Projekti S. R.
Luku 34
Yuffien hengitys kulki
raskaina puuskina, kun hän juoksi pitkin metsää eteenpäin. Hän tiesi, ettei
Mark voinut olla enää kaukana. Nero oli tuonut ujosta nörtistä aivan uuden
puolen esille. Yuffie olisi koskaan uskonut, että tällä oli noin kova kunto ja
että tämä pystyi liikkumaan todella nopeasti. Kenties Markin kaikki vahvuudet
eivät olleet näkyneet töissä.
Nuorimies oli kadonnut
puiden katveeseen puoli tuntia sitten. Yuffie ja Nanaki oli määrätty toimimaan
tiiminä, joten he olivat lähteneet nörtin perään. Nanaki juoksi jossain hänen edellään.
Hän ei ollut nähnyt petoa hetkeen, mutta uskoi tämän pysyttelevän lähietäisyydellä,
sillä määräykset olivat kieltäneet jättämästä ketään yksin.
Genesis oli jo jossain
omilla teillään, mutta Cloud ja Barret sekä Vincent ja Cid olivat jääneet
taistelemaan Tsvietien lähettämiä olentoja vastaan. Yuffie oli luullut
koiranoloisten hirviöiden kadonneet Deepgroundin kukistamisen myötä, mutta oli
saanut huomata olleensa väärässä. Nytkin hän piti tarkkaa lukua ympäristöstään
siltä varalta, että petoja ilmestyisi lisää.
Kauempaa kantautui
huutoa, kuulosti kuin Mark olisi kompastunut johonkin. Yuffien sydän alkoi
hakata kovempaa, totuuden hetki koittaisi pian. He olivat etsineet Tsvietejä
reilun viikon, kunnes olivat saaneet Reeveltä hälytyksen omituisista surmista
Junonin alueen eteläpuolella. WRO:n sotilaita oli lähetetty suojelemaan Junonia
sekä muita alueen kyliä ja kaupunkeja, mutta AVALANCHEn ja Genesiksen tehtäväksi
oli jäänyt Tsvietien pysäyttäminen.
Viimeinen viikko oli
kulunut kuin unessa. He olivat palanneet Mideeliin ja penkoneet talon. He
olivat tulleet siihen lopputulokseen, että sen täytyi kuulua Grimoirelle, mutta
tätä ei ollut enää näkynyt paikalla. Myös lääketutkimusta varten tarvittavat
välineet olivat kadonneet, mies oli painunut tutkimuksineen maan alle. Sen
jälkeen koko etsintä oli jälleen ollut hakuammuntaa. Päivät ilmalaivassa olivat
olleet pitkiä ja pieni joukko oli alkanut käydä toistensa hermoille. Yuffie ei
ollut koskaan uskonut hermostuvansa ystäviinsä, mutta Shera oli alkanut tuntua
yllättävän ahtaalta. Sitä paitsi yleensä hän oli saanut viettää ilmalaivassa
aikaa vessanpöntön seurassa, mutta tällä kertaa lääkitys oli purrut, joten hän oli
nähnyt muita tavallista enemmän.
Yöt olivat olleet
enemmän Yuffien mieleen. Hän ei ollut lauantain jälkeen nukkunut kunnolla,
painajaiset olivat piinanneet häntä, mutta Sheralla hän oli vihdoin saanut
nukuttua kokonaisia yöunia. Vincent oli pitänyt yön kauhut poissa, vaikkei hän
tiennyt, mistä se johtui. Miehen läsnäolo vain rauhoitti. Oli tuntunut
turvalliselta nukkua tämän paljasta, lämmintä rintaa vasten. Kyllä Yuffie olisi
halunnut tehdä muutakin kuin levätä, mutta seinän takana kuorsaava Barret oli
varsinainen intohimon sammuttaja. Hän oli siis tyytynyt Vincentin lämpöön ja
läheisyyteen, muu saisi odottaa Edgeen palaamista.
Yuffie oli huomannut
höpöttelevänsä iltaisin ennen nukahtamista Vincentille kaikenlaista. Hän oli
kertoillut tälle tarinoita lapsuudestaan ja nuoruudestaan – ei sillä, että hän
olisi vieläkään kovin vanha ollut. Vincent oli kuunnellut, muttei ollut
paljastanut itsestään kovin paljoa. Sen verran Yuffie oli saanut tietää, että
tämän isä oli lähtenyt Vincentin ollessa 8-vuotias ja että mies oli asunut
äitinsä kanssa, kunnes oli liittynyt Turkeihin. Vincentin äänensävy kertoi,
että tämä välitti äidistään, mutta suhtautuminen isäänsä taisi olla jopa
nuivempaa kuin Yuffien omaansa. Veljestään mies ei ollut koskaan tiennytkään.
Oikeastaan Yuffie
olisi halunnut kuulla myös tarinan Shinran kartanosta. Nyt häntä kadutti, ettei
hän ollut vaivautunut kuuntelemaan kunnolla, kun he olivat löytäneet Vincentin
arkusta. Hänellä oli vain hämärä mielikuva, että tämä oli puhunut Sephirothista
ja Lucreciasta jotain, mutta silloin hän oli ollut vielä kiinnostuneempi
AVALANCHEn materioista kuin mistään muusta, vaikka hän oli pitänyt Vincentiä jo
tuolloin laittoman hyvännäköisenä. Varsinainen ihastus oli kuitenkin tullut
myöhemmin, kun he olivat kulkeneet yhdessä ympäri Planeettaa. Jokin miehen
synkässä persoonassa oli vain saanut 16-vuotiaan Yuffien sydämen sykkimään
hieman kovempaa.
Ehkä Vincent kertoisi
tarinansa kokonaan vielä jonain päivänä. Shinran kartanossa oli epäilemättä
tapahtunut paljon kamalia asioita, ja Yuffie oli varma, että Lucrecia – miehen
entinen rakkaus – liittyi niihin oleellisesti. Kenties tämä oli syypää siihen,
että Vincent oli päätynyt arkkuun nukkumaan ja saanut demonit sisälleen. Siinä
oli myös yksi asia, josta Yuffie olisi halunnut kysyä: demonit. Vincent ei
ollut maininnut niitä aikoihin.
