Sävel elämälle: Luku 27

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 27


Paluumatka Lindblumiin oli vienyt tovin. Cid oli suostunut kuljettamaan mustat maagit takaisin kyläänsä. Vivi oli harkinnut pitkään, olisiko hänen pitänyt jäädä toveriensa luokse, mutta toisaalta hän halusi saada Kujan kiinni ja panna miehen vastaamaan teoistaan. Niinpä hän oli päättänyt lähteä muiden mukaan.

Matkan aikana Hilda sai kuulla Zidanelta ja kumppaneilta hurjan kertomuksen siitä, mitä oli tapahtunut hänen Lindblumista lähtemisensä jälkeen. Tuntui uskomattomalta, että niin lyhyessä ajassa oli ehtinyt tapahtua niin paljon. Hilda tunsi myös syvää surua kuultuaan kuningatar Brahnen kuolleen. Hän oli pitänyt naista ystävänään, vaikkakin tämä oli viimeisen vuoden ajan käyttäytynyt kovin omituisesti. Häntä suretti myös Garnetin äänenmenetys, mutta hän uskoi vakaasti, että tyttö selviäisi vielä surustaan ja saisi äänensä takaisin.

Omista kokemuksistaan Hilda vaikeni kuin muuri. Hän sanoi vain, että tarvitsisi aikaa ajatella ja että kertoisi kaiken, kun he saapuisivat Lindblumiin. Varsinkaan Cid ei ollut mielissään tästä päätöksestä, mutta hän tunsi vaimonsa ja tiesi, ettei naisen päätä käännettäisi noin vain.

Muutamia päiviä myöhemmin Cid ja Hilda kuitenkin olivat turvassa oman linnansa valtaistuinsalissa, eikä Hilda enää kieltäytynyt puhumasta.
”Ei kai Kuja koskenut sinuun?” Cid kysyi heti, kun hänen vaimonsa vihdoin suostui keskustelemaan tapahtumista.
”Hänen sielunsa oli täynnä vihaa, mutta hän oli kohtelias. Hän vain puhui äärettömän paljon”, Hilda vastasi rehellisesti.
”Mistä niin?” Cid kysyi ja kurnutti päälle.
”No, hän paljasti suuren suunnitelmansa minulle, eikä minun tarvinnut edes kysyä. Se oli melko pitkästyttävää”, Hilda paljasti. ”Mutta ne asiat, joista hän puhui… ne olivat kuin suoraan painajaisesta.”
”Mitä hän sitten sanoi?”
”Ettei hän ole kotoisin tästä maailmasta. Hänen aikeensa on hankkia yhä suuremmat voimat. Hilda Garde 1:n nappaaminen oli osa tätä prosessia”, Hilda vastasi.
”Meidän pitää kertoa tästä Zidanelle! Sinulla on arvokasta tietoa!” Cid huudahti. Hän suhtautui nykyisin Zidaneen kuin tämä olisi ollut hänen sotapäällikkönsä tai jotain saman tapaista. Jos joku voisi hoidella Kujan, se olisi Zidane.

Hilda hymyili, sillä hänkin tajusi, miten paljon hänen miehensä arvosti tuota hännällistä nuorta miestä. Kotimatkan aikana hän oli myös huomannut, että Garnetin ja Zidanen välillä oli aivan selvästi jotain. Hildalle oli muodostunut vahva tunne, että jonain päivänä kaikki vielä näkisivät Zidanen Garnetin vierellä valtaistuimella, vaikka poika olikin pelkkä näyttelijä ja varas. Pelkkä ajatus kuulosti romanttiselta hömpältä, jollaista sattui vain tarinoissa, mutta Hilda todella uskoi, että niin voisi tapahtua.
”Siitä tulikin mieleeni, ettei minun sieppaamiseni varmaankaan ollut osa Kujan suunnitelmia”, nainen sanoi paljastamatta ajatuksiaan Cidille. ”Hän on toivoton narsisti… mutta ainakaan hän ei ole sellainen häntäheikki kuin sinä”, hän huomautti sitten ja silmäili sammakkomiestään vihaisesti. Heillä oli yhä käsittelemättömiä asioita.

