficin
uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se
valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final
Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.
Ficci
julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin
pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla
lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin
käsikirjoitusta.
Sävel elämälle
Luku 26
Kadonnut mantere oli lumen peitossa. Taivas oli pilvinen, ja lunta putoili hiljalleen kohti maata. Ilma tuoksui raikkaalta pakkasesta, ja mereltä kävi hiljainen tuuli. Blank ohjasi laivan mahdollisimman lähelle rantaa ja Ezto Gazan temppeliä muiden penkoessa itselleen jotain tarpeeksi lämmintä ylleen ruumasta.
Lumi narskui joukkion jalkojen alla, kun he suuntasivat temppeliin. Blank jäi jälleen huolehtimaan laivasta, mutta kaikki muut halusivat lähteä maihin. Cid istui enemmän tai vähemmän turvallisesti Quinan hatun päällä ja tärisi kylmästä, sillä hän oli ainoa, jolle ei ollut löytynyt mitään sopivaa päälle pantavaa. Muilla sentään oli jonkinlaiset paksut merimiehien maihinnousutakit, vaikka nekään eivät pitäneet kunnolla kylmää loitolla.
Onneksi lyhyen kävelyn jälkeen kaikki pääsivät kipuamaan ylös temppelin portaita. Niitä seurasi suuri terassi, jonka lattia oli jäätynyt, joten sisälle pääsy oli melkoista luistelua. Lopulta Zidane ystävineen onnistui kuitenkin keplottelemaan itsensä lämpöiseen temppeliin. Heti eteishallissa heitä tuli tervehtimään temppelin apotti.
”Mitä te kerjäläiset haluatte?” mies kysyi. Juuri samalla hetkellä Vivi kompastui liian pitkään takkiinsa ja kaatui nenälleen lattialle. ”Te olette pyhässä paikassa, joten pitäkää pienempää ääntä. Juuri samanlainen kuin muut pystyhatut, ei minkäänlaisia tapoja”, mies moitti maagia.
”Mitä sinä juuri sanoit?” Zidane huudahti innostuneena. ”Onko tänne tullut joku, joka näyttää ystävältäni?” nuorukainen kysyi samalla, kun auttoi Vivin pystyyn.
Apotti tuijotti Zidanea vieläkin vihaisempana kuin oli aiemmin katsellut Viviä. ”Kuinka julkeat puhutella minua noin? Olen Ezto Gazan pappi, sen pyhän paikan, jossa juuri seisotte. Varohan siis sanojasi, lapsi.”
”Kerro minulle, minne he menivät!” Zidane huudahti uudestaan välittämättä miehen vihaisesta ilmeestä ja varoittavista sanoista. ”Oliko heillä mukanaan pieni tyttö? Minun ystäväni henki on vaarassa, joten kerro heti, mitä tiedät!”
”Elämä on tasa-arvoista. Kaikki elävä palaa tähtiin Sielujen polkua pitkin Kimaltelevalle saarelle”, pappi vastasi.
Zidane huokaisi raskaasti. Oli juuri tyypillistä törmätä erittäin epäselvään tyyppiin keskellä pahinta kiirettä.
”Mistä sinä oikein puhut? Oliko mustilla maageilla mukanaan tyttö vai ei?” hän tivasi.
”Miten papin kaapua pitävä mies voi katsoa sormiensa lävitse pahuutta?” Steinerkin huomautti. Hän sattui pitämään Eikosta ihan yhtälailla kuin Vivistäkin, ja halusi myös kiireesti saada tietää, oliko tyttö viety temppeliin.
”Minä vain tarkkailin heitä”, apotti sanoi lopulta. ”Sitä paitsi he eivät tehneet mitään väärää. He tulivat suoraan sisään, sadoittain. Se oli kammottava mustien maagien armeija. He suuntasivat suoraan Gulug-vuorelle, eivätkä edes vilkaisseet minuun päin.”
”Gulug-vuorelle?” Zidane toisti. Hän muisti yhä kiven, jonka oli joutunut hakemaan Kujalle.
”Jättimäinen tulivuori, joka lakkasi toimimasta kauan aikaa sitten”, pappi kertoi. ”Legendan mukaan eräs myyrärotu eli sen kaivoksissa, mutta se oli kauan sitten. Yksikään elävä sielu ei ole astunut niihin sen jälkeen, kun ovi sinetöitiin kiinni salaperäisesti.”
Oli hetken hiljaista. Pappi muisteli, kuinka mustat maagit olivat kulkeneet hänen ohitseen. Yksi heistä oli tosiaankin kantanut pikkutyttöä. Pappi oli pitänyt sitä outona, mutta ei ollut kuitenkaan uskaltanut puuttua asiaan.
”He kulkivat tästä läpi ja menivät suoraan Gulug-vuorelle”, hän sanoi viitaten maageihin.
”Ja? Entä tyttö?” Zidane kysyi malttamattomana.
”Voi kyllä, yksi maageista kantoi pikkutyttöä”, pappi myönsi vihdoin, vaikka aiemmin oli ollut haluton vastaamaan kysymyksiin.
”Sen täytyy olla Eiko!” Vivi huudahti.
”Niin, nyt voimme olla varmoja”, Zidane myönteli. ”Meidän täytyy mennä Gulug-vuorelle.”
Pappi yritti selittää joukolle, ettei vuoren sisälle voinut mitenkään päästä, koska ovi oli sinetöity, mutta kukaan ei enää kuunnellut häntä. Koko joukko pyyhälsi käytävää pitkin eteenpäin siihen suuntaan, johon pappi oli viittonut mustien maagien menneen.
Käytävää pitkin pääsi temppelin taakse. Siellä oli merelle osoittava terassi, josta näki papin mainitsemalle Kimaltelevalle saarelle. Saari oli kokonaan jäätä ja näytti todellakin kimaltavan, vaikka oli pilvistä ja lunta satoi hiljalleen. Kukaan ei kuitenkaan jaksanut kiinnostua kauniista näystä kovinkaan pitkäksi aikaa, sillä terassilta lähti silta suoraan kohti jättimäistä vuorta. Vuoren rinteet olivat lumessa lukuun ottamatta aivan huippua, joten oli vaikea kuvitella sen todella olevan sammunut tulivuori.
Silta päättyi suurille parioville, jotka olivat raollaan. Mitä ilmeisemmin Kuja oli jotenkin onnistunut murtamaan sinetin. Vain hieman epävarmoina kaikki astuivat sisään vuoren kupeesta.
Kesti jonkin aikaa, ennen kuin heidän silmänsä tottuivat punertavanhehkuiseen hämärään. Raollaan olevasta ovesta kävi kylmä tuulenvire heidän selkiinsä, mutta sisällä luolassa oli todella kuuma. Zidanea alkoi epäilyttää, ettei tulivuori ollutkaan lakannut toimimasta, sillä luolassa oli jopa kuumempi kuin Kujan vankilahuoneissa.
”No, aletaan painua”, Amarant ärähti lopulta, kun kukaan ei liikkunut. Hän marssi ensimmäisenä luolaa pitkin eteenpäin muiden kiiruhtaessa hänen peräänsä. Hyvin pian luola avartui hieman ja paljasti jonkinlaisen kaivoskaupungin. Seinien vierustoille oli rakennettu puisia hökkeleitä, joista löytyi ikivanhoja huonekaluja ja astioita. Kaikki petivaatteet olivat jo niin hauraita, että ne muuttuivat tomuksi pelkästä kosketuksesta.
”Se vanha hörhö oli oikeassa sen suhteen, ettei täällä ole ollut ketään pitkään aikaan”, Zidane totesi kolmannen hökkelin tutkimisen jälkeen.
”Hän oli oikeassa myös siinä, että voisit olla hieman kunnioittavampi”, Cid puolestaan mutisi loikkiessaan eteenpäin. Vaikka hän pitikin nuorukaisesta ja arvosti tämän taitoja, Baku oli selvästi unohtanut antaa pojalle tapakasvatusta.
Zidane kohautti olkapäitään, eikä vastannut. Hän oli itseensä tyytyväinen näinkin. Ei hän ollut koskaan tarvinnut hovin hienostelevia tapoja… tai jos oli, ne kyllä sujuivat häneltä kohtalaisesti. Nuorukainen kuitenkin arvosti enemmän suoruutta ja rehellisyyttä kuin hienostelevaa pokkurointia.
”Täällä ei ole muuta kuin vanha kaivo!” Vivi huudahti hieman edempää. ”Tosin sen viereltä lähtee luola, joka näyttäisi johtavan toiseen hökkelikylään.”
Muut kävelivät Vivin luokse. Zidane heitti kaivoon kiven, mutta ei kuullut loiskausta. Sen sijaan kivi kumahteli kaivon seinämistä, kunnes osui johonkin pehmeämpään. Kaivosta kantautui urahdus ja sen jälkeen hieman savua nousi ylös. Sitten oli taas hiljaista.
”Ei hyvältä vaikuta…” Zidane totesi. ”Parasta tutkia ne toisetkin hökkelit.”
