Projekti S. R.: Luku 30

Projekti S. R.

Luku 30

Auringonvalo tunkeutui makuuhuoneeseen ja osui Vincentin silmäluomiin. Hän kohotti kätensä kasvoilleen, ennen kuin avasi silmänsä. Yhtäkkiä jotain mätkähti hänen rintansa päälle ja sai hänet hätkähtämään. Kapea käsi lepäsi rentona peitolla. Käsivarsi, joka oli peittynyt valkoiseen puuvillakankaaseen, Yuffien käsivarsi.

Vincent vilkaisi vasemmalle puolelleen ja erotti peiton alta mustan, sekaisen hiuspehkon. Yuffie tuhisi hiljaa eikä vaikuttanut olevan hereillä. Tällä tuntui olevan ilmiömäinen kyky nukkua hyvin sikeästi, Vincent oli päässyt todistamaan sitä jo useampaan kertaan. Nyt hän kohotti peittoa ja vilkaisi tytön kasvoja. Kyllä, tämä oli unessa ja tällä oli levollinen ilme, ei painajaisia tällä kertaa. Oli varmaankin paras antaa Yuffien nukkua mahdollisimman pitkään, sillä siten Vincent saisi itselleen rauhallisen aamun eikä kukaan joutuisi myöhemmin kärsimään väsyneen ninjaprinsessan kiukkuiluista. Kaikki voittaisivat.

Mies siirsi varovaisesti käden pois päältään ja laski sen vierelleen sängylle, ennen kuin nousi istumaan. Hän pyyhkäisi pitkät hiukset kasvoiltaan ja venytteli käsivarsiaan. Kello yöpöydällä näytti miltei yhtätoista, hän oli nukkunut tavallista pidempään. Hän heilautti jalkansa viileälle lattialle ja hiipi vaatekaapilleen. Heidän pitäisi olla kolmelta WRO:n päämajassa, matka sinne veisi noin kolme varttia, joten lähdettävä olisi kahden jälkeen. Yuffien voisi siis antaa nukkua vielä ainakin tunnin.

Pengottuaan hetken vaatekaappia Vincent sai mukaansa puhtaat mustat farkut, punamustan paitapuseron, bokserit ja sukat. Ne mukanaan hän karkasi kylpyhuoneeseen. Yuffie oli yöllä viivytellyt suihkussa sen verran kauan, ettei hän ollut enää viitsinyt häiritä naapureita enempää. Talo oli vanha, ja remontista huolimatta muun muassa suihkun kohina kuului erittäin hyvin naapuriasuntoihin.

Kylpyhuoneessa oli läjä Yuffien vaatteita. Vincent kohotti näylle kulmiaan, jostain syystä hän ei ollut kiinnittänyt yöllä huomiota epämääräiseen myttyyn. Jos tyttö aikoi jatkossa yöpyä hänen luonaan, tämä saisi opetella laittamaan pyyk-

Hetkinen, mitä hän oli juuri ajatellut? Oliko hän vakavissaan pohtinut huomauttavansa Yuffielle, miten hänen asunnossaan tuli olla ja elää? Vincent puisteli epäuskoisena päätään, hän ei tunnistanut itseään. Jokin oli muuttunut perusteellisesti eikä hänellä ollut aavistustakaan, miten muutokseen olisi pitänyt suhtautua.

Vincent poimi likaiset vaatteet lattialta ja tunki ne pesukoneeseen. Hän keräsi korista omat pyykkinsä, jotka oli sinne yöllä heittänyt. Ohjelman ehtisi vielä pyörittää, ennen kuin olisi aika lähteä kohti Edgeä. Ensin hän kävisi kuitenkin suihkussa.

Juuri kun Vincent oli ehtinyt pukeutua ja laittaa pyykkikoneen päälle, eteisestä alkoi kantautua outo ääni. Hämärästi hän tunnisti sen kappaleeksi, jonka oli kuullut pariin kertaan radiosta. Hän avasi kylpyhuoneen oven ja astui eteisen puolelle, ääni tuli Yuffien takin suunnalta.

Mies nykäisi tytön takin taskun auki ja veti esille punaisen, kimalletarrojen peittämän simpukkapuhelimen, joka toisti edelleen raivostuttavaa kappaletta. Jos hän nyt veisi puhelimen Yuffielle, tyttö ei luultavasti asettuisi enää nukkumaan ja aamun rauha olisi mennyttä. Ei hänellä varsinaisesti ollut mitään Yuffien eloisuutta vastaan, mutta he olivat olleet toistensa kanssa tekemisissä viime aikoina huomattavasti normaalia enemmän. Oli mukavaa vaihtelua viettää aikaa yksin ja hiljaisuudessa.

Hiljaisuudessa, jonka puhelin nyt kuitenkin rikkoi.

Vincent naksautti puhelimen auki ja vilkaisi näytöllä välkkyvää tekstiä. ’BOSAT soittaa’, mitä ihmettä? Bosat? Kuka se oli?

Koska puhelimen mekastus ei lakannut, Vincent painoi vihreää luuria ja nosti kännykän korvalleen.

”Yuffie Kisaragin puhelin”, hän vastasi. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista.

”… Vincent?”

”Tifa?” Vincentillä löi hetken aikaa tyhjää. Hän ei tiennyt, kenen oli olettanut soittavan, mutta Tifa ei ollut käynyt mielessä.

”Miksi… Shiva sentään, minä olin oikeassa!” Tifa huudahti. Vincent rykäisi.

”Olit oikeassa missä?”

”Sinun ja Yuffien suhteen. Olen seurannut tuota menoanne jo pidemmän aikaa sivusta, en meinannut uskoa sitä, koska sinä olet aina pitänyt etäisyyttä kaikkiin, mutta…” Tifa selitteli. ”Totesin Cloudille jo, ennen kuin lähditte reissuun, että jotain on tekeillä.”

Vincent ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Kyllä hän tiesi, että Tifa oli tarkkasilmäinen, mutta ei hän silti ollut ajatellut tämän huomanneen mitään. Kaikki kiusalliset tapahtumat, omituiset hetket… ne olivat sattuneet, kun paikalla olivat olleet vain hän ja Yuffie. Vain sängystäputoamisepisodi oli havahduttanut Tifan ja Cloudin, senkö perusteella nainen oli tehnyt päätelmänsä?

”Vincent? Oletko vielä siellä?” brunetin ääni tunkeutui hänen korvaansa.

”Olen.”

