Sävel elämälle: Luku 31

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 31



Eiko saapui sillalle juuri, kun Zidane oli poistunut teleportin kautta. Amarant vilkaisi tyttöä, mutta käveli pois paikalta. Kului hetken aikaa, mutta sitten Zidanen kaksoissisar palasi teleportin kautta… ilman Zidanea.
”Hei, sinä! Kuuntele minua! Minne oikein veit Zidanen?” Eiko huudahti nähdessään tytön.
”Hän meni yksin tapaamaan Garlandia”, tyttö vastasi.
”Garlandia? Miten julma nimi!” Eiko totesi. ”Mutta Zidane ei jättäisi meitä vain tänne roikkumaan.”
”Hän meni… niin, hän meni etsimään syytä olemassa oloonsa.”
”Valehtelija! Tuo on kamala vale!” Eiko huusi.
”’Olen Gaian vihollinen’, hän sanoi ja meni Pandemoniumiin”, tyttö sanoi hymyillen.
”Mi-minun täytyy kertoa toisille”, Eiko kauhisteli. Jokin tytössä sai hänet uskomaan tämän sanoihin.
”Taivas sallii Terran vaeltavien sielujen palaavan”, tyttö sanoi ikään kuin hurmoksessa, vaikka Eiko olikin jo juossut takaisin kohti majataloa.

***

Zidane astui teleportin kautta Pandemoniumiin. Paikka karmi häntä enemmän kuin mikään muu tähän mennessä, vaikka viime aikoina hän oli nähnyt paljon kamalia asioita. Joka puolella oli sienen näköisiä rakennelmia, ilmeisesti niihin oli varastoitu Terran nukkuvat sielut.
”Tämä on siis Garlandin kirottu kartano… Voisi sanoa, että hänellä on huono sisustusmaku. No, niin tai näin, on aika opettaa tuolle tyrannille pari asiaa”, Zidane sanoi ääneen. Hänen äänensä kaikui ontosti oudossa rakennuksessa.

Nuorukainen lähti kulkemaan eteenpäin. Välillä hän joutui hyppimään sienimäisten rakennelmien päälle päästäkseen kulkemaan.
”Tapaamme siis taas”, ääni sanoi hänen vasemmalta puoleltaan. Zidane käänsi katseensa samaan suuntaan ja näki jälleen saman vanhuksen kuin aiemmin.
”Kuka olet?” Zidane kysyi.
”Kaksitoista vuotta sitten kadotin kaikkein tärkeimmän genomini”, mies sanoi. ”Loin hänet ja lähetin hänet Gaialle sotkemaan sielujen kierron siellä. Sinä olet tuo genomi, ja olen iloinen, kun olet vihdoin palannut.”
”Turpa kiinni! Kukaan ei kerro minulle, mitä tehdä!” Zidane huusi miehelle. ”Ja en sitä paitsi tullut tänne vastaillakseni sinulle. Annapa kun arvaan, sinä olet Garland.”
”Entä sitten, jos olenkin?”
”Siinä tapauksessa sinä kuolet, mutta ennen sitä kerrot minulle kaiken minusta. Esimerkiksi, miksi minä kasvoin Gaialla ja miksi sinä haluat tuhota sen”, Zidane sanoi.
”Minulla ei ole aikomustakaan tuhota Gaiaa. Aion vain muuttaa sen Terraksi”, Garland totesi. ”Tosin kaikki ei mennyt, kuten suunnittelin, esimerkiksi se, että sinä vartuit Gaialla. Olen rakentanut myös toisen kaltaisesi. Uskoisin, että hän on se, joka yrittää panna kapuloita rattaisiini.”
”Hän? Kenestä sinä puhut?” Zidane halusi tietää.
”Eräästä, jonka sinä tunnet melko hyvin”, Garland vastasi salaperäisesti. Hän lähti kulkemaan eteenpäin. ”Seuraa minua. Aika jolloin Gaian aura muuttuu verenpunaiseksi ei ole vielä tullut. Saatan joka tapauksessa tarvita apuasi.”

Mies kulki eteenpäin Zidane perässään. Nuorukainen seurasi kärsimättömänä, mutta toisaalta innostuneena, koska hän halusi tietää kaiken, mitä Garlandilla oli sanottavanaan. Zidane ei ollut koskaan tuntenut menneisyyttään. Hän oli kasvanut Tantaluksen joukoissa, Baku isänään ja Blank ja Ruby sisaruksinaan, mutta hän ei koskaan ollut tuntenut todellista historiaansa. Nyt hän saisi vihdoin vastaukset kysymyksiinsä.

