Punainen aamunkoitto
Luku 33
Yume kiskoi nopeasti housut jalkaansa. Hänen poskensa punoittivat raivosta, kun hän ajatteli, mitä Kisame oli katsellut. Miten tämä kehtasi? Hän totisesti sanoisi haille suorat sanat. Kauanpa oli taas kestänyt, että tästä oli tullut ärsyttävä.
Tyttö marssi olohuoneeseen, missä Kisame istui kaikessa rauhassa sohvalla ja selasi lehteä. ”Fuka Konto”, tyttö sai luettua kannesta. Nimi ei sanonut Yumelle mitään. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä lehdestä, mutta ehkä sitä ei julkaistu siellä, missä hän oli aiemmin elänyt.
”Sinulla ei ollut mitään oikeutta tuijottaa”, tyttö huomautti miehelle.
”En minä tuijottanut”, tämä vastasi vaivautumatta edes nostamaan katsettaan lehdestä. ”Kunhan sanoin.”
”Miksi?”
”Koska sinä olet säälittävä rääpäle, joka hermostuu tyhjästä.”
Yume teki mieli kirkua, mutta hän hillitsi itsensä. Nostamalla metelin hän vain todistaisi Kisamen sanat todeksi. Olisi parempi käyttäytyä yhtä kylmänrauhallisesti kuin Itachi konsanaan. Sillä tavoin hän voisi päästä niskan päälle, saada tilanteesta ikään kuin erävoiton.
Miksi Kisame vihasi häntä niin paljon? Tai miksi Yume itse ärsyyntyi miehen seurassa? Tyttö oli aluksi inhonnut haita, mutta nykyisin.. No, hän ei varsinaisesti pitänyt Kisamesta, mutta toisaalta tämän läsnäolo tavallaan kuului asiaan. Olisi ollut sääli, jos haille olisi tapahtunut jotain tai tämä olisi vain päättänyt häipyä. Niin raivostuttava kuin Kisame olikin, tästä oli tullut osa Yumen elämää. Ei heistä varmaan koskaan tulisi ystäviä, mutta Itachin takia heidän olisi opittava tulemaan toimeen.
”Jalkasi väsyvät, jos aiot seistä siinä koko päivän”, hai huomautti lehtensä takaa. Yume tuhahti, mutta siirtyi istuksimaan yhteen nojatuoleista. Se oli upottavan pehmeä, eikä tuntunut tekevän kovin hyvää selälle. Tyttö nappasi pöydältä yhden lehden. Se oli toinen numero samasta, mitä Kisame luki. Vuosiluku oli yli kymmenen vuoden takaa, mutta tyttö avasi sen silti.
Hetkeen olohuoneessa ei kuulunut muuta kuin rapinaa. Yume selasi vanhaa lehteä, jossa oli vihreitä läikkiä. Se oli alkanut homehtua. Talo kärsi selvästi jonkinlaisesta home- ja kosteusvauriosta. Se ei ollut ollenkaan hyvä asia asukkaiden terveyden kannalta. Ei Yume yleensä ajatellut terveyttä kovinkaan aktiivisesti, mutta hän oli kuullut, että home lisäsi allergioita ja saattoi aiheuttaa jopa astmaa.
Lehti koostui erilaisista rikosjutuista, mutta mukaan oli tungettu myös muutama novelli artikkelien lisäksi. Kaikki näyttivät järjestään sijoittuvan Vesimaahan. Ilmeisesti kyseessä oli siis jokin paikallinen julkaisu. Tosin saattoi olla, ettei sitä enää edes levitetty, koska numerot olivat niin vanhoja. Yume oli jo uppoutumassa yhteen novelleista, kun Kisamen ääni keskeytti hänet.
”Koska ajattelit kertoa hänelle?” hai tiedusteli. Yume laski lehtensä ja kohotti kulmakarvojaan, vaikka se oli turhaa, sillä Kisame ei edelleenkään katsonut häntä.
”Kertoa mitä ja kenelle?” tyttö kysyi. Häntä puistatti.