”Ääh, iske minua herkimpään kohtaan!” Cid huudahti, mutta loi sitten katseensa alas. ”Olen pahoillani siitä kaikesta. Siksi vaaransin henkeni pelastaakseni sinut.” Cid oli pettänyt Hildaa, minkä takia Hilda oli muuttanut miehensä oglopiksi. Tohtori Tot oli yrittänyt parantaa Cidin, mutta mies oli vain muuttunut tuolloin sammakoksi. Sammakkona olo ei kuitenkaan ollut pahinta, mitä Cidille oli sattunut, sillä vasta kun hän oli menettänyt vaimonsa, hän oli tajunnut, kuinka paljon oikeastaan tätä rakastikaan. Hän katui aidosti tekojaan, eikä halunnut enää koskaan pettää Hildaa… eikä myöskään menettää naista enää uudestaan.
”Todellako? Ettet vain tullut hankkimaan Hilda Garde 1:stä takaisin?” Hilda kysyi ivallisella äänellä, vaikka todellisuudessa oli jo antanut miehelleen anteeksi. Pitkät yksinäiset päivät Gulug-vuoren sisuksissa olivat saaneet hänet ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Hän oli todella kaivannut Cidiä ja tajunnut yhä rakastavansa miestään.
”En minä valehtele! Pyydän anteeksi!” Cid sanoi epätoivoisena. ”Ole niin kiltti ja muuta minut takaisin. En kestä enää olla oglop tai sammakko! En petä sinua enää koskaan, lupaan sen.”
”Voiko sinun sanaasi luottaa?” Hilda kysyi.
”En valehtele! Vannon isäni nimen kautta!” Cid huudahti.
”Hyvä on, muutan sinut takaisin”, Hilda sanoi hymyili. ”Mutta jos vielä petät minua, seuraukset ovat paljon pahempia.”
”Ymmärrän kyllä. Muuta minut nyt!”
”Ehkäpä muutan sinut siiliksi…”
”Ei, ole kiltti. Palauta minut ennalleen”, Cid aneli, sillä hän ei ollut ollenkaan varma pilailiko Hilda vai ei.
”Hyvä on, hyvä on”, Hilda naurahti. Nainen kohotti kätensä sammakon ylle ja alkoi mutista sanoja, joita Cid ei tunnistanut.

Hitaasti, mutta varmasti Cidin sammakkoruumis alkoi ensin kasvaa ja sitten muuttaa muotoaan. Lopulta Cid oli täysin ihminen. Innoissaan hän tunnusteli kasvojaan. Karhea parta tuntui hyvältä sormissa. Seuraavaksi hän tuijotti käsiään. Ne todellakin olivat kädet, eivätkä vaikkapa räpylät. Hän oli ennallaan.

Tuntien itsensä hieman typertyneeksi Cid livahti valtaistuinsalista nopeasti sen takana olevaan huoneistoon ja alkoi penkoa itselleen vaatekomerosta vaatteita. Hilda seurasi naureskellen huoneen ovelta miehensä touhuja. Kun Cid oli saanut puettua, hän kääntyi katsomaan vaimoaan hymyillen.

”Viimeinkin olen taas mies”, hän sanoi onnellisena ja levitti kätensä. Hilda ryntäsi miehensä syleilyyn.
”Rakas”, nainen kuiskasi hiljaa.
”Olen niin pahoillani kaikesta”, Cid sanoi ja upotti kasvonsa Hildan hyvältä tuoksuviin hiuksiin.

***

”Zidane”, ääni tunkeutui Zidanen mieleen.
”Hmmm… mitä nyt Dagger?” Zidane mutisi unisesti.
”Herra Zidane?”

Nuorukainen räväytti silmänsä auki. Ääni ei ollut todellakaan Garnetin, vaan jonkun miehen. Zidane totesi makaavansa edelleen Lindblumin linnan vierashuoneessa. Korkealla taivaalla oleva aurinko paistoi suoraan sisään, joten päivä oli varmasti jo melko pitkällä. Nuorukaisen huomio kuitenkin kiinnittyi vartijaan, joka seisoi hänen vuoteensa vierellä.
”Mitä nyt?” Zidane kysyi.
”Rouva Hilda on kutsunut kaikki koolle. Teidän pitää mennä kokoussaliin”, vartija ilmoitti.
”Selvä. Toivoin vain, että olisin voinut nukkua hieman pidempään”, Zidane vastasi.