Metsässä kajahtava
laukaus havahdutti Yuffien ajatuksistaan. Hän pinnisti voimansa ja juoksi ääntä
kohti. Oliko Mark – Nero – ampunut Nanakia? Luultavasti tämä ei ainakaan ollut
osunut, sillä peto ei ollut päästänyt ääntäkään. Hän tiesi, ettei kannattanut
liikkua liian äänekkäästi, ellei halunnut itse joutua väistelemään luoteja,
mutta huoli puristi hänen mieltään koko ajan kovempaa. Kuinka syvälle Nero oli
onnistunut hautaamaan Markin oman persoonallisuuden? Voisiko tämän vielä
pelastaa Neron otteesta?
Puiden lomasta näkyi
tulista hehkua, Nanakin häntä. Yuffie pysähtyi ja painoi selkänsä paksua runkoa
vasten. Hän odotti hengityksensä tasaantumista ja ryhtyi kuulostelemaan ympäristöään.
Nanakin askelia ei erottanut, mutta Markin kuuluivat rasahduksina.
”Typerä elukka”,
nuorukainen kuului manaavan. Yuffie piti heittotähden selässään ja asetti
kätensä rannesuojan päälle. Hän keskittyi siihen asetettuun suojamateriaan.
Onneksi ne olivat ehtineet jälleen latautua. Täytyi vain toivoa, että suoja
riittäisi pitämään luodit loitolla tarpeeksi kauan.
Nuori nainen kyykistyi
ja lähti etenemään pienellä aukiolla toisiaan kierteleviä Markia ja Nanakia
kohti pensaikon suojassa. Peto luultavasti haistoi hänet, mutta hän toivoi,
ettei nörtillä ollut aavistustakaan. Parasta olisi, jos hän ehtisi kolkata
tämän joutumatta taisteluun. Hän ei halunnut satuttaa Markia, mutta olosuhteet
huomioon ottaen se taisi olla välttämätöntä. Nero oli vaarallinen vihollisena,
vaikkei tällä ollutkaan nyt aseenaan kuin pyssy, ainakin Yuffie uskoi
vakaasti, ettei tämä ollut saanut kykyjään takaisin. Grimoirehan oli sanonut
Pimeyden olevan liian vaarallista, se saattoi tappaa.
Yuffie ei epäillyt
Vincentin veljen sanoja hetkeäkään. Pimeys saattoi luhistaa ihmisen,
romahduttaa tämän kasaan sisäisesti. Se kaivoi esiin mielen kaikki piilotetut
kauhut ja piirsi ne verkkokalvoille ja soitti niitä korviin, ei auttanut vaikka
sulki silmänsä ja painoi kädet korvilleen. Mikään ei vienyt kauhuja pois.
Huh. Yuffie puisteli
pikaisesti päätään, hän ei saanut nyt ajatella Pimeyttä. Hänen täytyi keskittyä
Neron voittamiseen, ennen kuin tämä onnistuisi ampumaan Nanakia. Samassa uusi
luoti suhahti metsään, Yuffie näki Nanakin väistävän ja tekevän syöksyn kohti
Markia, joka perääntyi. Nopeasti hän kiersi tämän taakse ja veti kunain
kenkänsä varresta. Yhden, tarkan iskun tylpällä päällä oikeaan kohtaan pitäisi
riittää.
Yuffie kohotti kätensä
ja säntäsi liikkeelle. Hänen hämmästyksekseen Mark käännähti ympäri ja osoitti
aseen piipun suoraan häntä kohti. Ifrit, tämä kykeni havainnoimaan ympäristöään
paljon paremmin kuin hän oli kuvitellut! Oli anteeksiantamatonta aliarvioida
vihollinen, mutta Yuffien oli yhä vaikea uskoa, että tietoisuuden lisäksi Neron
mukana oli tullut muitakin taitoja. Eivät kai fyysiset kyvyt voineet siirtyä?
Toisaalta Tsvietit olivat periaatteessa SOLDIEReja, nämä olivat saaneet
sotilaskoulutuksen, johon varmasti kuului myös henkinen puoli. Nero ajatteli
kuin sotilas, vaikkei Mark sellainen ollutkaan. Yuffien olisi ehdottomasti
pitänyt huomioida kyseinen seikka.
”Älä liiku, peto, tai
pikkuystävälläsi ei ole enää sieviä kasvojaan”, Nero huomautti. Markin äänen
kuuli yhä, mutta siinä oli pelottavalla tavalla vieras sävy, jonka Yuffie
kuitenkin tunnisti. Valitettavasti hän ei pystyisi koskaan unohtamaan Neron
ääntä.
Suojamaterian luoma
kenttä oli yhä Yuffien ympärillä. Hän ei kuitenkaan ollut varma riittäisikö sen
teho, kun Mark seisoi vain muutaman askeleen päässä hänestä. Nanaki luultavasti
pohdiskeli samaa, sillä tämä pysytteli paikoillaan. Vain pedon hännänpää heilui
edestakaisin.
”Mark, tiedän, että
kuulet minut”, Yuffie aloitti.
”Typerys, hän on
täysin vallassani”, Nero huomautti.
”Mark, minä olen
pahoillani, etten koskaan tajunnut”, Yuffie kuitenkin jatkoi. ”Tule takaisin,
en pärjää WRO:ssa ilman sinua, me kaikki tarvitsemme sinua. Minä tarvitsen.
Olet yksi parhaista ystävistäni.”
Mark astui lähemmäs,
aseen piippu liikkui samalla uhkaavasti. Yuffie näki Nanakin lihasten
jännittyvän, mutta hän loi petoon varoittavan katseen. Hän halusi pelastaa
ystävänsä. Ei Nanaki tätä tappaisi, mutta pedon kynnet tekisivät taatusti pahaa
jälkeä. Yuffie tahtoi ensin yrittää muita keinoja.
”Pudota se veitsi”,
Mark käski. Yuffie päästi irti aseensa kahvasta ja antoi kunain jysähtää
maahan. Se upposi terä edellä aluskasvillisuuteen lähelle hänen jalkaansa.
”Mark, tiedän, että
välität minusta”, hän alkoi taas puhua. ”Et halua satuttaa minua. Ja tiedätkö,
mitä? Minäkin välitän sinusta, välitän todella paljon. Älä anna Neron voittaa
ja viedä sinua minulta.”