Vasta nyt Kisame laski oman lehtensä ja katsoi pyöreillä silmillään suoraan häneen. Se oli oikeastaan aika pelottavaa. Suorastaan karmivaa, koska hai ei ollut pitkään aikaan katsonut Yumea niin vakavana. Kaikki taipumus ärsyttämiseen oli yhtäkkiä poissa.
”Älä viitsi. Edes sinä et ole noin tyhmä.” Okei, taipumus ärsyttämiseen oli sittenkin tallella. ”Tiedät tasan tarkkaan, mistä minä puhun.”
”Enpäs tiedä. Itse asiassa minulla ei ole aavistustakaan”, Yume sähähti. Voi hemmetin hemmetti, jos hai olisi oikeilla jäljillä. Se tekisi asian salaamisen Itachilta vielä vaikeammaksi.. ja se oli tarpeeksi vaikeaa jo nyt.
”Itachi-sama ei ehkä tajua. Hän ei ole ollut niin paljon tekemisissä naisten kanssa ja hän taisi olla aika kakara, kun hänen pikkuveljensä syntyi. Mutta minä en totisesti ole sokea, enkä pidä yhtään tuosta sinun kieroilustasi”, hai ilmoitti varsin suoraan.
”Kieroilusta?” Yume toisti.
”Juuri niin. Tuollainen salakähmäisyys ei miellytä minua ollenkaan. En ole sinuun muutenkaan niin kauhean mielistynyt, mutta tuo käytös ei totisesti nosta pisteitäsi”, hain moraalisaarna vain jatkui. Yume halusi jo toista kertaa saman päivän aikana vajota lattian läpi.
”Jos kerran inhoat minua niin paljon, mikset vain hankkiudu minusta eroon? Ei se paljon vaatisi”, tyttö tuhahti. Hän ei halunnut keskustella tästä asiasta Itachin kanssa, mutta vielä vähemmän hän halusi kuulla saarnaa Kisamelta. Eihän koko asia koskenut haita millään tavalla!
Miehen ilme oli suorastaan väsynyt. Aivan kuin Yume olisi ollut uhmaikäinen kakara, jolle asioiden selittämisestä ei ollut minkäänlaista hyötyä.
”Minä satun arvostamaan Itachi-samaa hyvin pitkälle”, hai vastasi. ”Enkä tekisi pahaa hänen jälkikasvulleen. Kiitä vain vatsa-asukkia siitä, että olet vielä hengissä.”
Jotenkin tytöstä tuntui, että Kisame vain uhkaili. Hai ei tekisi hänelle mitään, ei ollut tehnyt pitkään aikaan, eikä tulisi tekemään. Tämä ei enää vihannut häntä, mutta ei periaatteen vuoksi voinut sanoa sitä, vaan piikitteli koko ajan. Ja Yume teki itse aivan samaa. Olisi ollut noloa myöntää, ettei toinen ollutkaan niin sietämätön kuin aluksi oli vaikuttanut. Että toisen kanssa saattoi jopa tulla toimeen. Ehkä pitää tätä hyvän päivän tuttuna.
Mutta silti Kisamella ei ollut minkäänlaista oikeutta puuttua tilanteeseen. Yume kertoisi, kun kertoisi. Pitäisi odottaa oikeaa aikaa, eikä hätäillä. Ensin pitäisi saada Itachi kannattamaan ajatusta, sitten tälle voisi vasta kertoa. Tämähän ei halunnut lapsia. Siksi Yumen piti olla nyt hyvin varovainen.
”Hänellä on oikeus tietää”, Kisame keskeytti Yumen ajatukset taas. ”Jos sinä et kerro, minä teen sen.”
”Etkä varmasti tee! Tämä ei kuulu sinulle!” tyttö kiljaisi ja heitti lehden takaisin pöydälle.
”Vaikuttaa se minunkin elämääni. Ja sitä paitsi, Itachi-sama on ystäväni. Sinä teet väärin salatessasi tämän häneltä”, hai vain jatkoi saarnaamistaan. Miksi tämä välitti niin paljon? Ei Yumea olisi kiinnostanut, jos kyseessä olisi ollut Kisame. Tosin Kisame oli mies, joten tälle vahinkolisääntymisen salaaminen olisi ollut huomattavasti helpompaa.
