Karibian kuumat tuulet
(Aarretta etsimään!)
Aamu oli tuskin valjennut, kun Jack kiskoi minut ylös vuoteesta. Räpyttelin silmiäni hämmästyneenä. Missä vaiheessa olin oikein nukahtanut?
”Nouse ylös, tyttönen! Minun täytyy puhua miehistön kanssa, ja haluan myös sinut paikalle!” Jack huomautti.
Nousin ylös venytellen jäykkiä lihaksiani. Oloni oli hieman epämukava, sillä olin jälleen nukkunut täysissä pukeissani. Yhä haukotellen seurasin kapteeniamme ulos hytistä ja sitten kannen alle.
Suurin osa miehistöstä istui pitkän pöydän ääressä keskustellen äänekkäästi. Jack käveli rennosti pöydän päähän ja odotti hiljaisuuden laskeutumista. Luikahdin Anamarian viereen istumaan ja jäin odottamaan, mitä tuleman piti.
”Näytät väsyneeltä”, Anamaria kuiskasi minulle ja iski silmää.
”Näytänkö?” ihmettelin. ”Se ei ole mahdollista. Nukuin koko yön aivan hyvin.”
Anamaria naurahti kevyesti kommentilleni. Huokaisin ja kohautin olkapäitäni. Mitä hän oikein vihjaili jatkuvasti? En kuitenkaan ehtinyt jäädä pohtimaan sitä, sillä Jack iski kartan pöydälle.
”Tiedättekö, mikä tämä on?” hän kysyi kaikilta. Odottamatta vastausta hän jatkoi: “Kapteeni Hookin kartta!”
Miehistö kohahti. Monet nousivat seisomaan nähdäkseen kartan paremmin.
”Mistä sinä sen sait, kapu?” kysyi merirosvo, jonka nimen tiesin olevan herra Gibbs.
”Erään miehen selästä”, Jack naurahti.
Henkäisin syvään. Ehkä olin ymmärtänyt väärin. Ei kai Jack voinut tarkoittaa, että…?
”Se on siis totta…” joku miehistä kuiskasi.
”Kartta on piirretty nahkaan… ihmisen nahkaan”, joku toinen sanoi. Henkäisin uudestaan syvään. Epäilykseni olivat siis osuneet oikeaan. En edes halunnut ajatella, että Jack oli mahdollisesti tappanut ja nylkenyt jonkun. Yök!
Minua puistatti, enkä kuunnellut lainkaan, kun Jack selitti miehistölleen suunnitelmaansa. Hän halusi lähteä etsimään aarretta. Tietenkin, sehän oli selvää. Joku haki pinon karttoja pöydälle, ja miehet alkoivat vertailla nahanpalaa niihin. Tunnin keskustelun jälkeen oli melko selvää, missä päin aarre suurin piirtein sijaitsi.
”Tiedämme siis, missä saari on”, Anamaria sanoi, ”mutta miten aiomme löytää aarteen ilman minkäänlaisia ohjeita?”
“Olen kuullut, että kapteeni Garterilla on ne”, herra Gibbs huomautti sylkäisten vihaisesti lattialle. Hänestä nainen laivalla tiesi huonoa onnea, ja vielä huonompaa, jos nainen oli vielä kaiken lisäksi kapteenikin.
“Se on vain huhu!” Anamaria huudahti. “Ja vaikka hänellä olisikin ne, hän ei antaisi niitä meille!”
“Kyllä hän antaa… Olen kuullut, että Stardust on tällä hetkellä merellä. Uskon, ettei sen löytäminen ole kuitenkaan kovin vaikeaa. Ja kun löydämme sen, me yksinkertaisesti otamme ohjeet”, Jack sanoi niin kylmän rauhallisesti, että minua puistatti jälleen.
Miehistö keskusteli asiasta innoissaan vielä hetken ajan, mutta sitten Jack komensi jokaisen töihinsä.