”Minun on pakko sanoa… olen kamalan iloinen teidän puolestanne. Olen saanut katsella Yuffien sekoilemista useamman vuoden ja suoraan sanottuna minua on huolestuttanut, olin jo alkanut epäillä, ettei hän asetu ollenkaan”, Tifa jatkoi selostamistaan. ”Itse asiassa olen ollut huolissani sinustakin. Vietät liikaa aikaa yksin, sinulla on samanlaisia tapoja kuin Cloudilla. En kyllä olisi ikinä uskonut, että sinä ja Yuffie voisitte oikeasti… mutta ei se mitään. Tämä on todella hienoa!”

”Tifa…” Vincent haki sanoja.

”Oikeastaan nyt, kun mietin, tämä voi olla todella hyvä asia. Olettehan te toistenne vastakohtia, mutta sitä sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ehkä sinä saat Yuffien vähän rauhoittumaan, ja ehkä Yuffie on oikea piristysruiske sinun elämääsi. En tarkoita, että sinun elämäsi olisi niin kovin synkkää, mistäpä minä tiedän, mutta Yuffien seura voi tehdä hyvää.”

”Tifa…” Vincent tuntui toistavan itseään. Brunetti kuulosti melkein Yuffielta hölöttäessään puhelimeen. Miksi tämä oli noin innoissaan uutisista? Eihän mitään uutisia edes ollut, hän ja Yuffie eivät olleet sopineet mitään, he eivät olleet pari, he olivat… Vincent ei tiennyt, mitä he olivat. Ystäviä? Ei, se sana ei tuntunut enää sopivalta, mutta hän ei osannut nimetä parempaakaan.

”En malta odottaa, että pääsen kertomaan Cloudille olleeni oikeassa!” Tifa riemuitsi yllättäen. ”Tiedätkö mitä hän sanoi? ’Ei Vincent ikinä Yuffieen koskisi, tyttö on liian nuori ja äänekäs. Kyse on jostain muusta.’”

Omituinen paniikki möyri Vincentin vatsaan. Ei hän halunnut julkistaa muille mitään, ei ainakaan vielä.

”Tifa, ole kiltti äläkä sano Cloudille mitään”, hän pyysi. Linjalle laskeutui hetken hiljaisuus.

”Miksi?” brunetti kummasteli. ”Kuule, kyllä minä tiedän, että Yuffie on sinua nuorempi, mutta hän on kuitenkin aikuinen. Ei siinä ole mitään pahaa, eikä Cloudkaan ajattele niin. Hän on vain vähän hidas tällaisissa asioissa. Luota minuun, minulla on kokemusta.”

”Me emme ole… minä en tiedä…” Vincentiä alkoi häiritä, miten sanat olivat yhä useammin häneltä hukassa. Ei hän ollut tottunut keskustelemaan tällaisista asioista kenenkään kanssa. Hän ei ollut varsinaisesti puhunut suhteestaan, kun oli tapaillut Lucreciaa. Kyllä, he olivat päätyneet riitelemään, mutta varsinaista kunnollista keskustelua he eivät olleet käyneet, eivät pohtineet suhdettaan. Lucrecia oli tehnyt kaikki siihen liittyvät päätökset, ja Vincent oli totellut lopulta kuuliaisesti kuin koiranpentu konsanaan. Hän ei ollut käsitellyt asiaa syvällisesti naisen kanssa, mutta eipä hän ollut ystävilleenkään siitä puhunut.

Nyt Vincentillä oli kuitenkin uusia ystäviä, toisenlaisia ystäviä. He olivat jakaneet asioita, jotka olivat tehneet heistä läheisiä, halusivat he sitä tai eivät. Yleisesti ottaen Tifalle oli helppo puhua, mutta tätä juttua Vincent ei osannut käsitellä. Oli kuin häneltä olisivat puuttuneet sanat, joilla kertoa ajatuksistaan. Toisekseen hän edelleen koki itsensä niin paljon vääryyksiä tehneeksi ja syntien rasittamaksi, ettei ansainnut tuntea niitä tunteita, joita Yuffie oli alkanut hänessä viime aikoina herättää. Miten sellaisesta keskusteli kenenkään kanssa?

”Sinä et tiedä?” Tifa toisti. ”Tehän olette kierrelleet toisianne siitä asti, kun aloitit työt WRO:ssa, tässä on vierähtänyt jo melkein kaksi kuukautta.”

”Mitä?” Vincent häkeltyi naisen sanoista. Puhelimesta kantautui naurua.

”Hyvä on, minä en sano Cloudille mitään”, Tifa ilmoitti yllättäen. ”Saatte kertoa itse sitten, kun olette valmiita. Minä osaan kyllä säilyttää salaisuuden… mutta ole varovainen, en takaa, että Yuffie osaa.”

Vincent ei viitsinyt huomauttaa, että Yuffie oli säilyttänyt sulkasalaisuuden vastustelustaan huolimatta varsin ansiokkaasti. Ei kannattanut muistuttaa Tifaa asiasta, sillä tämä oli ottanut salailun raskaasti.

”Kiitos, Tifa. Minä arvostan tätä”, Vincent vastasi.

”Ei mitään. Kuule, oli minulla oikeaa asiaakin. Soitin Yuffielle, koska halusin kysyä, pääsisikö hän tänään illalliselle”, Tifa kertoi. ”Tai no, olin kyllä soittamassa myös sinulle heti seuraavaksi. Eli pääsettekö te?”

”En voi sanoa Yuffien puolesta…”

”Minäpä luulen, että voit”, Tifa hymähti. ”Tulkaa kahdeksalta. Olen pyytänyt myös Cidin, Sheran, Barretin, Nanakin ja Reeven. He ovat kaikki tulossa ja Shera lupasi auttaa kokkaamisessa, aiomme juhlistaa Shelken kotiinpaluuta. Tiedän, että tilanne ei ole vielä kokonaan ratkaistu, mutta me kaikki tarvitsemme jotain piristävää. Eli tuletteko te?”

”Hyvä on, me… minä ja Yuffie tulemme”, Vincent vastasi.

”Voit ihan hyvin sanoa ’me’”, Tifa huomautti. ”Ei se ole niin vaikeaa. Nähdään WRO:n päämajassa kolmelta ja illallisella sitten kahdeksalta. Hei hei, Vincent.”