Garland johdatti Zidanen sielujen lepopaikan halki omiin tiloihinsa. Ne olivat yhtä kolkkoja kuin edellinenkin maisema, mutta Zidane ei oikeastaan kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä.
”Kerro nyt minulle kaikki”, Zidane sanoi, kun mies vihdoin pysähtyi.
”Rakensin genomit astioiksi, joihin terralaisten sielut voivat asettua, kun he heräävät. Kuitenkin 24 vuotta sitten annoin elämän genomille, joka on hyvin samanlainen kuin sinä. Hänen tahtonsa oli liian voimakas, jotta hänestä olisi voinut tulla astia, ja ensin ajattelinkin hylätä hänet. Sitten kuitenkin ajattelin laittaa hänen voimansa käyttöön. Lähetin genomin palvelijanani Gaialle häiritsemään sielujen kiertoa”, Garland selitti Zidanelle.
”Joo joo, kerro jo kuka hän on!”
”Etkö jo tiedä? Te kaksi olette hyvin samanlaisia.
”Samanlaisia? En ole koskaan tavannut ketään samanlaista kuin minä”, Zidane tuhahti. Tietenkään seikka ei enää pitänyt täysin paikkaansa, mutta sillä ei nyt ollut merkitystä.
”Sinä huomioit nyt pelkän ulkonäön. Tarkoitan jotakuta, jonka sielu on hyvin samanlainen kuin omasi”, Garland kuitenkin huomautti. ”Häntä, joka lähetin Gaialla, voisi myös kutsua veljeksesi… ja hänen nimensä on Kuja.”
”Kuja? Mahdotonta! Hänellä ei ole edes häntää!” Zidane huudahti. Hän ei missään nimessä halunnut ajatella Kujaa veljenään. Veli oli ihminen, jota kuului rakastaa, mutta Zidane tunsi ainoastaan syvää vihaa ja halveksuntaa tuota miestä kohtaan. Kuja ei tehnyt muuta kuin tuhosi kaiken ympäriltään. Hänen veljensä ei voinut olla sellainen.

”Hän vain piilottaa sen. Hän kieltää oman identiteettinsä”, Garland sanoi. ”Hän hylkää oman olemassa olonsa ja yrittää väittää olevansa yksilö. Etkö muka näe teissä samaa?”
”Turpa kiinni! En ole yhtään samanlainen kuin hän!” Zidane huusi. Epätoivo kuitenkin puristi jo hänen rintaansa.
”Hän sanoi samaa, kun puhuimme muista genomeista”, Garland totesi itsetyytyväisesti. ”Hänen kunnianhimonsa oli genomille sopimaton, mutta se sopi tehtävään, jonka annoin hänelle. Tuoda sotaa ja kaaosta Gaialle… sen lähetin hänet tekemään. Saamaan aikaan luonnoton kaaostila.”
”Miksi sitten…?”
”Sielujen kierron häiritseminen onnistuu parhaiten sodalla. Kuitenkin se, mitä hän teki ylitti odotukseni”, Garland sanoi välittämättä Zidanen keskeytyksestä.
”Entä minä? Miten minä päädyin Gaialle?” Zidane vänkäsi.
”Kun sinä sait elämänlahjan Bran Balissa, Kuja ei voinut sietää sitä. Hän ei voinut sietää ajatustakaan genomista, joka olisi häntä vahvempi, hän pelkäsi. Kuja hylkäsi sinut, hän vei sinut Gaialle, planeetalle, jonka hän aikoi tuhota”, Garland kertoi.
”Joten minusta oli tarkoitus tulla sinun orjasi aivan niin kuin Kujasta?”
”Aivan oikein”, Garland sanoi.  ”En uskonut Kujan hylkäävän sinua, mutta kaipa se on hänen luonteensa mukaista. Ja hänelle sodan tuominen Gaialle todisti voittoa sinusta. Ja ehkä koska hän halusi oikeutta olemassa ololleen, hän antoi myös sinun elää.”
”Mutta miksi tuhansien veri on vuodatettu?” Zidane kysyi sitten.
”Viittaatko Kujan kunnianhimoon? Vai suunnitelmaamme häiritä sielujen kiertoa?” Garland esitti puolestaan vastakysymyksen.
”Molempiin! Ja mitä sitä paitsi saavutat sielujen kierron häiritsemisellä… tai mitä se nyt olikaan…”
”Meidän täytyy lajitella sielut. Halusin häiritä Gaian kiertoa vetääkseni sielut pois ja täyttääkseni tyhjyyden Terran sieluilla. Kun kiihdytimme Gaian sielujen kiertoa, kiihdytimme omaa toimintaamme. Sota… Ajallaan Gaian sielut ovat poissa ja Gaista tulee Terra”, Garland selosti. Koko ajan hän oli tarkkaillut Zidanea. Hän näki selvästi, kuinka kiihkeä poika oli. Valitettavasti tästä oli tullut sielultaan gaialainen, vaikka sielu olikin kotoisin Terralta. Silti Garland uskoi, että hän pystyisi vielä vaikuttamaan Zidaneen siten, että saisi tämän kääntymään puolelleen.