”Lähdemme etsimään aarretta, mutta ensin meidän täytyy käydä Port Royalissa”, hän sanoi vielä.
Jokainen miehistä palasi kannelle ja valmistautui lähtöön. Hetken päästä Jack seurasi heitä ja meni ruoriin. Kuljin miehen perässä kuin hai, sillä en todellakaan tiennyt, mitä olisin tehnyt.
”Miksi menemme sinne… Port Royaliin?” kysyin ja lisäsin sitten nopeasti: “Kapteeni?”
Jack hymyili minulle nopeasti ja käänsi sitten katseensa horisonttiin.
”Haluan tavata vanhoja ystäviäni… Ja sinä tarvitse miekan, jos aiot olla merirosvo”, hän sanoi.
“Miekanhan voi ostaa mistä tahansa” mutisin. En käsittänyt, miksi sellainen olisi pitänyt hankkia juuri Port Royalista.
”Ystäväni Will Turner tekee maailman parhaita miekkoja”, Jack totesi hymyillen.
Kohautin olkapäitäni Jackille ja käännyin itsekin katsomaan horisonttia. Aurinko oli vasta noussut, ja meri kimalteli kauniisti sen säteillessä. Kevyt tuuli kosketti kasvojani ja toi suolan maun huulilleni. Yhtäkkiä onnellisuuden tunne valtasi mieleni. Tunsi olevani kotona laivan keinuessa hiljaa jalkojeni alla ja tuulen pyyhkiessä kasvojani. Sillä hetkellä minusta tuntui, että halusin viettää tällä tavoin koko elämäni.
”Voit mennä auttamaan Anamariaa, rakas”, Jack sanoi yllättäen. Käännyin katsomaan häntä ja nyökkäsin hymyillen.
Siirryin pois ruorin luota ja etsin katseellani Anamariaa. Viimein huomasin hänet isomärssyssä tähystämässä. Nielaisin äänekkäästi ja tartuin sitten köysitikkaisiin. Ne huojuivat allani pelottavasti. Kiipesin kuitenkin urheasti ylemmäs toivoen, ettei otteeni pettäisi. Mereen putoaminen ei kuulunut suurimpiin mielihaluihini.
Ikuisuudelta tuntuneen hetken päästä olin vihdoin ylhäällä mastossa. Anamaria virnisti kalpeille kasvoilleni.
”Pelkäätkö korkeita paikkoja?” hän kysyi.
“En… Nuo tikkaat vain tuntuivat hatarilta”, vastasin. Ylhäältä mastosta näki todella pitkälle, ja näkymä oli upea. Olin lapsena rakastanut kiipeilemistä ja korkeita paikkoja. Nyt tunsin taas saman ihanan, huumaavan tunteen kuin olin tuntenut 7-vuotiaana istuessani puunlatvassa.
Aika kului nopeasti mastossa. Joskus puolenpäivän jälkeen suunnilleen minun ikäiseni merirosvo kapusi ylös ja päästi meidät vuorostamme kannelle.
Anamaria vei minut mukanaan kannen alle syömään, ja sen jälkeen hän alkoi opettaa eri köysien tehtäviä laivalla. Hetken päästä olin aivan pyörällä päästäni, ja hänen täytyi aloittaa selittäminen alusta.
”Ei se mitään, kukaan ei oleta sinun oppivan kaikkea heti”, hän sanoi minulle hymyillen.
Kun päivän päätteeksi raahauduin hyttiin, tunsin itseni väsyneemmäksi kuin koskaan. Merirosvona oleminen ei ollut kaikkein helpoin uravalinta, mutta toisaalta oloni oli myös hyvä ja onnellinen.
”Sinulla on ollut pitkä päivä”, Jack sanoi ja huomasin hänen makaavan sängyllä. ”Mikset tulisi tänne lepäämään?”
Hymyilin Jackille salaperäisesti ja kävin makaamaan hänen viereensä sängylle. Kun suljin väsyneet silmäni, tunsin hänen kiertävän kätensä ympärilleni.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!