”Mistä sinä edes tiedät?” tyttö kysyi. Samaan aikaan hän pohti kuumeisesti, miten saisi estettyä Kisamea kertomasta Itachille. Hän tarvitsi jonkin kiristyskeinon.. mutta hän ei tiennyt haista mitään.
”Sinä oksentelet aamuisin, ahmit kummallisia herkkuja, et siedä tiettyjä hajuja ja olet lihonut”, hai luetteli melkein tympääntyneenä.
”Vai katsot sinä niin tarkasti, että oikein tiedät minun lihoneen?” Yume näpäytti.
”Älä nyt jaksa olla rasittava. Minä olen ennenkin nähnyt, miten nainen muuttuu raskauden aikana, ja kaikki merkit täsmäävät sinuun. Olet kuin oppikirjan esimerkki”, hai tuhahti.
Yume jäi tuijottamaan usvaista maisemaa, joka erottui ikkunan takaa. Jos Kisame oli noin varma, olisi kai hänenkin alettava vihdoin uskoa. Kaipa hän tosiaan oli raskaana. Itachille. Hänen sisällään kasvoi uusi elämä. Tobin suunnitelma toteutuisi. Uchihat jatkaisivat eloaan, vaikkei heitä varmaankaan koskaan tulisi olemaan kovin paljon. Yumen ja Itachin lapsi joutuisi naimaan jonkun jostain toisesta klaanista. Puhdasveristä Uchihan klaania ei voisi luoda enää mitenkään. Se lohdutti, sillä Tobi ei voisi koskaan saada haluamaansa täydellisesti.
Eikä mies saisi tätä lasta. Yume tekisi mitä vain, että Tobi ei pääsisi edes vilkaisemaan lapsen suuntaan. Se mies ei pilaisi enää yhtään elämää. Tobi oli ehkä onnistunut juonissaan, mutta voittokulku loppuisi nyt. Mies ei koskaan pääsisi toteuttamaan kostoaan Yumen lapsen avulla. Tämä saisi kostaa yksin, jos välttämättä halusi, mutta yksikään toinen Uchiha ei tätä siinä auttaisi.. ellei Sasuke sitten päättäisi tehdä jotain. Kaiken järjen mukaan tällä ei kuitenkaan pitäisi olla patoumia konohalaisia kohtaan, koska tämä ei tiennyt totuutta Itachista. Niin, kukaan ei auttaisi Tobia. Tämä jäisi yksin ja sai mädäntyä suunnitelmansa kanssa.
Tyttö huokaisi. Olipa hänellä ongelma. Hänen olisi pakko kertoa Itachille.. mutta mitä sen jälkeen? Hänellä oli vahva epäilys siitä, ettei mies todellakaan ilahtuisi uutisista, vaan pikemminkin päinvastoin. Yumelle taas oli aina ollut selvää, ettei hän tekisi aborttia. Hän oli pyrkinyt elämässään uraputkeen, joka tosin oli nyt katkennut luultavasti lopullisesti, mutta silti hänestä viattoman elämän lopettaminen oli väärin. Toki hän salli abortin muille, muttei itse pystyisi siihen koskaan. Hän laski käden vatsansa päälle. Mitään ei tuntunut, ei tietenkään, koska aikaa oli kulunut niin vähän.
”En minä voi kertoa”, Yume tunnusti. Yhtäkkiä hänestä tuntui siltä, että hänen oli pakko saada puhua asiasta jonkun kanssa. Valitettavasti Kisame oli ainoa, joka oli tarjolla. Hitomi olisi ollut paljon miellyttävämpää keskusteluseuraa, mutta tämä ei ollut saatavilla.
”Ei ole kyse siitä, voitko vai et. Sinun täytyy kertoa”, hai tuumasi tylysti. Helppohan tämän oli sanoa!
”Niin, mutta Itachi..”
”Tekisi mitä? Hyppäisi kattoon onnesta? Rakentaisi uuden talon, jossa on lastenhuonekin? Innostuisi suojelemaan sinua entistä enemmän?” Kisame keskeytti, ennen kuin Yume edes ehti päättää lausettaan.