Mies ei ehtinyt vastata, kun nainen oli jo sulkenut puhelimen. Hän tuijotti näyttöä hetken, ennen kuin naksautti puhelimen kiinni ja työnsi sen takaisin Yuffien takin taskuun. Hänen oli vaikea uskoa keskustelua, jonka oli juuri Tifan kanssa käynyt. Oli pelottavaa, miten tämä väitti olleensa selvillä tilanteesta jo pienen ikuisuuden, kun Vincent oli vasta alkanut selvitellä omia ajatuksiaan. Ehkä naiset tajusivat tällaiset asiat miehiä aiemmin, mutta hän oli sentään osallinen tapahtumiin. Hänen olisi pitänyt havahtua välittömästi.

Vincent ehti pyöritellä tilannetta mielessään hyvän tovin ja syödä aamiaisen kaikessa rauhassa, ennen kuin Yuffie ilmestyi makuuhuoneesta. Tyttö hieroi päätään ja marssi suoraan pöytään.

”Huomenta Vince…” tämä mutisi ja haukotteli leveästi.

”Huomenta. Otatko kahvia vai teetä?” mies kysäisi. Yuffie nosti jalat tuolille ja piilotti ne pitkän paidan alle, housuja tämä ei ollut vaivautunut pukemaan.

”Teetä, kiitos”, tämä vastasi. ”Sinulla on mukava sänky, en muista, milloin olisin viimeksi nukkunut yhtä hyvin.”

”Vai niin”, Vincent hymähti ja nousi paikaltaan. Hän täytti vedenkeittimen ja naksautti sen päälle. Hän oli vasta kerännyt aamiaistarvikkeet pois pöydästä, mutta lastasi ne nyt sille uudestaan saadakseen jotain tekemistä.

”Tifa soitti”, Vincent kertoi, kun Yuffie kasasi itselleen voileipää ja liotti teepussia mukissaan. ”Hän pyysi sinua ja minua illalliselle tänään. Shelken paluun kunniaksi.”

”Tifa soitti sinulle ja kysyi meitä molempia?” ninjaprinsessa äimisteli.

”Hän soitti sinulle ja vastasin, koska en jaksanut kuunnella soittoääntäsi”, Vincent korjasi.

”Sanot tuon kuin siinä olisi jotain vikaa”, tyttö tuhahti. Hetkeä myöhemmin tämän kasvoille levisi kuitenkin omituinen ilme. ”Sinä vastasit minun puhelimeeni! Sittenhän sinä näit… ja Tifa tietää!”

”Kyllä, näin, millä nimellä hän on puhelimessasi, mutta en kertonut hänelle”, Vincent tuhahti, oikeastaan Yuffien nolostus oli huvittavaa. Miksi ihmeessä tämä oli kirjoittanut Tifan nimeksi ’Bosat’, jos ei halunnut ystävänsä tietävän siitä? Entä millä nimillä muut AVALANCHEn jäsenet mahtoivat olla tytön kännykässä? Chocobo, Syöpäkääryle ja Ladonovi kenties? Vincent ei olisi yllättynyt. ”Oletko keksinyt minullekin jonkin lempinimen?”

”E-en”, Yuffie väitti ja käänsi katseensa mukiin. ”Et kai sinä mennyt tutkimaan minun puhelintani?” tämä vaihtoi puheenaihetta.

”En”, Vincent totesi ja kääntyi kannoillaan. Hän vaelsi makuuhuoneeseen, jossa hänen yöllä Yuffielle lainaamansa housut lojuivat lattialla ja sänky oli sijaamatta. Huokaisten hän ryhtyi oikomaan lakanoita, nappasi sitten housut mukaansa ja kävi hakemassa ylimääräiset lakanat olohuoneen sohvalta. Yuffien syödessä hän vei pyykit kylpyhuoneeseen ja tarkisti pesuohjelman tilan. Kohta olisi valmista, mutta toista koneellista ei ehtisi pestä nyt.

Keittiöstä kantautui kolinaa, kun Yuffie ilmeisesti laittoi astioita tiskialtaaseen ja ruokia jääkaappiin. Niitä tämäkään ei sentään jättänyt lojumaan, hyvä niin. Yhtäkkiä tyttö ilmestyi kylpyhuoneen ovelle.

”Missä minun vaatteeni ovat?” tämä kummasteli ja tuijotti lattiaa, johon oli ne yöllä jättänyt.

”Pesukoneessa”, Vincent vastasi.

”Eeh… mitäh?” Yuffie kohotti katseensa ja näytti närkästyneeltä. ”Minulla ei ole enää ainuttakaan puhdasta paitaa mukana ja se oli ainoa, jonka edes voisin kuvitella vielä pukevani päälle! Nyt on se on ihan märkä ja kello on jo varttia vaille kaksi. Miten minä muka voin lähteä haisevissa vaatteissa kokoukseen?! Oikeasti! Muut vaatteeni löyhkäävät metsälle ja ties mille muulle. Ei niihin voi pukeutua. Farkkuihin ehkä vielä, mutta ne paidat…”

Oli kai liikaa toivottu, että Yuffie olisi yksinkertaisesti kiittänyt Vincentiä pyykkien pesemisestä. Toisaalta mies ymmärsi tytön pulman varsin hyvin, ei hänkään olisi halunnut pukeutua likaisiin vaatteisiin. Aikaa oli niin vähän, etteivät he ehtisi Yuffien asunnollekaan enää, koska he eivät voineet lähteä, ennen kuin pesuohjelma oli lopussa ja pyykit ripustettu.

”Voit lainata minulta paitaa kokouksen ajaksi”, Vincent tarjosi lopulta. Mitä muutakaan hän saattoi tehdä?

”Tämä on mallia jättiläinen!” Yuffie huoahti ja levitti kätensä. Totta, paita oli aivan liian suuri ja ulottui tyttöä puoleen reiteen.

”Katson, löytyisikö minulta jotain sopivampaa”, Vincent vastasi ja livahti tämän ohitse ulos kylpyhuoneesta.

Hänen vaatekokoelmansa ei ollut kovin suuri, hän oli hankkinut oikeastaan vain välttämättömimmän. Kaapin perukoilta löytyi kuitenkin pitkähihainen musta t-paita, jonka hän oli saanut lahjaksi vuosi, pari sitten. Sekin olisi luultavasti liian suuri Yuffielle, mutta ainakin se oli kapeampaa mallia kuin paitapusero. Ehkä se kelpaisi.

Ninjaprinsessa oli ilmestynyt makuuhuoneen ovelle, kun Vincent suoristautui ja kääntyi. Hän näytti paitaa tytölle, joka nyökkäsi.