Niinpä koko joukko jatkoi matkaansa seuraavaan hökkelikylään. Rakennukset olivat aivan yhtä rapistuneita kuin ennenkin, eikä ketään näkynyt. Zidane epäili kerran nähneensä vilauksen mooglesta, mikä tarkoitti, että vuoren sisälle täytyi päästä toistakin kautta. Tosin mooglet osasivat lentää, joten toisesta kulkureitistä ei välttämättä olisi suurtakaan hyötyä ihmisille.
Kun hökkelikylävisiitti osoittautui turhaksi, joukko palasi takaisin kaivolle. ”Täällä ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta kuin nuo kaksi kylää”, Freya sanoi oltuaan hyvin pitkään hiljaa.
”Meidän täytyy mennä kaivoon”, Vivi huomautti. ”Siellä on jotain… ehkä sieltä pääsee jonnekin.”
Tuntui melko kaukaa haetulta, että Kuja olisi maageineen kivunnut kaivoon, mutta kukaan ei keksinyt parempaakaan ideaa.
”Dagger, Freya ja Cid jäävät tänne ylös vahtiin ja me muut menemme tutkimaan kaivon”, Zidane ilmoitti hetken päästä. Välittömästi Garnet puisteli päätään, ja Freya mulkaisi nuorukaista vihaisesti.
”Me menemme kaikki. Olemme kaikki tässä samassa sopassa, joten sinun on turha nyt alkaa leikkiä suojelevaa herrasmiestä”, rottanainen sanoi kiivaasti. ”Sitä paitsi osaan puolustaa itseäni tarvittaessa.”
”Niin mutta sam… Cid ei ole täysissä voimissaan, eikä Daggerkaan voi ihan hyvin…” Zidane yritti väittää. Vaikkei Garnet pystynytkään puhumaan, hän sentään sai tuhahdettua ja puisteli edelleen päätään, tällä kertaa ärtyneen näköisenä.
”Me tulemme mukaan”, Cid sanoi ja kurnutti lauseensa päälle.
Koska kukaan ei ollut halukas jäämään odottamaan kaivolle, Zidane päätti, ettei halunnut haaskata enempää aikaa väittelemiseen. Hän kehotti Amarantia auttamaan Viviä ja Cidiä, jotta nämä pääsisivät turvallisesti kaivonpohjalle ja tarjoutui itse kuljettamaan Garnetin reppuselässään. Nuori kuningatar kuitenkin kieltäytyi ja tarttui itse kaivon pohjalle johtavaan köyteen alkaen laskeutua sen varassa alas. Onneksi köysi ei ollut sentään yhtä hauras kuin kaikki muu tässä paikassa tuntui olevan ja kesti hyvin nuoren naisen painon.
Zidane seurasi hyvin pian Garnetin perässä. Kaivo tuntui ahdistavan pimeältä ja kapealta, ja lisäksi loputtoman pitkältä. Pitkän laskeutumisen jälkeen Zidanen jalat tapasivat kuitenkin kaivonpohjan. Hän laskeutui aivan Garnetin viereen. Tyttö tärisi ja oli painanut kädet suulleen. Hän tuijotti eteensä silmät suurina.
Nuorukainen käänsi katseensa samaan suuntaan Garnetin kanssa ja henkäisi syvään. ”Hemmetti”, hän kuiskasi ja piti samalla äänensä mahdollisimman hiljaisena. Kaivo laajeni suureksi luolaksi, jonka pohjalla nukkui lohikäärme. Se oli todella suuri, mutta Zidanella ei ollut aavistustakaan, oliko se aikuinen vai poikanen. Toivottavasti kuitenkin edellistä, sillä hän ei missään nimessä halunnut törmätä otuksen emoon.
Zidane veti Garnetin aivan seinustan viereen. Hän toivoi, että muut osaisivat laskeutua hiljaa kaivoon. Sitten he voisivat yrittää hiipiä lohikäärmeen ohitse ja lähteä syvemmälle luolaan. Tällä kertaa Zidanekin oli kohdannut sellaisen vihollisen, jota vastaan hän ei missään nimessä halunnut edes yrittää taistella.
Nuorukainen jätti tärisevän tytön seinustalle ja hiippaili itse takaisin paikkaan, johon oli aiemmin laskeutunut. Hän odotti siinä hiljaa, kunnes seuraavaksi alas tuli Steiner. Hän painoi nopeasti kätensä ritarin suulle ja viittoili toisella kädellä lohikäärmeen suuntaan. Onneksi Steiner tajusi nopeasti, mitä oli tekeillä, eikä aiheuttanut kovin suurta meteliä. Tosin Zidanesta miehen haarniskan kitinä kuulosti sillä hetkellä paljon kovemmalta kuin koskaan aiemmin.
Lopulta koko joukko seisoi mykkänä kaivonpohjalla ja tuijotti lohikäärmettä. Edes Amarant ei huomauttanut mitään. Ilmeisesti mies oli vihdoin kohdannut jotain kunnioittamisen arvoista. Pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen kaikki lähtivät hiipimään lohikäärmeen ohitse. Joka kerta, kun suuri eläin tuhahti, jokainen heistä jähmettyi kauhuissaan paikoilleen, mutta kaikkien onneksi hirviö ei kuitenkaan herännyt.
Lohikäärmeen takana luola jatkui pitkälle. Lopulta sen vasemman puoleinen seinämä muuttui pelkäksi kaiteeksi, jonka ylitse kurkistamalla näki toiseen, melkoisen avaraan luolaan. Sen lattialle oli maalattu kuvioitu ympyrä, jonka keskellä Eiko makasi liikkumattomana. Zorn ja Thorn puolestaan seisoivat tytön vierellä vastapäätä toisiaan. Kuja seisoi hieman sivummalla joukko mustia maageja selkänsä takana.
”Ikuisen elämän eidolon!” Zorn huudahti ja lähti liikkeelle.
”Rajattomien voimien eidolon!” Thorn puolestaan huusi liikkuen samalla täsmälleen kaksoisolentonsa tavoin.
”Herää ikuisesta unestasi!” Zorn kehotti.
”Irrottaudu loputtoman odotuksesi jälkeen!” Thorn jatkoi heti perään.
”Anna valon tulla!”
”Anna elämän tulla!”
Eikon koko keho nousi leijumaan ilmaan. Punaiset energiasäteet kieppuivat yhä nopeampaan tahtiin hänen ympärillään.
”Aika on tullut!” Zorn huudahti innoissaan.
”Aika on nyt!” Thornkin huusi.
”Tuon täytyy olla sama loitsu, jonka he tekivät Daggerille!” Zidane huudahti. ”Meidän täytyy löytää tie alas!”
”Mennään!” Vivi sanoi ja suuntasi luolaa pitkin eteenpäin. Jostain sieltä heidän täytyy päästä alas, koska maagit ja Eiko eivät olleet voineet tulla tänne mitään muuta kautta. Eihän alas päässyt kuin kaivon kautta.
***
Zorn ja Thorn pysähtyivät. Eikon keho laskeutui takaisin lattialle, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Tuli aivan hiljaista.
”Onpas outoa”, Zorn totesi.
”Outoapas on”, Thornkin vahvisti.
”Me epäonnistuimme taas.”
”Taas epäonnistuneet olemme.”
”Teitkö jonkin virheen?” Zorn kysyi vihaisena veljeltään.
”Tehnyt virhettä. Sinun virheesi se täytyy olla”, Thorn vastasi yhtä vihaisena.
”En tehnyt yhtäkään virhettä”, Zorn kivahti.
”Tottako puhut?” Thorn kysyi ivallisesti.
”Tietenkin puhun totta!”
”Voisitteko te kaksi tukkia turpanne!” Kuja ärjäisi kauempaa ja käveli hovinarriensa luokse.
”H-hän mokasi!” Zorn huudahti välittömästi osoittaen samalla sormellaan Thornia.
”H-hänen vikansa tämä on!” Thorn puolustautui osoittaen puolestaan Zornia. ”Sinä se sähläsit!”
”Käskin olla hiljaa!” Kuja huudahti raivoissaan. ”Aistin hänessä voiman, joten jatkakaa irrottamista.”
”Pidemmälle jatkaminen vaarantaa kohteen hengen”, Zorn huomautti hyvin varovaisesti.
”Kuusitoistavuotiaalta vain voi eidolonit irrottaa”, Thorn kuiskasi.
Kuja tuijotti räjähtämäisillään kahta hovinarria. Miten hänen kaltaisensa ylivertaisen älykäs ja nokkela mies olikin onnistunut hankkimaan kaksi niin aivotonta apuria.
”Te ette tosiaan tajua! Tarvitse eidolonin, joka on vielä voimakkaampi kuin Alexander. Eidolonin, jonka voimalla voin haudata Garlandin! Hänen voimansa ovat niin uskomattomia, etten pääse edes lähelle samaa. Minun täytyy tuhota hänet, ennen kuin Terran suunnitelma aktivoidaan… tai sieluni ei enää ole omani”, Kuja raivosi hovinarreilleen. Hän ei oikeastaan pelännyt mitään muuta maailmassa niin paljon kuin Garlandin voimaa. ”Kuka välittää, jos tyttö kuolee? Haluan sen eidolonin!”