Markin silmät
välähtivät omituisesti ja kulmat kurtistuivat. Tämän rystyset erottuivat
vaaleina, kun tämä puristi asettaan.
”Lopeta tuo
leikkiminen”, tämä huomautti ja astui lähemmäs. Suojamaterian kenttä värähti,
hidasti liikkeen, muttei pysäyttänyt sitä täydellisesti. Mark kohotti kulmiaan.
”Luulitko tuon pitävän minut loitolla?”
Yuffie puisteli
päätään. ”Se oli vain sitä varten, ettei Nero ampuisi minua. En halua pitää
sinua loitolla”, hän vastasi. ”Olet minun ystäväni.”
”Turha yrittää. Mark
on vain pieni ääni alitajunnassani, hänestä ei ole enää vaivaa”, sanat
kuuluivat pilkallisina. ”Voin penkoa hänen mieltään, miten minua huvittaa, eikä
hän kykene taistelemaan vastaan. Tiedän tasan tarkkaan, mitä hän olisi halunnut
tehdä sinulle, typerä likka. Ehkä toteutan hänen haaveensa kiitoksena tämän
kehon lahjoittamisesta käyttööni. En olekaan aiemmin kokeillut naista…”
Nanaki paljasti
hampaansa, ja tämän kurkusta nousi matala murina. Mark syöksähti eteenpäin,
tyrkkäsi Yuffieta rintaan ja sai pudotettua hänet istualleen. Nuorukainen
kääntyi ympäri ja ampui kohti Nanakia. Peto oli kadonnut näköpiiristä, ennen
kuin luodit iskeytyivät puunrunkoon.
Yuffie kierähti
kunainsa luokse ja nappasi sen käteensä. Hän oli kyykyssä, kun Mark kääntyi
jälleen. Nanaki liikkui taatusti lähistöllä ja oli valmiina hyppäämään nörtin
niskaan heti tilaisuuden tullen. Vaikkei ajatus miellyttänyt Yuffieta, hän
alkoi uskoa, ettei Mark päässyt oman mielensä herraksi pelkästään hänen
puheidensa avulla. Jotain oli tehtävä, he eivät voineet jatkaa tätä
piirileikkiä loputtomiin.
”Älä yritä mitään”,
Mark huomautti. Yuffie nousi hitaasti seisomaan.
”En halua satuttaa
sinua. Anna minun auttaa”, hän ehdotti. Nuorukaisen kasvoilla käväisi
halveksuva ilme.
”En tarvitse apuasi.”
”Mark, kyllä
tarvitset. Yhdessä voimme saada sinut jälleen kuntoon”, Yuffie totesi. Hän
erotti oranssin välähdyksen, kun Nanaki hyppäsi pusikosta. Hänen
hämmästyksekseen Mark kääntyi ja ampui suoraan kohti petoa. Mitään ajattelematta
hän hyppäsi nuoren miehen niskaan ja kaatoi tämän maahan. Kunai ja ase lensivät
heidän käsistään, mutta Nanakin volahdus kertoi, että luoti oli osunut.
Mark pyristeli Yuffien
otteessa ja onnistui heittämään hänet pois päältään. Heittotähti painui ikävästi
selkää vasten, kun hän tömähti itse maahan. Hän näki nörtin syöksyvän kohti
asettaan, mutta pyörähti ja tarttui tätä nilkasta. Toinen jalka potkaisi häntä
kipeästi käteen. Yuffie puri hampaansa yhteen eikä päästänyt irti. Sen sijaan
hän ponnistautui eteenpäin päästäkseen Markin tasolle. Mies yritti nousta,
mutta hän ei suostunut irrottamaan otettaan ja sai kaadettua tämän uudestaan.
Parilla nopealla liikkeellä hän onnistui istumaan tämän päälle.
Yuffie sieppasi toisen
kunain kenkänsä varresta ja painoi sen Markin kaulaa vasten. Nuoren miehen
silmistä paistoi puhdas raivo.
”Liikkumatta”, Yuffie
käski.
”Et sinä minua
huijaa”, Neron ääni kantautui jälleen vahvana Markin äänen päällä. ”Et
satuttaisi ystävääsi.”
”En, mutta sinua
haluan satuttaa”, Yuffie puuskahti.
”Häntä sattuu myös.”
”Hän antaa minulle
anteeksi.” Yuffie painoi kunaita kovempaa ja näki ohuen verinoron lähtevän
valumaan pitkin vaaleaa kaulaa. Hänen teki pahaa, hän ei oikeasti halunnut
satuttaa Markia, mutta Nerosta hän halusi päästä eroon. Hän vei vapaan kätensä
nuorukaisen hiuksiin ja tarttui niistä tiukasti. Tämä yritti kamppailla
vastaan, muttei ehtinyt, kun hän nykäisi tämän päätä eteenpäin ja iski sen
sitten vasten maata. Niskaan tähdätty isku olisi ollut parempi vaihtoehto,
mutta tilanne oli lipsunut hänen otteestaan jo kauan aikaa sitten.
Valitettavasti hän joutui pamauttamaan Markin pään maahan vielä uudemman
kerran, ennen kuin tämä lakkasi taistelemasta vastaan. ”Anna minulle anteeksi,
annathan?” Yuffie pyysi tajuttomalta nuorukaiselta. Hän päästi irti tämän
hiuksista ja kohotti katseensa Nanakiin.
~o~
Vincent oli edennyt
Cidin jäljessä loputtomalta vaikuttavan petoarmeijan läpi. Hän ei tiennyt,
missä Deepground oli piilotellut loppuja joukkojaan, mutta näitä oli säästynyt
yllättävän paljon. Cerberuksen luoteja oli palanut enemmän kuin olisi ollut
suotavaa. Hänellä oli jäljellä kolme täyttä lipasta ja aseessa yksi vajaa, sen
jälkeen myös hän joutuisi tyytymään lähitaisteluun.