”Kyllä se käy”, Yuffie vastasi. Tämä ryhtyi penkomaan reppuaan ja heitti sängylle farkkujen lisäksi pitkät sukat sekä mustat rintaliivit. Vincent laski paidan vaatteiden joukkoon.

”Menen laittamaan pyykit, lähdetään heti, kun olet valmis”, hän totesi ja karkasi paikalta, ennen kuin Yuffie ehti riisuutua.

~o~

He olivat päässeet lähtemään vasta kahden jälkeen. Yuffie oli halunnut hoitaa aamutoimensa rauhassa, kun taas Vincent oli vaatinut, että pyykit ripustettaisiin kuivumaan ennen lähtöä. Yuffie oli yllättänyt, miten tarkka mies oli tuollaisissa asioissa. Mikäli Tifan puheita oli uskominen, Cloud ei juuri perustanut kotitöistä. Tämä teki kyllä, mitä oli sovittu, mutta ei tajunnut oma-aloitteisesti hoitaa mitään ylimääräistä. Vincentiltä tuollaiset jutut ilmeisesti hoituivat luonnostaan.

Nyt kun he istuivat autossa, Yuffiella oli aikaa pysähtyä ajattelemaan – asia, jota hän teki harvoin – ja yö palasi hänen mieleensä. Leviathan, hän ei ymmärtänyt alkuunkaan, mitä Vincentin mielessä liikkui! Mies veti häntä lähemmäs ja työnsi saman tien kauemmas. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, Yuffie olisi oikeasti epäillyt, että tämä oli pelimies. Vincentistä puhuttaessa… ei, tämä oli liian vakava peluriksi. Kyse oli jostain muusta. Ajoittain Yuffiesta jopa tuntui, että Vincent pelkäsi häntä. Miten se oli mahdollista? Hän ei tiennyt. Kenties hänen pitäisi kysyä Tifan mielipidettä, mutta toisaalta hän ei halunnut kuuluttaa juttua koko AVALANCHElle, jos Vincent vaikka päättäisikin tyrmätä hänet täysin.

”Vince?” Yuffie avasi suunsa.

”Niin, Yuffie?” Mies ei irrottanut katsettaan tiestä. Yuffie tiesi jo etukäteen kysymyksensä olevan typerä, ei Vincent juoruillut kenenkään asioita, ei muiden eikä etenkään omiaan. Silti hänen oli pakko kysyä:

”Kerroitko Tifalle?”

”Kerroinko Tifalle mitä?” Vincent kummasteli, tämä ei selvästikään aikonut päästää häntä helpolla.

”No, siis… kai hän ihmetteli, miksi sinä vastasit puhelimeeni…” Yuffie mutisi. Miksi oli niin vaikea kysyä, mitä oikeasti halusi tietää?

”Ei itse asiassa”, Vincent ilmoitti hänen hämmästyksekseen.

”Eikö?”

”Hän sanoi arvanneensa, että jotain on tekeillä.”

Hemmetti, totta kai Tifa oli arvannut! Nyt tämä hiillostaisi Yuffieta koko illan, ja hän joutuisi myöntämään, ettei todellakaan tiennyt, mitä hänen ja Vincentin välillä oli. Kipinää ehdottomasti, tällä kertaa Yuffie ei ollut voinut kuvitella koko juttua. Hän ei keksinyt yhtään hyvää – tai huonoakaan – syytä, miksi Vincent olisi kiinnostunut hänestä. Hän ei ollut mitään esimerkiksi Lucreciaan verrattuna. Silti mies oli itse tehnyt aloitteen Mideelin alueella vietettynä yönä.

Kaikki oli liian sekavaa, ja Yuffieta hirvitti kysyä kysymyksiä, joihin hän olisi halunnut vastauksia. Hän pelkäsi, että Vincent kääntäisi hänelle selkänsä, ilmoittaisi, ettei ollut kiinnostunut. Ehkä oli parempi vain antaa tilanteen kehittyä omia aikojaan ja katsoa, mitä tapahtuisi. Toisaalta epävarmuus piinasi yhtä lailla. Mitä ihmettä hän tekisi?

Yuffie ei ehtinyt keksiä ratkaisua loppumatkan aikana. Aivan liian pian Vincent pysäytti auton WRO:n työntekijöiden parkkipaikalle, ja he kipusivat ulos. Cidin auto oli jo paikalla, samoin Barretin. Kello taisi olla jo kolme.

Kaksikko kiirehti sisälle ja suuntasi kohti Reeven työhuonetta. Kokouspaikkaa ei ollut sovittu, mutta kyseinen huone oli loogisin vaihtoehto. He ehtivät kivuta toiseen kerrokseen, kun Takeo tuli yllättäen vastaan. Mies näytti olevan jo täysin kunnossa, mistään ei nähnyt, että tämä oli ottanut yhteen Markin kanssa.

”Neiti Kisaragi!” wutailaismies huudahti.

”Takeo!” Yuffie vastasi. ”Onneksi voit jo hyvin. Kuulin, että jouduit pitämään sairausloman.”

”Olen todella pahoillani!” mies lausahti ja kumarsi. ”Kaikki tapahtunut oli täysin minun vikani. Minun olisi pitänyt olla tarkempi.”

”Teit varmasti parhaasi”, Yuffie kuitenkin sanoi. Hän ei syyttänyt Takeota tapahtuneesta, kuka nyt olisi uskonut Markin kykenevän tyrmäämään wutailaisen miehen, WRO:n sotilaan?

Takeo suoristautui, mutta näytti yhä häpeilevältä. ”Minun olisi pitänyt kyetä suojelemaan Teitä”, tämä totesi.

”Älä huoli, Vince oli minun turvanani”, Yuffie naurahti ja tarttui Vincentiä kädestä. Korpinhiuksinen mies jäykistyi hänen vieressään, muttei nykäissyt kättä hänen otteestaan.

”Tiedätte, mitä isänne on mielt-”

Yuffie kohotti kulmiaan maanmiehelleen ja sai tämän jättämään lauseen kesken. Häntä ei kiinnostanut pätkääkään, mitä isä ajatteli miesten kanssa seurustelemisesta ja soveliaisuussäännöistä. Hän aikoi elää elämänsä omalla tavallaan. Jos kerran Wutai oli menettänyt vanhan loistonsa, ei hänenkään tarvinnut pitää kiinni typeristä perinteistä.