Vartija nyökkäsi epävarmana ja poistui sitten paikalta. Zidane nousi sängystä ja venytteli raukeasti. Hän puki vaatteet ylleen ja marssi sitten saman tien ulos huoneesta. Lähtiessään kulkemaan kohti kokoussalia hän toivoi mielessään, että tarjolla olisi myös aamiaista.

Kokoussalin ovi oli auki, joten Zidane käveli suoraan sisään sulkien oven sitten perässään. Paikalla olivat kaikki paitsi Garnet. Huoneessa oli myös mies, jota Zidane ei tunnistanut. Kenties tämä olisi joku suuri maagi, joka oli kutsuttu auttamaan heitä?
”Kuka tuo heppu on?” Zidane kysyi asettuessaan istumaan pöydän ääreen.
”Hallitsija Cid”, Freya vastasi.
”MITÄ?!” Zidane huudahti ja tuijotti naista silmät suurina. Sitten hän kääntyi katsomaan Cidiä kuin ei olisi uskonut näkemäänsä. Jotenkin hän oli kuvitellut miehen eri näköiseksi.
”Ei vieläkään minkäänlaisia tapoja”, Cid tuhahti. ”Emme kuitenkaan pyytäneet teitä tänne puhuaksemme niistä.”
”Minä kutsuin teidät koolle kertoakseni, mitä sain selville, kun olin Kujan vankina”, Hilda sanoi vuorostaan.
”Tiedot saattavat sisältää vinkin siitä, missä hän voisi olla, joten kuunnelkaa tarkasti”, Cid huomautti.
”Prinsessa ei ole täällä”, Steiner pisti väliin. ”Minä menen etsimään hänet.” Ritari nousi naristen pöydästä ja poistui huoneesta. Cid kohautti olkapäitään ja kehotti vaimoaan jatkamaan.

”Mistä Kuja puhui sinulle?” Zidane kysyi, ennen kuin Hilda ehti sanoa mitään. Nainen hymähti mielessään, että hänen miehensä saattoi olla oikeassa sen suhteen, ettei nuorukaisella ollut tapoja.
”Osa tarinasta voi olla vaikea uskoa, mutta kuunnelkaa minua silti”, Hilda sanoi. ”Kuja suunnittelee käyttävän tätä maailmaa hankkiakseen ’suuremman voiman’, kuten hän itse asian ilmaisi.”
”Suuremman voiman? Mikä se mahtaa olla?” Zidane kysyi.
”En tiedä”, Hilda myönsi. ”Hän myös väitti, ettei ole tästä maailmasta.”

Kaikki näyttivät kuin puulla päähän lyödyiltä. Mitä ihmettä tuollaiset väitteet oikein tarkoittivat?
”Me kutsumme maailmaamme Gaiksi, mutta hän sanoi syntymäpaikkansa olevan Terra”, Hilda kertoi.

***

Steiner oli tällä välin ehtinyt jo koluta linnan asutetut tilat läpi, mutta Garnetia ei näkynyt missään. Sen takia hän päätti tarkastaa myös kaupungin. Ensimmäisenä hän lähti käymään teatterialueella, koska oli täysin mahdollista, että prinsessa piti Tantaluksen roskajoukkoa ystävinään.

Kun Steiner löysi tiensä Tantaluksen piilopaikalle, hän näki koko joukon korjaustöissä. Ilmeisesti myös Tantalus oli kärsinyt Brahnen hyökättyä kaupunkiin.
”Miten korjaustyöt sujuvat?” kysyi Baku, joka juuri asteli piilopaikan ovesta ulos.
”Erittäin hitaasti”, Cinna vastasi ja korjasi kokinhattuaan parempaan asentoon. Rakentaminen ei ollut hänen alaansa.
”Emme voi kiirehtiä niitä tai kaikki hajoaa taas kasaan”, Marcuskin sanoi vasaroidessaan uusia lankkuja seinään.
”Vahingot taitavat olla suurempia kuin osasimme arvatakaan”, Baku totesi ja aivasti kuuluvasti. Hän ei tuntunut ikinä pääsevän nuhastaan eroon.

”Hän ei ole täälläkään”, Steiner totesi hieman kauempaa. ”Missä hän oikein voi olla…”

Vasta nyt Tantaluksen joukko huomasi paikalle saapuneen ritarin. Baku asteli tämän eteen   ja tervehti miestä.
”Jou!” hän huudahti saaden Steinerin hätkähtämään. ”Mitä teet täällä? Näytät siltä, että sinulla on paljon ongelmia. Mikä sinua vaivaa? Me voimme ehkä auttaa.”

