Karibian kuumat tuulet: Luku 4

Karibian kuumat tuulet

(Tortuga)


Heräsin jälleen kummittelevaan päänsärkyyn. Suussani maistui edelleen rommi, enkä tuntenut oloani kovinkaan hyväksi. Nousin istumaan sängyllä ja hieroin särkeviä ohimoitani. Tarvitsin ehdottomasti vettä… ja kuuman kylvyn. Vilkaisin pikaisesti vieressäni nukkuvaa Jackia ja nousin sitten hiljaa vuoteesta.
    
Tutkin hytin hyvin tarkkaan ja löysin kuin löysinkin pullollisen vettä. Avasin pullon ja join siitä melkein puolet kerralla. Vesi ei varmasti ollut koskaan maistunut niin hyvältä. Kampailin hiuksiani sormillani ja hieraisin jälleen kerran ohimoitani. Kylpy taisi olla mahdoton toive keskellä merta.
    
Jack käännähti, mutta ei herännyt. Kiskoin sukat ja tennarit jalkaani ja painelin kannelle. Aurinko ei ollut vielä kovin korkealla, mutta miehistö oli täydessä työntouhussa. Annoin katseeni kiertää kantta pitkin, ja huomasin Anamarian olevan ruorissa.
    
Kävelin nopeasti Anamarian luokse ja tiedustelin häneltä kylpemisen mahdollisuudesta. Nainen katsoi minua kuin olisin ollut hullu ja puisteli päätään.
”Kylpeminenhän on hengenvaarallista!”* hän huudahti. ”Haluatko todella ottaa riskin?”
    
Nyt oli minun vuoroni tuijottaa Anamariaa kuin tämä olisi ollut hullu tai vähintäänkin sekopää. En ollut koskaan kuullut mitään tyhmempää.
Kylpeminenkö muka vaarallista? Mistä lähtien? Anamaria näytti kuitenkin olevan vakavissaan.
”Haluan ottaa riskin. Missä voin kylpeä?”
    
Puistellen vielä kerran päätään epäuskoisena Anamaria näytti miettivän asiaa. Lopulta hän sanoi, että keittiössä oli vanha saavi, joka ehkä kävisi ammeesta. Kysyin, voisinko mahdollisesti lainata sitä. Anamaria nyökkäsi ja komensi herra Cottoniksi kutsumansa miehen ruoriin. Miehen papukaija rääkäisi jotain, joka kuulosti epäilyttävästi siltä kuin se olisi sanonut ”Kuolleet eivät juorua!” Puistelin päätäni. Ehkä olin kuullut väärin.
    
Seurasin Anamariaa kannen alle ja suoraan laivan keittiöön. Hän lukitsi keittiön oven ja veti sitten esiin kuluneen saavin sekä saippuaa. Hän neuvoi minulle, miten saisin veden kuumennettua ja jäi sitten vielä hetkeksi auttamaan minua.
”No, miten viime yö meni?” hän kysyi yllättäen.
“Kuinka niin?” ihmettelin.
“Tiedät, mitä tarkoitan…”
“No, join liikaa rommia ja sammuin lattialle…” vastasin rehellisesti.
“Joten mitään ei tapahtunut?” Anamaria kysyi hieman pettyneesti.
”Ei”, sanoin ja kohautin olkapäitäni. Mitä muka olisi pitänyt tapahtua?
    
Anamaria hymyili minulle vinosti ja poistui sitten keittiöstä. Lukitsin oven hänen jälkeensä ja kaadoin lämmitetyn veden saaviin. Sitten pulahdin siihen nauttien jokaisesta sekuntista.
    
Kylvin nopeasti ja hankasin itseni niin puhtaaksi kuin mahdollista. Minulla ei ollut shampoota, joten jouduin käyttämään saippuaa hiusteni pesemiseen. Se ei tehnyt kovin hyvää, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. En voinut sietää likaisia hiuksia. Löysin onneksi keittiöstä vanhan kamman. Tarkistettuani, ettei siinä ollut täitä, kampasin hiukseni suoriksi ja kiskoin vaatteeni takaisin päälleni.
    
Kun palasin kannelle, aurinko oli jo noussut korkealle. Huomasin Jackin olevan ruorissa ja menin hänen luokseen.
”Huomenta, kapteeni!” huomautin iloisesti, vaikka ohimoissani jyskytti yhä kevyesti.
”Huomenta, rakas!” Jack vastasi minulle. ”Saavumme Tortugaan melko pian. Oletko jo tehnyt päätöksesi?”
“Kyllä, pysyn sinun seurassasi… siis Pearlilla, jos se vain sopii sinulle”, sanoin hieman epävarmasti.
“Totta kai se sopii. Mutta tiedätkö mitään purjehtimisesta?” Jack kysyi.
“En oikeastaan…” mutisin nolona.
”No, tulet kyllä oppimaan kaiken tarpeellisen”, kapteeni sanoi hymyillen.
    