Kuja marssi samalle paikalle, jolla oli aiemmin seisonut ja tuijotti hovinarreja odottavasti. Zorn ja Thorn asettuivat takaisin paikoilleen aikoen aloittaa loitsunsa alusta. Samassa Mog kuitenkin syöksyi Eikon paidan alta ja säikäytti kummankin pahanpäiväisesti.
”Kupo!” Mog huudahti vihaiseen sävyyn.
”Mistä tuo tuli?” Zorn huudahti.
”Sinä, siirry pois tieltä!” Thorn puolestaan karjui mooglelle.
Kun moogle ei kuitenkaan siirtynyt, vaan pysytteli Eikon ja Thornin välissä, hovinarrit kääntyivät Kujan puoleen. Nopeasti he alkoivat selittää, ettei edellinen epäonnistuminen ollut varmastikaan heidän vikansa, vaan johtui selvästi tuosta itsepäisestä mooglesta.
”No, tappakaa se pirulainen!” Kuja raivosi. ”Meiltä loppuu aika!”
Kujan ja hovinarrien neuvotellessa Mog onnistui kuin onnistuikin herättämään Eikon. Tyttö pyöritteli hetken päätään, kunnes tunsi olonsa edes hitusen selväksi. Nähdessään Kujan, mustat maagit sekä hovinarrit hän kuitenkin pelästyi pahanpäiväisesti.
”Mog!” tyttö huudahti tajutessaan, että pieni moogle leijui hänen ja vihollisten välissä. ”Ei, piiloudu selkäni taakse. Mog, mikä nyt on?”
Mog alkoi hohtaa sinivihreänä ja näytti jopa kasvavan hieman. ”Kiitos kaikesta, Eiko”, se sanoi yllättäen ihmisten kielellä, vaikkei ollut koskaan aiemmin puhunut sitä.
”Mitä sinä oikein höpiset?” Eiko huudahti. Kuulosti aivan siltä kuin Mog olisi ollut kuolemaisillaan.
”Älä huolehdi, kupo. Olen aina luonasi, kupo”, Mog vastasi.
Juuri tuolloin Zidane ystävineen ryntäsi alas. Kuja tuijotti tunkeilijoita hetken ja viittoi sitten mustia maageja seuraamaan itseään. Hän katosi hyvin nopeasti jonnekin hämärän luolan perukoille, sillä hän oli jo tajunnut, ettei onnistuisi riistämään Eikolta eidoloneja tässä tilanteessa.
”Halusin olla rinnallasi, joten minusta tuli Mog”, hohtava moogle kuiskasi kadoten sitten hiljalleen näkyvistä. ”Älä huoli. Pidän sinua silmällä, Eiko.” Mog katosi kokonaan näkyvistä ja iski samaan aikaan Eikoa lähestyviä Zornia ja Thornia sinivihreällä energialla. Hovinarrit kaatuivat tajuttomina maahan, eivätkä enää uhanneet pikkutyttöä.
”Oletko kunnossa, Eiko?” Zidane kysyi ehdittyään tytön luokse. Muutkin olivat juoksemassa paikalle, mutta Zidane oli vikkeläjalkaisena ehtinyt ensimmäisenä.
”Olen. Mog pelasti minut. En tiennyt, että hän on eidolon”, Eiko sanoi. Kun hän oli nähnyt Mogin tyrmäävän hovinarrit, hän oli vakuuttunut asiasta. Yksikään moogle ei olisi pystynyt sellaiseen iskuun, ainoastaan eidolonit pystyivät. ”Hän katsoi aina perääni mooglen valeasussa. Vaikka… vaikka hän oli heikko, hän taisteli parhaansa mukaan suojellakseen minua.”
”Vai niin tapahtui…” Zidane sanoi hieman hämillään. Hän ei täysin ymmärtänyt, mistä Eiko oikeastaan puhui.
Muutkin ehtivät sopivasti paikalle, kun Eikon Mogille antama koristenauha leijaili luolan katon tienoilta alas. Eiko nappasi nauhan käteensä ja tuijotti sitä. Mog oli todellakin poissa. Hän oli palannut toiselle olemisen tasolle, jolla eidolonit normaalisti asuivat.
”Älä sure, Eiko”, Zidane sanoi ja laski toisen kätensä tytön olkapäälle. ”Tavallaan Mog on aina luonasi, sydämessäsi.”
”Olet oikeassa…” Eiko kuiskasi hiljaa ja tunki koristenauhan taskuunsa.
Samassa Kuja palasi paikalle ilman mustia maagejaan. ”Menikö se moogle tranceen?” Kuja kysyi yllättyneenä näkemästään kohtauksesta. Trance oli tila, joka seurasi yleensä voimakkaasta fyysisestä ja henkisestä rasituksesta taistelutilanteessa. Legendan mukaan soturit, jotka olivat kuolemaisillaan saattoivat saavuttaa viime hetkellä trance-tilan ja voittaa sen avulla vihollisensa. Harvoin kuitenkaan kukaan oli oikeasti nähnyt kenenkään saavuttavan tuota tilaa.
”Kuja!” Zidane huudahti ja päästi irti Eikosta. Hän tuijotti miestä silmät salamoiden.
”Selvästikin vihan purkautuminen ympäröiviä vihollisia kohtaan aikaan saa täydellisen trancen”, Kuja pohdiskeli välittämättä Zidanesta. ”Kyse ei ole halusta elää tai suojella läheisiään.”
”Hemmetti, oletko sinä ihan sekaisin?” Zidane ärähti. Hän ei voinut tajuta, miksi Kuja oli yhtäkkiä palannut paikalle höpisten sekavia.
”Sehän tarkoittaa, että tarvitsen voimakkaan sielun, vaikka se ei olisikaan omani”, Kuja vain jatkoi. ”Hmmm, hetkinen… senhän voin löytää sieltä!” Mies nauroi ja lähti astelemaan pois.
”Mitä sinä oikein juonit?” Zidane huusi miehen perään.
”Minulla ei ole enää mitään asiaa teille”, Kuja tuhahti jatkaen matkaansa luolan perälle.
”Odota!” Vivi huudahti ja lähti juoksemaan Kujan perään.
Kuja pysähtyi ja kääntyi ympäri. Hän kohotti molemmat kätensä mutisten samalla jotain. Ennen kuin Vivi ehti reagoida mitenkään, energia-aalto iski hänet maihin. Sama aalto osui myös Zornin ja Thornin kehoihin, jotka nytkähtivät etovasti.
”Varo, Vivi!” Zidane huusi vain hieman liian myöhään.
”Älä huoli. Kuulin, että nuo kaksoset osaavat panna pystyyn melkoisen show’n”, Kuja sanoi epämääräisesti ja viittoi kädellään hovinarreihin. ”Tosin eiväthän he oikeasti edes ole kaksosia…” Hän kääntyi jälleen ja lähti kävelemään pois.
”Odota! Sinun pitää kertoa minulle mustista maageista!” Vivi huusi ja juoksi miehen perään.
”Vivi, älä. Tuo on liian vaarallista!” Zidane huusi aikoen juosta maagin perään. Samassa kuitenkin Zornin ja Thornin ruumiista alkoi purkautua energiaa, joka iski nuorukaisen taaksepäin.
”Jotain on vialla”, Eiko sanoi tuijottaen hovinarreja.
”Luulin, että Mog teilasi jo heidät”, Zidanekin totesi.
Koko joukon katsellessa Zornin ja Thornin ruumiit kohosivat ilmaan ja alkoivat sulautua toisiinsa. Prosessi tuntui kestävän tunteja, vaikka itse asiassa se oli ohitse puolessa minuutissa. Hovinarrit olivat muuttuneet erittäin rumiksi siamilaisiksi kaksosiksi, joilla ei ollut ihoa lainkaan, vaan lihakset ja jänteet olivat näkyvillä kuin heidät olisi juuri nyljetty.
Zidane tuijotti hovinarreista muodostunutta otusta hetken hyvin järkyttyneenä, mutta kun se lähti tulemaan kohti, hän vetäisi nopeasti miekkansa esiin. Amarant asettui sanaakaan sanomatta hänen rinnalleen, ja pian myös kaikki muutkin olivat valmiina taisteluun. Cid pysytteli taka-alalla, sillä hän tiesi, ettei hänestä ollut myös apua. Garnet pohti hetken epätoivoisena, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, mutta sitten hän varautui vain suojelemaan muita magiallaan tarvittaessa.
Steiner ja Zidane hyökkäsivät ensimmäisinä miekoillaan sekasikiötä vastaan yrittäen katsoa siltä kädet, ennen kuin se saisi otetta kenestäkään. Quina puolestaan yritti sohia hirviötä suurella haarukallaan onnistumatta kuitenkaan iskemään kunnolla.