”Mutta… miten?” Zidane kysyi. Hänkin oli tarkkaillut Garlandia. Tuossa seisoi tavallaan hänen isänsä, vaikkei hän osannutkaan ajatella miestä sellaisena. Hän halusi vain vastaukset mieheltä, jotta saattoi pelastaa Gaian. Sen jälkeen ei ollut väliä, mitä Garlandille tapahtuisi.
”Olet nähnyt sen omin silmin”, Garland vastasi. ”Olet nähnyt Iifan ja usvan. Iifapuun rooli oli toimia sielujen jakajana. Usva taas muodostuu Gaian pysäytetyistä sieluista.”
”Vai niin? Me pysäytimme usvan, joten se siitä!” Zidane huudahti voitonriemuisesti.
”Näitte vain puun takaosan. Jopa nyt Iifa tukkii Gaian sielujen tien ja antaa Terran sielujen kulkea vapaasti. Tule itse katsomaan. Näet tämän planeetan todellisen olemuksen.”

Garland johdatti Zidanen suureen portaikkoon. Sen yläpuolella ei näkynyt kattoa, vaan avaruutta ja kaksi planeettaa, jotka lähestyivät toisiaan.
”Mitä tuo on?” Zidane kysyi seuratessaan Garlandia portaita ylös tasanteelle.
”Ajattele sitä observatoriona, joka tarkkailee Gaian ja Terran säteilyä”, Garland sanoi.
”Mistä sinä puhut? Ja mikä tämä outo valo on?” Zidane kysyi. Hän oli juuri tajunnut, ettei paikalla ollutkaan sinistä valoa, vaan oranssia.
”Se on planeetan keskus. Sielujen lähtö- ja paluupaikka”, Garland sanoi. ”Valo viipyy vielä tietenkin Gaialla, mutta aikaa myöten sininen muuttuu verenpunaiseksi. Silloin kaikki kuuluu Terralle ja palauttaminen voi tapahtua. Siksi keräsin valon Iifapuulle estääkseni sielujen oikeutetun kulun Gaian sydämeen. Se on Iifan todellinen tarkoitus, sen todellinen muoto. Näitte vain sen materiaalisen muodon. Gaian sielujen tulvan pysäyttäminen vaatii muutakin kuin usvan vallan lopettamisen.”
”Joten Kuja on vain kuoleman enkeli, joka lähettää sielut Iifaan”, Zidane totesi.
”Kyllä, kuoleman enkelini… mutta vain siihen asti, että sinä tulit oikeaan ikään”, Garland vastasi.
”Mitä tarkoitat?”
”Hän sielunsa ei ole ikuinen. Aioin joka tapauksessa luoda sinut.”
”Tarkoitatko, ettet tarvitse Kujaa, kunhan minusta tulee tarpeeksi vahva?” Zidane kysyi. Kaikki tämä hämmästytti häntä suuresti. Mitä tahansa hän oli odottanut, se ei ollut ollut mitään tällaista.
”Juurikin niin… ja se aika tulee pian”, Garland sanoi. Hän oli hetken hiljaa kuin olisi odottanut Zidanen sanovan jotain, mutta nuorukainen pysyi vaiti ja vain tuijotti häntä. ”No, nyt sinun pitäisi olla täysin selvillä olemassa olosi tarkoituksesta.”

Zidane lähti kävelemään takaisin portaita alas katsomatta enää Garlandiin päinkään. ”Kyllä, olen täysin selvillä kaikesta ilosta ja surusta, jonka olen jakanut gaialaisten kanssa”, hän vastasi. Garland seurasi nuoren miehen perässä. Tuollaista käytöstä hän ei ollut osannut odottaa.
”Unohda se kaikki. Sinulla on paikkasi tähtien keskellä. Sinulla on voima, asema ja motivaatio tehdä kaikki vaadittava”, vanha mies sanoi.
”En halua sellaista voimaa. Haluan vain paikan, jota voin kutsua kodikseni”, Zidane sanoi ja pysähtyi portaiden alapäähän. Vieläkään hän ei katsonut miestä. ”Minun veljeni Tantaluksesta, Vivi, Freya, Amarant, Quina, Steiner, Eiko ja varsinkin Dagger… minun kotini on heidän luonaan Gaialla. Jos sanot, että minulla on motiivi, niin se on rangaista teitä kaikkia siitä, että olette satuttaneet ystäviäni. Minä tuhoan Terran! Syyksi riittää minun syntymiseni genomiksi!”