Takeon kasvoilla käväisi kummallinen ilme, mutta se katosi hyvin pian. Silti tämä silmäili Vincentiä pitkin nenänsä vartta, mikä näytti varsin huvittavalta, sillä Vincent oli tätä huomattavasti pidempi. Yuffie vilkaisi miehestä toiseen ja puristi Vincentin kättä lujemmin. Mies ei päästänyt irti, mutta näytti hitusen vaivaantuneelta.

”Olen kiitollinen Teille prinsessan suojelemisesta, herra Valentine”, Takeo lausui, kun oli ensin ollut tovin hiljaa. ”Teitte työni minun puolestani.”

”Enkä suoriutunut siitä erityisen hyvin. Olen pahoillani, ettemme saaneet rikollisia kiinni”, Vincent vastasi ja kuulosti tavallistakin virallisemmalta.

”Ei se ole sinun vikasi, Vince”, Yuffie huomautti. ”Minä se sähläsin siellä vuorilla…”

Vincent ei vastannut. Takeokin pysytteli vaiti, mutta ei irrottanut katsettaan hetkeksikään heistä. Tämä vilkaisi heidän käsiään, mikä sai Yuffien puristamaan vieläkin tiukemmin. Hän piti miehestä, mutta tämän katseesta paistoi paheksunta, joka ärsytti. Tällä ei ollut mitään oikeutta puuttua asiaan, Yuffien tekemiset eivät kuuluneet tälle.

”Meidän pitää mennä. Reeve on järjestänyt kokouksen”, Yuffie huomautti päästäkseen kiusallisesta tilanteesta. Hän nykäisi Vincentin mukaansa ja suuntasi kohti kolmatta kerrosta. Takeon katse tuntui polttavana takaraivossa.

Kun he pääsivät ovelle, Vincent irrotti otteensa Yuffien kädestä. Hän ei vastustellut, sillä hän tiesi, että oven takana odottaisi koko AVALANCHE. Tavallaan hän olisi halunnut kaikkien saavan tietää saman tien, mutta… no, oli vielä liian paljon selvittämättömiä asioita. Hän ei tahtonut kuulla kettuilua Cidiltä ja Barretilta, jos kävisikin niin, että Vincent perääntyisi.

Vincent koputti oveen. Reeve ilmestyi avaamaan sen, ennen kuin mies ehti kunnolla laskea kätensä.

”Hyvä, tekin tulitte”, Reeve ilmoitti. Kun Yuffie astui huoneeseen, hän huomasi kaikkien muiden jo istuvan pöydän ääressä, jopa Genesis oli paikalla. Kello oli kymmentä yli kolmen, joten he olivat myöhässä.

Yuffie nappasi itselleen tuolin Cloudin vierestä, Vincent istui Barretin ja Cidin väliin, sillä se oli ainoa vapaa paikka. Nanaki makaili lattialla ja heilutteli häntäänsä, kun taas Tifa istui Cloudin toisella puolella. Yuffien yllätykseksi Shelke ei ollut naisen vieressä vaan oli tunkenut Genesiksen seuraan. Reeve oli tapansa mukaan varannut päätypaikan itselleen.

WRO:n johtaja rykäisi ja nojasi kätensä pöytää vasten. ”Olen keskustellut Genesis Rhapsodoksen kanssa viime yönä ja tänä aamuna. Minusta olisi hyvä, jos te kaikki kuulisitte hänen tarinansa, ennen kuin alamme jakaa minkäänlaisia tuomioita.” Reeven katse harhaili erityisesti Cidin ja Barretin suuntaan, mutta kumpikaan näistä ei näyttänyt huomaavan. Cidin käsi hapuili takin taskua ja siirtyi sitten takaisin pöydälle, Reeve oli jo ajat sitten kieltänyt pilottia polttamasta päämajan sisätiloissa.

Yuffie käänsi katseensa punapäiseen mieheen samaan aikaan muiden kanssa. Genesiksen ilme oli levollinen, siitä ei voinut lukea mitään. Miehestä huokui itsevarmuus suorastaan häiritsevällä tavalla. Tämä oli siepannut Shelken, mutta esiintyi kuin ei olisi tehnyt mitään pahaa. Toisaalta Yuffie myös tiesi, että ilman Genesistä Vincentin veli – Ifrit, hän ei vieläkään voinut uskoa, että kyseessä oli miehen veli eikä isä – olisi saattanut joko viedä pikkutytön mukanaan tai pahimmassa tapauksessa losauttaa tältä aivot pellolle. Ninjaprinsessa oli valmis uskomaan, että Genesis tarkoitti hyvää, mutta tämän toimintatapoja hän ei silti hyväksynyt. Pieni nöyryys olisi ollut paikallaan.

Kun kukaan ei esittänyt vastalauseita, Genesis avasi suunsa. Mies mainitsi työskennelleensä Shinralla vuosia sitten, olleensa ensimmäisen luokan SOLDIER ja tunteneensa Sephirothin. Tämä myönsi tehneensä rikoksia yrittäessään löytää parannuskeinon solurappeumaan, josta oli kärsinyt.

Miehen puheesta ei käynyt varsinaisesti ilmi, mitä kaikkea tämä oli tehnyt, mutta ilmeisesti myös tämä oli aiheuttanut kauhua maailmalla samalla tavoin kuin Sephiroth, joskaan ei aivan yhtä pahasti. Tämä katui tekojaan, mutta sanoi samalla, ettei olisi koskaan saavuttanut ylpeyttään SOLDIERina, jos ei olisi tehnyt niin kuin oli tehnyt.

”Myöhemmin Weiss ja Nero saapuivat hakemaan minua, he halusivat minun liittyvän Deepgroundiin”, Genesis jatkoi kertomustaan. ”Tahdoin sanoutua irti kaikista Shinran toimista ja kieltäydyin. Suljin itseni kammioon ja vajosin uneen tarkoituksenani herätä vasta, kun maailma tarvitsisi sankariaan. Annoin Sephirothille ja Angealille äänettömän lupauksen suojella Planeettaa heidän puolestaan.

”Kun seuraavan kerran heräsin, minut oli siirretty makotankkiin, joka kuitenkin oli osittain särkynyt. Rakennus ympärilläni oli myös kärsinyt vaurioita. Päättelin hetken tulleen ja lähdin liikkeelle, jolloin löysin pahoin loukkaantuneen Weissin ja Rosson. Otin heidät mukaani ja etsin käsiini tohtori Valentinen. Vasta hieman myöhemmin minulle selvisi, että he kärsivät samasta sairaudesta, johon olin vuosia sitten yrittänyt löytää parannuskeinon.”