Hirviö huitoi Zidanea ja Steineria kimpustaan parhaansa mukaan, mutta nämä jakelivat silti iskuja sen sitkeään lihaan. Miekkojen terä ei tuntunut tekevän kunnollista vahinkoa olennolle, vaikka kaksikko löi kuinka kovaa tahansa.
Zidanen ja Steinerin pidellessä olennon kädet työn touhussa Amarant hyökkäsi kohti olennon vatsaa. Hän vetäisi kynsihansikkaallaan jänteiden peittämän vatsan auki. Olento kirkaisi korvia vihlovasti, kun sen sisälmykset valuivat lattialle, mutta silti se yhä pidätteli kahden miekkamiehen iskuja.
Freya oli tarkastellut tilannetta jo jonkin aikaa. Nyt hänestä tuntui, että hänen tilaisuutensa oli viimein tullut. Hän otti vauhtia ja ponnahti sitten voimakkailla jaloillaan ylöspäin. Hypätessään hän asetti keihäänsä oikeaan asentoon ja syöksyi sitten alaspäin suoraan kohti olentoa. Hän näki koko kohtauksen hidastettuna, kun keihään kärki lähestyi kohdettaan, tunkeutui lihan läpi ja upposi olennon sydämeen. Verta purskahti suoraan rottanaisen päälle, kun hän laskeutui jaloilleen maahan verisen sisälmyssopan sekaan.
Hovinarreista muodostunut olio alkoi horjua ja sitten kaatua Freyaa kohti. Sekä Zidane että Steiner nakkasivat miekkansa pois ja tarttuivat olentoa tiukasti käsivarsista. Yhteisvoimin he pakottivat sen kaatumaan selälleen.
Freya hymyili miehille kiitokseksi ja marssi sitten olennon vierelle. Hän veti keihäänsä irti sen rinnasta ja yritti saada sitä edes hieman puhtaammaksi pyyhkimällä sitä olennon kylkeen. Sitten hän vielä hankasi jalkojaan lattiaan ja puhdisti kasvonsa kädellään, jonka pyyhki takkiinsa. Siitäkin huolimatta hänestä tuntui, että hän oli yhä tahmean veren peitossa.
Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Kaikki vain tuijottivat yhteen sulautuneiden kaksosten ruumista. Hetkeä myöhemmin Vivi palasi paikalle kahden muun maagin kanssa laukaisten järkyttyneen hiljaisuuden.
”Vivi, missä Kuja on? Pääsikö hän karkuun?” Zidane kysyi ja ryntäsi pientä maagia vastaan muiden seuratessa hänen perässään. ”Vivi?” hän kysyi uudestaan, kun maagi katsoi häntä surullisin silmin.
Vivi puisteli päätään. Hän vilkaisi epämuodostunutta lattialla makaavaa ruumista, muttei kuitenkaan kysynyt siitä mitään.
”Kaikki tiesivät, että hän valehteli, mutta he seurasivat häntä joka tapauksessa”, pikkumaagi kertoi Zidanelle. ”Hän sanoi, ettei elinikäämme voi pidentää ja että olimme hölmöjä uskoessamme häntä.”
Zidane näytti hetken hölmistyneeltä, mutta tajusi sitten Vivin puhuvan Kujasta.
”Sanoiko hän todella niin?” nuorukainen kysyi.
”Olen pahoillani kaikesta, mitä olen tehnyt”, toinen Vivin mukana tulleista maageista sanoi. Hänen numerokylttinsä paljasti hänen olevan herra 78.
”Kenenkään teistä ei tarvitse pyytää anteeksi”, Zidane sanoi ja taputti maagia olkapäälle. ”Missä muut ovat?”
”He järkyttyivät niin pahasti kuullessaan totuuden, että he vain istuvat tuolla”, Vivi vastasi ja viittoi suuntaan, josta oli tullut. ”Mitä minun oikein pitäisi kertoa heille?”
Vivin mukana tulleet maagit kääntyivät ympäri ja lähtivät takaisinpäin. Vivi katsoi Zidanea hetken ajan avuttomana, mutta lähti sitten seuraamaan tovereitaan.
”Minne sinä menet?” Zidane kysyi.
”En voi tehdä muuta kuin istua heidän kanssaan”, Vivi vastasi pysähtymättä.
Zidane aikoi juuri mennä maagin perään, mutta jostain kauempaa kuulunut ääni sai hänet pysähtymään.
”Anteeksi, mutta onko siellä joku?”
Nuorukainen katseli hetken ympärilleen, kunnes huomasi kauempana luolassa oviaukon. Garnet oli jo suunnistamassa sen luokse, joten Zidane päättikin seurata tyttöä. Freya kohautti olkapäitään ja vilkaisi sitten lattialla makaavaa ruumista.
”Voisikohan tuolle tehdä jotain…” hän pohdiskeli. Amarant vilkaisi naista ja ehdotti sitten, että he raahaisivat ruumiin sivummalle ja peittäisivät sen kivillä. Parempaa hautaa ei luolassa pystyisi tekemään. Niinpä nuo kaksi apunaan vielä Quina jäivät hautaamaan ruumista Zidanen ja Garnetin kadotessa oviaukosta. Eiko puolestaan päätti seurata noita kahta toiseen huoneeseen, sillä hän ei tuntenut oloaan mitenkään kotoisaksi samassa tilassa ruumiin kanssa.
Kolmikko yllättyi melkoisesti astuessaan toiseen luolaan. Se oli valaistu lyhdyillä ja sisustettu melkoisen ylellisesti. Varsinkin suuri pylvässänky vangitsi heidän huomionsa… sekä sängyllä istuva koristeelliseen asuun pukeutunut keski-ikäinen nainen.
”Kuka sinä mahdat olla? Minne… Kuja meni?” nainen kysyi Zidanelta, kun tämä astui huoneeseen.
”Ai, hän. Hän häipyi”, Zidane vastasi.
”Todellako?” nainen kysyi hämmästyneenä. ”Sinä siis ajoit hänet pois. En tiedä, kuka olet, mutta saat vilpittömän kiitollisuuteni.”
Garnet astui paremmin esiin Zidanen viereltä ja hymyili naiselle hitusen epävarmasti. Nainen tuijotti häntä hetken ja hymyili sitten takaisin.
”Voiko tämä olla totta? Prinsessa Garnet? Oletteko todella siinä? Kyllä se on totta”, nainen sanoi kaiken yhteen hengenvetoon ja nousi sängyltään nähdäkseen Garnetin paremmin. ”En ole nähnyt teidän korkeuttanne aikoihin! Olettepa te kasvanut. Mutta mikä tuo teidät tähän kamalaan paikkaan?”
Zidane katsoi ensin naista ja sitten Garnetia hyvin hämmästyneenä. ”Kuka tämä nainen on? Ja mitä sinun ystäväsi tekee tällaisessa paikassa?” nuorukainen kysyi Garnetilta, vaikka tiesikin, ettei tyttö kyennyt vastaamaan hänelle.
Ennen kuin nuori mies sai minkäänlaista vastausta, Cid loikki huoneeseen. Sammako pysähtyi hetkeksi, mutta ryntäsi sitten naisen luokse.
”Rakkaani! Hilda! Vihdoinkin löysin sinut!”
Nainen hymyili ja nappasi sammakon syliinsä. ”En kyllä muista naineeni sammakkoa”, hän sanoi leikkisästi.
”Se olen minä, Cid”, hallitsija sanoi, vaikka tiesikin naisen tunnistaneen jo hänet.
”Tietenkin. Tunnistaisin kyllä viiksesi missä vain”, Hilda vastasi.
”Hilda, palaa kanssani linnaan ja palauta minut ennalleen”, Cid aneli, sillä hän oli todella kyllästynyt olemaan oglop tai sammakko. Hän halusi olla jälleen mies.
”Olen todella pahoillani, kultamuruseni, mutta luovutin lempi-ilmalaivasi Kuja-nimiselle miehelle”, Hilda sanoi anteeksi pyytävällä äänellä. Hän epäili, että Cid suuttuisi asiasta niin paljon, ettei enää haluaisi hänen palaavan Lindblumiin… vaikkakin Hilda oli ainoa, joka saattoi muuttaa hallitsijan takaisin ihmiseksi.
”Unohda se. Kunhan vain olet kunnossa, kaikki on hyvin”, Cid vastasi.
”Voi minun suloinen sammakkoiseni”, Hilda huoahti.
Hetken näytti melkein siltä, että Hilda aikoi suudella aviomiestään, vaikka tämä olikin sillä hetkellä yhä sammakkona, mutta syrjemmällä seisonut Eiko keskeytti herkäksi päässeen kohtauksen.
”Sinä siis tunnet Kujan?” Eiko kysyi Hildalta ja astui tämän eteen. ”Minä aion panna hänet maksamaan! Kerro siis minulle kaikki hänestä!”
Hilda laski Cidin maahan ja kyykistyi Eikon eteen hymyillen. Hän piti välittömästi pikkutytöstä, vaikkei tuntenutkaan tätä. Samalla hän muisti, kuinka kauan oli kaivannut omaa tytärtä, eikä ollut koskaan saanut sellaista. Nyt ei kuitenkaan ollut oikea aika miettiä sitä asiaa. Hilda taputti Eikoa päälaelle ja nousi seisomaan.