Tytön katse kääntyi haihin vaistomaisesti. Olivatko miehet jo puhuneet jotain keskenään vai mistä tuollaiset ehdotukset kumpusivat? Oliko nyt niin, että Itachi oli puhunut Kisamelle jotain sellaista, mitä ei ollut suvainnut mainita Yumelle? Se ei tietysti olisi ollut mitään uutta. Salailu tuntui kuuluvan miehen luonteeseen. Ja miehet kävivät edelleen keskusteluja, jotka katkesivat kuin veitsellä leikaten Yumen ilmestyessä lähistölle.
”Haluatko kuulla tarinan?” hai kysyi yllättäen ja heitti oman lehtensä pöydälle. Yume nyökkäsi yhä vain hämmentyneempänä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä nyt tuuli. Kisame ei totisesti ollut oma viheliäinen itsensä, vaan joku inhimillinen olento, jonka päässä saattoi jopa liikkua jotain. Se oli käsittämätöntä. Sellainen ei vain jotenkin sopinut Kisamen tyyliin.
”Tunsin kerran erään miehen, joka oli eksyksissä itsensä kanssa. Hän oli tehnyt elämässään monia vääriä valintoja ja päätynyt tilanteeseen, josta ei enää ollut ulospääsyä. Joka päivä hän pohti, mitä olisi voinut tehdä toisin. Sellaisia asioita olisi luultavasti ollut monia, mutta samalla mies tiesi, ettei lopulta olisi koskaan tehnyt toisia valintoja”, Kisame aloitti. Hai tuijotteli nyt vuorostaan ulos ikkunasta, kertoi tarinaansa kuin Yume ei edes olisi ollut paikalla. ”Joka tapauksessa miehen elämä oli päin helvettiä. Sitten eräänä päivänä hän tapasi jonkun. Aluksi hän ei halunnut olla tämän kanssa missään tekemisissä, mutta jotenkin se nainen sai murrettua miehen kuoren. Ehkä he olivat kumpikin yhtä eksyksissä, hukassa elämänsä kanssa. Ehkä nainen oli vähemmän sekaisin ja osasi siksi tarttua tilaisuuteen. En tiedä.”
Puhuiko Kisame itsestään vai kenties Itachista? Yumesta tarina olisi voinut sopia kumpaan tahansa mieheen. Eihän kukaan syntynyt rikolliseksi – paitsi ehkä tytön oma lapsi – vaan sille tielle päädyttiin elämässä tehtyjen väärien valintojen kautta. Varmasti molemmat miehet olivat tehneet asioita, joita katuivat syvästi. Itachi nyt ainakin oli. Ja silti saattoi olla niin, etteivät nämä kuitenkaan muuttaisi menneisyydestään mitään. Lopulta kaikki teot ja tapahtuneet asiat tekivät ihmisestä juuri sen, mitä hän oli. Yume saattoi sanoa, että olisi tehnyt monet teot toisin, mutta todellisuudessa hänkään ei halunnut muuttaa valintojaan. Jos hän olisi saanut tilaisuuden ja muuttanut mennyttä, hän olisi nyt täysin eri ihminen. Ei se Yume, joksi hän oli vuosien varrella kasvanut. Tietenkin toisenlainen Yume saattaisi olla onnellisempi, mutta.. Noh, tyttö ei vain halunnut antaa pois mitään siitä, minkä oli saavuttanut. Ehkä niin oli lopulta jokaisen kohdalla.
”He rakastuivat toisiinsa, vai mitä?” tyttö kysäisi. Kisame nyökkäsi. Huh, tämä oli totisesti outoa. Nähdä hai tuollaisessa mielentilassa, puhumassa hänelle kuin hän olisi ihminen, eikä jokin ärsyttävä hyönteinen, joka olisi liiskattava mahdollisimman nopeasti.
”Tapahtui kaikenlaista, mutta he kulkivat yhdessä. Se ei ollut ehkä viisasta ja jossain vaiheessa se johti erinäisiin seurauksiin. Nainen kuitenkin yritti salata kaiken mieheltä. Ehkä hän epäili, ettei tilanne olisi ollut sopiva, eikä se ollutkaan. Silti tämä teki väärin, koska mies olisi varmasti ymmärtänyt. Tehnyt kaikkensa kääntääkseen tilanteen parhainpäin”, Kisame jatkoi. ”Jos hän vain olisi tiennyt..”