”Käytitkö samaa keinoa heihin?” Yuffien oli pakko kysyä. Hän oli kuunnellut miehen soljuvaa ääntä tarkasti, yrittänyt ymmärtää tämän tekoja ja motiiveja, mutta pieni epäilys kupli hänen sisällään. Hän ei pystynyt ajattelemaan Sephirothia sankarina, jollaisena Genesis tuntui tämän näkevän. Ymmärsikö SOLDIER lainkaan, mitä tämän ystävä oli tehnyt?

”Valitettavasti en voinut, mutta tohtori Valentine lupasi löytää keinon. Hän uskoi, että Shelke Rui olisi vastaus kysymyksiin. Koska Tsvieteihin oli liitetty minun solujani ja he olivat perineet heikkouteni, koin velvollisuudekseni auttaa heitä parantumaan”, Genesis selvitti. ”Kuvittelin heidän myös ymmärtävän päämääräni, mutta nyt näyttää siltä, että olin väärässä. Weiss, Rosso ja Nero on pysäytettävä, ennen kuin he aiheuttavat tuhoa.”

”Meidän on tietysti muistettava, että Nero on vallannut Mark Howardin ruumiin”, Reeve huomautti.

”Toivon, että saamme ystävänne pelastettua. Tohtori Valentine onnistui siirtämään Neron tietoisuuden ulos Weissista, joten voi olla mahdollista tehdä sama uudestaan ystävänne kohdalla”, Genesis ilmoitti.

”Kuinka se tarkalleen ottaen tapahtuu?” Vincent avasi suunsa ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana. Yuffie vilkaisi miestä, muttei sanonut mitään.

”En tunne tieteellisiä yksityiskohtia, mutta käsittääkseni hän siirsi tietoisuuden synaptisen verkkosukelluksen avulla, samalla tavoin kuin se päätyikin Howardin mieleen”, Genesis totesi. ”Valitettavasti Weiss kärsi irrottamisprosessista suuresti, sillä Nero ei ollut halukas lähtemään. Hän on ollut tasapainoton siitä asti.”

Jos Yuffielta kysyttiin, Weiss oli ollut tasapainoton syntymästään asti. Ei sillä, että hän olisi asiasta tiennyt, mutta kaikki Tsvietit vaikuttivat olevan syntyjään vinksahtaneita. Shinra oli tuottanut joukon hirviöitä.

Toisaalta yhtiö oli käsitellyt myös Cloudia, jota Yuffie ei mieltänyt hirviöksi. Hän tiesi Chocobon takamuksen kärsivän ahdistuksesta ja ties mistä muusta tapahtuneen takia, mutta tämä oli joka tapauksessa ihminen, hänen ystävänsä. Ehkä oli väärin tuomita suoralta kädeltä. Silti oli vaikea olla tuomitsematta Weissia, Rossoa tai Neroa, nämä eivät edes olleet yrittäneet saada mitään hyvää aikaan.

”On siis mahdollista, että Markin henkinen tasapaino järkkyy irrotusprosessin takia?” Reeve varmisti, ja Genesis nyökkäsi vastaukseksi. ”Emme kuitenkaan voi jättää häntä tuohonkaan tilaan.”

Vincent liikahti tuolissaan, tämä näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain, mutta pysytteli kuitenkin vaiti. Miehen kasvoilla oli vaivautunut ilme, mitä tämä mietti? Viime yötä, kenties? Yuffie keikkui tuolillaan ja yritti keskittyä Reeven ja Genesiksen keskusteluun, mutta hänen keskittymiskykynsä ei ollut paras mahdollinen. Häntä painoi huoli Markista, mutta myös muut tapahtumat vaivasivat häntä.

”Mistä saakutista me tiedämme, että tuohon homppeliin voi luottaa?” Cid murahti yllättäen.

”Cid on oikeassa, meillä ei ole kuin hänen sanansa. Mistä tiedämme, ettei hän vain kuseta?” Barret avasi suunsa heti perään. ”Minä en luota yhteenkään helkkarin SOLDIERiin!”

”Barret, älä viitsi. Cloudkin on ollut SOLDIER”, Tifa huomautti.

”No, hän on osoitti aikoinaan olevansa luottamuksen arvoinen”, tumma mies mörähti.

”Tämä rehvastelija sen sijaan ei ole tehnyt mitään muuta kuin häirinnyt WRO:n toimintaa ja järjestänyt ihmisiä ennenaikaiseen hautaan”, Cid meuhkasi.

”Hän pelasti Shelken ja minut”, Yuffie huomautti. ”Ma… Nero olisi luultavasti tappanut minut, jos Genesis ei olisi puuttunut tilanteeseen. Itse asiassa jo Rosso olisi tappanut minut Junonissa ilman häntä, ja Vincentin veli olisi saattanut ampua Shelken, jos Genesis ei olisi tullut hätiin.” Häntä inhotti myöntää, miten paljosta hän oli velkaa punahiuksiselle miehelle, mutta toisten täytyi kuulla totuus. Oli asioita, joita ei voinut jättää kertomatta ja joista ei voinut valehdella, vaikka yleisesti ottaen hänellä oli jokseenkin löyhä suhtautuminen totuuden venyttämiseen.

”Ja ilman hänen ja Rosson suunnitelmaa Shelken sieppaamiseksi sinä et olisi edes päätynyt Junoniin”, Cid huomautti. ”Tai jos he eivät olisi siepanneet Shelkeä myöhemmin, aiheuttaneet Howardin tilaa ja antaneet teidän jäljittää heidät Mideeliin, et olisi joutunut vaaraan. Minä sanon, että heitetään hänet vankilaan ja pidetään siellä. Kuka on samaa mieltä?”

Barret kohotti asekätensä, mutta kukaan muu ei reagoinut.

”Mikä helkkari teitä vaivaa?!” Cid murahti.

”Olet oikeassa, Cid”, Nanaki totesi ja nousi lattialta. ”Genesis on aiheuttanut kaikki nuo asiat, joista mainitsit. Hän on tehnyt tekonsa, koska on kokenut olevansa velkaa omille niin sanotuille jälkeläisilleen. Nyt hän on kuitenkin huomannut virheensä ja yrittää korjata sen. Hän on mies, joka pitää kiinni kunniastaan, joten meidän pitäisi tukea häntä, ei kääntyä häntä vastaan.”

”Ja mistä tiedät, ettei hän valehtele?” Barret töksäytti.