Steiner katseli Tantaluksen päällikköä epäluuloisena. Baku oli vain pahainen varas ja kidnappaaja.
”Voinko tosiaan luottaa teihin?” ritari kysyi.
”Jep”, Baku totesi nyökäten. Steiner ei ollut varma, pitäisikö hän uskoa miestä vai ei, mutta päätti kuitenkin kertoa tälle, mistä oli kyse.
”Prinsessa on kadonnut. Hän ei ole linnassa, joten ajattelin, että hän saattaisi olla kaupungilla”, Steiner kertoi.
”Mikset palaisi linnaan, ennen kuin eksyt vielä?” Baku nauroi ritarille.
”Mitä?” Steiner kysyi vihaisena. Hänen ei olisi pitänyt sanoa tuolla huijarille yhtään mitään. Baku halusi selvästi vain pitää häntä pilkkanaan.
”Me etsimme hänet. Tämä alue on ikään kuin takapihaamme”, Baku kuitenkin sanoi hymyillen. Sitten hän kääntyi ympäri ja katsoi miehiään. ”Kuulitte, mitä minä sanoin! Liikettä siitä!” Saman tien jokainen paikalla ollut tantaluslainen livahti tiehensä niin nopeasti kuin kykeni.
”O-olen kiitollinen”, Steiner sanoi häkeltyneenä. Baku todellakin siis aikoi auttaa häntä.
”Ei mitään ongelmaa”, Baku naurahti ja aivasti jälleen kuuluvasti.

***

Hilda oli noussut seisomaan ja nojasi käsillään pöytään selittäessään Kujan suunnitelmaa.
”Vaikuttaa siltä, että tämä Terra on jollain tavalla yhteydessä Kimaltelevaan saareen”, hän kertoi. Kaikki nyökkäsivät. Jokainen heistä muisti kauniin saaren, jonka he olivat nähneet Ezto Gazan lähistöllä.

”En tiedä, minne Kuja on mennyt, mutta voimme ehkä löytää hänet, jos menemme sinne”, Zidane pohdiskeli ääneen.
”Valitettavasti Terraan ei voi päästä suoraan vain menemällä Kimaltelevalle Saarelle”, Hilda kuitenkin huomautti.
”Ei tietenkään. Jos se olisi niin helppoa, kaikki olisivat jo löytäneet tämän niin sanotun toisen maailman”, Amarant tuhahti ivalliseen sävyyn.
”No, mitä me sitten teemme?” Zidane kysyi ja mulkaisi rastapäistä miestä.
”Minäpä kerron teille”, Hilda sanoi. ”Portti, joka johtaa Terraan on sinetöity, mutta Kuja sanoi, että on olemassa paikka, jossa tämän sinetin voi murtaa.”
”Missä se on?” Zidane halusi heti tietää.
”Kujan mukaan se on vanhassa linnassa, joka on Unohdetulla mantereella”, Hilda kertoi. ”Eräs tutkimusmatkailija jätti kirjeen kyseiseen linnaan. Jos muistan oikein, hän kirjoitti, että rinteet ovat liian jyrkkiä tutkittaviksi. Lisäksi Unohdetusta mantereesta on olemassa vain vähän tietoa… mutta koska linnalla ei ole nimeä, voimme kutsua sitä vaikkapa Ipsenin linnaksi.”
”Vai Ipsenin linnaksi”, Zidane totesi. ”Emme tosiaan tiedä juuri mitään oman mantereemme ulkopuolisesta maailmasta.” Hän ei muistanut minkäänlaista linnaa edelliseltä vierailultaan Unohdetulle mantereelle, mutta toisaalta silloin hänellä oli ollut kamala kiire päästä Oeilvertiin ja takaisin.

***

Cid, joka oli kuullut Hildan kertomuksen jo kertaalleen, oli poistunut kokoussalista ja lähtenyt tarkastamaan, miten ilmalaivojen rakentaminen sujui. Uusin Hilda Garde näytti olevan jo melkoisen hyvässä kunnossa.
”Miten laivan kanssa sujuu?” Cid kysyi sinikopioita tutkivalta insinööriltä, joka oli nimeltään Zebolt.