Nyt petoja ei ollut
hetkeen näkynyt ja metsä vaikutti luonnottoman hiljaiselta. Cloud ja Barret
olivat jääneet jonnekin taakse, Yuffie ja Nanaki olivat sännänneet Markin
perään. Tietokoneasiantuntija oli ainoa Tsviet – jos niin saattoi sanoa – jonka
he olivat nähneet paikalla. Vincent kuitenkin epäili, että kaksi muutakin
piileksivät jossain valmiina käymään heidän kimppuunsa. Hän vain toivoi,
etteivät nämä sattuisi Yuffien ja Nanakin tielle. Vaikka peto ja ninjaprinsessa
olivat erinomaisia taistelijoita, nämä saattaisivat jäädä alakynteen
joutuessaan yksin Tsvietejä vastaan. Markin sen sijaan nämä luultavasti
pystyisivät päihittämään, oli Nero tämän mielessä tai ei. Tällä ei ollut
Pimeyttä enää käytössään, mikä olisi ollut suuri riski. Enää edes Vincent ei
ollut vastustuskykyinen sille.
”Vincent Valentine ja
Cid Highwind”, tuttu ääni kantautui yläpuolelta. Vincent kohotti kasvonsa yhtä
aikaa Cerberuksen kanssa. ”Olen kuullut teistä. Hyökkäsitte Mideelin
turvataloon.”
”Weiss”, Vincent
mutisi. Hopeahiuksinen mies seisoi tukevan oksan päällä. Tämä oli pukeutunut
tavallisiin mustiin housuihin Deepgroundin makoraitaisten sijaan. Tarkoittiko
se, että Grimoiren tutkimukset olivat ehtineet edistyä ja Tsvietien lääkitys
alkoi olla kunnossa?
”Olemme kohdanneet
aiemminkin”, Weiss mainitsi. ”En ollut aivan oma itseni tuolloin.”
”Aivan”, Vincent
totesi ja yritti arvioida, mitä toinen aikoi tehdä. Tällä oli edelleen aseinaan
kaksi katanaa, joilla pystyi myös ampumaan. Kaiken kaikkiaan aseet olivat hyvin
vaaralliset, toisekseen Weiss itse oli myös äärimmäisen vaarallinen. Mikäli Vincent
tiesi, tämä oli Tsvieteistä voimakkain, siispä myös heidän vihollisistaan
ehdottomasti huomionarvoisin.
”Onko veljemme
kääntänyt meille selkänsä vai veittekö hänet väkisin?” Weiss kysyi.
”Perkuleen veljesi se
tässä on vienyt yhden meikäläisen kehon!” Cid jylväisi. ”Parempi antaa se
takaisin, ennen kuin saatte keihäästä!” Pilotti heristi asettaan ja heitti
tupakkansa maahan. Tämä survaisi natsaa jalallaan kasvot kiukusta
vääristyneinä.
”En tarkoittanut
Neroa, eikä hän ole edes nyt seurassani. Hänellä on muita tehtäviä”, Weiss
vastasi. ”Missä Genesis on?”
Oliko Genesis Weissin
veli? Vincent muisteli, mitä punatukkainen mies oli puhunut. Tämä ei ollut
maininnut varsinaisesta sukulaisuudesta, vain solujen siirrosta. Tosin
Tsvietien todellisuus oli varmasti erilainen kuin muiden ihmisten. Näille jo
solujen siirto saattoi tarkoittaa perhesiteen syntymistä.
”Me emme tiedä, missä
se riivatun SOLDIER on!” Cid karjui. ”Tule alas sieltä ja taistele kuin mies!”
”Rosso oli siis
oikeassa. Olette tulleet uhkaamaan meitä”, Weiss huokaisi. ”Voitte tervehtiä
kuolemaa.”
Weiss pudottautui
puusta ja ampui molempien miesten suuntaan. Vincent väisti puunrungon taakse ja
asetti sormensa valmiiksi Cerberuksen liipaisimelle. Hän muisti Weissin kanssa
taistelemisesta ainoastaan tämän äärettömän nopeuden. Hänen mielikuvansa olivat
hämäriä, koska Chaos oli ottanut hänen ruumiinsa valtaansa. Tieto oli varsin
huolestuttava. Hänellä ei ollut enää demonia kehossaan, ja Weiss oli mitä
luultavimmin saanut makoannoksensa – tai kenties jotain voimakkaampaa – aivan
lähiaikoina. Ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Vincent oli aiemminkin joutunut
taistelemaan toivottomia taisteluita ja voittanut. Hän ei voinut jättää
ystäviään Tsvietien armoille, ei ystäviään eikä ketään muutakaan Planeetalla.
Cidin karjaisu
leikkasi ilmaa, joten Vincent pyörähti pois puun takaa ja tähtäsi kohti
Weissia. Pilotti oli torjunut tämän iskun keihäällään, ja nyt Weiss vain
huitaisi luodit syrjään toisella katanallaan. Tämä oli todellakin ylivoimainen
vihollinen.
Weiss ponnahti
taaksepäin ja syöksyi sitten kohti Vincentiä. Hän väisti iskun ja hyppäsi itse
taakse. Vaikka hän yritti saada osuman SOLDIERiin, ei hän kyennyt pitämään tätä
tähtäimessä riittävän kauan. Jokainen luoti suhahti ohi tai tämä torjui ne,
ennen kuin ne saapuivat maaliinsa.
Taistelu oli
nopeatempoista väistelyn ja iskujen tanssia, johon Cid liittyi myös. Weissia eivät
näyttäneet haittaavan kahdesta suunnasta tulevat iskut, vaan tämä torjui
vaivattomasti jokaisen onnettoman yrityksen. Näytti melkein siltä kuin tämä
olisi ollut saaliillaan leikittelevä kissa, joka ei vain vielä halunnut päästää
hiiriparkoja päiviltä, sillä näiden vikinää oli niin hauska kuunnella.
Vincent näki
välähdyksen, kun katana iskeytyi Cerberusta vasten. Ase miltei putosi hänen
kädestään iskun voimasta, mutta jotenkin hän sai pidettyä siitä kiinni, vaikka
ranne vastusti. Hän kohotti vasemman kätensä ja huitaisi terävillä kynsillään
kohti Weissia. Samassa kuului kuitenkin humahdus, ja hän tunsi lentävänsä
taaksepäin. Hän laskeutui tömähtäen aluskasvillisuuden sekaan eikä hetkeen
nähnyt muuta kuin tähtiä.