”Totta kai, kultaseni. Kerron sinulle kaiken, kun olemme palanneet takaisin Lindblumiin.”
Lumi narskui joukkion jalkojen alla, kun he suuntasivat temppeliin. Blank jäi jälleen huolehtimaan laivasta, mutta kaikki muut halusivat lähteä maihin. Cid istui enemmän tai vähemmän turvallisesti Quinan hatun päällä ja tärisi kylmästä, sillä hän oli ainoa, jolle ei ollut löytynyt mitään sopivaa päälle pantavaa. Muilla sentään oli jonkinlaiset paksut merimiehien maihinnousutakit, vaikka nekään eivät pitäneet kunnolla kylmää loitolla.
Onneksi lyhyen kävelyn jälkeen kaikki pääsivät kipuamaan ylös temppelin portaita. Niitä seurasi suuri terassi, jonka lattia oli jäätynyt, joten sisälle pääsy oli melkoista luistelua. Lopulta Zidane ystävineen onnistui kuitenkin keplottelemaan itsensä lämpöiseen temppeliin. Heti eteishallissa heitä tuli tervehtimään temppelin apotti.
”Mitä te kerjäläiset haluatte?” mies kysyi. Juuri samalla hetkellä Vivi kompastui liian pitkään takkiinsa ja kaatui nenälleen lattialle. ”Te olette pyhässä paikassa, joten pitäkää pienempää ääntä. Juuri samanlainen kuin muut pystyhatut, ei minkäänlaisia tapoja”, mies moitti maagia.
”Mitä sinä juuri sanoit?” Zidane huudahti innostuneena. ”Onko tänne tullut joku, joka näyttää ystävältäni?” nuorukainen kysyi samalla, kun auttoi Vivin pystyyn.
Apotti tuijotti Zidanea vieläkin vihaisempana kuin oli aiemmin katsellut Viviä. ”Kuinka julkeat puhutella minua noin? Olen Ezto Gazan pappi, sen pyhän paikan, jossa juuri seisotte. Varohan siis sanojasi, lapsi.”
”Kerro minulle, minne he menivät!” Zidane huudahti uudestaan välittämättä miehen vihaisesta ilmeestä ja varoittavista sanoista. ”Oliko heillä mukanaan pieni tyttö? Minun ystäväni henki on vaarassa, joten kerro heti, mitä tiedät!”
”Elämä on tasa-arvoista. Kaikki elävä palaa tähtiin Sielujen polkua pitkin Kimaltelevalle saarelle”, pappi vastasi.
Zidane huokaisi raskaasti. Oli juuri tyypillistä törmätä erittäin epäselvään tyyppiin keskellä pahinta kiirettä.
”Mistä sinä oikein puhut? Oliko mustilla maageilla mukanaan tyttö vai ei?” hän tivasi.
”Miten papin kaapua pitävä mies voi katsoa sormiensa lävitse pahuutta?” Steinerkin huomautti. Hän sattui pitämään Eikosta ihan yhtälailla kuin Vivistäkin, ja halusi myös kiireesti saada tietää, oliko tyttö viety temppeliin.
”Minä vain tarkkailin heitä”, apotti sanoi lopulta. ”Sitä paitsi he eivät tehneet mitään väärää. He tulivat suoraan sisään, sadoittain. Se oli kammottava mustien maagien armeija. He suuntasivat suoraan Gulug-vuorelle, eivätkä edes vilkaisseet minuun päin.”
”Gulug-vuorelle?” Zidane toisti. Hän muisti yhä kiven, jonka oli joutunut hakemaan Kujalle.
”Jättimäinen tulivuori, joka lakkasi toimimasta kauan aikaa sitten”, pappi kertoi. ”Legendan mukaan eräs myyrärotu eli sen kaivoksissa, mutta se oli kauan sitten. Yksikään elävä sielu ei ole astunut niihin sen jälkeen, kun ovi sinetöitiin kiinni salaperäisesti.”
Oli hetken hiljaista. Pappi muisteli, kuinka mustat maagit olivat kulkeneet hänen ohitseen. Yksi heistä oli tosiaankin kantanut pikkutyttöä. Pappi oli pitänyt sitä outona, mutta ei ollut kuitenkaan uskaltanut puuttua asiaan.
”He kulkivat tästä läpi ja menivät suoraan Gulug-vuorelle”, hän sanoi viitaten maageihin.
”Ja? Entä tyttö?” Zidane kysyi malttamattomana.
”Voi kyllä, yksi maageista kantoi pikkutyttöä”, pappi myönsi vihdoin, vaikka aiemmin oli ollut haluton vastaamaan kysymyksiin.
”Sen täytyy olla Eiko!” Vivi huudahti.
”Niin, nyt voimme olla varmoja”, Zidane myönteli. ”Meidän täytyy mennä Gulug-vuorelle.”
Pappi yritti selittää joukolle, ettei vuoren sisälle voinut mitenkään päästä, koska ovi oli sinetöity, mutta kukaan ei enää kuunnellut häntä. Koko joukko pyyhälsi käytävää pitkin eteenpäin siihen suuntaan, johon pappi oli viittonut mustien maagien menneen.
Käytävää pitkin pääsi temppelin taakse. Siellä oli merelle osoittava terassi, josta näki papin mainitsemalle Kimaltelevalle saarelle. Saari oli kokonaan jäätä ja näytti todellakin kimaltavan, vaikka oli pilvistä ja lunta satoi hiljalleen. Kukaan ei kuitenkaan jaksanut kiinnostua kauniista näystä kovinkaan pitkäksi aikaa, sillä terassilta lähti silta suoraan kohti jättimäistä vuorta. Vuoren rinteet olivat lumessa lukuun ottamatta aivan huippua, joten oli vaikea kuvitella sen todella olevan sammunut tulivuori.
Silta päättyi suurille parioville, jotka olivat raollaan. Mitä ilmeisemmin Kuja oli jotenkin onnistunut murtamaan sinetin. Vain hieman epävarmoina kaikki astuivat sisään vuoren kupeesta.
Kesti jonkin aikaa, ennen kuin heidän silmänsä tottuivat punertavanhehkuiseen hämärään. Raollaan olevasta ovesta kävi kylmä tuulenvire heidän selkiinsä, mutta sisällä luolassa oli todella kuuma. Zidanea alkoi epäilyttää, ettei tulivuori ollutkaan lakannut toimimasta, sillä luolassa oli jopa kuumempi kuin Kujan vankilahuoneissa.
”No, aletaan painua”, Amarant ärähti lopulta, kun kukaan ei liikkunut. Hän marssi ensimmäisenä luolaa pitkin eteenpäin muiden kiiruhtaessa hänen peräänsä. Hyvin pian luola avartui hieman ja paljasti jonkinlaisen kaivoskaupungin. Seinien vierustoille oli rakennettu puisia hökkeleitä, joista löytyi ikivanhoja huonekaluja ja astioita. Kaikki petivaatteet olivat jo niin hauraita, että ne muuttuivat tomuksi pelkästä kosketuksesta.
”Se vanha hörhö oli oikeassa sen suhteen, ettei täällä ole ollut ketään pitkään aikaan”, Zidane totesi kolmannen hökkelin tutkimisen jälkeen.
”Hän oli oikeassa myös siinä, että voisit olla hieman kunnioittavampi”, Cid puolestaan mutisi loikkiessaan eteenpäin. Vaikka hän pitikin nuorukaisesta ja arvosti tämän taitoja, Baku oli selvästi unohtanut antaa pojalle tapakasvatusta.
Zidane kohautti olkapäitään, eikä vastannut. Hän oli itseensä tyytyväinen näinkin. Ei hän ollut koskaan tarvinnut hovin hienostelevia tapoja… tai jos oli, ne kyllä sujuivat häneltä kohtalaisesti. Nuorukainen kuitenkin arvosti enemmän suoruutta ja rehellisyyttä kuin hienostelevaa pokkurointia.
”Täällä ei ole muuta kuin vanha kaivo!” Vivi huudahti hieman edempää. ”Tosin sen viereltä lähtee luola, joka näyttäisi johtavan toiseen hökkelikylään.”
Muut kävelivät Vivin luokse. Zidane heitti kaivoon kiven, mutta ei kuullut loiskausta. Sen sijaan kivi kumahteli kaivon seinämistä, kunnes osui johonkin pehmeämpään. Kaivosta kantautui urahdus ja sen jälkeen hieman savua nousi ylös. Sitten oli taas hiljaista.
”Ei hyvältä vaikuta…” Zidane totesi. ”Parasta tutkia ne toisetkin hökkelit.”
Niinpä koko joukko jatkoi matkaansa seuraavaan hökkelikylään. Rakennukset olivat aivan yhtä rapistuneita kuin ennenkin, eikä ketään näkynyt. Zidane epäili kerran nähneensä vilauksen mooglesta, mikä tarkoitti, että vuoren sisälle täytyi päästä toistakin kautta. Tosin mooglet osasivat lentää, joten toisesta kulkureitistä ei välttämättä olisi suurtakaan hyötyä ihmisille.