”Valitettavaa”, Garland sanoi pettyneeseen sävyyn. ”Minä todella luulin, että sielusi olisi sopiva uudelle kuoleman enkelille.”
”Minä olen UUSI kuoleman enkeli. SINUN kuolemasi”, Zidane sanoi ja käänsi viimein uudestaan katseensa mieheen.
”Etkö tajua, mitä merkitsee tavata tekijäsi?” Garland kysyi tuntien yhä syvempää pettymystä.
”Turpa kiinni! Olen kuunnellut tarpeeksi paskapuheitasi! Hoitelen sinut tässä ja nyt!” Zidane huusi.
”Typeryyttä”, Garland sanoi rauhallisesti.

Kehosta tulee astia, joka tervehtii uutta sielua…

Zidanen silmissä pimeni välittömästi ja hän kaatui maahan tajuamatta sitä edes itse.
”Hän on liian hyvä, jotta voisi olla tavallinen genomi”, Garland sanoi tuntien surua. ”Minulla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja.” Hän käveli pois tuntien suorastaan isällistä surua menettäessään jo toisen pojistaan.

***

Kuja myhäili itsekseen nähdessään Garlandin häipyvän paikalta. Hän käveli rauhallisesti Zidanen luokse ja raahasi veljensä pois portaikosta. Hän vei nuoren miehen huoneeseen, jossa oli yksi ainoa tuoli. Siihen hän asetti tämän istumaan.
”En voi uskoa, että palasin tähän paikkaan”, hän puhui tajuttomalle Zidanelle. ”Mutta pian voima on yksin minun.”

Kuja nauroi kolkkoa nauruaan katsellessaan, kuinka Zidane roikkui huterasti tuolilla. ”Odota vain, Garland, ja sinä myös, Zidane. Toteutan vielä suloisen kostoni rangaistakseni teitä kumpaakin minun loukkaamisestani. Näytän sekä gaialaisille että terralaisille, kuka pitää todellista valtaa hallussaan.”

Nauraen yhä Kuja poistui huoneesta. Juuri sillä hetkellä hän tunsi huumaavaa voitonriemua. Ei muka ikuista sielua? Garland huijasi Zidanea kunnolla, mutta niinhän mies oli yrittänyt huijata häntäkin. Kuja oli kuitenkin päättänyt näyttää kaikille. Hän kostaisi koko maailmankaikkeudelle oman syntymänsä. Hän tekisi tyhjästä elämästään merkityksellisen.

***
Zidane vaelsi pimeydessä. Hän ei tiennyt kuka oli tai miksi eli. Hän tunsi itsensä tyhjäksi, oli kuin kaikki, mikä oli hänelle joskus jotain merkinnyt, olisi vain kadonnut, pyyhitty pois.

Kuka minä olen? En tiedä mitään.

”Zidane!”

Nuorukainen näki kuvan itsestään. Kyllä, häntä oli joskus kutsuttu tuolla nimellä, mutta enää sillä ei ollut mitään merkitystä. Hänen oma kuvansa pyyhkiytyi pois mustuudesta, mutta sen tilalle ilmestyi kuva tytöstä, jolla oli sarvi otsassa ja violetit hiukset. Tyttö oli pukeutunut keltaiseen haalariin ja hymyili leveästi.
”Sinun pitää aina esittää, eikö niin?” tyttö kysyi ja palautti nimensä nuorukaisen mieleen. Eiko.
”Niin minun kai pitääkin”, Zidane vastasi, mutta tyttö oli jo kadonnut

Tytön kuvan korvasi kuva ruosteiseen haarniskaan pukeutuneesta ritarista. Ritari pui nyrkkiä ja huusi: ”Miksi, sinä arvoton hölmö?”

Zidane tuijotti miestä. Steiner, miehen nimi oli Steiner. Ritari oli ensin vihannut häntä, mutta nykyisin tämä suhtautui häneen melkein kuin vertaiseensa.
”Kuulostat melkein itseltäsi”, Zidane sanoi, mutta kuva katosi taas hänen sanojensa myötä.

Rottanainen ilmestyi Zidanen näköpiiriin. Nainen heilautti kädessään olevaa keihästä ja tervehti nuorukaista. ”Kuinka tyypillistä sinua.”
”Tyypillistä minua?” Zidane toisti naisen kadotessa. Miksei Freyakaan voinut jäädä?