”Mitä tapahtui?” Yume henkäisi.
Jos joku olisi aikaisemmin yrittänyt väittää tytölle, että hän vielä kerran kuuntelisi Kisamen kertomaa tarinaa ja kiinnostuisi siitä oikeasti.. no, Yume ei olisi todellakaan uskonut sitä. Haillahan oli tunteet ja ajatuksia päässään! Tämä alkoi vaikuttaa enemmän ihmiseltä ja vähemmän.. no, hailta. Kisamesta paljastui täysin uusi puoli, sellainen jonka olemassa olosta Yumella ei ollut ollut minkäänlaista aavistusta.
”Miehellä oli paljon vihollisia ja nämä saivat tietää naisesta”, Kisame vastasi. Tyttö arvasi jo loput. ”Nämä tappoivat hänet.. heidän omaan makuuhuoneeseensa. Ja vasta naisen kuoleman jälkeen miehelle selvisi, että heitä olisi muutaman kuukauden päästä asunut talossa kolme.”
Olohuoneeseen laskeutui hiljaisuus. Yumen kurkkua kuristi. Yhtäkkiä hän katui jokaista ilkeää sanaa, jonka oli koskaan Kisamelle lausunut. Hän myös ymmärsi, että hai ei luultavasti pitänyt hänestä, koska hänen takiaan Itachille voisi käydä samalla tavalla kuin tarinan miehelle. Sellainen ei ollut edes epätodennäköistä. Varmasti monet vihasivat Itachia.. ja Yumen tappaminen olisi täydellinen tapa saada mies kärsimään. Saati sitten miehen oman lapsen tappaminen. Olisi totisesti ollut parempi, jos he eivät olisi koskaan tavanneetkaan. Se olisi ollut kaikkien kannalta helpompaa.
Ja silti Yume ei enää olisi suostunut tyytymään helppoon ratkaisuun. Hän ei halunnut päästää Itachista irti ja lähteä. Jos hän tekisi niin, mies oppisi vielä elämään ilman häntä, eikä tämä saisi koskaan tietää lapsesta. Ei Kisame siinä vaiheessa kertoisi, eihän? Se olisi lopulta miehelle helpompaa. Yume tajusi varsin hyvin, että Itachi kyllä suojelisi häntä ja lasta, mutta millä hinnalla. Olisi paljon parempi, että hän yrittäisi paeta ja kasvattaa lapsen yksin jossain sellaisessa maassa, jossa Akatsukilla ei olisi jalansijaa ja jossa Uchihat eivät olleet tunnettuja.
Mutta tyttö tiesi, ettei hän tekisi niin. Kaipaus olisi aivan liian suuri. Hän oli näköjään valmis vaarantamaan kaiken vain saadakseen olla Itachin kanssa. Se oli ehkä typeryyttä, mutta se oli katkeransuloista typeryyttä, jota ilman elämästä olisi tullut harmaata.
”Olen pahoillani, että niin kävi”, tyttö mutisi. Sanat tulivat ulos hyvin vaikeasti, sillä hän oli siihen saakka suhtautunut Kisameen aivan toisella tavalla. Ei tuntunut luontevalta olla haille ystävällinen, vaikka tarina saikin mielen surulliseksi.
Hai ei vastannut. Tämä tarttui lehteensä uudestaan ja nosti sen kasvojensa eteen. Yumekin otti itselleen lukemista, mutta rivit vain vilisivät hänen silmissään. Pää oli liian täynnä ajatuksia.
”Onko siitä kauankin?” tyttö kysyi tahtomattaan.
”Reilut kymmenen vuotta”, kuului vastaus lehden takaa. Jotenkin tyttö yllättyi, että sai edes vastauksen. Hän oli tavallaan olettanut, että keskustelu oli nyt käyty loppuun, eikä Kisame enää koskaan puhuisi hänelle asiasta. Se oli myös selvää, ettei Yume kertoisi Itachille ikinä. Hänellä oli kumma tunne, ettei mies tiennyt jutusta tai ainakaan ollut kuullut tarinaa kokonaan. Hänelle Kisame oli kertonut vain yhdestä syystä. Hai ei halunnut hänen tekevän samaa ratkaisua kuin tarinan nainen.