”’Vaik’ huomisen lupaukset hedelmättömiä ovat, ei mikään paluutani estä’”,
Genesis lausahti. Punahiuksinen mies oli laskeutunut metsään. Nyt tämän selästä
pisti esille vasemmalta puolelta valtava musta siipi. ”’Tullakseni kasteeksi, joka maan karkaisee, säästääkseni maat, meret,
taivaat, tämän äänettömän uhrauksen multa saat.’”
”Olet palannut, veli”,
Weiss totesi. Tämä laski aseensa ja katsoi suoraan Genesikseen. Jos Vincent ei
erehtynyt, tämän makosilmissä näkyi kunnioitusta. Hän ei ollut aiemmin nähnyt
sitä Weissin katseessa, mutta toisaalta hän ei ollut koskaan todella tuntenut
tätä. Kenties aiemmin Hojo oli ollut suurin vaikuttaja tämän käytökseen? Ei
Vincent voinut todella sanoa tuntevansa Weissia, oikeastaan hän ei tiennyt
tästä sen enempää kuin tiedostoissa kerrottiin. Jokainen Tsviet oli kuvailtu
niissä armottomaksi, säälimättömäksi tappokoneeksi, mutta esimerkiksi Shelke
oli osoittanut osaavansa olla myös inhimillinen… ainakin melkein. Tytöllä oli
vielä pitkä matka kohti tavallista elämää, mutta tämä yritti parhaansa.
Tsvietitkin olivat ihmisiä.
Weissin takana
hengästynyt ja verta vuotava Cid kohotti keihäänsä. Vincent viittasi
varoittavasti toverilleen, muttei itsekään naksauttanut Cerberuksen varmistinta
päälle. Hän ei ollut varma, mitä Genesis aikoi, mutta hän ei aikonut losauttaa
luotia tämän selkään niin kauan kuin oli mahdollista, että he olivat edelleen
samalla puolella.
”Weiss, WRO ja
AVALANCHE eivät ole vihollisia”, Genesis lausahti. ”He toimivat samalla asialla
kuin me, heidän tarkoituksensa on auttaa ja suojella Planeettaa.”
”Rosson mukaan he
sieppasivat sinut”, Weiss vastasi.
”Lähdin
vapaaehtoisesti, Rosso vaeltaa harhapoluilla eikä ole valmis ottamaan vastaan
jumalattaren lahjaa”, punapäinen SOLDIER selvitti.
”Tohtori Valentine oli
samaa mieltä hänen kanssaan”, Weiss kuitenkin tuhahti.
”Sitten hänkin on
harhapoluilla. Olen keskustellut Reeve Tuestin kanssa ja vakuuttunut hänen
hyvistä aikeistaan.”
Weissin silmien takana
tapahtui jotain. Muistiko tämä taistelun WRO:ta vastaan vai kärsikö tämä
samanlaisista mustista aukoista kuin Mark oli sanonut kärsivänsä? Tsviet oli
tuskin ottanut Hojoa mieleensä vapaaehtoisesti. Saattoi olla, ettei tämäkään
muistanut kaikkea kunnolla, mutta toisaalta tämä oli juuri ilmaissut
tavanneensa Vincentin aiemmin, aivan kaikkea tämä ei siis ollut unohtanut.
Genesis ja Weiss
keskustelivat matalalla äänellä, Vincent ei saanut sanoista selvää. Hän
punnitsi Cerberusta kädessään ja pohti, mitä kannattaisi tehdä. Hän luotti
Genesikseen ainakin jossain määrin, mutta Weissiin ei ollenkaan. Kyllä hän
tiesi, että kaikki SOLDIERit saattoi luokitella Shinran – ja kenties myös Hojon
– uhreiksi, mutta se ei tehnyt näistä ystäviä, saati vaarattomia.
Yhtäkkiä Genesis
kääntyi katsomaan Vincentiä. ”Toverisi saivat pedot kukistettua”, tämä
huomautti, ”mutta kuulin laukauksia kauempaa. Kenties naisystäväsi…”
”Naisystävä?” Cid
toisti.
Yuffie? Vincentin
sydän jysähti. Nero oli varmastikin yrittänyt ampua tätä. Oliko mies osunut?
”Hajaannuimme Rosson
kanssa. Hän halusi voittaa blondin miehen, koska päätyi viimeksi tasoihin tämän
kanssa”, Weiss totesi Genesikselle. Tuon täytyi tarkoittaa, että Rosso oli
hyökännyt Cloudin ja Barretin kimppuun. Velvollisuus repi Vincentiä kahtaalle,
Yuffie saattoi olla vaarassa, mutta yhtä lailla olivat kaksi muutakin hänen
ystävistään.
”Cid, palaa Cloudin
avuksi”, Vincent pyysi ystäväänsä. Pilotti nyökkäsi ja otti tukevamman otteen
keihäästään. Tämän vasenta käsivartta pitkin valui verinoro. Vamma ei
vaikuttanut vakavalta, mutta vaikeuttaisi taatusti taistelua. ”Minä etsin
Yuffien. Genesis, mistäpäin kuulit laukaukset?”
Punapäinen SOLDIER
näytti suunnan, ja Vincent lähti liikkeelle. Ei ehkä ollut viisasta jättää
Genesistä kahdestaan Weissin kanssa, nämä saattaisivat vielä kääntyä AVALANCHEa
vastaan, mutta Vincent päätti kantaa vastuun seurauksista myöhemmin.
Aluskasvillisuus
tarttui nilkkoihin ja tuntui suorastaan haluavan estää Vincentiä etenemästä.
Mistään ei kuulunut laukauksia tai muitakaan epäilyttäviä ääniä, mikä
huolestutti häntä entisestään. Ajatus elottomana makaavasta Yuffiesta oli liian
karmiva, he olivat vasta alkaneet tutustua toisiinsa. Jotenkin he olivat
ajautuneet viettämään öitään toistensa hyteissä, viime yönäkin Yuffie oli
hiipinyt Vincentin huoneeseen puolenyön jälkeen. Hänellä ei ollut
aavistustakaan, miten tämä oli päässyt sisään, vaikka ovi oli ollut lukossa,
mutta toisaalta hän ei ollut yllättynyt. Kaipa tämän oli jotenkin onnistunut
tiirikoida lukko auki.