Nyökkäsin helpottuneena siitä, että sain jäädä laivalle. Toisaalta olin myös jännittynyt. Oppisinko ikinä purjehtimaan kunnolla? Ja kai minun täytyisi oppia muutakin. Merirosvojen pitäisi osata käyttää asetta, ja minä olin ampunut vain kerran. Sekin kerta oli ollut ilmakiväärillä, ja isäni oli seisonut vieressä neuvomassa.
”Luulenpa, että tarvitset joitakin tarvikkeita… Annan sinulle vähän rahaa, ja voit mennä Anamarian kanssa ostamaan kaiken tarvittavan”, Jack jatkoi puhumista.
“Miksen voi tulla sinun mukaasi?” ihmettelin. Olin luullut, että Jack viihtyi seurassani.
”Minulla on hieman asioita hoidettavana, rakas”, mies vastasi hymyillen salaperäisesti. Kohautin hänelle olkapäitäni ja kävelin laivan keulaan katselemaan edessä avautuvaa merta.

~o~

Ennen puoltapäivää näin edessäni saaren. Hitaasti saari kasvoi suuremmaksi, ja erotin sen rannalla kaupungin. Kaupunki oli hyvin pieni. Luultavasti sitä olisi sanottu kirkonkyläksi minun aikanani.
    
Ei kestänyt kovin kauaa, kun saavuimme satamaan. Pian kaikki merirosvot olivat poistuneet laivasta kukin omille teilleen. Näin Jackin tulevan luokseni. Hän ojensi minulle täyden rahakukkaron ja virnisti.
”Kuten lupasin”, hän sanoi samalla kun minä tuijotin yllättyneenä rahamäärää. ”Käskin Anamarian tulla mukaasi, hän odottaa sinua laiturilla.”
“Kiitos… Jack”, sanoin hieman vaivautuneena.
”Kapteeni”, mies korjasi ja hymyili jälleen. ”Nähdään illalla!”
    
Jack poistui laivasta jättäen minut seisomaan yksin kannelle. Tungin kukkaron taskuuni. Se painoi ikävästi, mutta en uskaltanut kuljettaa sitä kädessäkään. Sitten poistuin itsekin laivasta.
    
Kuten Jack oli sanonutkin, Anamaria odotti minua laiturilla. Hän tervehti minua iloisesti ja lähti sitten kulkemaan kohti kaupunkia.
”Minne olemme menossa?” kysyin nopeasti kiihdyttäen vauhtini hänen kanssaan samaan tahtiin.
”Syömään jotakin”, Anamaria sanoi ja huomautti, että oli erittäin nälkäinen.
    
Samassa tajusin itsekin olevani nälkäkuoleman partaalla. Aloin miettiä, milloin olin viimeksi syönyt jotain. Jonkin ajan päästä tulin siihen tulokseen, että se oli tapahtunut ennen kuin lähdin kohtalokkaalle kauppareissulle eli kaksi päivää sitten. Ihme, ettei oloni ollut tämän huonompi.
    
Kuljimme pitkin Tortugan mutkittelevia katuja. Joka puolella oli ryyppääviä merirosvoja. Miehiä tuntui olevan huomattavasti enemmän kuin naisia, ja vähät naiset näyttivät lähes poikkeuksetta huorilta.
    
Viimein pysähdyimme pieneen ravintolantapaiseen. Tähän aikaan päivästä se oli melko tyhjillään ja rauhallinen. Anamaria käveli tiskille, jonka luona ei näkynyt ketään. Hän huusi jonkun nimeä ja pian harmaahiuksinen, musta mies ilmestyi tiskin taakse. Miehen kasvoille ilmestyi leveä hymy ja hän ryntäsi tiskin takaa halaamaan Anamariaa.
”Ann, tässä on isäni”, Anamaria esitteli vanhan miehen hymyillen. Tervehdin miestä kohteliaasti.
    
Anamarian keskustellessa isänsä kanssa katselin ympärilleni pienessä ravintolassa. Se oli yllättävän siisti, ainakin verrattuna muuhun kaupunkiin. Ajatus Tortugasta sai minut muistamaan, että olin päättänyt jäädä Black Pearlille. Laivasta taisi  olla tulossa minun kotini. Näytti pahasti siltä, ettei minulla ollut mitään keinoa palata omaan aikaani. Olisin luullut ajatuksen tuntuvan raastavalta, mutta se kirpaisi vain hieman. Tulevaisuus totta kai pelotti minua (hirsipuuhun joutuminen varsinkin), mutta päätin olla murehtimatta sitä vielä.
”Hei, nukutko sinä? Kysyin, haluatko syödä jotain!” Anamaria keskeytti ajatukseni.
”Ai, anteeksi… Minä vain ajattelin… Ja kyllä, haluaisin syödä”, vastasin nopeasti.
    
Anamaria johdatti minut pieneen nurkkapöytään, jonne oli jo ehditty kattaa kokonainen ateria. Istahdin huokaisten pöydän ääreen. Perunoita, lihaa, lisää lihaa, omenoita ja vaikka mitä. Tunsin veden nousevan kielelleni. Anamaria kehotti minua syömään ja kasasi itsekin lautasensa täyteen. Lähes puolen tunnin ajan söimme hiljaisuuden vallitessa. Ainoa, mikä ei oikein maittanut minulle, oli viini. Pelkkä ajatus alkoholista sai minut voimaan pahoin.
    