”Haistan sen ihmisistä”, Nanaki vastasi. Yuffie jäi tuijottamaan petoa, hän oli vaikka kuinka monesti lasketellut tälle luikuria ties mistä pikkujutusta, mutta tämä ei ollut millään tapaa osoittanut, että olisi epäillyt hänen sanojaan. Pahus, Nanakin seurassa pitäisi olla jatkossa tarkempi. ”Genesis ei valehtele”, peto lisäsi. ”Voimme luottaa hänen sanaansa.”

Cid ja Barret tuhahtivat jotain epämääräistä, mutta eivät käyneet inttämään vastaan. Reeve vilkuili kaikkia pöydän ääressä istujia.

”Mitä mieltä muut ovat?”

”Genesis on auttanut minua paljon ja minä haluan auttaa häntä, mitä hän ikinä tekeekään”, Shelke ilmoitti. ”Tohtori Valentine keksi minun avullani lääkkeen solurappeumaan, nyt voimme parantaa hänen tietojensa avulla Tsvietit.”

”Ja antaa heidän sitten tappaa meidät?” Yuffie puuskahti tytölle. ”Et ole tosissasi!”

”Ehkä hekin voivat oppia elämään tavallisessa maailmassa”, Shelke vastasi. ”Sinä et halua antaa kenellekään mahdollisuutta, koska olet idiootti. Ei sillä, että välittäisin sinun mielipiteistäsi.”

”Shelke, et voi sanoa noin Yuffiesta”, Tifa huomautti.

”Mutta hän on idiootti!” tyttö kiljaisi.

”Shelke, hän tuli pelastamaan sinua”, Genesis lausahti. ”Sinun tulisi olla kiitollinen.”

Yuffien hämmästykseksi pikkutyttö napsautti suunsa kiinni. Tämä ei näyttänyt iloiselta, mutta eipä ainakaan laukonut enempää loukkauksia. Ninjaprinsessa päätti antaa olla tämän kerran, hän oli riidellyt Shelken kanssa tarpeeksi.

”Vincent?” Reeve kysyi, kun pöydässä oli jälleen hiljaista.

”Minä luotan Nanakiin”, korpinhiuksinen mies vastasi.

”Minä myös”, Tifa ilmoitti.

”Cloud?” Reeve tiedusteli.

Chocobon takamus säpsähti ja näytti vaivaantuneelta. Tämä hieroi ohimoitaan eikä irrottanut katsettaan Genesiksestä. Tifa kääntyi vilkaisemaan miestä, ja huolestunut ryppy ilmestyi tämän kulmakarvojen väliin.

”Cloud?” nainenkin henkäisi. ”Mikä hätänä?”

”Menen käymään ulkona”, mies ilmoitti ja nousi pöydästä. Tuoli kirskahti niin, että Yuffieta kylmäsi. Cloud harppoi huoneen ovelle ja katosi sen ulkopuolelle.

”Olen pahoillani, Reeve. Päättäkää te muut, miten tästä edetään”, Tifa huomautti ja kiirehti blondin perään.

Reeven työhuoneeseen laskeutui täydellinen hiljaisuus. WRO:n johtaja nousi paikaltaan ja kävi sulkemassa oven, mutta palasi sitten takaisin pöydän ääreen. Kukaan ei sanonut ajatuksiaan ääneen, mutta Yuffie oli varma, että he kaikki pohtivat samaa asiaa. Työntäisikö Cloud jälleen kaikki muut syrjään ja vetäytyisi yksinäisyyteen? Entä jos tämä vajoaisi synkkyyteen, eikö se tarkoittanut, että Sephirothilla oli taas uusi tilaisuus iskeä? Tifa oli kertonut Yuffielle, että Cloud oli maininnut jotain sensuuntaista, ettei Sephiroth aikonut jäädä muistoksi. Uhka tämän paluusta oli siis edelleen olemassa. Toisaalta kenen ruumista tämä nyt käyttäisi, kun kloonit olivat poissa? Ei kai tämä voinut tunkeutua kenen tahansa mieleen samalla tavalla kuin Nero oli voinut siirryttyään maailmanlaajuiseen verkkoon. Ei, Sephiroth oli elämänvirrassa, se oli eri asia.

Yuffien katse naksahti kuitenkin Genesiksen suuntaan. Tämä oli tavallaan Sephirothin prototyyppi, omien sanojensa mukaan syntynyt hieman ennen kenraalia. Myös tässä oli Jenova-soluja, mutta tämä ei ollut Sephirothin klooni. Riittäisivätkö muukalaisen solut? Yuffie ei tiennyt, hän ei ollut perehtynyt biologiaan tarpeeksi hyvin.

”Helkkari, jos Cloudilla nyt pimenee”, Cid jupisi ja nappasi tupakka-askin taskustaan. Yllättäen Reeve ei sanonut mitään, kun pilotti sytytti savukkeen. ”Tähän hulluuteen on saatava loppu. Minä en, hitto vie, ala katsella, kun poju sekoilee! Tifankin takia meidän on tehtävä jotain, saamari sentään, eukko on raskaana. Cloudilla ei ole nyt varaa kajahtaa!”

”Teemme totta kai kaiken voitavamme myös Cloudin puolesta”, Reeve huomautti.

”Mikä ystävällänne on hätänä?” Genesis tiedusteli.

”Ei kuulu sinulle!” Barret mörähti ja heilutti asekättään äkäisenä.

”Oleellista on, että tämä juttu on syytä selvittää pian”, Vincent puuttui puheeseen. ”Meidän on jäljitettävä Tsvietit ja saatava heidät kiinni. Kenties voimme vielä pelastaa Markin.”

”Autan heidän nappaamisessaan”, Genesis ilmoitti. ”Kuvittelin saavani heidät ymmärtämään näkemykseni, mutta kenties se ei ole mahdollista. Autan teitä etsimään heidät, ja jos tarvetta ilmenee, myös pysäyttämään.”

”Kunhan et vahingoita Markia!” Yuffie huomautti.

”Pyrin siihen, ettei ystävällenne käy kuinkaan.”

Huoneeseen laskeutui uusi hiljaisuus. Shelke puristi Genesiksen pöydällä lepäävää kättä, mutta kukaan muu ei suhtautunut punahiuksiseen mieheen suopeasti.