He eivät olleet
edenneet pidemmälle. Yuffiekaan ei ollut nyt yrittänyt mitään, vain maannut yöt
Vincentin kainalossa ja kertoillut elämästään. Hänellä oli epäilys, että tämä
kärsi edelleen painajaisista yksin nukkuessaan, mutta hän ei ollut kysynyt
asiasta. Hän vain toivoi, että tilanne helpottaisi, kun Mark saataisiin
pelastettua Neron otteesta.
Jos saataisiin…
Kenties Yuffie olikin se, joka nyt kaipasi pelastamista. Vincent kirosi
itsekseen. Hän ymmärsi, millä perusteella Reeve oli jakanut heidät pareihin,
mutta olisi silti halunnut itse olla huolehtimassa, ettei Yuffielle sattunut
mitään. Toisaalta häntä puolittain pelotti, miten paljon hän oli ehtinyt
kiintyä tyttöön lyhyessä ajassa. Kenties se johtui siitä, että hän oli ollut
niin kauan ilman läheistä ihmiskontaktia.
Metsä näytti joka
puolella samanlaiselta. Olisikin ollut kyky kasvattaa siivet ja lentää
sen ylle havainnoimaan ympäristöään. Vincent joutui kuitenkin tyytymään
juoksemiseen. Hän pinnisti kuulonsa äärimmilleen, mutta kuuli silti lähinnä omat
sydämenlyöntinsä ja rasahdukset kenkiensä alla.
Yhtäkkiä Vincent
kuitenkin kuuli jotain uuttakin, puhetta. Hän kääntyi äänen suuntaan ja jatkoi
matkaa metsän halki, kunnes syöksähti aukiolle. Mark makasi selällään maassa,
Nanaki hieman kauempana ja Yuffie istui pedon vieressä kädet veressä. Tämä
kohotti kasvonsa ja niille levisi hämmentynyt ilme.
”Vince!” tämä
huudahti. ”Mitä sinä täällä teet? Missä Cid on?”
”Meni etsimään Cloudia
ja Barretia. Oletko kunnossa?” Vincent kyykistyi Yuffien vierelle ja kohotti tämän
käden, avohaavaa ei näkynyt.
”Veri on minun”,
Nanaki vastasi tytön puolesta.
”Oletko sinä
kunnossa?” Vincent kysyi pedolta, joka nyökkäsi hänelle. Tämän toisen etutassun
ympärille oli kiedottu kangasta, joka näytti olevan peräisin Yuffien paidan
helmasta. Tyttö oli leikellyt osan omasta vaatteestaan.
”Mark… Nero ampui
häntä”, Yuffie selvitti. ”Onneksi Nanaki ehti väistää ja satutti vain
tassunsa.”
Tyttö pyyhki käsiään
housuihinsa ja suoristautui. Myös Vincent ja Nanaki nousivat, peto näytti pystyvän
seisomaan kolmella jalalla.
”Mitä tapahtui? Miksi
tulit tänne?” Yuffie halusi tietää.
”Genesis sanoi
kuulleensa laukauksia”, Vincent kertoi. ”Halusin varmistaa, että olet
kunnossa.”
”Osaan pitää huolen
itsestäni, kuten kuvasta näkyy”, tyttö tuhahti ja viittasi Markin suuntaan.
”Meidän on vietävä hänet ilmalaivaan ja piestävä ilmat pihalle Weissista ja
Rossosta. En malta odottaa, että pääsen näyttämään sille eukolle, miltä Wutain
valkoisen ruusun kosto tuntuu!”
Vincent ei vastannut.
Hän ei halunnut nähdä Yuffien taistelevan Tsvietiä vastaan, mutta kenties hänen
ei tarvitsisi. Cid oli lähtenyt Cloudin ja Barretin tueksi, kenties myös
Genesis oli mennyt. Tämä oli ainakin sanonut Rosson vaeltavan harhapoluilla,
joten oli mahdollista, että tämä yrittäisi keskeyttää taistelun samalla tavoin
kuin oli Weissinkin kohdalla tehnyt. Vincent ei vain jaksanut uskoa, että Rosso
kuunteli järkipuhetta. Tosin eipä hän olisi mennyt Weissistakaan vannomaan.
Yuffie yritti kiskoa
Markia pystyyn, mutta Vincent tarttui nuorukaiseen ja nosti tämän selkäänsä.
Hän puolittain oletti tytön ryhtyvän vastalauseisiin, mutta tämä yllätti ja
pysytteli hiljaa. He lähtivät vaeltamaan metsän halki takaisin paikalle, jossa
olivat hajaantuneet eri suuntiin.
Kun he saapuivat
paikalle, jolta olivat aiemmin lähteneet, heitä kohtasi odottamaton näky.
Cloud, Barret ja Cid näyttivät kaikki lopen uupuneilta, verenvuoto Cidin
käsivarressa oli pahentunut ja tämä puristi nyt oikealla kädellään vasenta.
Cloudin poskessa oli ohut haava, Barret oli muuten vain ryytyneen oloinen,
mutta eniten Vincentiä hämmästytti, että Weiss oli juuri jysäyttänyt raivoavan
Rosson vasten puuta. Genesis laskeutui paikalle samaan aikaan, kun hän ja
Yuffie pysähtyivät Nanakin kanssa.
”Genesis!” Yuffie
huudahti Vincentin viereltä. Tyttö irrotti käsiraudat housujensa vyöltä, tämä
oli varannut ne Markia varten, mutta juuri tällä hetkellä nuorukainen pysyi
hallinnassa ilman niitäkin. Yuffie heitti raudat Genesikselle, joka koppasi ne
vaivattomasti. Yhdessä Weissin kanssa nämä kahlitsivat Rosson, mutta nainen ei
ottanut rauhoittuakseen, joten lopulta SOLDIER päätyi iskemään tämän
tajuttomaksi. Ilmekään ei värähtänyt miehen kasvoilla. Välittikö tämä
jälkeläisistään – tai sisaruksistaan, miksi näitä nyt halusi kutsua –
sittenkään?
Rosso vaikeni ja
alueelle laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain tuulen suhina puissa. Eläinten
ääniä ei kuulunut, luultavasti jokainen Nanakia pienempi otus oli ryöminyt
jonnekin piiloon, kun taistelu oli alkanut. Luonto oli kärsinyt merkittäviä
vahinkoja, monet puista olivat vaurioituneet ja aluskasvillisuus oli
tallautunut olemattomiin. Lisäksi kaikkialla makasi ruumiita. Näky puistatti
Vincentiä, vaikka ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän katseli taistelukenttää
hiljaisuuden vallitessa. Oli asioita, joista ei koskaan oppinut pitämään, oli
hyvä, jos niitä oppi edes sietämään. Hän tiesi, ettei halunnut joutua
katselemaan enää tällaista näkymää.