Freyan korvasi hyvin pian pieni musta maagi. Poika katsoi intensiivisesti Zidanea keltaisilla silmillään. ”Olen oppinut paljon yhteisellä matkallamme”, Vivi sanoi juuri samalla hetkellä, kun Zidane tunnisti hänet.
”Juu, niin varmaan. Ei minulla ole mitään opetettavaa…” nuorukainen tuhahti haalistuvalle kuvalle.

Zidane tunsi pienen omatunnonpistoksen Vivin kadotessa, mutta hän sai hyvin pian uutta ajateltavaa. Hän alkoi toisaalta tottua ilmestyviin kuviin, mutta toisaalta häntä ärsytti, etteivät toiset vain voineet jättää häntä rauhaan.

Seuraavaksi Quina seisoi Zidanen edessä mustassa tyhjyydessä. ”Sinä opettaa minulle monta tärkeämpää asiaa kuin maistuvat herkut”, maagi sanoi ja tuijotti Zidanea hetken, ennen kuin katosi muiden tavoin.
”En! Minä en tiedä mitään!” Zidane kapinoi yksin pimeydessä sanoja vastaan.

Samassa Zidanen edessä seisoi punarastainen mies. Amarant. ”Kutsutko tuollaista käytöstä ystävyydeksi?” Mitä Amarant muka tiesi ystävyydestä? Mitä oli ystävyys? Mitä koko sana tarkoitti?

Amarant katosi Zidanen näköpiiristä ja korvautui Garnetilla. Tuon tytön Zidane tunnisti heti, koska tyttöön liittyi jotain hyvin tärkeää. Hän ei vain tavoittanut sitä. Hän ei kyennyt muistamaan.
”Zidane!” Garnet huudahti ja katosi.
”En tiedä, kuka olen”, Zidane vastasi tyhjyydelle. Garnet palasi jälleen näkyviin.
”Olit aina tukenani, Zidane”, tyttö sanoi ja hymyili.
”Olen… niin… väsynyt…” Zidane mutisi. Hän ei tajunnut, miksi oli olemassa. Hän halusi vain kadota.
”Miten ihmeessä, kun olet aina niin…?” Garnet yritti muotoilla kysymystä.
”Minä… olen… tyhjä… astia…”

Pimeys tuntui kieppuvan Zidanen ympärillä. Se puristi hänet kasaan ja hellitti sitten taas otettaan. Nuorukainen tunsi vajoavansa jonnekin syvälle, missä ei ollut mitään. Sitten kuitenkin jokin tarttui häneen ja alkoi vetää häntä pois rauhoittavasta pimeydestä.
”Zidane!” ääni tunkeutui hänen tajuntaansa.
”Kuka?” Zidane kysyi avaamatta silmiään. Hän halusi pitää kiinni pimeydestään.
”Herää nyt, Zidane!”
”Kuka?”
”Älä viitsi, Zidane!”

Nuorukainen tajusi, ettei ääni aikonut hellittää. Jokin heilutti häntä, eikä ollut lopettamassa. Hyvin hitaasti ja vaivalloisesti hän aukaisi silmänsä. Pikku hiljaa hän hahmotti ympäristönsä. Hän istui tuolissa muuten tyhjässä huoneessa… ja hänen edessään seisoi kaksi hahmoa, joista toinen oli juuri päästänyt irti hänen käsivarrestaan.
”Vivi… Eiko…” nuorukainen sai mutistua.
”Luojan kiitos, sinä olet elossa!” Eiko huudahti. ”Luulimme jo, että olit kuollut!”
”Mitä… te teette täällä?”
”Tulimme tietenkin pelastamaan sinut!” Vivi huomautti. Hän ei voinut käsittää, miksi Zidane oli niin outo.
”Eikä se ollut helppoa”, Eiko sanoi. ”Sinä häivyit ihan yksin.”

Zidane nousi seisomaan. Hän huojui puolelta toiselle kuin olisi ollut humalassa. Hyvin haparoiden hän astui eteenpäin ja työnsi lapset pois edestään.
”Jättäkää minut rauhaan!” hän sanoi ja suuntasi ovelle. ”Minun asiani eivät kuulu teille!”
”Älä viitsi!” Vivi huudahti, kun Zidane astui huoneen ovesta ulos.
”Siinä hän taas menee. On pakko esittää kovaa”, Eiko huomautti kovalla äänellä. ”Zidane, tässä ei ole kyse vain sinusta…”
”Älä ole tuollainen!” Vivi sanoi rynnätessään nuorukaisen perään.
”Turpa kiinni! Turpa kiinni, senkin typerä kakara!” Zidane huusi taakseen.