Kun hökkelikylävisiitti osoittautui turhaksi, joukko palasi takaisin kaivolle. ”Täällä ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta kuin nuo kaksi kylää”, Freya sanoi oltuaan hyvin pitkään hiljaa.
”Meidän täytyy mennä kaivoon”, Vivi huomautti. ”Siellä on jotain… ehkä sieltä pääsee jonnekin.”
Tuntui melko kaukaa haetulta, että Kuja olisi maageineen kivunnut kaivoon, mutta kukaan ei keksinyt parempaakaan ideaa.
”Dagger, Freya ja Cid jäävät tänne ylös vahtiin ja me muut menemme tutkimaan kaivon”, Zidane ilmoitti hetken päästä. Välittömästi Garnet puisteli päätään, ja Freya mulkaisi nuorukaista vihaisesti.
”Me menemme kaikki. Olemme kaikki tässä samassa sopassa, joten sinun on turha nyt alkaa leikkiä suojelevaa herrasmiestä”, rottanainen sanoi kiivaasti. ”Sitä paitsi osaan puolustaa itseäni tarvittaessa.”
”Niin mutta sam… Cid ei ole täysissä voimissaan, eikä Daggerkaan voi ihan hyvin…” Zidane yritti väittää. Vaikkei Garnet pystynytkään puhumaan, hän sentään sai tuhahdettua ja puisteli edelleen päätään, tällä kertaa ärtyneen näköisenä.
”Me tulemme mukaan”, Cid sanoi ja kurnutti lauseensa päälle.
Koska kukaan ei ollut halukas jäämään odottamaan kaivolle, Zidane päätti, ettei halunnut haaskata enempää aikaa väittelemiseen. Hän kehotti Amarantia auttamaan Viviä ja Cidiä, jotta nämä pääsisivät turvallisesti kaivonpohjalle ja tarjoutui itse kuljettamaan Garnetin reppuselässään. Nuori kuningatar kuitenkin kieltäytyi ja tarttui itse kaivon pohjalle johtavaan köyteen alkaen laskeutua sen varassa alas. Onneksi köysi ei ollut sentään yhtä hauras kuin kaikki muu tässä paikassa tuntui olevan ja kesti hyvin nuoren naisen painon.
Zidane seurasi hyvin pian Garnetin perässä. Kaivo tuntui ahdistavan pimeältä ja kapealta, ja lisäksi loputtoman pitkältä. Pitkän laskeutumisen jälkeen Zidanen jalat tapasivat kuitenkin kaivonpohjan. Hän laskeutui aivan Garnetin viereen. Tyttö tärisi ja oli painanut kädet suulleen. Hän tuijotti eteensä silmät suurina.
Nuorukainen käänsi katseensa samaan suuntaan Garnetin kanssa ja henkäisi syvään. ”Hemmetti”, hän kuiskasi ja piti samalla äänensä mahdollisimman hiljaisena. Kaivo laajeni suureksi luolaksi, jonka pohjalla nukkui lohikäärme. Se oli todella suuri, mutta Zidanella ei ollut aavistustakaan, oliko se aikuinen vai poikanen. Toivottavasti kuitenkin edellistä, sillä hän ei missään nimessä halunnut törmätä otuksen emoon.
Zidane veti Garnetin aivan seinustan viereen. Hän toivoi, että muut osaisivat laskeutua hiljaa kaivoon. Sitten he voisivat yrittää hiipiä lohikäärmeen ohitse ja lähteä syvemmälle luolaan. Tällä kertaa Zidanekin oli kohdannut sellaisen vihollisen, jota vastaan hän ei missään nimessä halunnut edes yrittää taistella.
Nuorukainen jätti tärisevän tytön seinustalle ja hiippaili itse takaisin paikkaan, johon oli aiemmin laskeutunut. Hän odotti siinä hiljaa, kunnes seuraavaksi alas tuli Steiner. Hän painoi nopeasti kätensä ritarin suulle ja viittoili toisella kädellä lohikäärmeen suuntaan. Onneksi Steiner tajusi nopeasti, mitä oli tekeillä, eikä aiheuttanut kovin suurta meteliä. Tosin Zidanesta miehen haarniskan kitinä kuulosti sillä hetkellä paljon kovemmalta kuin koskaan aiemmin.
Lopulta koko joukko seisoi mykkänä kaivonpohjalla ja tuijotti lohikäärmettä. Edes Amarant ei huomauttanut mitään. Ilmeisesti mies oli vihdoin kohdannut jotain kunnioittamisen arvoista. Pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen kaikki lähtivät hiipimään lohikäärmeen ohitse. Joka kerta, kun suuri eläin tuhahti, jokainen heistä jähmettyi kauhuissaan paikoilleen, mutta kaikkien onneksi hirviö ei kuitenkaan herännyt.
Lohikäärmeen takana luola jatkui pitkälle. Lopulta sen vasemman puoleinen seinämä muuttui pelkäksi kaiteeksi, jonka ylitse kurkistamalla näki toiseen, melkoisen avaraan luolaan. Sen lattialle oli maalattu kuvioitu ympyrä, jonka keskellä Eiko makasi liikkumattomana. Zorn ja Thorn puolestaan seisoivat tytön vierellä vastapäätä toisiaan. Kuja seisoi hieman sivummalla joukko mustia maageja selkänsä takana.
”Ikuisen elämän eidolon!” Zorn huudahti ja lähti liikkeelle.
”Rajattomien voimien eidolon!” Thorn puolestaan huusi liikkuen samalla täsmälleen kaksoisolentonsa tavoin.
”Herää ikuisesta unestasi!” Zorn kehotti.
”Irrottaudu loputtoman odotuksesi jälkeen!” Thorn jatkoi heti perään.
”Anna valon tulla!”
”Anna elämän tulla!”
Eikon koko keho nousi leijumaan ilmaan. Punaiset energiasäteet kieppuivat yhä nopeampaan tahtiin hänen ympärillään.
”Aika on tullut!” Zorn huudahti innoissaan.
”Aika on nyt!” Thornkin huusi.
”Tuon täytyy olla sama loitsu, jonka he tekivät Daggerille!” Zidane huudahti. ”Meidän täytyy löytää tie alas!”
”Mennään!” Vivi sanoi ja suuntasi luolaa pitkin eteenpäin. Jostain sieltä heidän täytyy päästä alas, koska maagit ja Eiko eivät olleet voineet tulla tänne mitään muuta kautta. Eihän alas päässyt kuin kaivon kautta.
***
Zorn ja Thorn pysähtyivät. Eikon keho laskeutui takaisin lattialle, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Tuli aivan hiljaista.
”Onpas outoa”, Zorn totesi.
”Outoapas on”, Thornkin vahvisti.
”Me epäonnistuimme taas.”
”Taas epäonnistuneet olemme.”
”Teitkö jonkin virheen?” Zorn kysyi vihaisena veljeltään.
”Tehnyt virhettä. Sinun virheesi se täytyy olla”, Thorn vastasi yhtä vihaisena.
”En tehnyt yhtäkään virhettä”, Zorn kivahti.
”Tottako puhut?” Thorn kysyi ivallisesti.
”Tietenkin puhun totta!”
”Voisitteko te kaksi tukkia turpanne!” Kuja ärjäisi kauempaa ja käveli hovinarriensa luokse.
”H-hän mokasi!” Zorn huudahti välittömästi osoittaen samalla sormellaan Thornia.
”H-hänen vikansa tämä on!” Thorn puolustautui osoittaen puolestaan Zornia. ”Sinä se sähläsit!”
”Käskin olla hiljaa!” Kuja huudahti raivoissaan. ”Aistin hänessä voiman, joten jatkakaa irrottamista.”
”Pidemmälle jatkaminen vaarantaa kohteen hengen”, Zorn huomautti hyvin varovaisesti.
”Kuusitoistavuotiaalta vain voi eidolonit irrottaa”, Thorn kuiskasi.
Kuja tuijotti räjähtämäisillään kahta hovinarria. Miten hänen kaltaisensa ylivertaisen älykäs ja nokkela mies olikin onnistunut hankkimaan kaksi niin aivotonta apuria.
”Te ette tosiaan tajua! Tarvitse eidolonin, joka on vielä voimakkaampi kuin Alexander. Eidolonin, jonka voimalla voin haudata Garlandin! Hänen voimansa ovat niin uskomattomia, etten pääse edes lähelle samaa. Minun täytyy tuhota hänet, ennen kuin Terran suunnitelma aktivoidaan… tai sieluni ei enää ole omani”, Kuja raivosi hovinarreilleen. Hän ei oikeastaan pelännyt mitään muuta maailmassa niin paljon kuin Garlandin voimaa. ”Kuka välittää, jos tyttö kuolee? Haluan sen eidolonin!”