Insinööri käännähti ympäri ja tuijotti Cidiä hetken, ennen kuin hymyili leveästi. ”Hallitsija, te olette jälleen ihminen!” hän huudahti ilahtuneena.
”Kyllä. Nyt voimme siis keskittyä laivan rakentamiseen”, Cid totesi.
”Hilda Garde 2:n rakentamisesta saadun kokemuksen perusteella voisin sanoa, että koneisto onkin jo melkein valmis”, Zebolt kertoi hallitsijalleen. ”Meillä on kuitenkin hieman ongelmia rungon kanssa.”
”Niin… ajattelin, että voisimme käyttää Blue Narsissin osia runkoon”, Cid sanoi.
”Kuinka niin?”
”Huomasin, että se on erittäin hyvin rakennettu laiva, kun matkustimme sillä ja toisekseen meidän täytyy kiirehtiä. Olen onnistunut jo kehittelemään sinikopion päässäni, joten jos teet vain niin kuin minä sanon, meidän pitäisi saada laiva valmiiksi hetkessä”, Cid totesi ja jäi tuijottamaan Hilda Garde 3:tta mietteliäänä.

***

”Siinä kaikki, mitä minä tiedän”, Hilda sanoi. ”Saatatte löytää lisää vihjeitä, jos menette Ipsenin linnaan.”
”Kysyitkö todella tästä kaikesta Kujalta?” Eiko kysyi ihmeissään. Hänestä Kuja oli ainoastaan itsekäs idiootti, joka ei varmasti kertoisi kenellekään yhtään mitään.
”Hän kertoi kaikki nämä asiat aivan vapaaehtoisesti”, Hilda vastasi ja hymyili Eikolle. Tyttö oli niin suloinen, olisipa tämä ollut hänen lapsensa. ”Kuja puhui hyvin intohimoisesti… ja hän tarjosi minulle tietojaan vapaaehtoisesti. Hän luultavasti ajatteli, ettei suunnitelman kertominen minulle vaikuttaisi mihinkään.”
”Ja hän oli oikeassa”, Amarant sanoi. ”Hän on hyvin voimakas, ja meillä on muutenkin ongelmia.”
”Mutta minä en voi antaa anteeksi Kujalle!” Vivi huudahti. Hän ei todellakaan aikonut luovuttaa, vaikka muut tekisivät niin. ”Hän leikki ystävieni elämillä!”
”Me tiedämme nyt, minne meidän pitää mennä. Ainoa ongelma on, miten pääsemme sinne”, Zidane sanoi sovittelevasti. ”Luulen, että meidän täytyy odottaa, kunnes Cid saa Hilda Garde 3:n valmiiksi.”

Samassa kokoussalin ovi lennähti auki ja huohottava Steiner ryntäsi sisään. Hän katsoi suoraan Zidaneen ja veti syvään henkeä, ennen kuin puhui.
”Zidane, minulla on huolestuttavia uutisia!” hän huohotti.
”Mitä nyt?” Zidane kysyi rypistäen otsaansa. He eivät olisi tarvinneet enää yhtään enempää ongelmia.
”En löydä prinsessaa mistään, vaikka etsin ympäri Lindblumia! Tantaluksen joukko auttoi minua, mutta silti…”
”Hän ei ole Lindblumissa?” Zidane varmisti, ja Steiner nyökkäsi hänelle. ”Sitten on vain yksi paikka, missä hän voi olla…”
”Sinä siis tiedät, missä hän on?” Steiner kysyi helpottuneena.
”Uskoisin niin. Odottakaa te täällä, niin minä käyn hakemassa hänet”, Zidane sanoi ja ryntäsi ulos huoneesta.

Nuorukainen paineli saman tien ulos linnasta ja kirosi huonoa tuuria. Näytti siltä, että aina kun hän vieraili Lindblumissa, hänellä ei ollut aikaa syödä minkäänlaista ateriaa. Tietysti hän olisi nyt voinut pistäytyä majataloon, mutta Garnetin löytäminen oli tärkeämpää. Siispä hän matkusti ilmataksilla keskustaan ja poistui sitten kaupungista. Hän puolittain juoksi ja puolittain käveli koko matkan Huippukalliolle, mistä hän tiesi pääsevänsä Gargant kaivokseen.