Vivi pysähtyi hetkeksi ja tuijotti poistuvaa Zidanea järkyttyneenä. Zidane ei ollut koskaan ollut ilkeä hänelle. Jotain oli nyt pahasti vialla. Nuorukaisen sanat olivat satuttaneet pientä maagia hyvin pahasti, mutta silti hän ajatteli, että Zidane ei vain sillä hetkellä ollut oma itsensä.

Eiko juoksi Vivi ohitse ja tarttui maagia kädestä vetäen tämän mukaansa. Hän huusi Zidanea odottamaan.
”Sinun täytyy levätä. Et ole kunnossa!” pikkutyttö huusi.

Zidane pysähtyi ja vilkaisi lapsia halveksuva ilme kasvoillaan. ”Voisitteko te kaksi lopettaa? On olemassa asioita, joita lapset eivät kerta kaikkiaan vain voi ymmärtää.”

Nuorukainen käveli huoneesta lähteneen käytävän päähän, astui ovesta ulos ja pamautti sen kiinni lasten nenän edestä. Hän ei ehtinyt kovinkaan pitkälle, kun Freya ja Amarant tulivat häntä vastaan.
”Näyttää siltä, että tarvitset apua”, Freya sanoi.
”Et näköjään osaa pitää edes huolta itsestäsi”, Amarant puolestaan ivasi.
”Osaanpas!” Zidane kapinoi vastaan.
”Oli hölmöä tulla yksin”, Freya huomautti.
”Olet todella tekopyhä. Puhut koko ajan ystävyydestä ja tiimityöstä, mutta loppujen lopuksi olevat itsekäs, yksinäinen susi!” Amarant sanoi. Hän oli enemmän kuin pettynyt. Zidane oli ensin saanut hänet tajuamaan elämästä monia asioita ja sitten kääntänyt selkänsä kaikille. Amarant tunsi itsensä huijatuksi.

Zidane tuhahti noille kahdelle ja työnsi heidätkin pois tieltään. Hän jatkoi matkaansa eteenpäin katsomatta taakseen. Miksi kaikki halusivat vaivata häntä? Hän halusi olla vain yksin, koska hänestä oli vain haittaa muille. Hän ei ollut toisten ystävyyden arvoinen.

Seuraavalla käytävällä nuorukainen kuitenkin törmäsi Steineriin ja Quinaan, jotka olivat juuri tappaneet suuren liskon, joka oli hyökännyt heidän kimppuunsa.
”Steiner… Quina… mitä te teette?” Zidane kysyi. Hän ei tuntunut pääsevän eroon tuttavistaan.

Quina kääntyi katsomaan Zidanea, ja hyvin pian hänen jälkeensä Steinerkin kääntyi ympäri. Tämä vain varmisti ensin, että vihollinen todellakin oli hengetön.
”Zidane, sinä et voida jättää meitä. Minä silti haluta, että sinä viedä minut paikkoihin, jossa paljon hyvää ruokaa”, Quina selitti. Hänkään ei voinut ymmärtää Zidanea. Poika oli aina ollut hänelle kiltti ja ystävällinen, vaikka joskus sanoikin outoja asioita. Miksi Zidane oli nyt hylännyt hänet?
”En ole vielä päättänyt, oletko oikea mies hänen korkeudelleen vai et, jos saan muistuttaa”, Steiner puolestaan huomautti. Hän ajatteli, että puhe Garnetista saisi Zidanen palaamaan järkiinsä.
”Jättäkää minut vain rauhaa. En halua enää olla vaivaksi teille”, Zidane sanoi ja hoippui noiden kahdenkin ohitse.

Zidane paiskasi oven takanaan kiinni, mutta ei vieläkään saanut rauhaa. Garnet seisoi odottamassa häntä. Mikseivät kaikki voineet tulla yhdellä kertaa häntä vastaan? Nyt hän joutui selittämään saman asian yhä uudestaan, eikä kukaan edes tuntunut tajuavan häntä.
”Dagger…” Zidane sanoi väsyneesti.
”Miksi sinä yrität tehdä kaiken yksin?” Garnet kysyi surullisesti.
”Yritä ymmärtää”, Zidane sanoi. ”En halua aiheuttaa enää ongelmia kenellekään.”
”Emmekö me olekaan sinun ystäviäsi?”
”Haluan ajatella niin, siksi minä aina…” nuorukainen aloitti, mutta ei osannut jatkaa. ”Kuule, minä en ole edes Gaialta. Oli hiuskarvan varassa, ettei minusta tullut Alexandrian tuhoajaa. En voi noin vain hyväksyä teidän ystävyyttänne.”