”Sehän tarkoittaa, että olit vasta..” Yume aloitti. Itse asiassa hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, minkä ikäinen Kisame oli. 30? 40? Haista oli vaikea päätellä. Tähän eivät näyttäneet pätevän samat säännöt kuin tavallisiin ihmisiin.
”Itachi-saman ikäinen, jos sinun on pakko tietää”, hai puuskahti.
No, tuo ainakin vahvisti tytön epäilykset siitä, että Kisame oli puhunut itsestään. Hain lehti heilahti omituisesti. Ilmeisesti tämäkin tajusi, että oli myöntänyt asian jo liian suoraan.
”En minä puhu kellekään”, Yume kuiskasi nopeasti oman lehtensä takaa. Hän kurkisti varovaisesti sen reunan ylitse, mutta Kisame piti edelleen kasvonsa piilossa.
Hai ei vastannut. Yumella oli todella epämukava olo. Oli ollut helpompaa suhtautua mieheen kuin tämä olisi ollut jotain äärimmäisen epämiellyttävää. Sillä tavoin he olivat pärjänneet mukavasti. Ehkä saaneet Itachin lähelle hulluutta riidoillaan, mutta sentään maailmassa oli ollut järjestys. Nyt yhtäkkiä hai oli uskoutunut tytölle ja romahduttanut pohjan kaikelta kiukulta ja tappelunhalulta. Kisame olikin ihminen, jolla oli takanaan hyvin kipeitä asioita. Sellaisia, joista yleensä ei puhuttu kenellekään.
”Minä taidan mennä keittämään teetä”, Yume ilmoitti ja nousi. Olohuone ahdisti häntä liikaa. Kisamen kohtalo ahdisti. Nyt mikään ei ollut enää ennallaan. Hän ei voisi suhtautua haihin samalla tavalla. Ei hän voisi haastella tälle vain kiusatakseen tätä. Toisaalta ehkä se olisi kuitenkin parempi ratkaisu. Tuskin Kisame halusi erityiskohtelua menneisyytensä takia. Sitä paitsi sellainen olisi vain herättänyt Itachin epäilyt.
”Kokeile lisätä siihen inkivääriä. Se yleensä ennaltaehkäisee pahoinvointia”, hai huomautti, kun tyttö oli päässyt jo ovelle. Tyttö vilkaisi taakseen, mutta mies piileksi yhä lehden takana.
”Kiitos”, hän mutisi ja suunnisti keittiöön. Kisame tiesi yrteistä yllättävän paljon. Tietysti tämän asema varmaankin vaikutti asiaan. Rikollinen ei vain voinut kävellä sairaalaan hoitoon tapahtui mitä tahansa. Oli selvittävä omillaan.
Keittiössä tyttö laski pannun täyteen vettä ja iski sen hellalle. Hän ei juuri itse häärännyt keittiössä normaalisti, sillä Itachi oli paljon häntä parempi ruuanlaitossakin. Se häiritsi Yumea jonkin verran. Hän oli kuitenkin nainen, joten hänen olisi pitänyt pärjätä miehelle edes siinä. Hän oli selvästikin keskittynyt liikaa omaan uraansa aiemmin, koska ruuanlaittotaito oli jäänyt hyvin alkeelliselle tasolle. Kyllä hän nuudelit tai riisit keitti, mutta esimerkiksi kastikkeet olivat hänelle täydellinen mysteeri. Miten niistä sai hyvänmakuisia ja riittävän, muttei liian, paksuja?
Tyttö kaiveli kuivakaappia. Hän valikoi tavallista mustaa teetä ja etsi sitten maustekaapista inkivääripurkin, josta lisäsi maustetta omaan teeannokseensa. Kupit olivat ylähyllyllä, joten hän joutui käyttämään tuolia saadakseen kaksi sellaista. Vasta nyt hän kiinnitti huomiota niiden kuviointiin. Ne olivat valkoista posliinia, mutta niihin oli maalattu koukeroisia kukkaköynnöksiä. Kukaan mies ei olisi koskaan ostanut sellaisia, ei ikäpäivänä.