Kaivoksessa Zidanella meni tovi, ennen kuin hänen onnistui pyydystää itselleen Gargant. Hieman ongelmia seurasi myös siitä, kun hänen piti saada otus kulkemaan kaivantoa pitkin Alexandriaan. Trenon kohdalla se olisi halunnut pysähtyä, mutta pienen taistelemisen jälkeen Zidane sai sen lopulta jatkamaan matkaa aina Alexandriaan asti.

Paljon myöhemmin Zidane hiippaili pois Alexandrian linnan pohjakerroksesta. Hän tutki koko linnan yrittäen samalla olla herättämättä korjaustöitä tekevien miesten huomiota. Hänellä oli epäilys, että häntä saatettiin yhä pitää täällä rikollisena, joten hän ei halunnut joutua selvittelemään välejään nyt kenenkään kanssa.

Garnetia ei kuitenkaan löytynyt linnasta. Lopulta Zidane saapui linnan ohitse virtaavalle joelle ja istahti sen töyräälle.
”Tämä on outoa”, hän pohti ääneen. ”Olin varma, että hän olisi palannut Alexandriaan… Mistä muualta voin etsiä?”

”Hei Zidane, etsinkin sinua!” nuorukainen kuuli yhtäkkiä tutun äänen selkänsä takaa. Hän nousi seisomaan ja kääntyi ympäri. Hämmästyksekseen hän näki Bakun seisovan vähän matkan päässä. Sitten hän muisti Steinerin sanoneen, että Tantaluksen väki etsi myös Garnetia. Ehkäpä hekin olivat tulleet samaan johtopäätökseen kuin Zidane.
”Pomo!” Zidane huudahti. ”Oletko löytänyt Daggerin?”
”Nääh, en löydä häntä mistään. En löydä Daggeria, mutta luulen, että näin sen lyylin”, Baku vastasi.
”Minkä lyylin?” Zidane kysyi kummissaan.
”Niin, kyllähän sinä tiedät, sen lyylin”, Baku tuhahti. ”Menen katsomaan uudestaan”, hän lisäsi ja lähti kulkemaan samaan suuntaan, josta oli aiemmin tullut.

Zidane lähti välittömästi Bakun perään päätään puistellen. Ketä pomo oikein oli voinut tarkoittaa?

Baku johdatti Zidanen aina Alexandrian satamaan asti ja pysähtyi sitten katselemaan ympärilleen.
”Mitä on tekeillä, pomo?” Zidane kysyi. ”Onko hän täällä?”
”Hän oli tuolla vähän aikaa sitten”, Baku vastasi ja osoitti kauempana näkyvää oviaukkoa kohti.

Zidane katsoi Bakun osoittamaan suuntaan, mutta ketään ei näkynyt. Hetken päästä Beatrix kuitenkin käveli oviaukosta ulos ja jäi tuijottamaan merelle.
”Onko tuo se, joksi häntä luulen?” Zidane mutisi.

Nuorukainen katseli ympärilleen ja mietti, miten pääsisi ovelle. Muurin pätkä erotti sen paikan, jossa he seisoivat siitä, missä Beatrix oli. Jostain linnan sisäosista täytyy päästä tuonne, Zidane pohti ja lähti palaamaan takaisinpäin. Hän harhaili linnan käytävillä, kunnes löysi toisen ulosvievän oven, mutta kun hän saapui ulos, Beatrix ei enää ollut paikalla.

Beatrix oli huomannut Bakun heti sen jälkeen, kun Zidane oli poistunut paikalta, joten hän oli päättänyt lähteä juttelemaan miehen kanssa. Hän oli kulkenut sisällä eri reittiä kuin Zidane, ja tästä syystä he kaksi eivät olleet törmänneet.

”Yhä elossa?” Baku hymähti, kun Beatrix saapui hänen luokseen.
”Oletko sinä…” Beatrix aloitti muistellen miehen nimeä. Hän oli kyllä kuullut sen joskus. ”… Baku?” hän lisäsi hetken päästä.
”Jep, olen mies, joka kaappasi prinsessasi”, Baku vastasi.
”Unohtakaamme sen. Se tapahtui kauan aikaa sitten”, Beatrix sanoi ja hymyili hitusen.
”Sinulla on suuri sydän, toisin kuin sillä pölkkypäällä, Steinerilla”, Baku hymähti. ”Ei ihme, että naiset pitävät valtaa täällä.” Mies nauroi hyväntahtoisesti, mutta nauru päättyi aivastukseen.