Garnet katseli Zidanea surullisesti. Nuorukainen oli aina ollut hänen tukenaan ja nostanut hänet pystyyn heikoilla hetkillä. Nyt Zidane tarvitsi selvästi itse apua, mutta ei kuitenkaan antanut hänen auttaa.
”Sinä suojelit meitä aina”, Garnet yritti, ”etkä siltikään ymmärrä, että mekin katsoimme koko ajan sinun perääsi. Me vahdimme sinua samalla, kun sinä meitä. Ja me uskoimme sinuun aivan samoin kuin sinä meihin. Salla tavalla kuin sinä suojelit meitä, mekin haluamme suojella sinua!”
”Dagger…” Zidane sanoi taas. Miksei tyttö voinut ymmärtää?

Quina ilmestyi samaan käytävään. ”Sinä sanoa se”, hän huomautti Garnetille ja katsoi sitten Zidanea. ”Minun mestari sanoo, joku antaa sinulle herkkuja, sinä antaa hänelle herkkuja myös. Se olla hyvä tapa. En vielä olla kokannut sinulle onnistunutta sammakkoa, Zidane!”
”Quina…” Zidane mutisi. Kukaan ei todellakaan tajunnut, mitä hän ajoi takaa.

Steinerkin marssi kolisten paikalle heti Quinan perassä. ”Ylevyys vaatii ritaria huolehtimaan taistelutovereistaan. Minä en hylkää sinua. Seuraan sinua vaikka hamaan hautaan asti, jos täytyy, ja sinun on parasta muistaa se!”

Zidane tuijotti ritaria hetken sanattomana ja naurahti sitten kuivasti. ”Mitä minä oikein teen teidän kanssanne?”
”Tunne on molemminpuolinen!” Steiner ärähti.

Jälleen nuorukainen oli hiljaa. Hän tajusi vihdoin, ettei pääsisi tovereistaan eroon, vaikka olisi oikeasti halunnutkin. Koko joukko roikkuisi hänen perässään loputtomiin. Yhtä hyvin hän voisi lakata kapinoimasta ja toimia kuten ennenkin.
”No, lähdetään sitten”, Garnet sanoi huomatessaan, että vihdoin viimein Zidane näytti huomattavasti vähemmän synkältä. Tyttö ei tiennyt, mitä nuorelle miehelle oli oikein tapahtunut, mutta sen oli täytynyt olla jotain todella kamalaa, koska Zidane oli ollut niin järkyttynyt. Garnet kuitenkin jaksoi uskoa siihen, että aikaa myöten kaikki palaisi ennalleen ja olisi hyvin. Hän oli oikeastaan pakko uskoa niin, koska muuten hän ei itsekään jaksaisi.

Ennen kuin joukko saattoi lähteä, heidän täytyi palata hakemaan neljä muuta. Pian he löysivätkin Freyan ja Amarantin murtamassa ovea, jonka Zidane oli pamauttanut Vivin ja Eikon edestä. Ovi oli mennyt lukkoon ja lapset jääneet sen taakse.

”Miksi sinä jätit meidät?” Eiko kysyi itkuisesti, kun vihdoin pääsi toisten luokse.
”Anteeksi”, Zidane sanoi ja kyykistyi tytön eteen. Hän pyyhkäisi kyyneleet pois Eikon kasvoilta. ”Sinä olit oikeassa. Tarvitsen kaikkien apua.”
”Älä enää jätä meitä”, Vivikin sanoi surkea.
”En ikinä”, Zidane vakuutti maagille.

”Muutit siis mielesi”, Freya sanoi yhä hieman loukkaantumista äänessään, mutta hymyili sitten kuitenkin helpottuneena.
”Kumma kaveri, koko ajan tulossa tai menossa”, Amarant jupisi.
”Niin, mutta en enää. Meidän täytyy pysäyttää Garland”, Zidane sanoi. Hän pyyteli vielä kertaalleen kaikilta anteeksi ja alkoi sitten kertoa, mitä hänelle oli oikeastaan tapahtunut. Kuten arvata saattoi, kaikki olivat kauhuissaan Garlandin suunnitelmasta. ”Ymmärrätte varmaan nyt, miksi käänsin selkäni teille. Ajattelin, että te pitäisitte minua nyt vihollisena.”
”Et ole tehnyt mitään väärää, Zidane”, Garnet sanoi.
”Ei sinua voi syyttää siitä, mitä joku toinen oli suunnitellut varallesi”, Freyakin sanoi myötätuntoisesti, ja kaikki muut olivat samaa mieltä.