Kuja marssi samalle paikalle, jolla oli aiemmin seisonut ja tuijotti hovinarreja odottavasti. Zorn ja Thorn asettuivat takaisin paikoilleen aikoen aloittaa loitsunsa alusta. Samassa Mog kuitenkin syöksyi Eikon paidan alta ja säikäytti kummankin pahanpäiväisesti.
”Kupo!” Mog huudahti vihaiseen sävyyn.
”Mistä tuo tuli?” Zorn huudahti.
”Sinä, siirry pois tieltä!” Thorn puolestaan karjui mooglelle.
Kun moogle ei kuitenkaan siirtynyt, vaan pysytteli Eikon ja Thornin välissä, hovinarrit kääntyivät Kujan puoleen. Nopeasti he alkoivat selittää, ettei edellinen epäonnistuminen ollut varmastikaan heidän vikansa, vaan johtui selvästi tuosta itsepäisestä mooglesta.
”No, tappakaa se pirulainen!” Kuja raivosi. ”Meiltä loppuu aika!”
Kujan ja hovinarrien neuvotellessa Mog onnistui kuin onnistuikin herättämään Eikon. Tyttö pyöritteli hetken päätään, kunnes tunsi olonsa edes hitusen selväksi. Nähdessään Kujan, mustat maagit sekä hovinarrit hän kuitenkin pelästyi pahanpäiväisesti.
”Mog!” tyttö huudahti tajutessaan, että pieni moogle leijui hänen ja vihollisten välissä. ”Ei, piiloudu selkäni taakse. Mog, mikä nyt on?”
Mog alkoi hohtaa sinivihreänä ja näytti jopa kasvavan hieman. ”Kiitos kaikesta, Eiko”, se sanoi yllättäen ihmisten kielellä, vaikkei ollut koskaan aiemmin puhunut sitä.
”Mitä sinä oikein höpiset?” Eiko huudahti. Kuulosti aivan siltä kuin Mog olisi ollut kuolemaisillaan.
”Älä huolehdi, kupo. Olen aina luonasi, kupo”, Mog vastasi.
Juuri tuolloin Zidane ystävineen ryntäsi alas. Kuja tuijotti tunkeilijoita hetken ja viittoi sitten mustia maageja seuraamaan itseään. Hän katosi hyvin nopeasti jonnekin hämärän luolan perukoille, sillä hän oli jo tajunnut, ettei onnistuisi riistämään Eikolta eidoloneja tässä tilanteessa.
”Halusin olla rinnallasi, joten minusta tuli Mog”, hohtava moogle kuiskasi kadoten sitten hiljalleen näkyvistä. ”Älä huoli. Pidän sinua silmällä, Eiko.” Mog katosi kokonaan näkyvistä ja iski samaan aikaan Eikoa lähestyviä Zornia ja Thornia sinivihreällä energialla. Hovinarrit kaatuivat tajuttomina maahan, eivätkä enää uhanneet pikkutyttöä.
”Oletko kunnossa, Eiko?” Zidane kysyi ehdittyään tytön luokse. Muutkin olivat juoksemassa paikalle, mutta Zidane oli vikkeläjalkaisena ehtinyt ensimmäisenä.
”Olen. Mog pelasti minut. En tiennyt, että hän on eidolon”, Eiko sanoi. Kun hän oli nähnyt Mogin tyrmäävän hovinarrit, hän oli vakuuttunut asiasta. Yksikään moogle ei olisi pystynyt sellaiseen iskuun, ainoastaan eidolonit pystyivät. ”Hän katsoi aina perääni mooglen valeasussa. Vaikka… vaikka hän oli heikko, hän taisteli parhaansa mukaan suojellakseen minua.”
”Vai niin tapahtui…” Zidane sanoi hieman hämillään. Hän ei täysin ymmärtänyt, mistä Eiko oikeastaan puhui.
Muutkin ehtivät sopivasti paikalle, kun Eikon Mogille antama koristenauha leijaili luolan katon tienoilta alas. Eiko nappasi nauhan käteensä ja tuijotti sitä. Mog oli todellakin poissa. Hän oli palannut toiselle olemisen tasolle, jolla eidolonit normaalisti asuivat.
”Älä sure, Eiko”, Zidane sanoi ja laski toisen kätensä tytön olkapäälle. ”Tavallaan Mog on aina luonasi, sydämessäsi.”
”Olet oikeassa…” Eiko kuiskasi hiljaa ja tunki koristenauhan taskuunsa.
Samassa Kuja palasi paikalle ilman mustia maagejaan. ”Menikö se moogle tranceen?” Kuja kysyi yllättyneenä näkemästään kohtauksesta. Trance oli tila, joka seurasi yleensä voimakkaasta fyysisestä ja henkisestä rasituksesta taistelutilanteessa. Legendan mukaan soturit, jotka olivat kuolemaisillaan saattoivat saavuttaa viime hetkellä trance-tilan ja voittaa sen avulla vihollisensa. Harvoin kuitenkaan kukaan oli oikeasti nähnyt kenenkään saavuttavan tuota tilaa.
”Kuja!” Zidane huudahti ja päästi irti Eikosta. Hän tuijotti miestä silmät salamoiden.
”Selvästikin vihan purkautuminen ympäröiviä vihollisia kohtaan aikaan saa täydellisen trancen”, Kuja pohdiskeli välittämättä Zidanesta. ”Kyse ei ole halusta elää tai suojella läheisiään.”
”Hemmetti, oletko sinä ihan sekaisin?” Zidane ärähti. Hän ei voinut tajuta, miksi Kuja oli yhtäkkiä palannut paikalle höpisten sekavia.
”Sehän tarkoittaa, että tarvitsen voimakkaan sielun, vaikka se ei olisikaan omani”, Kuja vain jatkoi. ”Hmmm, hetkinen… senhän voin löytää sieltä!” Mies nauroi ja lähti astelemaan pois.
”Mitä sinä oikein juonit?” Zidane huusi miehen perään.
”Minulla ei ole enää mitään asiaa teille”, Kuja tuhahti jatkaen matkaansa luolan perälle.
”Odota!” Vivi huudahti ja lähti juoksemaan Kujan perään.
Kuja pysähtyi ja kääntyi ympäri. Hän kohotti molemmat kätensä mutisten samalla jotain. Ennen kuin Vivi ehti reagoida mitenkään, energia-aalto iski hänet maihin. Sama aalto osui myös Zornin ja Thornin kehoihin, jotka nytkähtivät etovasti.
”Varo, Vivi!” Zidane huusi vain hieman liian myöhään.
”Älä huoli. Kuulin, että nuo kaksoset osaavat panna pystyyn melkoisen show’n”, Kuja sanoi epämääräisesti ja viittoi kädellään hovinarreihin. ”Tosin eiväthän he oikeasti edes ole kaksosia…” Hän kääntyi jälleen ja lähti kävelemään pois.
”Odota! Sinun pitää kertoa minulle mustista maageista!” Vivi huusi ja juoksi miehen perään.
”Vivi, älä. Tuo on liian vaarallista!” Zidane huusi aikoen juosta maagin perään. Samassa kuitenkin Zornin ja Thornin ruumiista alkoi purkautua energiaa, joka iski nuorukaisen taaksepäin.
”Jotain on vialla”, Eiko sanoi tuijottaen hovinarreja.
”Luulin, että Mog teilasi jo heidät”, Zidanekin totesi.
Koko joukon katsellessa Zornin ja Thornin ruumiit kohosivat ilmaan ja alkoivat sulautua toisiinsa. Prosessi tuntui kestävän tunteja, vaikka itse asiassa se oli ohitse puolessa minuutissa. Hovinarrit olivat muuttuneet erittäin rumiksi siamilaisiksi kaksosiksi, joilla ei ollut ihoa lainkaan, vaan lihakset ja jänteet olivat näkyvillä kuin heidät olisi juuri nyljetty.
Zidane tuijotti hovinarreista muodostunutta otusta hetken hyvin järkyttyneenä, mutta kun se lähti tulemaan kohti, hän vetäisi nopeasti miekkansa esiin. Amarant asettui sanaakaan sanomatta hänen rinnalleen, ja pian myös kaikki muutkin olivat valmiina taisteluun. Cid pysytteli taka-alalla, sillä hän tiesi, ettei hänestä ollut myös apua. Garnet pohti hetken epätoivoisena, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, mutta sitten hän varautui vain suojelemaan muita magiallaan tarvittaessa.
Steiner ja Zidane hyökkäsivät ensimmäisinä miekoillaan sekasikiötä vastaan yrittäen katsoa siltä kädet, ennen kuin se saisi otetta kenestäkään. Quina puolestaan yritti sohia hirviötä suurella haarukallaan onnistumatta kuitenkaan iskemään kunnolla.
Hirviö huitoi Zidanea ja Steineria kimpustaan parhaansa mukaan, mutta nämä jakelivat silti iskuja sen sitkeään lihaan. Miekkojen terä ei tuntunut tekevän kunnollista vahinkoa olennolle, vaikka kaksikko löi kuinka kovaa tahansa.