Samassa Zidane ryntäsi takaisin paikalle. ”Hei, pomo, sinä näit melko varmasti Beatrixin!” hän huudahti tajuten vasta sitten, että nainenkin seisoi hänen edessään. ”Oho.”
”Minulla onkin asiaa sinulle nyt, kun kerran olet täällä”, Beatrix sanoi nuorukaiselle. ”Tulisitko kävelylle kanssani?”

Baku virnisti ja läimäytti Zidanea toverillisesti selkään, kun nuorukainen suostui naisen pyyntöön. Beatrix kuljetti Zidanea ympäri linnaan, kunnes he lopulta päätyivät joentöyräälle, missä Zidane oli Bakuunkin törmännyt.
”Kuten näet, Alexandria tuhoutui täysin”, Beatrix sanoi. ”Steiner ja minä teimme parhaamme suojellaksemme kaupunkia, mutta yrityksemme oli turhia.”
”Steiner on huolissaan sinusta. Mikset ole yrittänyt ottaa häneen yhteyttä? Ja Dagger on yhä shokissa. Hän on ollut mykkä siitä asti, kun tuho tapahtui”, Zidane huomautti.
”Todellako?” Beatrix kysyi. ”Sitten on parempi, ettei hän vielä palaa Alexandriaan. Ei tee hyvää hänelle nähdä paikkaa tällaisena.”
”No, sehän tässä on ongelmana… en löydä häntä. Ajattelin, että hän olisi tullut takaisin tänne, mutta en löytänyt häntä mistään”, Zidane sanoi.
”Hän on tullut takaisin? Mutta häntä ei löydetä?” Beatrix hymähti. ”Oletko käynyt katsomassa lepopaikalta?”
”Lepopaikalta?” Zidane toisti.
”Niin, jos hän on palannut tänne, olen varma, että hän on siellä”, Beatrix sanoi. ”Minulla olisi pari pyyntöä sinulle. Ensinäkin, jos näet Garnetin, kerro hänelle, ettei hänen pidä huolehtia Alexandriasta. Hänen täytyy hoitaa itsensä ensin kuntoon.”
”Toki. Mitä muuta?”
”Haluan antaa hänelle jotain”, Beatrix sanoi ja kaivoi taskustaan punaisena hohtelevan jalokiven. ”Ehkä tämä auttaa häntä selviämään epävarmoista ajoista.”

Zidane otti kiven vastaan ja kysyi sitten, miten löytäisi lepopaikalle. Beatrix opasti nuorukaista, mutta ei itse lähtenyt mukaan. Hänellä oli vakaana aikomuksenaan saada Alexandrian kaupunki jälleen kukoistamaan, ja siinä riitti tekemistä. Lisäksi hän halusi saada armeijansa jälleen toimintavalmiiksi, mikäli lisää ongelmia ilmaantuisi. Ja hän oli myös varma, että Zidane pystyisi huolehtimaan Garnetista riittävän hyvin.

Hieman myöhemmin Zidane löysi tiensä lepopaikalle, jonne kaikki Alexandrian kuninkaalliset oli haudattu. Garnet oli kuin olikin siellä tuijottamassa äitinsä hautakiveä.
”Olen etsinyt sinua, Dagger”, Zidane sanoi ja käveli tytön vierelle. Garnet vilkaisi häntä hymyillen.
”Zidane”, hän sanoi. Hänen äänensä oli hyvin hento, mutta kuului silti.
”Pystyt taas puhumaan”, Zidane totesi ilahtuneena. Asiat olivat selvästi menossa parempaan suuntaan.