Weiss päästi Rosson
putoamaan maahan ja käveli kohti Vincentiä. Hopeahiuksinen mies ei edes
vilkaissut pudottamaansa naista, tämän katse oli nauliutunut Markiin. Lupaa
kysymättä tämä nosti tietokoneasiantuntijan Vincentin selästä omille
käsivarsilleen.
”Nero, veljeni, ei ole
ollut entisellään, kun hän päätyi tähän kehoon”, Weiss huomautti.
”Ifrit, Mark ei ole
entisellään hänen takiaan!” Yuffie kiljasi. ”Ota hänet ulos Markista! Palauta
ystäväni!”
Tsvietin kasvoilla
käväisi tympääntynyt ilme, kun tämä silmäili tyttöä. ”Ja sinä olet?”
”Yuffie Kisaragi,
Wutain valkoinen ruusu ja Markin paras ystävä!” Yuffie julisti. Weissin ilme
vaihtui tympääntyneestä ärtyneeseen, Vincent siirtyi askeleen verran lähemmäs
ninjaprinsessaa.
”Olet se, josta hän on
puhunut paljon”, Tsviet totesi. Hetken tämä näytti siltä kuin olisi aikonut
sanoa muutakin, mutta muutti sitten mielensä. ”Rakas veljeni, luulen, että
meidän on pian aika sanoa hyvästit”, tämä mutisi Markille ja käänsi selkänsä
Vincentille ja Yuffielle.
”Et tee hänelle
mitään!” Yuffie kirkaisi ja ryntäsi miestä kohti. Vincent tarttui tyttöä
käsivarresta, mutta myös muut AVALANCHEn jäsenet kohottivat aseensa ja
osoittivat siten olevansa valmiita taistelemaan Markista Weissin kanssa.
Weiss käveli kohti
Sheraa välittämättä muista. Tsviet kantoi Markia kuin tämä olisi ollut morsian,
mutta Vincent pyrki työntämään häiritsevän mielikuvan mahdollisimman kauas
saman tien, kun se tunkeutui hänen tajuntaansa.
”’Ei ole vihaa, pelkkää iloa. Olethan Jumalattaren rakastama’”,
Genesis huomautti. ”Weiss ei vahingoita ystäväänne, saatte siitä sanani.”
Vincent vilkaisi
punapäistä miestä. Oli kai vain pakko opetella luottamaan tähän. Heistä
jokainen oli taistelun uuvuttama, osa jopa loukkaantunut. He voisivat yrittää
taltuttaa sekä Weissin että Genesiksen, mutta sokea chocobokin näkisi, miten
siinä olisi käynyt.
SOLDIER lähti
liikkeelle ensimmäisenä. Tämä poimi Rosson mukaansa ja jatkoi matkaansa kohti
ilmalaivaa. Cid jupisi jotain aluksen suojelemisesta ja kiirehti vammastaan
huolimatta kahden muun perään. Yksi toisensa jälkeen kaikki jättivät
taistelukentän, kunnes paikalla seisoivat enää Vincent ja Yuffie.
Oli vaikea sisäistää,
että taistelu oli todella ohitse. Vincent ei pystynyt rentoutumaan. Ei nyt, kun
Weiss oli kävellyt vapaana sisälle Sheraan. Genesikseen pystyi ehkä luottamaan
hieman, mutta Tsviet ei nauttinut Vincentin luottamusta. Hän ei halunnut ottaa
riskiä, että Weiss teurastaisi heidät kaikki kesken paluumatkan.
”Weiss on lukittava
selliin”, Yuffie huomautti kuin olisi lukenut Vincentin ajatukset.
”Se voi olla helpommin
sanottu kuin tehty”, Vincent vastasi tytölle. ”Taistelimme häntä vastaan Cidin
kanssa, ja minun on pakko myöntää, että olisimme olleet mennyttä, ellei Genesis
olisi puuttunut tilanteeseen.”
Yuffie loi pitkän ja
tutkistelevan katseen Vincentiin. ”Olisitte olleet mennyttä? Sinä olet
voittanut Weissin aiemminkin. Ei ole niin kauhean kauan, kun taistelit häntä
vastaan ja selviydyit sen jälkeen vielä Omegastakin”, tyttö huomautti.
”Tilanne oli silloin
toinen”, Vincent vastasi. Yuffiesta näki, ettei tämä ymmärtänyt, mitä hän
tarkoitti. Vincent ei ollut puhunut tilanteestaan tytön kanssa kovin tarkasti,
hän ei ollut järjestellyt edes omia ajatuksiaan kunnolla. Nyt hän kuitenkin
ymmärsi, että niin Yuffiella kuin muillakin AVALANCHEn jäsenillä oli oikeus
tietää. He tunsivat toistensa taistelutaidot, juuri siksi he pystyivät saumattomasti
työskentelemään yhdessä. Jos muut olettivat hänen kykenemään samaan kuin
ennenkin… pahimmassa tapauksessa joku saattaisi menehtyä luottaessaan liikaa
Vincentin demonikykyihin.
”Silloin minulla…
Chaos oli vielä osa minua, samoin muut demonit”, Vincent pakottautui sanomaan.
”En tiedä, mitä taistelussa Omegan kanssa tarkalleen ottaen tapahtui,
muistikuvani ovat hämäriä, koska Chaos otti kehostani vallan. Olen joka
tapauksessa varma, että ilman demonin voimia en olisi voinut voittaa. Nyt…
ilman Chaosta… olen vain tavallinen mies.”
”Tavallinen, hemmetin
hyvännäköinen, makobuustattu mies”, Yuffie korjasi.
”Weiss on käytännössä
nukkunut makotankissa hyvän aikaa, minä en ole käyttänyt makoa kuukausiin”,
Vincent totesi. Hän ei edes halunnut käyttää mokomaa myrkkyä. Nyt kun hän oli
saanut todisteet inhimillisyydestään, hän ei halunnut pilata sitä myrkyttämällä
kehoaan, ei edes taistelun voittamiseksi.