Astuessaan alas tuolilta Yume puristi kuppeja rystyset valkeina. Tärisevin käsin hän laski ne pöydälle ja työnsi tuolin paikoilleen. Keittiö näytti yhtäkkiä hyvin erilaiselta hänen silmiinsä. Kaappien ovissa oli kauniit kaiverrukset, jotka olivat kuitenkin tummuneet. Verhot olivat joskus olleet varmasti vaaleammat ja siistimmät, vaikka nyt ne olivat haurastuneet talon oltua kauan tyhjillään. Kukaan ei ollut huolehtinut lämmityksestä pieneen ikuisuuteen, joten kosteus oli hiipinyt rakenteisiin ja tekstiileihin. Talo oli kuitenkin joskus ollut täynnä elämää.. ja se oli ollut kaunis koti jollekulle. Naisen sisustama koti, ei sellainen askeettinen poikamiesboksi kuin Kisamen ja Itachin asunto.
Tytön huokaus peittyi teepannun kiehumisen ääneen. Yume kiirehti nostamaan sen levyltä ja kaatoi kuumaa vettä kumpaankin kuppiin. Miellyttävä tuoksu levisi keittiöön. Inkivääri toi siihen kivan lisän. Kisamen vinkki oli varmasti ollut erittäin hyvä, sillä pelkkä tuoksu jo paransi tytön oloa.
Teen hautuessa Yume jäi nojaamaan tiskipöytään ja katseli ulos keittiön ikkunasta. Olikohan sen takana ollut joskus puutarha? Viljelivätkö rikolliset mitään? Eivät kai hekään aina tehneet töitä. Itachilla ja Kisamella näytti ainakin riittävän rahaa mukavasti, vaikkeivät nämä olleet tehneet rikoksia hetkeen. Ilmeisesti nämä tekivät sen verran isompia keikkoja tai jotain, ettei niitä tarvinnut olla tekemässä jatkuvasti. Jossain vaiheessa Yume kuitenkin tiesi jäävänsä yksin odottamaan, kun miehet olisivat hoitamassa niin sanottuja työtehtäviään. Ja joka kerta hän saisi pelätä, etteivät nämä palaisikaan.
Ja Itachi saisi pelätä, että joku selvittäisi sillä välin Yumen olinpaikan ja tulisi tappamaan tai sieppaamaan hänet. Niin heidän elämänsä tulisi kulkemaan. Se ei olisi helppoa. Tyttö olisi halunnut kaapata miehen mukaansa ja paeta jonnekin kauas, mutta Akatsukin jäsenelle ei tainnut löytyä maailmasta turvallista paikkaa.
Kun tee oli vihdoin valmista, tyttö nosti molemmat kupit ja lähti niiden kanssa takaisin olohuoneeseen. Hän oli ainakin yhden ystävällisen teon velkaa Kisamelle. Hai oli osoittanut niin suurta luottamusta häntä kohtaan, ettei hän ollut sen arvoinen. Ei kaikkien ilkeiden sanojen jälkeen.
”Toin sinulle teetä”, tyttö ilmoitti ja laski toisen kupin hain eteen pöydälle. Hän livahti omansa kanssa takaisin nojatuoliin. Sohvalle hän ei olisi istunut suurin surminkaan, vaikka hänen suhtautumisensa Kisameen oli ehkä hieman muuttunutkin.
Tyttö nosti jalat tuolille ja siemaili teetään. Sivusilmällä hän huomasi hain tarttuvan omaan kuppiinsa. Yume ei oikeastaan tiennyt, olisiko hänen pitänyt sanoa jotain vai olla vain hiljaa. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui luontevammalta, koska hän ei voinut sanoa mitään, mikä olisi helpottanut toisen tuskaa. Ja sitä Kisamen täytyi tuntea. Tuollaiset tapahtumat jättivät jokaiseen jälkeensä. Vaikka kipu varmasti aikaa myöten helpotti, jotain jäi aina. Suru ei kadonnut koskaan kokonaan.
”Kerro hänelle”, Kisame huomautti lehtensä takaa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!