”Minä…” Garnet aloitti, mutta oli sitten hetken hiljaa kuin olisi haeskellut sanoja. ”Olen ajatellut siitä tuhosta asti… Olen ajatellut, että minusta pitää tulla kuningatar ja minun pitää palauttaa rauha Alexandriaan. Sen takia tulin takaisin tänne, mutta… Voinko olla teidän kanssanne vielä tovin?”
”Voinko kysyä miksi?” Zidane tiedusteli. Hetken hän oli jo pelännyt, että menettäisi Garnetin jälleen valtaistuimelle.
”Kun äitini oli vielä elossa… minun suurin huoleni oli, osaisinko varmasti puhua ja käyttäytyä kuin prinsessa. Nuo kaksi asiaa olivat ainoat mielessäni. Se ei muuttunut, kun äitini kuoli ja minusta oli tulossa kuningatar. Ajattelin ainoastaan, kuinka voin näyttää ja toimia kuin kuningatar. En usko, että ihmiset hyväksyvät minut kuningattarekseen tällaisena”, Garnet tilitti hyvin nopeaan tahtiin.
”Enpä tiedä siitä”, Zidane sanoi. Hän olisi hyväksynyt Garnetin kuningattarekseen aivan millaisena tahansa.
”Minulla ei ole oikeutta hallita tätä maata…” Garnet sanoi kuitenkin.
”Hmmm…” Zidane totesi, kun ei tiennyt, mitä sanoa. Sitten hän vei kätensä taskuunsa ja veti esiin jalokiven. ”Beatrix muuten pyysi antamaan sinulle tämän.” Hän ojensi jalokiven Garnetille, joka katsoi sitä hymyillen.

”Eikös tämä kivi ole garnet?” prinsessa kysyi hymyillen. Beatrix oli siis lahjoittanut hänelle hänen nimikkokivensä.
”On. Eikö olekin kaunis?”
”Onhan se.”
”Tuo kappale oli ennen vain tavallinen kivi”, Zidane sanoi muistellen erästä legendaa. ”Sitten kivi esitti toiveen: ’Haluan säihkyä!’ Kivi matkasi kädestä toiseen pitäen kiinni toiveestaan. Ja nyt se säihkyy sinun kädessäsi, Dagger. Jos sinäkin esität toiveen, sinäkin säihkyt jonain päivänä. Se päivä tulee, kun Alexandria tarvitsee sinua. Ei ole mitään kiirettä. Tärkeää on löytää ensin intohimo.”

Garnet oli hetken hiljaa, mutta hymyili sitten Zidanelle. ”Kiitos. Olen pahoillani siitä, että käytin teitä kaikki tekosyynä juostakseni karkuun velvollisuuksiani.”
”Vain se on tärkeää, että oikeasti halusit pysyä seurassamme”, Zidane vastasi.
”Kuule… voisinkohan lainata taas sitä veistä?” Garnet kysyi aivan yllättäen.
”Mitä niistä?” Zidane kysyi, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä tyttö puhui.
”Sitä, joka auttoi minua tekemään edellisen ison päätökseni”, Garnet vastasi ja sieppasi tikarin Zidanen vyöltä. Tuon tikarin avulla hän oli päättänyt salanimensä, jolla hänen ystävänsä yhä häntä puhuttelivat. Nyt tikari saisi auttaa häntä toisella tavalla. ”Zidane, minun tähteni… muista minut sellaisena kuin olin.”

Sen sanottuaan Garnet juoksi pois lepopaikalta suoraan joelle. Zidane ryntäsi kauhistuneena hänen peräänsä. Tytön sanat kuulostivat liian lopullisilta. Ei kai tämä aikonut tehdä jotain itselleen?

Zidane pysähtyi vajaan metrin päähän Garnetista, joka oli kohottanut kätensä ylös. Tyttö tarttui vasemmalla kädellään hiuksiinsa ja vei oikealle tikarin niiden alle. Hän vetäisi tikarin terän hiustensa läpi niin, että tuppo hiuksia jäi hänen käteensä. Sitten hän kääntyi hitaasti Zidaneen päin.

Lyhyet hiukset laskeutuivat kauniisti Garnetin korvia hipoen. Ne olivat nyt hieman epätasaiset, mutta Zidane ei voinut olla hymyilemättä suloiselle näylle. Garnet hymyili hänelle takaisin ja päästi kädessään olevat hiukset lentämään pois tuulen mukana. Hän oli päättänyt ottaa uuden askeleen elämässään. Hän ei  olisi enää sama naiivi prinsessa, vaan nyt hänestä tulisi se kuningatar, jonka Alexandria tarvitsisi. Sitä varten hänen täytyi muuttua. Hän aloitti muutoksen pienestä asiasta, hiustenleikkuusta, mutta lopulta muutoksesta tulisi myös sisäistä. Sitä ennen hän kuitenkin auttaisi Zidanea voittamaan Kujan, ja palaisi sitten hallitsemaan maataan.

 

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!