”Niin tai näin, hänet
on lukittava selliin”, Yuffie toisti. Tyttö nykäisi itsensä Vincentin otteesta
ja lähti marssimaan kohti Sheraa niin kovaa kuin juoksematta pääsi. Vincentille
ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin seurata.
Kesti tovin löytää
muut. Nämä olivat kokoontuneet tietokonekeskuksen, laboratorion ja sairastuvan
yhdistelmänä toimivaan tilaan. Mark oli asetettu lepäämään samanlaiseen
arkkuun, jossa Shalua oli aikoinaan maannut tiedottomassa tilassa. Nyt saattoi
vain toivoa, että nuorukaisen kohtalo olisi parempi kuin naisen.
Cloud sitoi parasta
aikaa Cidin käsivartta, mutta mulkoili samaan aikaan Weissin ja Genesiksen
suuntaan, joten siteen laitto ei näyttänyt sujuvan kovin hyvin. Barret seisoi
oviaukon vieressä ja näytti siltä, että oli valmis ampumaan arkun luona
häärivän kaksikon koska tahansa. Nanaki lepäsi väsyneen oloisena lattialla.
Ilma oli niin paksua epäilyksistä, että sitä olisi voinut leikata Cloudin
miekalla.
Ennen kuin Vincent
ehti estää, Yuffie oli jo marssinut Weissin eteen. Tyttö tapitti itseään päätä
pidempää miestä kuin ei olisi tuntenut käsitettä itsesuojeluvaisto.
”Minne veit Rosson?” tyttö
kuitenkin kääntyi kysymään Genesikseltä.
”Selliin”, punapää
vastasi.
”Mikset vienyt Weissia
sinne?”
”Hän ei ole vaaraksi.
Hän ei ole eksynyt kuten Rosso, hän tietää, että olette samalla puolella kuin
me, haluatte samaa”, Genesis selvitti.
”Tajuatko ollenkaan,
kuinka monia hän on tappanut?!” Yuffie kiljaisi niin kovaa, että kaikki
huoneessa – paitsi Weiss ja Mark, joka oli edelleen tajuton – hätkähtivät. ”Hän
on osasyyllinen siihen, että WRO:n sotilaita on kuollut, puhuttamattakaan
siviileistä! Sitä paitsi hänen takiaan Nero on Markissa!”
”Minä en pyytänyt
veljeäni valitsemaan tuota ruumista. Me olimme yhtä, olisin suonut tilanteen
jatkuvan niin”, Weiss huomautti.
”Niin varmaan! Sinä
halusit veljesi takaisin, jotta voisitte jatkaa Pimeyden levittämistä maailmaan!”
Weissin ilme kiristyi
vaarallisesti. Vincent astui eteenpäin ja laski käden Yuffien olkapäälle.
”On taisteluja, joihin
ei kannata ryhtyä”, hän sanoi matalalla äänellä.
”En aio antaa Weissin
satuttaa Markia enää yhtään enempää”, Yuffie vastasi. ”Kuulitko? Et koske
häneen enää sormenpäälläkään tai katkon joka ainoan sormesi!”
”Weiss ei satuta
ystävääsi eikä ketään muutakaan”, Genesis huomautti väliin. Valitettavasti
Weissin olemus ei tukenut punapään lauselmaa. ”Lupaan henkilökohtaisesti
huolehtia Ne… Markin hyvinvoinnista koko paluumatkamme ajan.”
”Voitko antaa sanasi,
ettei Weiss ole vaaraksi kenellekään?” Vincent kysyi. Myös hän olisi halunnut
Tsvietin joko vankilaan tai hengiltä, mutta toisinaan oli vain pakko alistua
tilanteen sanelemiin ehtoihin.
”Vannon Jumalattareni nimeen”,
Genesis vastasi.
”Ifritin perse mitä
pelleilyä!” Cid karjaisi. ”Jos käteni olisi kunnossa, pieksisin tuosta valkohiuksisesta
ilveilijästä ilmat pihalle! Katsokin, että mitään ei tapahdu!”
Pilotti marssi ulos
huoneesta, johon laskeutui hiljaisuus. Kaikkien katseet porautuivat Weissiin ja
Genesikseen.
”Mitä nopeammin
pääsemme takaisin Edgeen, sitä pikemmin voimme aloittaa Neron irrottamisen
ystävästänne”, punapäinen SOLDIER huomautti. ”Autamme Reeve Tuestia mielellämme
operaatiossa. Olen vilpittömästi pahoillani, että ystävänne joutui Neron
kaappaamaksi, kukaan ei suunnitellut mitään sellaista.”
”Hyvä on”, Vincent
vastasi. ”Minä ja Barret kuitenkin jäämme seuraanne. Yuffie, pystytkö
tarkistamaan Cloudin ja Nanakin vammat? Myös Cidin käsi pitäisi luultavasti
sitoa uudestaan.”
Hetken tyttö näytti
aikovan ryhtyä äänekkääseen protestiin, mutta Vincentin hämmästykseksi tämä
piti suunsa ja meni hakemaan ensiapulaukun. Yuffie polvistui Nanakin viereen ja
alkoi operoida tämän tassun kimpussa.
”Et ole tähän mennessä
pettänyt meitä, Genesis, joten katson sinun olevan jossain määrin luotettava”,
Vincent sanoi. ”Weiss sen sijaan on yrittänyt tappaa minut useamman kerran.
Ymmärrät varmasti, miksemme voi luottaa häneen?”
”Ymmärrän. Hän on
kuitenkin ollut minulle uskollinen veli niin kauan kuin olemme tunteneet.”
”En pidä sinusta,
mutta Genesiksen mukaan olemme samalla asialla”, Weiss tokaisi suoraan
Vincentille. ”Jos hänen puheensa osoittautuvat oikeiksi, en tapa sinua ja
ystäviäsi.”
”Ja jos päädyt siihen,
että hän on väärässä?”
”Voitte heittää
hyvästit elämillenne.”
”En ole väärässä”,
Genesis kuittasi. ”Voitte olla huoletta.”
Vincent ei vastannut.
Sillä hetkellä hän saattoi ainoastaan toivoa, että he olivat tehneet oikean
ratkaisun.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!