Kertakaikkisen ihanan aterian jälkeen Anamaria johdatti minut talon yläkertaan. Siellä oli yksinkertainen asunto, jossa oli pöytä, lipasto ja kaksi sänkyä.
”Tervetuloa kotiini!” Anamaria toivotti ja viittasi kädellään pieneen huoneeseen. Täälläkö hän asui?
    
Nyökkäsin epävarmana. Istahdin sängylle Anamarian alkaessa penkoa lipastoa. Hän mätti merimiessäkkiin kasan vaatteita lipastonlaatikoista. Yhtäkkiä hän heitti minulle parit vanhat housunsa.
”En tarvitse noita, ja sinulla ei näytä olevan muita vaatteita kuin ylläsi olevat”, hän selitti nopeasti ja heitti minulle vielä säkinkin.
    
Kiitin häntä ihmeissäni ja tungin housut säkkiin. Nyt minun tarvitsisi enää hankkia muutama paita, kampa sekä pesutarvikkeita.
    
Hetken kuluttua palasimme alakertaan, ja Anamaria hyvästeli jälleen isänsä. Vanhuksen kasvoille nousi kaipaava ilme, ja melkein säälin häntä. Mahtoi tuntua kauhealta, kun näki omaa tytärtään todella harvoin. Sitten tulin ajatelleeksi, miltä omista vanhemmistani mahtoi tällä hetkellä tuntua. Tunsin epämukavan puristuksen vatsassani ja pakotin ikävät ajatukset pois mielestäni.
    
Anamaria vei minut kaupunkikierrokselle, jolla sain hankittua itselleni lähestulkoon kaiken tarvittavan. Anamarian suostuttelemana ostin itselleni myös saappaat, vaikka pidinkin tennareistani enemmän. Hänen mielestään ne olivat kuitenkin epäkäytännölliset merellä, joten suostuin hankkimaan kunnon saappaat. Ostoskierroksen jälkeen veimme tavaramme laivalle. Sitten Anamaria poistui jonnekin ja jätti minut yksin.
    
Istahdin Jackin sängylle miettimään. Mitä oikein olin tekemässä? Olin päättänyt ryhtyä merirosvoksi ja purjehtia maailman merillä kapteeni Jack Sparrow’n kanssa. En tiennyt, oliko se viisas päätös, mutta oikeastaan se oli ainoa vaihtoehto minulle. Tähän maailmanaikaan nainen tarvitsi itselleen miehen elättäjäksi, eikä minulla ollut miestä. Minulla ei ollut edes kotia. Jos en olisi jäänyt Pearlille, minun olisi kai pitänyt ryhtyä huoraksi.
    
Kävin makaamaan sängylle ja tuijotin hytin kattoa. Ehkä laivasta tulisi minulle hyvä koti. Ainakin Jack ja Anamaria olivat mukavia minua kohtaan, vaikka en osannutkaan yhtään mitään. Ehkäpä olin vihdoin siellä, mihin kuuluinkin…
    
Tunsin itseni väsyneeksi, ja arvelin sen johtuvan krapulasta, joka yhä vaivasi minua. Päätin ottaa pikku torkut, tuskin niistä ainakaan haittaa olisi.

~o~

Heräsin oven kolahdukseen ja ponnahdin pystyyn. Hytissä oli aivan pimeää, mutta saatoin erottaa jonkun seisovan avoimessa oviaukossa. Kuinka kauan olin oikein nukkunut? Oliko jo yö?
”Rakas, oletko täällä?” kuulin Jackin äänen kysyvän ja huokaisin helpotuksesta. Ainakaan tulija ei ollut tuntematon.
”Olen, äläkä kutsu minua ‘rakkaaksi’!” kivahdin vastaukseksi.
    
Jack käveli sisälle ja sytytti muutaman kynttilän. Sitten hän palasi sulkemaan oven. Saatoin haistaa jälleen rommin. Hän oli varmasti juovuksissa. Kuinka kukaan voi juoda rommia kahtena päivänä peräkkäin?
”Katsohan, mitä minulla on tässä”, Jack sanoi ja istahti viereeni sängylle. Hän levitti jonkinlaisen paperinpalan syliinsä, ja minä kumarruin katsomaan sitä.
”Mikä se on?” kysyin uteliaana.
“Kartta… Kapteeni Hookin aarrekartta”, Jack sanoi lumoutuneella äänellä.
“Anteeksi kuinka?”, huudahdin. Minun oli täytynyt kuulla nimi väärin. ”Mikä se nimi oli?”
”Kapteeni Hook”, Jack vastasi hymyillen tyytyväisenä.
”Ja seuraavaksi sanot lähteväsi etsimään Peter Pania!” tuhahdin. Jackin täytyi pilailla.
”Kuka hän on? Tai unohda koko juttu… En aio etsiä häntä kuitenkaan. Mutta tämä aarre…” Jack alkoi selittää minulle, kuinka mahtava kapteeni Koukun aarre oikein oli. Kuuntelin mielenkiinnolla, sillä en ollut enää edes väsynyt.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!