Zidanen ja Steinerin pidellessä olennon kädet työn touhussa Amarant hyökkäsi kohti olennon vatsaa. Hän vetäisi kynsihansikkaallaan jänteiden peittämän vatsan auki. Olento kirkaisi korvia vihlovasti, kun sen sisälmykset valuivat lattialle, mutta silti se yhä pidätteli kahden miekkamiehen iskuja.
Freya oli tarkastellut tilannetta jo jonkin aikaa. Nyt hänestä tuntui, että hänen tilaisuutensa oli viimein tullut. Hän otti vauhtia ja ponnahti sitten voimakkailla jaloillaan ylöspäin. Hypätessään hän asetti keihäänsä oikeaan asentoon ja syöksyi sitten alaspäin suoraan kohti olentoa. Hän näki koko kohtauksen hidastettuna, kun keihään kärki lähestyi kohdettaan, tunkeutui lihan läpi ja upposi olennon sydämeen. Verta purskahti suoraan rottanaisen päälle, kun hän laskeutui jaloilleen maahan verisen sisälmyssopan sekaan.
Hovinarreista muodostunut olio alkoi horjua ja sitten kaatua Freyaa kohti. Sekä Zidane että Steiner nakkasivat miekkansa pois ja tarttuivat olentoa tiukasti käsivarsista. Yhteisvoimin he pakottivat sen kaatumaan selälleen.
Freya hymyili miehille kiitokseksi ja marssi sitten olennon vierelle. Hän veti keihäänsä irti sen rinnasta ja yritti saada sitä edes hieman puhtaammaksi pyyhkimällä sitä olennon kylkeen. Sitten hän vielä hankasi jalkojaan lattiaan ja puhdisti kasvonsa kädellään, jonka pyyhki takkiinsa. Siitäkin huolimatta hänestä tuntui, että hän oli yhä tahmean veren peitossa.
Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Kaikki vain tuijottivat yhteen sulautuneiden kaksosten ruumista. Hetkeä myöhemmin Vivi palasi paikalle kahden muun maagin kanssa laukaisten järkyttyneen hiljaisuuden.
”Vivi, missä Kuja on? Pääsikö hän karkuun?” Zidane kysyi ja ryntäsi pientä maagia vastaan muiden seuratessa hänen perässään. ”Vivi?” hän kysyi uudestaan, kun maagi katsoi häntä surullisin silmin.
Vivi puisteli päätään. Hän vilkaisi epämuodostunutta lattialla makaavaa ruumista, muttei kuitenkaan kysynyt siitä mitään.
”Kaikki tiesivät, että hän valehteli, mutta he seurasivat häntä joka tapauksessa”, pikkumaagi kertoi Zidanelle. ”Hän sanoi, ettei elinikäämme voi pidentää ja että olimme hölmöjä uskoessamme häntä.”
Zidane näytti hetken hölmistyneeltä, mutta tajusi sitten Vivin puhuvan Kujasta.
”Sanoiko hän todella niin?” nuorukainen kysyi.
”Olen pahoillani kaikesta, mitä olen tehnyt”, toinen Vivin mukana tulleista maageista sanoi. Hänen numerokylttinsä paljasti hänen olevan herra 78.
”Kenenkään teistä ei tarvitse pyytää anteeksi”, Zidane sanoi ja taputti maagia olkapäälle. ”Missä muut ovat?”
”He järkyttyivät niin pahasti kuullessaan totuuden, että he vain istuvat tuolla”, Vivi vastasi ja viittoi suuntaan, josta oli tullut. ”Mitä minun oikein pitäisi kertoa heille?”
Vivin mukana tulleet maagit kääntyivät ympäri ja lähtivät takaisinpäin. Vivi katsoi Zidanea hetken ajan avuttomana, mutta lähti sitten seuraamaan tovereitaan.
”Minne sinä menet?” Zidane kysyi.
”En voi tehdä muuta kuin istua heidän kanssaan”, Vivi vastasi pysähtymättä.
Zidane aikoi juuri mennä maagin perään, mutta jostain kauempaa kuulunut ääni sai hänet pysähtymään.
”Anteeksi, mutta onko siellä joku?”
Nuorukainen katseli hetken ympärilleen, kunnes huomasi kauempana luolassa oviaukon. Garnet oli jo suunnistamassa sen luokse, joten Zidane päättikin seurata tyttöä. Freya kohautti olkapäitään ja vilkaisi sitten lattialla makaavaa ruumista.
”Voisikohan tuolle tehdä jotain…” hän pohdiskeli. Amarant vilkaisi naista ja ehdotti sitten, että he raahaisivat ruumiin sivummalle ja peittäisivät sen kivillä. Parempaa hautaa ei luolassa pystyisi tekemään. Niinpä nuo kaksi apunaan vielä Quina jäivät hautaamaan ruumista Zidanen ja Garnetin kadotessa oviaukosta. Eiko puolestaan päätti seurata noita kahta toiseen huoneeseen, sillä hän ei tuntenut oloaan mitenkään kotoisaksi samassa tilassa ruumiin kanssa.
Kolmikko yllättyi melkoisesti astuessaan toiseen luolaan. Se oli valaistu lyhdyillä ja sisustettu melkoisen ylellisesti. Varsinkin suuri pylvässänky vangitsi heidän huomionsa… sekä sängyllä istuva koristeelliseen asuun pukeutunut keski-ikäinen nainen.
”Kuka sinä mahdat olla? Minne… Kuja meni?” nainen kysyi Zidanelta, kun tämä astui huoneeseen.
”Ai, hän. Hän häipyi”, Zidane vastasi.
”Todellako?” nainen kysyi hämmästyneenä. ”Sinä siis ajoit hänet pois. En tiedä, kuka olet, mutta saat vilpittömän kiitollisuuteni.”
Garnet astui paremmin esiin Zidanen viereltä ja hymyili naiselle hitusen epävarmasti. Nainen tuijotti häntä hetken ja hymyili sitten takaisin.
”Voiko tämä olla totta? Prinsessa Garnet? Oletteko todella siinä? Kyllä se on totta”, nainen sanoi kaiken yhteen hengenvetoon ja nousi sängyltään nähdäkseen Garnetin paremmin. ”En ole nähnyt teidän korkeuttanne aikoihin! Olettepa te kasvanut. Mutta mikä tuo teidät tähän kamalaan paikkaan?”
Zidane katsoi ensin naista ja sitten Garnetia hyvin hämmästyneenä. ”Kuka tämä nainen on? Ja mitä sinun ystäväsi tekee tällaisessa paikassa?” nuorukainen kysyi Garnetilta, vaikka tiesikin, ettei tyttö kyennyt vastaamaan hänelle.
Ennen kuin nuori mies sai minkäänlaista vastausta, Cid loikki huoneeseen. Sammako pysähtyi hetkeksi, mutta ryntäsi sitten naisen luokse.
”Rakkaani! Hilda! Vihdoinkin löysin sinut!”
Nainen hymyili ja nappasi sammakon syliinsä. ”En kyllä muista naineeni sammakkoa”, hän sanoi leikkisästi.
”Se olen minä, Cid”, hallitsija sanoi, vaikka tiesikin naisen tunnistaneen jo hänet.
”Tietenkin. Tunnistaisin kyllä viiksesi missä vain”, Hilda vastasi.
”Hilda, palaa kanssani linnaan ja palauta minut ennalleen”, Cid aneli, sillä hän oli todella kyllästynyt olemaan oglop tai sammakko. Hän halusi olla jälleen mies.
”Olen todella pahoillani, kultamuruseni, mutta luovutin lempi-ilmalaivasi Kuja-nimiselle miehelle”, Hilda sanoi anteeksi pyytävällä äänellä. Hän epäili, että Cid suuttuisi asiasta niin paljon, ettei enää haluaisi hänen palaavan Lindblumiin… vaikkakin Hilda oli ainoa, joka saattoi muuttaa hallitsijan takaisin ihmiseksi.
”Unohda se. Kunhan vain olet kunnossa, kaikki on hyvin”, Cid vastasi.
”Voi minun suloinen sammakkoiseni”, Hilda huoahti.
Hetken näytti melkein siltä, että Hilda aikoi suudella aviomiestään, vaikka tämä olikin sillä hetkellä yhä sammakkona, mutta syrjemmällä seisonut Eiko keskeytti herkäksi päässeen kohtauksen.
”Sinä siis tunnet Kujan?” Eiko kysyi Hildalta ja astui tämän eteen. ”Minä aion panna hänet maksamaan! Kerro siis minulle kaikki hänestä!”
Hilda laski Cidin maahan ja kyykistyi Eikon eteen hymyillen. Hän piti välittömästi pikkutytöstä, vaikkei tuntenutkaan tätä. Samalla hän muisti, kuinka kauan oli kaivannut omaa tytärtä, eikä ollut koskaan saanut sellaista. Nyt ei kuitenkaan ollut oikea aika miettiä sitä asiaa. Hilda taputti Eikoa päälaelle ja nousi seisomaan.
”Totta kai, kultaseni. Kerron sinulle kaiken, kun olemme palanneet takaisin Lindblumiin.”
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!