”Meidän on aloitettava etsinnät mahdollisimman pian. Rahoittajamme on itse asiassa jo lähettänyt omat etsintäjoukkonsa liikkeelle”, Reeve kertoi. ”Meidän tehtäväksemme jää Deepgroundin piilopaikkojen tutki-”

”Ette löydä niistä mitään”, Genesis keskeytti. ”Tuhosimme kaiken aineiston, jota emme tarvinneet. Loput otimme mukaamme tohtori Valentinen käyttöön.”

”No, pitihän se arvata, helkkari sentään!” Barret täräytti.

”Ehdotan, että jätätte etsinnät minulle”, punahiuksinen mies jatkoi korstosta välittämättä.

”Ei käy!” Cid toi mielipiteensä julki välittömästi. ”Vaikka Nanaki sanoo, ettet valehtele, minä haluan pitää sinua silmällä.”

”Valmistelemme joukot ja lähdemme tiistaina”, Reeve päätti ja kohotti kätensä. ”Ei vastalauseita. Markin pelastaminen on tärkeää, mutta olette kaikki olleet reissussa miltei lakkaamatta. Osa teistä on kärsinyt taisteluvammoja. Lepo on tarpeen, itse asiassa tarvitsitte enemmän aikaa, mutta tilanne huomioon ottaen…”

Yuffie keikkui tuolillaan levottomana ja näpräsi paitaansa. Reeve puhui äänellä, jota tämä käytti silloin, kun ei sietänyt vastaväitteitä, mutta hän ei olisi halunnut odottaa. Kyllä hän tiesi, että lepo oli tarpeen, mutta asioiden roikkuminen häiritsi silti.

”Menkää lepäämään. Tapaamme illalla 7th Heavenissa”, Reeve määräsi. ”Paitsi Shelke, Vincent ja Yuffie, te jäätte vielä tänne.”

Cid, Barret ja Nanaki poistuivat paikalta, miehet kiroillen, peto yhtä hiljaisena kuin aina. Yuffie vilkaisi Genesistä, mutta tämä ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Toisaalta, minne tämä olisi mennyt? Ei tällä ollut kotia Edgessä. Mideelin talo taisi olla tälle kodintapainen paikka.

”Haluan, että käytte kaikki tarkistuttamassa itsenne”, WRO:n johtaja ilmoitti. ”Shelke ei ole käynyt tarkistuksissa aikoihin, ja teille kahdelle on tehty kokeita. Jos ymmärsin oikein, sinuun, Yuffie, on pistetty solurappeumaan tarkoitettua lääkettä?”

”Kyllä”, Yuffie vastasi ja loi Genesikseen murhaavan katseen. ”Älä luule, että jätän asian tähän, jos minussa on jokin vialla”, hän ilmoitti punapäiselle miehelle.

”Ei sinussa ole”, tämä vastasi.

Yuffie tuhahti ja käänsi miehelle selkänsä. Hän lähti yhtä matkaa Vincentin ja Shelken kanssa WRO:n sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotolle. Kukaan kolmesta ei sanonut mitään koko matkan aikana. Sairaanhoitaja otti Vincentin ensimmäisenä vastaan, kun taas Yuffie joutui jäämään Shelken kanssa odotushuoneeseen.

Tyttö tuijotti seinää eikä puhunut mitään. Yuffie käveli ilmoitustaulun eteen ja jäi silmäilemään lappusia lukematta niitä kunnolla kuitenkaan.

”Minä rakastan häntä”, Shelken etäinen ääni kuului yhtäkkiä hänen selkänsä takaa. ”En tiedä tarkasti, mitä se tarkoittaa, mutta se on totuus.” Yuffie kääntyi ympäri.

”Ketä? Genesistä?” hän kummasteli.

”Vincent Valentinea”, tyttö vastasi ja sai hänet hätkähtämään. ”Minun kuuluisi olla hänen kanssaan, ei sinun.”

”Emme me ole yhdessä”, Yuffie korjasi, vaikka olisi halunnut väittää muuta. He eivät kuitenkaan olleet sopineet Vincentin kanssa mitään eikä hän halunnut Shelken huutelevan olemattomasta parisuhteesta koko AVALANCHElle.

Tytön silmiin nousi yllättävän laskelmoiva katse ja tämä jäi miettimään jotain. Yuffie ryhtyi kulkemaan edestakaisin odotushuoneessa. Hän oli iloinen, että Shelke oli saatu pelastettua, mutta hän ei olisi silti välittänyt olla tekemisissä tämän kanssa.

”No, eipä hän voi sinusta oikeasti välittääkään. Kyse on vain jostain ulkonäköasiasta, luulen”, Shelke jatkoi. ”Minulla on älykkyyttä, jota hän arvostaa. Lisäksi tiedän, mistä hän pitää. Olen paljon enemmän kuin sinä koskaan. Saat vielä nähdä, että hän kääntyy puoleeni.”

Yuffieta puistatti. ”Minua ei kiinnosta”, hän sähähti. Hän ei kaivannut Shelkeä sotkemaan hänen ja Vincentin välejä, kun kaikki oli muutenkin auki.

”Älä sitten tule sanomaan, etten varoittanut sinua”, Shelke tuhahti. Samassa lääkärin ovi kävi ja pikkutyttö pyydettiin sisälle, Vincent oli edelleen sairaanhoitajan puheilla.

Yuffie heittäytyi sohvalle ja jäi tuijottamaan kattoa. Hän muisti Vincentin kertoneen, että Shelkellä oli yhä Lucrecian muistot, Nero oli puolestaan sanonut tuntevansa häntä kohtaan jotain. Sen täytyi tarkoittaa, että toisen tietoisuuden tunteet saattoivat siirtyä toiselle. Lucrecia oli kaiketi rakastanut Vincentiä, ja nyt Shelke luuli rakastavansa tätä. Yllättävä mustasukkaisuudenpuuska purskahti Yuffien mieleen. Hänellä ei ollut oikeutta sanoa mitään, ei ainakaan vielä, mutta hän ei voinut sietää ajatusta, että Shelke yrittäisi Vincentiä. Likka oli toki jumiutunut pikkupenskan kroppaan, joten ei ollut pelkoa, että Vincent todella koskisi tähän. Valitettavasti Shelke voisi silti pilata kaiken Yuffien osalta, tämä osaisi vetää oikeista naruista, tämä tiesi, mitä miehen entinen rakastettu ajatteli.

Mitä hän voisi tehdä? Yuffie ei tiennyt, hän ei halunnut käydä avoimeen sotaan, mutta ei hän voinut vain luovuttaakaan. Ei nyt, kun Vincent oli näyttänyt hänelle vähintään keltaista valoa.