Lopulta Zidane johdatti ystävänsä Garlandin observatorioon, jossa mies olikin tarkastelemassa planeettoja. Kun ryhmä saapui portaiden alapäähän, Garland käännähti katsomaan heitä.
”Täällä observatoriossa kerroit minulle, että sinusta tulee minun kuoleman enkelini”, Garland sanoi katsoen suoraan Zidaneen. ”Mutta ajattelepa hetki, eikö elämä itsessään ole kuolemaa? Täytyy tappaa muita elämänmuotoja selviytyäkseen itse hengissä. Joskus täytyy jopa tappaa ne, jotka jakavat saman veren kanssasi.”

Garland piti pienen tauon ja mittaili joukkiota katseellaan. Hänen edessään seisoi pelkkiä houkkia, kenestäkään heistä ei ollut tuhoamaan Terran suurta suunniltelmaa.
”Eläminen on sitä, että antaa elämälle merkityksen, mutta siltikin täytyy tappaa selvitäkseen. Kypsä sivilisaatio tajuaa tämän paradoksin… Terran sielut nukkuvat, kunnes unohtavat moisen hölynpölyn. Sitten he aloittavat uuden elämän uudessa tilassa; maailmassa, jossa elämästä ja kuolemasta tulee yhtä. Siinä tilassa meidät on tarkoitettu elämään, olentoina, jotka kulkevat elämän ja kuoleman välillä.”

Jälleen mies piti tauon. Hän pysäytti katseensa uudelleen Zidaneen. ”Zidane, kerro minulle eräs asia. Kuka sinä olet?”
”Sinä olet säälittävä mies, Garland”, Zidane sanoi. ”Me tiedämme enemmän kuin sinä. Tiedämme, ettemme ole täydellisiä, mutta meillä on ystävyyssuhteet tukemassa meitä. Jo siinä on tarpeeksi syytä elää!”
”Minä et saata tietää, kuka todella olen, mutta vain minä voin siihen kysymykseen vastata”, Steiner huudahti Garlandille.
”Me emme elä unohtaaksemme menneisyyttä, vaan oppiaksemme siitä”, Freya lisäsi.
”Voima sokea takaa-ajo on vain merkityksetön pahe”, Amarantkin tuhahti. Hän oli viime aikoina oppinut paljon itsestään ja elämästä, eikä hän antaisi minkään harmaapartaisen sekopäisen hepun enää sotkea ajatuksiaan.

Hetken ajan observatoriossa oli painostavan hiljaista. ”Mitä sinä todella haluat saavuttaa?” Zidane kysyi viimein Garlandilta, kun kukaan ei sanonut mitään.
”Terran palauttaminen tietenkin! Eikö se ole ilmiselvää?” Garland kummasteli.
”Ei”, Zidane vastasi. ”Se on vain jotain, mitä Terran väki haluaa. Mikset sinä ole nukkumassa muiden kanssa?”
”Minut luotiin pitämään silmällä Terraa. Olen olemassa odottaakseni, kunnes tässä maailmassa ei ole enää elämää ja kuolemaa…”

Garland veti vyöltään suuren miekan ja syöksyi Zidanea kohti. Hän tunsi surua siitä, että joutuisi tuhoamaan oman luomuksensa, mutta Zidanen sielu oli liian voimakas, jotta sen saattoi antaa elää. Zidanella oli liian vahva tahto. Nuorukainen oli vaaraksi Garlandin suunnitelmalle, eikä hän ottanut riskiä, että Zidane tuhoaisi sen, mitä Garland oli vuosien saatossa saanut aikaan.

Samaan aikaan, kun Zidane veti oman miekkansa esiin puolustautuakseen myös joukon muut jäsenet valmistautuivat taisteluun.
”Tämä on minun taisteluni”, Zidane sanoi kuitenkin.
”Sinun ei pitänyt enää sooloilla”, Amarant tuhahti loukkaantuneesti.
”Emme voi kaikki käydä yhdessä yhden vanhuksen kimppuun”, Zidane huomautti juuri samalla hetkellä, kun hänen ja Garlandin miekat kolahtivat yhteen.

Muut vetäytyivät kauemmas, kun Zidane ja Garland ryhtyivät kieppuvaan tanssiin miekkojensa kanssa. Jokainen saattoi helposti havaita, ettei Garland ollut suinkaan heiveröinen vanhus, vaan erittäin vahva mies. Zidanella tuntui olevan täysi työ taistella häntä vastaan, mutta nuorukainen ei silti luovuttanut.

Lopulta Zidane sai iskettyä voimalla Garlandia kylkeen. Miehen musta haarniska halkesi, ja verta purskahti hänen kyljestään. Mies vaipui polvilleen lattialle ja hengitti raskaasti. Zidane tarkasteli taistelukumppaniaan hetken ajan, mutta työnsi sitten miekkansa tuppeen. Hän ei nähnyt syytä jatkaa taistelua pidemmälle.

 

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!